Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Olisiko liikeideaa?  (Luettu 1168 kertaa)

Suuri Ajattelija

  • Vieras
Olisiko liikeideaa?
Tom Packalen kirjoitti eilen asiaa asuinoloista ja asukkaan pisteytysjärjestelmästä. On sanomattakin selvää, että Packalenin juttu on vain ajatuksena hyvä senkin vuoksi, että moni työtävieroksuva asuu tasokkaammmin, kuin pienpalkansaaja ja eihän tietenkään ole soveltuvaa, että paremmin pärjäävät pannaan asumaan huonommin vain sen vuoksi, että he ovat oivaltaneet, että nykysuomessa voi elää tasokkaaasti ilman työtäkin.

Julkinen salaisuus on, ettei kukaan halua tummaa vähemistöä naapurikseen, mutta heillä on perustuslain mukainen oikeus valita asuinpaikkansa, oli siihen varallisuutta tai ei ja kun nämä pannaan yhteen, on liikeidea valmis: autetaan tumman naapurin asumisoloja tarjoamalla heille ilmainen asunto arvoalueelta, jolloin alueen asuntojen yleinen arvo romahtaa ja alkaa tapahtua poismuuttoa. Kun naapurusto tyhjenee, ostetaan naapurikiinteistöt halvalla, sillä eihän niiden tekninen arvo tämän vuoksi ole laskenut, ainakaan enempää kuin  sen oman asunnon, johon nämä ovat sijoitettu. Kauppojen jälkeen tarjotaan näille vuokralaisille asumisoikeus jonnekin toisaalle, jolloin halvalla ostettujen naapurikiinteistöjen arvo kohoaa ja myydään ne hyvällä voitolla. Olisiko tästä liikeideaksi?

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 66160
Vs: Olisiko liikeideaa?
kauniaisiin kunnon ghetto!

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari

No ei todellakaan ole .
Asumisoikeus jonnekkin muualla , minne ?Se nimittäin maksaa .Hyvällä voitolla myyminen edellyttää että joku porho asuu siellä .

On tapauksia joissa huonon maineen omaava lähiö on saatu kannattavaksi sijoituskohteeksi . Ensin on häädettävä huono väki pois . Korjattava asuin alue . Myydä jollekkin rikkaalle huoneisto halvalla ja sen jälkeen voi odottaa hintojen nousua .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Vs: Olisiko liikeideaa?
Tämmöstähän se on aina, kaikki haluaa että narkomaanit hoidetaan kuntoon, mutta kukaan ei halua sitä narkomaanien hoitokotia tai asuntolaa naapuriinsa  ;)
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

AgerSilva

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 799
Vs: Olisiko liikeideaa?
Eikös ne mamut ynnä muut ei-toivotut asuikkaat vois heittää vaikka ahvenanmaalle? Jos siellä ahistaa niin menkööt ruotsiin.