kyllä se on aina ollut kakolais vetoinen hallitus mikä suomea tuhoaa 
"Professori Pentti Kouri kirjoittaa kirjassaan ”Suomen omistaja ja elämäni muut roolit”, että ”Markku Puntilasta, Mauno Koivistosta, Rolf Kullbergista, Harri Holkerista ja Erkki Liikasesta olen varma. He tuhosivat Suomen talouden 1980-luvun lopulla. Pankkien rauniot, työttömien joukkohaudat, hirressä roikkuvat yrittäjät, Suomen Bosnia. Sotarikolliset ovat täälläkin vapaalla jalalla."
http://pankkikriisi.blogspot.fi/2008/11/he-tuhosivat-suomen-talouden.html
"Ja kansa maksoi laskun. Koivisto, Holkeri ja Kullberg olivat vieneet maan tuhon partaalle. Esko Ahon hallitus sai mahdottoman tehtävän."
miksi kakolaisten jäljiltä ei ole kuin tuhoa ja hävitystä 
Kepulainen Väykyn kaveri Pentti Kouri oli itse nurkanvaltaajia, he pilkkoivat maamme yritykset ja ajoi omalta osaltaan maatamme lamaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Taito_Tuunanen
Olosuhteet olivat tietysti erilaiset. Yhteistä oli vaarallinen maksutasekriisi, talouden joutuminen taantumaan ja työttömyyden nousu. Muuten tilanne oli erilainen. 1930-luvun talouskriisin aikaan maailmantalous syöksyi jyrkkään deflaatioon, jossa raaka-aineiden hinnat ja tavaroiden hinnat laajemminkin alenivat jyrkästi. Vaikka korot alenivat, se ei estänyt velkaongelmien kärjistymistä niin Suomessa kuin muissakin maissa. Kriisiin reagoitiin maailmalla kaikkia vahingoittavalla protektionismilla, eikä kansainvälistä talouspoliittista yhteistyötä saatu toimimaan. Seuraukset diktatuurien ja militarismin nousuna muistetaan hyvin.
1970-luvun taloudellinen taantuma puolestaan syntyi kiihtyvän inflaation ja jyrkästi kohoavien kansainvälisten korkojen olosuhteissa. Kansainvälinen talouspoliittinen yhteistyö pystyi estämään protektionismin kasvun ja Suomikin lähti toteuttamaan EEC:n kanssa solmimaansa vapaakauppasopimusta.
Koiviston ja Tannerin toiminnassa näiden kriisien aikana on yhteistä se, että he eivät esittäneet helppoja ratkaisuja tai kaunistelleet tosiasioita. Silti heidän julkinen luottamuksensa ei siitä kärsinyt.
Koiviston parlamentarismia korostava linja piti myös hänen presidenttikaudellaan 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa. Toisin kuin joskus kuulee väitettävän, hän pysytteli talouspoliittisissa kysymyksissä taustalla ja katsoi tehtäväkseen tukea kulloistakin eduskunnan luottamusta nauttivaa hallitusta.
Urho Kekkonen oli aikoinaan, 1970-luvun talouskriisin aikaan varoittanut, että jos hallitus ja Suomen Pankki joutuisivat ”napit vastakkain”, hallitus vetäisi pitemmän korren. Melkein historian ironiana voi pitää sitä, että juuri Koivisto joutui tätä periaatetta toteuttamaan Rolf Kullbergin eroon johtaneen tapahtumasarjan aikana. Suomen Pankin viime vuonna ilmestynyt historiateos ei näe Koivistoa keskeisenä rahapoliittisena toimijana presidenttikaudellaan. Tämä kuva vastaa myös omaa käsitystäni.
Kyllä tämä nyt haiskahtaa pahasti siltä että suuruuenhullujen pankkiherrojen ja yritysjohtajien, jopa pienyrittäjien vauhtisokeus ja kansainväliset bisnesmiesleikit yritetään väkisten laittaa presidentin syyksi
