Kyyllähän tänäkin päivänä urheillaan. Isät vie poikiaan innoissaan jääkiekko- ja potkupallokisoihin ja toivotaan että poika olisi vähintään yhtä hyvä kuin mitä itse olisi ollut, jos ei olisi jo varhaisnuorena päässyt lihomaan muodottomaksi ihrakasaksi.
Ja tälläistä siellä sitten on
Ennen ottelua katsomoon sitten kokoontuu muitakin isiä ja tunnelma on ennen ottelua leppoisa oluttuoppien antimia nauttien. Isä rehvastelee toisille kuinka kova valtakunnan tason peluri on aikoinaan ollut, muttei kuitenkaan halunnut mennä maajoukkueeseen, vaikka oikein rahan voimalla pyydettiin. Ulkomaillekin pyydettiin ammattilaiseksi, mutta ei ollut silloin pikkurahanpuutetta. Ja lässyn lässyn...
Sitten poikien ottelut vihelletään käyntiin, pojalle karjutaan ohjeita potkia ja taklata vastapelureita. Haukutaan vastapuolen pojille kuinka kurjia paskoja äpäriä ovat, hakataan pari vastapuolen isää lasareettiin, mennään kentänreunalle ja räitään poikien päälle ja uhkaillaan. Siiten käydään tuomarin rinnuksiin kiinni kun tämä ei tiedä säännöistä mitään, isketään seepralle vielä mustasilmä varmuuden vuoksi. Näin ottelu jatkuu loppuun asti ja pojan joukkue häviää 1-0, keskisormi heiluu. Poikaa itketetään ja huudetaan koko kotimatka, kuinka se menikin häpäisemään urheilullisen isänsä.
Kotia päästyään äiti kysyy miten turnaus meni? -Ihan mukavasti, vastaa isä hyväntuulisesti, tästä on hyvä jatkaa seuraavaan otteluun, vai mitä poika.
