Nyt, kun oma eukko on synnytyslaitoksella, karjatilamme on oikeutettu saamaan lomittaja-apua. (Kyseessä on vaikea ja pitkähkö synnytys)
Asian hyvänä puolena on nähdäkseni se, että minulla on taas pitkästä aikaa poikamiespäivät. Kyllä on ollut kivaa aikaa. On ns. vapaat kädet.
Minua käy auttelemassa kaunis, meikkaava lomittajaneitonen. Tänä aamuna, ilmeisen tahallaan, hän pyllisteli minua päin puhdistaessaan lantaraappaa, johon oli tarttunut kiinni tyhjä rehusäkki. Heilutteli takapäätään todella syntisen näköisesti.. Hänellä oli päällään eroottiset Rehuraision haalarit. Katseltuani häntä hetken himoiten, mieleeni juolahti tuhma ajatus.
Hain maitohuoneesta mattopuukon. Asetin terän 1.7 mm. "työsyvyyteen". Hiivittyäni hänen taakseen suhautin puukolla pyllyn kohdalta haalarit halki. Ajatuksenani oli ottaa hänet salamannopeasti, olihan erektioni parhaimmillaan. Yllätyshyökkäys olisi muuten ehkä onnistunutkin, mutta 1.7 mm teräasetus oli aivan liian lyhyt: Kuukautissuojaa en ollut ottanut huomioon.
Mutta kyllä yllättyi lomittajakin. Hän empi hetken, sanoi ettei voi pettää Peteä, koska he olivat seurustelleet vakavasti jo kolme viikkoa. Hän tuijotti hämmentyneenä mahtavaa "Lemmen Jättiläistäni" ja sanoi tällä kertaa tekevänsä poikkeuksen.- Noin komeaa hän ei ole ennen nähnyt: Petellä on aika pikkuinen...
Herrasmiehenä pidätin ejakulaatiota niin kauan, että hän sai ensin.
-Tule lujaa, tule lujaa, hän aneli. Minä päästin sisään....Namskis !
Viimeksi muokattu: 28.06.08 - klo:15:35 kirjoittanut Namskis !