Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe TilaArtturi-hanke  (Luettu 2495 kertaa)

Shrek

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1911
  • Quidquid Latine dictum sit, altum videtur
TilaArtturi-hanke
Tulipa käytyä Kokkolassa TilaArtturihankkeen päätösseminaarissa.  Mukana olleiden tilojen  satomääriä oli tarkasti punnittu ja selvitetty ja kustannuksia laskettu.
Pelkästään lohkokohtaisten tietojen keräämisessä on ollut melkoinen työ. 20 artturinäytettä vuodessa/tila ylittää keskivertotilan määrät varmaan kymmenkertaisesti.
Numeroiden valossa tulokset olivat hyviä.

Mutta... Miksi tälläisestä hankkeesta saa hankkeen ulkopuolinen näin vähän tietoa irti? Tähän on kuitenkin käytetty muutakin rahaa kuin mukana olleiden tilojen? Luulisi että tuollaiselta pohjalta saisi koottua jonkunlaisen hyvän rehunteon opuksen.  Luulisi että seminaarimonisteeseen olisi voitu kirjata edes millä ketjuilla rehut on tehty tai mitkä ovat olleet tilatasolla parhaat nurmikasvilajikkeet tai seokset? Missä on ollut yleisimmät ja pahimmat virheet? Mihin panostamalla on saatu tulosta helpoiten parannettua?

Minna Toivakka ei halunnut kysyttäessä kertoa miten hyvään taloudelliseen tulokseen päästään. Mainosti vain pienryhmätoimintaa.
Koko loppuseminaari tuntui lopulta vain ProAgrian pienryhmä toiminnan mainokselta. Kusetuksen maku.  >:(

Viimeksi muokattu: 26.11.10 - klo:18:20 kirjoittanut Shrek

"Ajatelkaapa niitä kaikkia Fordin omistajia jotka eräänä päivänä haluavat oikean auton..."
 John Dodge, 1914

http://www.youtube.com/watch?v=vVXIK1xCRpY
http://www.youtube.com/watch?v=FMUf2qmSzvE

Timon

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 492
Vs: TilaArtturi-hanke
Maastullissahan oli iso juttu...

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: TilaArtturi-hanke
Tulipa käytyä Kokkolassa TilaArtturihankkeen päätösseminaarissa. 
Etkä puhun mitää??? Täältä oisi kakkukaffit saanu ;)

Tila-Artturi sinänsä oli tarpeellinen hanke, paljastui yhdelle jos toisellekin miten kallista se oma rehu on :P
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

Shrek

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1911
  • Quidquid Latine dictum sit, altum videtur
Vs: TilaArtturi-hanke
Tulipa käytyä Kokkolassa TilaArtturihankkeen päätösseminaarissa. 
Etkä puhun mitää??? Täältä oisi kakkukaffit saanu ;)

Tila-Artturi sinänsä oli tarpeellinen hanke, paljastui yhdelle jos toisellekin miten kallista se oma rehu on :P

Poikkesin sitten iltamassa katsomassa yhtä sullekin tuttua 200*2 navetan laajennustyömaata siinä 13-tien eteläpuolella. Se elämys pelasti koko reissun.
Pitää tuo kaffe lupaus lunastaa seuraavalla reissulla  ;)

"Ajatelkaapa niitä kaikkia Fordin omistajia jotka eräänä päivänä haluavat oikean auton..."
 John Dodge, 1914

http://www.youtube.com/watch?v=vVXIK1xCRpY
http://www.youtube.com/watch?v=FMUf2qmSzvE

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: TilaArtturi-hanke
Poikkesin sitten iltamassa katsomassa yhtä sullekin tuttua 200*2 navetan laajennustyömaata siinä 13-tien eteläpuolella. Se elämys pelasti koko reissun.
Pitää tuo kaffe lupaus lunastaa seuraavalla reissulla  ;)
Siellä on homma hanskassa, on hyvä ottaa mallia ;)
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

Shrek

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1911
  • Quidquid Latine dictum sit, altum videtur
Vs: TilaArtturi-hanke
Poikkesin sitten iltamassa katsomassa yhtä sullekin tuttua 200*2 navetan laajennustyömaata siinä 13-tien eteläpuolella. Se elämys pelasti koko reissun.
Pitää tuo kaffe lupaus lunastaa seuraavalla reissulla  ;)
Siellä on homma hanskassa, on hyvä ottaa mallia ;)

Nöyrin mielin piti lähteä kotiin, oma homma on ihan näpertelyä  ;D
"Ajatelkaapa niitä kaikkia Fordin omistajia jotka eräänä päivänä haluavat oikean auton..."
 John Dodge, 1914

http://www.youtube.com/watch?v=vVXIK1xCRpY
http://www.youtube.com/watch?v=FMUf2qmSzvE

e0777

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 645
Vs: TilaArtturi-hanke
itse olin yhdessä koulutustilaisuudessa noin kuukausi sitten ja siellä oli Toivakka esittelemässä tuloksia. Se tilaisuus oli ainakin tosi antoisa ja käytiin tosi tarkasti niitä tuloksia läpi eikä juurikaan pienryhmälätinää.
mitä mieleen jäi niin oisko ollut näin

ainakin että kallein rehu tehtiin omilla uusilla koneilla torniin ja että luomutilat pärjäsi taloudessa tosi hyvin.

halvin tila käytti urakointia tai oikeastaan teki yhteistyötä kun itse urakoi sitten muillekin.

en tiedä oliko siellä seminaarissa juttua siitä eniten kehittyneestä tilasta mutta siitä olisi mielenkiintoista kuulla kun eikös se ollut joka vuosi lisännyt satoja huimasti.

Noukinvaunu yms kuormapainotaulukoiden käyttökelpoisuudesta en olisi ihan niin varma koska aina oli vain yksi tila jonka tuloksilla käppyrät tehtiin niin sen perusteella ei ehkä kannata koneita valita.