Et kuitenkaan huomannut ajatella, että nimenomaan täällä etelässä on ongelmana tuotantotukien siirto peltotukiin. Etelän kotieläintuotannon kehittymisen kannalta olisikin juurikin päinvastainen suuntaus toivottavaa. Tällöin osaavat kotieläintilat voisivat kehittyä ilman peltokytköstä mm. ketjuttamalla rehuntuotantoa ja lannanlevitystä alueen kasvinviljely osaajille. Nykytilanteessa ei anneta tähän mahdollisuutta vaan peltotuella estetään osaamisen esiintulo. Siksi etelän edunvalvonta on jatkuvasti vastustanut tätä kehitystä.
Eli voisit heittää jotain toimenpiteitä, millä tämänhetkisen "tuotannosta riippumattomat tuet" -hegemonian vallitessa saadaan tukia pois pellolta eläintuotantoon. Voisin vaikka äänestää Sinua, jos keksit tähän keinon, sillä varsinkin Etelässä - tukieroista riippumattakin - peltoon sidottu tuki hävittää kotieläintuotannon, koska
- kasvinviljelyssä on enemmän mahdollisuuksia (kuin pohjoisessa)
- lyhyempien matkojen ansiosta sivutulomahdollisuuksia on enemmän (kuin pohjoisessa).
--> ei ole sellaista pakkoa pitää eläimiä maataloustuloa saadakseen
Vai pitäisikö "pohjoisten olojen kompensaatio" siirtää peltotukiin? Viimeksimainittu johtaisi kyllä aikamoisiin irvikuviin, "kuinka saadaan uskottavasti mahdollisimman vähän heinää" -viljelyyn. Mutta antaisi etelän kotieläintuotannolle kuitenkin tasavertaiset kilpailuedellytykset C1:n kanssa?
Ymmärsinkö muuten lauseesi
"Siksi etelän edunvalvonta on jatkuvasti vastustanut tätä kehitystä. "
oikein, että etelän edunvalvojina on (ollut) suurmaanomistajia, vähemmän viljelijöitä?
Petri