MF3000 -sarja oli ensimmäisiä sähköhärveleillä ohjattuja traktoreita, ja ensimmäiset on jo yli 20 vuotta vanhoja, eikä niiden kanssa ole mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia ollut, vaikka ohjausbokseja on toki joistakin jouduttu vaihtamaan niin kyllä koneet liikkuu ja on käytössä edelleen eikä ole mitään erityistä epäilystä siitä miksi eivät liikkuisi kymmenen vuoden päästäkin.
Samaa epäilyä sähkölaitteista on ollut autojenkin kanssa, mutta nyt menee ruostumisen vuoksi paaliin 80-luvun lopun ruiskusysteemeillä varustettuja autoja joissa ei ole välttämättä koko ainkana tarvinnut sytytykseen tai ruiskusysteemiin koskea - toisin kuin katkojan kärkien ja kaasarivehkeiden kanssa joita sai olla alituiseen ropaamassa.
Juu en mä tarkottanukkaa, että vanhat kolmetonniset mihinkään hyytyis, mutta nää paljon uudemmat merkistä riippumatta. Eihän sitten mitään, jos koneella ajetaan tarpeeksi, ettei paikat ehdi hapettua, mutta... Liikaa liittimiä, antureita ja magneettiventtiileitä on tukittu hyttien alle paikkoihin, joihin väkisinkin kerääntyy moskaa ja paskaa jne.