Eemeli hyökkäsi AB-alueelle eli Lounais-Suomen sikatilallisten kimppuun.
Suomen kunnista eniten sikatiloja on Huittisissa ja Loimaalla.
Onko sulla mitään näkemystä vaikuttaako elintavikemarkkinalaki millään tavalla liha alaan?
Jos Metsävalio saisi saman aseman puumarkkinoilla, niin olis aika kylmää kyytiä metsissä. Kannattaisi laittaa suojeluun.
Sianlihantuottaja hyötyy, mikäli kaupan omat merkit kielletään ja kaupan harjoittama kiristys ja uhkailu lihataloja kohtaan kriminalisoidaan.
Private label- kiristysjärjestelmän purkaminen vahvistaa suomalaisen sianlihan asemaa. Lisäksi lihatuotteissa pitäisi olla selvästi merkittynä, jos se sisältää ulkomaalaista lihaa. Samaten ulkomaalaista lihaa sisältävissä elintarvikkeissa voisi olla yleisluontoinen varoitus esim. salmonellan vaaroista. Onhan savukeaskeissakin varoitus.🎅🎅😁
Tuosta ei enää puutu muuta kuin eu ero ja rajasuoja. Omenia saa tuoda syksyisin kun omat rupiset on syöty.
Hyvä juttu se olisi. Omasta puutarhasta parhaat omenat tulevat. Omakohtainen kokemus on, että sitten kun on siirryttävä tuontiomeniin, niin sappi ei oikein pidä niistä, yhden pienen ta isosta puolikkaan korkeintaan voi syödä kerralla, muuten tulee sappivaivoja. Tuolta omalta pihalta voi haukkailla pitkin syksyä vaikka kuinka monta ilman vaivoja, vaikka olisivat hieman rupisiakin.