Uusi Lahti: Maahanmuuttajat seksisuhteissa alaikäisten tyttöjen kanssa
http://beta.oikeamedia.com/o1-7119 Kaupunkilehti Uusi Lahti on haastatellut lahtelaista Veeraa (nimi muutettu yksityisyyden suojaamiseksi), äitiä, joka joutui viime viikonloppuna etsimään omaa tytärtään maahanmuuttajanuorukaisten porukoista. Hän haluaa varoittaa nyt muita vanhempia tiedoilla, mitä hänellä on nuorten tyttöjen hyväksikäyttämisestä.
Kaupunkilehden mukaan Veera on työskennellyt Hennalan vastaanottokeskuksessa kuukausien ajan niin vapaaehtoisena kuin palkollisena työntekijänä. Veera oli saanut tietää, miten nuoret turvapaikanhakijamiehet retostelevat keskenään seksikokemuksistaan hyvinkin nuorten suomalaisten tyttöjen kanssa.
”Tyypillinen tarina saa alkunsa esimerkiksi kauppakeskus Triossa sijaitsevan nuorten tila Triplan nurkilta. Kuvio menee siten, että ensin voitetaan tyttöjen luottamus ja heitä houkutellaan lähtemään maahanmuuttajataustaisten henkilöiden asunnolle muun muassa lupaamalla alkoholitarjoilua.”
Tytöille juotetaan asunnolla alkoholia, kunnes he ovat riittävän puolustus- ja harkintakyvyttömiä useamman miehen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
”Myöhemmin maahanmuuttajataustaisilla nuorilla miehillä on tapana osoitella kauppakeskuksen käytävillä ohi meneviä nuoria tyttöjä ja käydä retostelevaan sävyyn läpi, kuka on ollut kenenkin kanssa. Keskusteluiden sävy on tyttöjä kohtaan hyvinkin pilkallinen. Aika ajoin nöyryytys menee fyysiselle tasolle, jolloin on nähty esimerkiksi kengällä heittämistä tai sormien päältä kävelyä.”