"Suomessa toimii erittäin vahva etujärjestöjen kartelli, johon kuuluvat ammatti- ja työnantajayhdistykset. Kartellin jäsenet keräävät hyötyjä itselleen rajoittamalla kilpailua ja muu yhteiskunta kärsii, erityisesti työttömät ja myös pienyrittäjät. Kartelli on laillinen, mutta kartelli kuitenkin."
Kartellin voima perustuu siihen, että ammattiyhdistyksillä on käytössä lakkoase, johon rakenteelliset uudistukset lopulta kilpistyvät. Suuret yritykset pystyvät jatkamaan toimintaansa ja siirtämään sitä ulkomaille, mutta uutta työtä ei synny. "Pienet yritykset ovat vastanneet viime vuosina valtaosasta uusia työpaikkoja."
"Suomen talous ei kestä menoa, jossa työttömyyttä ja etuja rahoitetaan jatkuvalla velanotolla. Se johtaa hyvinvointivaltion kaatumiseen."
Suomen kilpailijamaissa menee paljon paremmin, koska siellä on jo aiemmin pystytty paikalliseen sopimiseen ja joustoihin.
"Suomessa on tutkimusten mukaan maailman jäykin palkkaus, keskitetyimmät työmarkkinat ja ainutlaatuinen yleissitovuus."
Pentikäinen jakaa valtiosihteeri Martti Hetemäen hiljattain esittämän ajatuksen siitä, että palkkaerojen kasvu parantaisi työllisyyttä. Kansainvälisen esimerkin mukaisesti työtä tulisi runsaasti lisää etenkin palvelualoille nykyistä pienemmillä palkoilla.
Pentikäisen mukaan työttömyysturva ja sosiaalietuudet ovat varsin hyvät. "Suomessa pärjää kovin pitkään, vaikka ei ole töissä. Lopulta työssä olevien ei ole varaa kustantaa sitä."
Joustot ja palkkaerot parantaisivat Pentikäisen mukaan mahdollisuutta asua ja saada töitä maaseudulla."
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/etuj%C3%A4rjest%C3%B6jen-kartelli-kahmii-etuja-ty%C3%B6tt%C3%B6myys-kasvaa-1.158724