Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Meillä on vielä kaiken lisäksi tyhmä ja yksinkertainen pääministeri  (Luettu 2504 kertaa)

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
On niin kiire ettei ehditä uusia vaaleja, muttei kuitenkaan niin kiire, ettei ehdittäisi kepuluuserin vallankiimaa tyydyttämään.
Ei tietenkään vaaleja, senhän kertoo jo gallupitkin.
Kyse ei ole Sotesta vaan kepun vallankiimasta, kansalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä välittämättä
Kiistatta ja sen sipiläkin myönsi

Miten A-studiossa paistoikaan KD räsäsen jo päässeen istumaan sipilän polvelle ja rehula niin hermostunut yllättävästä syntyneestä tilanteesta, ettei edes kyennyt asiaa peittämään.

Tämän päivän tiedoilla Kokoomuksen on syytä jättää hallitus.

Yksi unohtunut pikkujuttu. vaikka kepu esiintyykin pelastavana messiaana, ei edes perustuslaissa ole mainintaa että vaalien voittajan pitäisi olla pääministeripuolue. Sen vertta kepu on sementoinut itsensä sotealueiden lukumäärään, että vielä voi käydä kylmät.
Kovin taitamatonta peliä kepulta ja sipilältä.

Eikös Kakolit nuolleet edellisellä hallituskaudella demareiden, vasureiden, kristilisten, vihreitten ja rkp perseet edestä ja takaa.
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

navettapiika

  • Vieras
Kokkare  on nuolemisen mestari.... Mutta totuushan tässä koko sote sopassa on, että jos raha seuraa potilasta on malli eteenpäin niin Terveystalo ja Attendo ovat suurimmat voittajat..taitaa valua loputkin suomalaisten verorahat ulkomaille.  ::)

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Kokkare  on nuolemisen mestari.... Mutta totuushan tässä koko sote sopassa on, että jos raha seuraa potilasta on malli eteenpäin niin Terveystalo ja Attendo ovat suurimmat voittajat..taitaa valua loputkin suomalaisten verorahat ulkomaille.  ::)

No mistähän johtuis. Siinä kun selkäsairaana 3-4 tuntia puupenkillä päivystykseen jonotat, niin alkaa tuntua halvalta hinnalta se 100€ minkä lääkäri terveystalolla ottaa.

Sitä en tiedä tekeekö terveydenhoito henkilökunta tämän ihan tahallaan että potilaat siirtyisivät yksityisen lääkärifirman asiakaiksi!

Terveyskeskus pyörii ihan hyvin ilman potilaitakin, tuskin edes huomaisivat.. mutta tosiasia on, että yksityinen toimii. Maksan minäkin terveystalolle 143 euroa siitä B-lausunnosta puolen vuoden välein...terveyskeskuksesta ei saa edes aikaa sitä varten.. ::)

Tosiasia on että jos julkinen terveyden hoito lopetettas ja kaikki ottaisivat sairasvakuutuksen, niin valtio säästäs ihan p.....ti ja kunnat ihan s......sti!

Tuohon amerikan malliin en lähtisi, koska sitten mennään siihen, että on kahdentasoiset palvelut, juuri kuten nytkin.. eli nopeammin hoitoon rahalla ja vakuutuksella, ja terveyskeskukseen rupusakki.. Jaetaan vielä räikeämmin kansa kahtia. ::)

Eli mitä haitta meillä sitten olisi tuosta amerikan mallista? Nyt jo köyhät jonottaa arvauskeskuksissa tunti tolkulla ja rikkaat yksityisellä. Julkinen terveyden hoito voitaisiin lopettaa kokonaan ja tehdä laki että valtio takaa työttömien, eläkelläisten ja köyhien terveydenhoidon terveystalolla. tai muulla yksityisellä asemalla. Asiakas vain maksaisi laskun ja veisi sen kelaan/soskuun/työkkäriin sen jälkeen.
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 66192
tuosa vain pikkanen pulma;  kuka hoitaa ketään iltaisin ja viikonloppuina kun ykstyiset ei näköjään tee kiireellisiä toimia noina aikoina, muulloin kyllä.   en nyt sitten tiedä miten tuo terveyskeskus oikein saisi toimivaksi mutta ei kyllä pelkällä ykstityislohkollakaan tätä maata voi viedä.   muutenhan se olisi joka maassa jo toiminnassa.

navettapiika

  • Vieras
Ja karsisi se kyllä noita operaatioitakin.. ei olisi mediaseksikästä hoitaa liikavarpaita ja peräpukamia.. Plastiikkakirurgia olisi varmasti huippua, mutta ketä kiinnostaisi sorkkia jotain suolepätkiä.. ::)

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 66192
aina niitä löytyy oikeasti kiinnostuneitakin lekureita.  net vaan jää jonnekin perähikiälle mutta sielläkin tarttee lekuria siinä kuin kehä3llakin.