Taitaa olla lopulta niin, että pääkaupunkiseutu ja muu eteläsuomi kuppaa tundraa ja Pohjois-Suomea. Päivastoin kuin Veeti unen pöpperössä yrittänyt väittää. Monen firman pääkonttori sijaitsee etelässä, mutta varsinainen tulos tehdään maakunnissa ja pojoisessa.
Tämä on sellainen harhaluulo, jonka esittäminen totuutena pitäisi kieltää samalla kuin holokaustinkin kieltäminen 
Totta tietysti on se, että etelän kalleus lisää rahan määrää ja kiertämistä alueella.
Ei se ihan pelkkä harhaluulo ole, Suomen viennistä noin 9 %.tia tulee Lapista, väestöä alueella on noin 4 %:tia kansasta 
Jokainen maa elää loppujenlopuksi vientituloillaan 
Mitäs te viette? Maituva vai? 
Vientitulot tulee pääasiassa malmeista, metalleista, metsäteollisuudesta ja matkailusta 
Muuta teollisuutta täällä ei oikeastaan olekaan 
Maataloudessa ei olla missään omavaraisia, ei edes maidossa 
No nuo sun luvut perustuu vaan Kemi-Tornio lukuihin.
Kun Kemijärvellä vielä toimi se Stora-Enson sellutehdas, niin puolet raa-aineesta tuli Venältä. Silti kaikki oli niin lappia niin lappia. Ainut järkevä elinkeino Lapissa taitaa olla matkailu ja poronhoito. 
Näin se on ollut aina, täällä tuotetut tuotteet on viety ulkomaille

Noita kaivoksia tulee vielä samanverran lisää, mikäli vaan sijoittajia löytyy

Hurjat on suunnitelmat, Kolariin tehdään terästehdaskin ja kunnan väkiluku kolminkertaistuu , nykyisestä 5000 jonnekin 15 000 kieppeille ja kyse on vain yhdestä uudesta kaivoksesta, rata vedetään ilmeisesti jäämerelle
