Täytyy tunnustaa, että mulla on jäänyt taas nuo uskonhomnat ihan sivuraiteelle. Piru varmaan nauttii kun pääsis grillaamaan mua. Vaan vielä on aikaa niin kauan kuin on eloa... 
------mistä tiedät,onko kauaa elon-tai etsikkoaikaa.Se voi mennä ohikin.

Minulla on muutamia vanhoja tuttuja,jotka ovat aina ymmärtäneet parannuksen teon tarpeellisuuden,mutta lykänneet sitä,mutta nyt kun ikää on jo liikaa,niin ymmärryksen valo on alkanut himmetä. Se on surullista.
Jokin aika sitten mun yli 90 vuotias enoni lähetti mulle pyynnön tulla sairaalaan heti.Kun sain hoitajilta vähän tietoa,mikä hänellä oli hätänä,menin sairaalaan sydän pamppaillen.Minun julkijumalaton eno parkani makasi siellä valtavissa synnin tuskissa ja halusi tulla uskoon.Minä kun en ole mikään evankelista,niin yritin tarjota hälle sairaalapappia,mutta se ei hälle käynyt,koska hän oli kuullut,että olen uskovainen ja sukulainen.Emme olleet koskaan puhuneet niistä asioista

No minä sitten yritin parhaani,kysyin ymmärsikö hän Jeesuksen sovitustyön merkityksen ja hän sanoi ymmärtävänsä. Niin me sitten rukoilimme ja annoin hänelle synnin päästön.
Kyllä sekin oli yks Jumalan ihme.Monta vuotta olin käynyt hänen tykönään ,mutta keskustelimme ihan vaan kaikista muista asioista,muttei uskosta koskaan.Eno kuoli sitten muutaman viikon kuluttua.Kyllä tuntui hyvältä ajatella,että kerran tapaamme vielä.
