Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Koskinen puhuu asiaa  (Luettu 5525 kertaa)

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Koskinen puhuu asiaa
   Tuo ei pidä ensikään paikkaansa. Yksi vakituinen. Jos sattuu lapsiperhe olemaan ,niin taksi käy koululaisia 3 kertaa päivässä. Ja laki sanoo, että hälytysajoneuvoilla pitää päästä.  ;D
Koetetaanpa pitää erillään lainsäädännöllinen minimi ja kuntien vapaaehtoiset avustukset sekä pienten koululaisten ylimääräinen kuljettelu. Mm. ex-kotikuntani vaati vähintään 3 vakituista asuntoa ja vähintään kilometri siihen viimeiseen ennen kunnan aurausavustuksia. Täällä suuressa lännessä annetaan avustuksia 80 metrin pätkillekin.

Mutta niin tai näin: korpien "elävöittäminen" pendelöijillä ei mielestäni ole kestävän kehityksen maaseutupolitiikkaa, olemassaolevien kyläalueiden asuttuna pitämisessä on jo huomattavasti enemmän mieltä. Mutta jos mielipide on, että kaavoitus on lähtökohtaisesti sosialismia, niin keskustelu asiasta käy äkkiä mahdottomaksi.

    Kyllä tämä meidän kaupunki antaa ensimmäiselle vakituiselle asunnolle. Tämä siitä syystä, että maalaiskunta hävisi hallinto-oikeudessa asian aikoinaan. Juttuhan menee niin ,että kun kunta saa vakituisen asunnon kiinteistöverot myöntämänsä rakennusluvan perusteella, niin metsä-autotien muut käyttäjät eivät ole velvollisia kustantamaan aurausta. Nyt kun omistajina on venälääset, niin ongelma poistui. Kaupunki saa verot. Venälääset maksaa aurauksen. Kesämökkiläiset pääsee autolla mökille talvellakin auraamatta tietä. Venälääsistä on pelkästään hyötyä.

emo-heikki

Viljanviljelijät tarvitsevat näitä aurauksia, mitä ne muutakaan talvisin tekisivät, paitti tietenkin ajelevat niitä takseja.

koivumaki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3674
  • Valtra CNH TopliftStaja Kaweco
Vs: Koskinen puhuu asiaa
Nyt selvisi syykin tähän mm.Tamperelaisten intoon estää ympäristössä rakentaminen.Aamulehdessä oli uutinen että TRE nostaa vuokratonttien vuokria jopa 2000 egua vuodessa syystä että maan hinta nousee.Ja maan hintahan nousee jos saadaan ympäristökuntien edulliset tontit pois pelistä.Eläköön DemarioKakoVirheeMafia.

   Viljanviljelijöitä se nyt paljon auta, mutta pienen eläkkeen jatkona merkittävä. Meikäkin pärjää hyvin eläkkeelä,kun talvella auraa tietä venäläisille ja kesällä viljelee "hömppäheinää.  ;D

Neke

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2798
Vs: Koskinen puhuu asiaa
Nyt selvisi syykin tähän mm.Tamperelaisten intoon estää ympäristössä rakentaminen.Aamulehdessä oli uutinen että TRE nostaa vuokratonttien vuokria jopa 2000 egua vuodessa syystä että maan hinta nousee.Ja maan hintahan nousee jos saadaan ympäristökuntien edulliset tontit pois pelistä.Eläköön DemarioKakoVirheeMafia.

Siinnähän net demareista kepuun. :-X :-X :-[

kaaleppi

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 762
Vs: Koskinen puhuu asiaa
Sotkeako vielä lusikkansa tähän soppaan...

Väite: yksilönvapaus toimii asuinrakentamisen ja maaresurssien allokoinnissa 100% tuhlailevasti.

Latz

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2055
Vs: Koskinen puhuu asiaa
Sanoessaan että on hölmöä yrittää estää maaseudulle rakentaminen.
Niinsanotussa rakentamisen hajautumisen estämisessä ei ole järkeä.
Mistä ihmeestä löytyy tulevaisuuden bioenergian tuottajat ja maajussit jos ei asuntoja saa maalle rakentaa.

Muista Koskisen ansioista ei ole vielä havaintoa....

Tässä ilmeisesti viitataan Jyväskylän rakennusvalvontaan. Samaa paskaa tarjotaan myös muualle ko vaikutuspiirille. Tulee koululaiskyytejä ja vanhusongelmia. :o :o

kaaleppi

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 762
Vs: Koskinen puhuu asiaa
"Mistä ihmeestä löytyy tulevaisuuden bioenergian tuottajat ja maajussit jos ei asuntoja saa maalle rakentaa."

Kuinka tyhmänä voi ihmistä pitää. Miettikääpä ihan mikkihiiritasolla tätä juttua. Eli:

Estääkö maaseudun funktiota se, että siellä ei ole haja-asutusta?

Mitä tää mystinen haja-asutus oikein on ????

Jätkä

  • Vieras
Vs: Koskinen puhuu asiaa
Kyllä tämä meidän kaupunki antaa ensimmäiselle vakituiselle asunnolle. Tämä siitä syystä, että maalaiskunta hävisi hallinto-oikeudessa asian aikoinaan. Juttuhan menee niin ,että kun kunta saa vakituisen asunnon kiinteistöverot myöntämänsä rakennusluvan perusteella, niin metsä-autotien muut käyttäjät eivät ole velvollisia kustantamaan aurausta. Nyt kun omistajina on venälääset, niin ongelma poistui. Kaupunki saa verot. Venälääset maksaa aurauksen. Kesämökkiläiset pääsee autolla mökille talvellakin auraamatta tietä. Venälääsistä on pelkästään hyötyä.

 Tuohan on vallan uutta tietoa että yksityistie muuttuvat maantieksi pelkän rakennusluvan perusteella kun muualla Suomessa muutetaan vilkaasti liikennöityjä teitä yksityisteiksi 2006 maantielain tukemana vai mitä tarkoitat että muut käyttäjät eivät ole velvollisia kustantamaan aurausta? Järjestäytynyt tiekunta jos on kyseisellä tiellä ja sinne se vakituinen asukki maksaa tiemaksuja niin tiehoitokunnan on pidettävä tie ajettavassa kunnossa.

koivumaki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3674
  • Valtra CNH TopliftStaja Kaweco
Vs: Koskinen puhuu asiaa
"Mistä ihmeestä löytyy tulevaisuuden bioenergian tuottajat ja maajussit jos ei asuntoja saa maalle rakentaa."

Kuinka tyhmänä voi ihmistä pitää. Miettikääpä ihan mikkihiiritasolla tätä juttua. Eli:

Estääkö maaseudun funktiota se, että siellä ei ole haja-asutusta?

Mitä tää mystinen haja-asutus oikein on ????

Niin.Noissa papereissahan on kait sanatarkasti puhuttu 'asutuksen hajautumisen estämisestä'.
Ja ajatuksena on estää kaikki muu rakentaminen kuin maa-ja metsätalouteen liittyvä.Ja 'vaarinpirtit' ei olis maatalousrakentamista.
Haja-asutusalueen määritelmiä:
-ei kunnallista vesiverkkoa(viemäri/vesijohto)
-ei joukkoliikennettä
Näillä kriteereillä saattaa rakentaminen estyä ihan lähellä omakotiasutustakin...
Kyse ei ole Jyväskylän alueesta.

ENTER

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8067
Vs: Koskinen puhuu asiaa
Sanoessaan että on hölmöä yrittää estää maaseudulle rakentaminen.
Niinsanotussa rakentamisen hajautumisen estämisessä ei ole järkeä.
Mistä ihmeestä löytyy tulevaisuuden bioenergian tuottajat ja maajussit jos ei asuntoja saa maalle rakentaa.

Muista Koskisen ansioista ei ole vielä havaintoa....

"Maa- ja metsätalousvaliokunnan kielteinen
kanta (pl. ed. Jari Koskinen, kok) ja eduskunnan
vastustus valtio-omistuksesta luopumiseen johtivat
esityksen poisvetämiseen käsittelystä. Tämän
jälkeen suoritettiin Kemiran sisäinen uudelleenjärjestely,
jossa lannoiteteollisuus eriytettiin
omaksi GrowHow-yhtiöksi, jonka myynnistä nyt
pystyttiin päättämään ilman eduskunnan suostumusta."

siinä 1 koskisen saavutus

tuhota suomalainen lannoite tehdas
Elämä edessä, niska takana.
http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY