Eihän moottorikelkkoja voi heittää jorpakkoon, sillä ne ovat ongelmajätettä ja vielä pahimmasta päästä ainakin maanomistajille, joiden maille tullaan pitämään reittitoimituksia. Vakavasti ottaen:
Aikaisemmasta lakiluonnoksesta on jälkeeenpäin tarkasteltaessa löytynyt sudenkuoppia. Tässä esimerkki, jota ei helposti huomaa, kun sinänsä viattoman lauseen seuraamukset tulevatkin yksityistielain puolelta. Uusilaki luonnos kannattaa lukea erittäin tarkasti, kun se aikanaan tule kaupunginhallitukselle lausuntoa varten.
Merkittäviä ongelmia yksityisille maanomistajille aiheutuisi myös siitä, että reittitoimituksella perustetaan yleinen ajo-oikeus, joka on oikeudellisesti vahvempi
kuin yksityistielain mukainen tieoikeus: Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että päällekkäisten oikeuksien tilanteessa tie- tai muun rasiteoikeuden haltijan on omassa toiminnassaan sopeuduttava reittitoimitukseen. Tie- tai muun rasiteoikeuden haltija ei oman oikeutensa nojalla voi ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, jotka vaikeuttaisivat reitin käyttöä tai muuta reitinpitoa. (Toimitusmenettelyn käsikirja, Maanmittauslaitos)
Sopivasti tulkittuna reittitoimituksella voitaisiin tehdä reitti mille tahansa yksityistielle ja tieoikeuden omistajan on sopeuduttava siihen. Toisaalla laissahan on sanottu, että muu kuin moottorikelkkaliikenne ei ole sallittua virallistetulla reitillä. Sopeutuminen tarkottaisi silloin, että yksityistieoikeuden omistaja ei saisi ajaa talvella omalla yksityistiellään muuta kuin moottorikelkalla. Yhä hullummaksi menee.
Lakiesityksessä (rauenneessa, uutta ei vielä ole) sanotaan myös, että reittoimitusta voidaan käyttää yksittäisen maanomistajan osalta sillä perusteella, että useimmat alueen maanomistajat ovat sen hyväksyneet. Mutta ei sanota, että ei voi käyttää, jos useimmat maanomistajat ovat sen hylänneet.. Tämän takia ilmeisesti eräältä hankealueelta annnettiin lehteen virheellinen tieto, että vain yksi maanomistaja vastustaa, kun todellisuudess vain yksi maanomistaja kannatti reittien tekemistä.