Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Maidontuotanto sementoidaan Kepulandiaan?  (Luettu 2223 kertaa)

minä-itte

  • Vieras
MTK:n maituvaliokunnan pyrkimykset on torjuttava!

MaasTul tänään:

***************************************

   

Maitovaliokunta vaatii MMM:ltä toimia tuotannon hallintaan

MTK:n maitovaliokunta vaatii maa- ja metsätalousministeriöltä pikaisesti esityksiä, kuinka maidontuotannon määrää hallitaan EU:n kiintiöjärjestelmän päättyessä vuonna 2015.

”Tuottajilla olisi kiire saada tietoa tulevasta. ”, maitovaliokunnan puheenjohtaja Eero Isomaa arvioi.

Maitovaliokunta tyrmistyi ministeriön päätöksestä poistaa kiintiövaatimus investointituen hakemuksista. Vaarana on, että tuotanto kasvaa hallitsemattomasti etenkin pohjoisen tuen alueella.

Isomaan mukaan siitä kärsisivät kaikki suomalaiset maidontuottajat.

”Hallinto on antanut ymmärtää kuulevansa maitoalan yhteistä tahtoa, mutta näin ei käynyt. Seurauksena on erittäin suuri epävarmuus, kun hintaan ja tukeen liittyvä vakaus murenee.”



Määrää pitää

ohjata sopimuksin

EU-komissio ja parlamentti pääsivät viime viikolla sopuun EU:n tulevasta maitolaista. Laki on tarkoitus hyväksyä viimeistään helmikuussa.

Laki pitää sisällään esityksen tuottaja- ja toimialaorganisaatioista sekä sopimuskysymyksistä.

Esityksen mukaan jäsenvaltioille taataan oikeus vaatia tuotantomääriä ohjaavia sopimuksia pakollisiksi.

Maitovaltuuskunnan valtuuttamana MTK:n maitovaliokunta on valmistellut maitolain käyttöönottoa Suomessa.

Maitovaliokunta edellyttää ministeriöltä, että Suomessa turvataan nykykiintiöistä johdettuihin sopimuksiin pohjautuva tuotantomalli.

”Ehdoton edellytys on litrakohtaisen tuen jatko, joten määrällinen ohjauksen täytyy perustua kiintiöpohjaisiin sopimuksiin”, Isomaa korostaa.

TIINA TAIPALE

Ehdoton edellytys on litrakohtaisen tuen jatko.

eero isomaa

Fuller

  • Vieras
Vs: Maidontuotanto sementoidaan Kepulandiaan?
Oikeinhan tuokin,että sinun aluetta tyhjennetään kaikilla tavoin,vapaa-ajan viettoaluetta tyystin. Oikein,oikein

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 66192
Vs: Maidontuotanto sementoidaan Kepulandiaan?
maitotilojen edellytykset ab- alueella on pilattu jo pelkällä etelän viihdearvoilla!      mäntyharjun korkeudella on turha yrittääkään tehdä lehmille rehua kesän aikana koska teitä myöten ei voi siirtää kalustoa pelloille eikä tuotteita pois pelloilta!         mökkiliikenne pitää tiet täynnä nopeusrajoittamattomia liikeenessäännöttömiä autoilijoita!                                      muutama opiskelukaveri mananu että uarkoijan koneet seisoo tien toisella puolella ja pelloille ei päse koska autot eivät salli tien ylitystä ja pientä siirtymää tiellä!           viikonloppu alkaa kuulema torstaina puolinpäivin ja loppuu maanantai-aamuisin!           ihan kiva jos meinais tehdä edes jonkinlaista laaturehua!

rööri-roope

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1335
Vs: Maidontuotanto sementoidaan Kepulandiaan?
MTK:n maituvaliokunnan pyrkimykset on torjuttava!


****** Ja mitenpä ajattelit torjua? Oksentamalla paskaa täällä nimimerkin suojissa, vai?
In vino veritas

minä-itte

  • Vieras
Vs: Maidontuotanto sementoidaan Kepulandiaan?
MTK:n maituvaliokunnan pyrkimykset on torjuttava!


****** Ja mitenpä ajattelit torjua? Oksentamalla paskaa täällä nimimerkin suojissa, vai?

Eiköhän ne lopulliset päätökset tehdä jossain muualla kuin Simonkadulla ja Esson baarissa.

Yodavaari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1471
Vs: Maidontuotanto sementoidaan Kepulandiaan?
Eiköhän ne lopulliset päätökset tehdä jossain muualla kuin Simonkadulla ja Esson baarissa.
Tuolle maitovaltuuskunnalle käy samoin kuin on käynyt viljavaltuuskunnalle. Hampaat ja munat lähtee.

Tuossa maitolaissa on mielekiintoisia kohtia esim. "In order to reinforce the bargaining power of milk producers, farmers can join together in producer organisations (PO) that can negotiate collectively the contracts terms including the price of the raw milk. The volume of milk that a PO can negotiate is limited to 3.5% of the EU production and to 33% of the national production of the Member States involved."

Kukaan ei ole vieläkään julkisuudessa kertonut, kuinka tämä kohta klaarataan? Kuka neuvottelee ja kenen puolesta?

bobbari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2642
  • Sosiaalinen erakko
Vs: Maidontuotanto sementoidaan Kepulandiaan?
maitotilojen edellytykset ab- alueella on pilattu jo pelkällä etelän viihdearvoilla!      mäntyharjun korkeudella on turha yrittääkään tehdä lehmille rehua kesän aikana koska teitä myöten ei voi siirtää kalustoa pelloille eikä tuotteita pois pelloilta!         mökkiliikenne pitää tiet täynnä nopeusrajoittamattomia liikeenessäännöttömiä autoilijoita!                                      muutama opiskelukaveri mananu että uarkoijan koneet seisoo tien toisella puolella ja pelloille ei päse koska autot eivät salli tien ylitystä ja pientä siirtymää tiellä!           viikonloppu alkaa kuulema torstaina puolinpäivin ja loppuu maanantai-aamuisin!           ihan kiva jos meinais tehdä edes jonkinlaista laaturehua!
Oksa.    Koko AB -alue ei mahdu sen ruuhkaisen kolmostien varteen.   Ite ainakin nautin kesäöisin
rehunteosta, kun on niin hiljaista.  :)

Etelän viihdearvoilla ?    Tarkoitat varmaan niitä sirkushuveja, mitä oma tuottajajärjestö on tempuillaan
järjestänyt AB -alueen maidontuotannolle...    ??? ???
Tuskahiki on köyhän sauna...

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 66192
Vs: Maidontuotanto sementoidaan Kepulandiaan?
no vitostie on kyllä aika ruuhkanen ja sen varsitiet sitten kanssa!   ja viihdearvot on niitä että viljelijä ei saa lähteä töihin ennen kello 9:ää kun siitä kertyy melua kuiteskii ja pois on oltava klo 19 koska se häiríttis töllön kattomista ja viikonloppuna ei saa tehä töitä!     näin ainaskii vihdissä ja luumäellä, muistaaksein!

Aulis Anttila

  • Vieras
Töitä ? ? ?
viljelijä ei saa lähteä töihin ennen kello 9:ää kun siitä kertyy melua kuiteskii ja pois on oltava klo 19 koska se häiríttis töllön kattomista ja viikonloppuna ei saa tehä töitä!     

Mitä helevetin töitä  :o :o ? ? ?

Lehtimäki

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16901
Vs: Töitä ? ? ?
viljelijä ei saa lähteä töihin ennen kello 9:ää kun siitä kertyy melua kuiteskii ja pois on oltava klo 19 koska se häiríttis töllön kattomista ja viikonloppuna ei saa tehä töitä!     

Mitä helevetin töitä  :o :o ? ? ?

mitääs  sinä   töistä tietäisitkään  8)

bobbari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2642
  • Sosiaalinen erakko
Vs: Maidontuotanto sementoidaan Kepulandiaan?
no vitostie on kyllä aika ruuhkanen ja sen varsitiet sitten kanssa!   ja viihdearvot on niitä että viljelijä ei saa lähteä töihin ennen kello 9:ää kun siitä kertyy melua kuiteskii ja pois on oltava klo 19 koska se häiríttis töllön kattomista ja viikonloppuna ei saa tehä töitä!     näin ainaskii vihdissä ja luumäellä, muistaaksein!
Onkos nää nootit ympäristölupaan kirjattuja vai kunnan/kaupungin sääntöjä muiden lisäksi ?  :-X
Tuskahiki on köyhän sauna...

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Maidontuotanto sementoidaan Kepulandiaan?
Tahtoo toisilla ne navetat palaa ....

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 66192
Vs: Maidontuotanto sementoidaan Kepulandiaan?
työ on aukille outo sana!   ei muista muuta kuin sen että kuopion torilla polliisi sano;    työ ette tänne tule remuvammaan!

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Maidontuotanto sementoidaan Kepulandiaan?
Tahtoo toisilla ne navetat palaa ....

 Ja toisilla romahtaa lumen alle.  ;D

roadman

  • Vieras
Vs: Maidontuotanto sementoidaan Kepulandiaan?
maitotilojen edellytykset ab- alueella on pilattu jo pelkällä etelän viihdearvoilla!      mäntyharjun korkeudella on turha yrittääkään tehdä lehmille rehua kesän aikana koska teitä myöten ei voi siirtää kalustoa pelloille eikä tuotteita pois pelloilta!         mökkiliikenne pitää tiet täynnä nopeusrajoittamattomia liikeenessäännöttömiä autoilijoita!                                      muutama opiskelukaveri mananu että uarkoijan koneet seisoo tien toisella puolella ja pelloille ei päse koska autot eivät salli tien ylitystä ja pientä siirtymää tiellä!           viikonloppu alkaa kuulema torstaina puolinpäivin ja loppuu maanantai-aamuisin!           ihan kiva jos meinais tehdä edes jonkinlaista laaturehua!

Komppaan tuota.
Kaahaavat kuin päättömät kanat. Tiet jauhetaan hirveeseen kuntoon just, juhannukselta tuonne elokuun puoleen väliin. Tosin kaksi viime kesää olleet hankalia, justiinsa sattuneet pitkät hellejaksot kyseiseen aikaan.
Heinäkuun alussa alkaa kestoaihe paikallislehdissä sorateiden kunnosta. Pelko on persiissä kun sinne menee tasailemaan päiväs aikaan mökkikaahareiden sekaan. Opittu jotta klo 21.00 jälkeen alkaa hiljetä eli raakasti yö aikaan suoritetaan tasaus toimenpiteet ongelmallisilla teillä.
Mielestäni kaikista stressaavin aika vuoden kierrossa just tuo mooseksen lampaiden kesäloma. Mennään kuin pellossa mistään mitään välittämättä,vaikka omat lapset istuu takapenkillä.