Aina sattuu ja tapahtuu

=
Palomiehet jahtasivat sikoja jättirekan kaaduttua. Valtaosa Kouvolassa tiistai-iltana onnettomuuteen joutuneista yli 300 siasta saatiin siirrettyä keskiviikkoaamuun mennessä. Mittavan 25-metrisen eläinkuljetusauton nostotyöt aloitettiin myös aamulla. Sikoja teuraaksi kuljettanut auto kaatui tiistaina iltakymmeneltä ojaan Kouvolan Anjalankoskella. Rytinässä repeytyi perävaunun katto, ja noin 30 sikaa karkasi lähipellolle. "Elävien
sikojen kiinni saaminen oli suhteellisen työlästä.
Ei kuulu meidän päivittäisiin rutiinitoimintoihin", kertoi Kymenlaakson pelastuslaitoksen päivystävä
palomestari Juhani Carlson Yle uutisille. "Eläimet saatiin pysymään paikoillaan ja odottelemaan uutta kuljetusta. Maastoon sikoja ei ilmeisesti päässyt." Suurin osa sioista selvisi hengissä. Carlsonin mukaan eläimet olivat siirrettäessä varsin rauhallisia.
+
Loopu hyvin, kaikki hyvin
