Työmarkkinaihmiset ovat jatkuvasti vakuutelleet ettei mitään eläkepommia ole. Kuitenkin nuorempien ikäluokkien kertymää leikataan jo nyt sovitulla elinaikakertoimella. Uusi uhka on jo nurkalla kärkkymässä:
"Talouden ongelmat ovat alkaneet näkyä myös suomalaisten eläkeyhtiöiden pitkänkin aikavälin tuotoissa.
Esimerkiksi Suomen suurin eläkeyhtiö Varma on hankkinut sijoituksille olemassaolonsa aikana vuodesta 1999 noin 3,7 prosentin reaalituoton vuosittain.
Eläkejärjestelmän kestävyys on kuitenkin laskettu neljän prosentin reaalituoton varaan. Jos työeläkeyhtiöt eivät saavuta tuottotavoitteita, vaihtoehtoina ovat työeläkemaksun nostaminen tai tulevien eläkkeiden leikkaaminen. "
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suursijoittaja+Varma+Osakekurssien+pudotukselle+selv%C3%A4t+syyt/1135268826538Tuotoista siis puuttuu jo nyt vuodesta 1999 alkaen 0,3 prosenttiyksikkövastaava siivu, siis lähemmäs 10 prosenttia per vuosi! Entistä suurempia tappioita syntyy, kun pääoma ei kasva tuotto-odotuksen mukaan, ja korolle korkoa tuototkin jäävät lasketusta!