Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Dioksiinia  (Luettu 6119 kertaa)

gutiguti

  • Vieras
Vs: Dioksiinia
Gutiguti syö sitä mielellään.
Totta:"Vuonna 2005 vuosittaisessa EU:n edellyttämässä dioksiini- ja PCB- kartoituksessa havaittiin, että porojen vasojen dioksiinipitoisuudet ylittivät EU:ssa nautaeläinten dioksiini- ja PCB -pitoisuuden summalle asetetun enimmäispitoisuusrajan 4,5 pg TEQ/g rasvaa. Lisäksi vuonna 2007 otetuista poronlihan seurantanäytteistä kaksi näytettä sisälsivät dioksiineja ja dioksiininkaltaisia PCB-yhdisteitä noin kaksi kertaa enemmän kuin mitä on säädetty naudanlihalle (taulukko 2).

Tämän tutkimushankkeen tulokset vahvistivat monitorointitutkimuksissa tehdyt havainnot poron vasojen dioksiini- ja PCB –pitoisuuksista. Vasoilla havaitut pitoisuudet todettiin korkeammiksi kuin aikuisten porojen pitoisuudet. Poron vasa altistuu dioksiinille poronmaidosta. Analysoidut pitoisuudet olivat kuitenkin ennakoitua matalampia. Korkein poron vasan dioksiini- ja PCB -pitoisuuksien summa havaittiin Suomen Keski-Lapista otetussa näytteessä ja se ylitti 5 pg TEQ/g rasvaa pitoisuuden."-Evira.
Kun kermassa oli 3 pikogramma se piti vetää markkinoilta.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2007/08/554096/valio-vetaa-kaupoista-saastunutta-ruokakermaa

Viimeksi muokattu: 10.01.11 - klo:00:34 kirjoittanut gutiguti

Viikate

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1686
Vs: Dioksiinia
Eiköhän noi erät ujuteta noihin makkaroihin, niissähän ei alkuperää raaka-aineelle ota oikein mitenkään selville ????

jatka vaan vaatimustasi näitten  eu:n  kansallisvaltioitten poistamisesta :o :o

Tämä kansallisuusaate on varsin vaarallinen aate, käyty kaksi suurta sotaakin kun se on revennyt käsistä.

Aidon nationalismin takia nyt on sodittu todella vähän jos ollenkaan.
Maamies, muista, miss' onnesi on, riihesi rikkaus riippumaton!

- Ilmari Kianto -

Aulis Anttila

  • Vieras
Höpöhöpö...

Höpönpöpön... se on noiden Jeesus- ynnä muiden taruolentojen jälkeen toiseksi yleisin sotimisen syy... usein se vaan peitetään sanan "talous" taakse. Persujenkin nykypolitiikka - vaikkakaan se ei, onneksi tule johtamaan sotaan - on puhtaaksi viljeltyä nationalismia.

Viikate

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1686
Vs: Höpöhöpö...

Perinteinen tulkintahan on se, että nationalismi aiheuttaa lähes kaikki sodat. Mutta kun ei aiheuta. Imperialismi (oli se sitten mitä väriä tahansa), uskonnot ja näiden sekoitukset ovat kaukana edellä.

Toisen maailmansodan siemenkin kylvettiin nimenomaan siksi, että nationalismia ei kunnioitettu ja uusien kansallisvaltioiden rajat vedettiin Euroopassa miten sattuu. Ja sama Afrikan maiden itsenäistyessä.
Maamies, muista, miss' onnesi on, riihesi rikkaus riippumaton!

- Ilmari Kianto -

Lehtimäki

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16901

eikös kaikkialla ole sodittu paitsi etelämantereella ja grölandissa  eikä
syynä ole nationalismi  vaan yleensä ryöstöretki ???

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Dioksiinia
Onhan sitä sodittu ennen nationalismiakin, on sodittu kodin ja uskonnon puolesta, joku on sotinut kuninkaan tai jonkun muun rötösherran puolesta ....
Kai ne kaikki aatteet voi mennä överiksi, mikä tahansa eturistiriita voi muuttua sodaksi, kun siihen sekoitetaan nationalismia tai uskontoa ????
Papit ja upseerit on semmonen ihmisryhmä, ettei niille pitäisi antaa mitään valtaa missään valtiossa.

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10560
  • Expertus dico....
Vs: Dioksiinia
Aika mielenkiintoinen tämä dioksiinikohu. Jotain teollisuusrasvoja päätynyt rehutehtaalle. Olennainen kysymys kuuluukion että miten ne dioksiinit päätyivät niihin teollisuus rasvoihin???

Onko Euroopassa koko tuotantoketju niin saastunut että jos rasvoja, joihin dioksiinit kiistatta kertyvät, käytetään edes rehuksi, niin myrkkyjen raja-arvot paukkuvat lopputuotteessa.

Sepedeus

 No ne on taas niitä käytettyjä muuntamo öljyjä ;D

 Ei kait niitä hukkaan voi heittää, kun nuukia on nuo sakemannit ::)

Teroman

Vs: Dioksiinia

Käytettyä rasvakeitin rasvaa joka pohjoismmaissa olisi tehty dieseliksi,,,,,,?Å

;;;;Å,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,Å::::::::::::

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65862
Vs: Dioksiinia
eikös ne tuossa vähän uumoillu että olis ollu texacon ööliä!    ja hittoja sitä johonkiin valteemiin kun voi syöttää sijoilleen!                 ei mäne hukkaan!   perkule kun oli liikaa noita tehosteaineita!       vinkumisenestoa ja vaahtoumisen estoa!                         vanha kunnon sunoco olis poikaa;  alle 5 markkaa neljälitraa v. 1977!

Eihän tästä niin monta vuotta ole, kun oli se juttu teeveessä Itävallasta, olivat jatkaneet viiniä pakkasnesteellä ????