Kun nyt näyttää siltä että tovereita aletaan nostaa sorron yöstä, onko enää "sekevaaralaisilla aatteen miehillä" varaa kannattaa kansainvälistä ideologiaansa muutenkin kuin kantamalla tästä kertovaa t-paitaa? Siis esimerkiksi ostamalla reilun kaupan merkillä leimattua marjapussia? Tuleehan se paljon kalliimmaksi kuin kuluttajalle alkuperältään hyvin häivytetyt Coop-tuotteet joiden lähtömaa on jossain missä lie ja orjatyövoiman käyttö kukoistaa niin tuottajalle kuin loppukäyttäjällekin.
Reilu kauppa teki tiukat kriteerit marjanpoimijoiden työoloihin https://yle.fi/a/74-20092365Eppäilen vain että sen kahvipaketeista punotun korinsa kanssa kaupunkilähiöstä lähikaupan pakastealtaalle laahustanut (Li Anderssonia äänestänyt) eläkeläinen hypistelee aikansa marjapakasteita, nyrpistää huomattavasti kalliimmille kotimaisille reilun kaupan marjoille ja valitsee sen halvimman ulkomaisen marjasekoituspussin jonka sitten kaataa kotonaan leipomansa piirakkapohjan päälle.
Ei siinä enää sorretun ääni kuulu kun launtaikahveja juodessa säästi euron piirakkamarjoissa ja toisen tarjouskahvipaketin hinnassa. Hyvillä mielin voi vielä laittaa jonkin ulkomaista alkuperää olevan jäätelönokareenkin piirakan kylkeen kun "nykyään Suomessa kaikki on niin kallista, eläkkeet pienet eikä se työkään enää kannata kun kaikki vain riistävät toisiaan."
