Eräällä keskusteluareenalla muutamat nimimerkit vertaavat metsätaloutta sadun Keisarin uusiin vaatteisiin. Niistä minäkin löysin yhden selityksen väitöstutkimukseni pääkysymykseen: Miten on mahdollista, että Suomen metsätaloutta kiitellään maailman tehokkaimmaksi, vaikka metsätalous todellisuudessa on kaaoksessa sekä yritystaloutena että elinkeino-oloina ja metsien käsittelynäkin? Päädyin tulokseen, että metsäalalla johdetaan harhaan poliittisia päättäjiä ja yleistä mielipidettä keisarin uudet vaatteet menetelmillä. Väitöskirjan luvussa ”Metsätalouden toimintaympäristön ohjaus” sivulla 354 kirjoitan näin:

”Yhteiskunnan ohjaamista mielikuvilla on kuvattu metaforan keinoilla sadussa ’Keisarin uudet vaatteet’. Satu soveltuu havainnollistamaan myös metsänomistajien ja yhteiskunnan päättäjien ohjaamista mielikuvilla.

Sadun keisari on metsänomistajien etujärjestö MTK. Metsänhoitajien yhteisö sadun kankureina valmistaa metsänomistajille edistyksellisen metsätalouden vaatteita. Etujärjestöksi naamioituneet metsänhoitoyhdistykset keisarin palvelijoina avustavat vaatteiden pukemisessa. Poliittiset päättäjät sadun hallitusherroina kiittelevät metsätalouden edistyksellisyyttä, sillä edistykseen liittyvän taian mukaan vain kykenemättömät henkilöt eivät näe edistystä. Sadun lakeijoja ovat metsänomistajien luottamusmiehet, jotka kannattelevat kritiikiltä suojelevaa katosta hallinnon ja etujärjestön toimielimissä. Puuttuu vain pieni lapsi, joka huudahtaa, että eihän keisarilla ole lainkaan vaatteita.” (https://helda.helsinki.fi/handle/10138/38458, s. 354; ks. kuvio 7 s. 385).

Lauri Vaara

Tuon tälle keskustelufoorumille nimimerkki Justiksen viestin Tiede.fi keskustelufoorumilta. Justiksen puukauppa oli juuri sellaista puukauppaa, jota puukauppa on markkinataloudessa. Esteenä ei ole puun myyjän kykyjen puute, sillä kaupan ja korjuun järjestämisen palvelut voi ostaa mh.yhdistykseltä tai yksityiseltä palveluyrittäjältä. (http://laurivaara.puheenvuoro.uusisuomi.fi/205153-visio-metsataloudesta-markkinataloutena).

Tiede. fi, Biologia, Kootut argumentit avohakkuu/viljelyä vastaan. 1. viesti 30.8.2006
JUSTIS, Viesti 8211/8216, Lähetetty 13:22 | 25.11.2015

"Kirjoittelin tänne joskus vuosi sitten toimitusmyyntinä tekemästäni puukaupasta. Siitä rohkaistuneena tein samantapaisen kaupan tässä syksyllä kun oli erittäin kuiva jakso. Tässä puukaupassa yhdistyivät kaikki joidenkin ihmisten vihaamat toimintatavat.

-Yläharvennus ja poimintahakkuu, eli pyrkimys metsän jatkuvaan kasvatukseen
-Puun myyminen itsenäisesti toimituskauppana ja tienvarsikauppana eri toimijoille.
-Maataloustraktorin käyttö puiden korjuussa

Yläharvennukseen päädyin monestakin syystä, mutta yksi oli se että en halua siihen palstaan aukkoa, ellei ole aivan pakko. Hakkuun määräksi arvioitiin n. 250 m3. Palsta on metsätyypiltään enimmäkseen tuoretta kangasta tai kuivahkoa kangasta. Varttunutta jo eri-ikäistä metsää, kuusta/mäntyä suhteessa 60/40. Sain tarjoukset 3/4 yhtiöltä pystykaupasta. Sitten pieni soittokierros lähistöllä oleville puurakennusfirmoille toimitusmyynnistä. Samantien putosivat yhtiöt pois pelistä.

Sitten kyselemään urakoitsijoiden perään. Huonosti oli tietenkin motoja saamaksissa, eivät varmaan uskaltaneet lähteä hakkaamaan ohi sopimusyhtiöiden. Sitten huoltsikan baarissa törmäsin yhteen puolituttuun maanviljelijä-urakoitsijaan ja asia tuli puheeksi. Sanoi hinnaksi 35 euroa tunti+ alv. Kaveri tuli viikon päästä hakkuulle.

Kaverilla oli jo maailmaa ja metsääkin nähnyt Valmet 6400 (?) jossa oli kaatopää ja mittalaite. Hän kaatoi puut ja katkoi ne ostajien haluamiin mittoihin. Myös latvat karsittiin. Puut hän ajoi tienvarteen jollain maailmansodan aikaisella Ford Countyllä. Mutta hyvin onnistui silläkin, maasto oli toki melko helppoa.

Tukit kuljetettiin 2 eri ostajalle ihan puutavara-autolla serkkuni toimesta. Mielestäni melko halvalla. Pikkutukkia ja kuitua tuli sen verran vähän että en viitsinyt niitä edes yhtiöille tarjota. Osan otin itselle polttopuuksi ja loput myin naapurikylän kyläyhdistykselle ja paikalliselle metsästyseuralle. Latvuksetkin ajettiin kasalle kuivamaan, ajattelin laittaa ne hakkuriin ensi syksynä.

Nyt oli sitten loppulaskun aika. Ensin pitää mainita että hakkuun jälki oli parempaa kuin yhdessäkään aikaisemmin tekemässäni kaupassa. Olen erittäin tyytyväinen. Tästä kiitoksena vein tyypille pitkän pullon mustaa rellua ja emännälle laadukkaan punaviinipullon. Naamat loisti kuin Naantalin aurinko.

Paras yhtiön tarjous pystyyn olisi toteutuneella kuutiomäärällä ollut karvan alle 11500 euroa. Kun olen vähentänyt kaikki kulut jäi viivan alle 14600 euroa. Luvut ei sisällä alv. Rellu ja viini meni omaan piikkiin. Lisäksi sain samaan rahaan itselle läjän polttopuita ja hakerankakasan. Palkkani siis vaivannäöstä 3100 euroa. Mutta menihän siihen monta tuntia aikaa ja työmies on palkkansa ansainnut vai mitä?

Hankintaakkuuta en edes harkinnut, ainakin pacanus rusticanus ymmärtää miksi en". (L.V. Justis ei näytä ymmärtävän, että hankinta- ja toimituskauppa ovat sama kauppatapa)

Lauri Vaara

Pystykauppa on tuonut puunkorjuuseen lähes uskomattoman taloudellisen sokeuden. Tehokkuus ymmärretään määrätehokkuudeksi kustannustehokkuuden sijasta.

Kustannusten minimointi ei viiteenkymmeneen vuoteen ole ollut puunkorjuun tehostamisen tavoitteena. Tavoitteena on ollut korkea työn tuottavuus, mutta sitä ei mitata rahalla vaan työtunnin kuutiometreillä.

Määrätehokkuus on neuvostoliittolainen tehokkuuden mittari. Neuvostoliiton 5-vuotissunnitelmissa taloustavaroiden tuotantotavoitteet asetettiin tonneina. Sen tuloksena valmistettiin painavia kattiloita.

Puunkorjuun tehokkuuden tavoite asetettiin kuutiometreinä. Sen tuloksia ovat raskaat metsäkoneet.

Työmäärän otti tehokkuuden tavoitteeksi maan johtavista metsänhoitajista koottu komitea vuonna 1961. Komitean pääsihteeri oli metsäntutkimuslaitoksen professori.

Määrätehokkuuden tavoite edellytti maksajan eristämistä korjuusta, sillä maksaja - puunmyyjä - ei valinnut korjuu-urakoitsijaa työmäärän vaan kustannusten perusteella. Maksaja eristettiin puun pystykaupoilla. Siitä alkoi pystykaupan korruptio, metsäyhtiön puunkorjuu isännättömällä rahalla.

Metsäkoneet otettiin käyttöön mahtikäskyllä. Tapio antoi vuonna 1968 määräyksen, että kaikkien yksityismetsätalouden laitosten ensisijainen tehtävä on metsätraktoreiden työllistäminen. Metsäntutkija Matti Kärkkäinen kantoi vuonna 1983 huolta samasta asiasta. ”Metsätraktorin pääomakustannukset ovat niin korkeat, että se on pidettävä töissä, kun taas maataloustraktorin pääomakustannukset ovat niin vähäiset, että sitä voidaan seisottaa”.

Kustannuksissa metsäkone häviää metsävarustetulle maataloustraktorille, vaikka sen tuntituotos on korkeampi. Tehokkuuden mittaaminen työmäärällä ei ota huomioon metsäkoneen hinnan korkoja ja lyhennyksiä eikä lavettikuljetuksen ja puunhankintaorganisaation kustannuksia.

Maataloustraktorin metsäkäytön edullisuus selviää vain kilpailulla. Kilpailussa maataloustraktorin kustannuksia ovat traktorin metsäkäytöstä maatilayritykselle aiheutuvat lisäkustannukset. Traktorin kaikkia pääomakustannuksia ei tarvitse ottaa huomioon, koska ne ovat kuluja ilman metsäkäyttöäkin. Taloustieteessä puhutaan rajakustannuksista. Niillä mitattuna maataloustraktori on ylivoimaisesti metsäkonetta edullisempi.

Maataloustraktorin kannattaa varustaa hakkuulaitteella tai puunajon välineillä vain korjuun urakointiin, jossa on tarjolla riittävä vuotuinen työmäärä. Noin 5000 kuutiometrin työmäärä hakkuussa tai puunajossa, mikä edellyttäisi noin kolmen kuukauden työaikaa, voisi riittää peittämään urakoinnin kustannukset ja antamaan kohtuullisen nettotulon maatilayrittäjälle.

Suomessa on aika siirtyä pystykaupan korruptiosta sivistysmaan puukauppatapoihin. Metsäyhtiön korjuutyön myyminen pimeästi pimeällä hinnalla puukauppaan sidottuna tulee kieltää. Erillisissä korjuutyön kaupoissa metsäyhtiöt, mh.yhdistykset sekä maatila- ym. yrittäjät kilpailisivat maksajan - puun myyjän - suosiosta räätälöimällä korjuutyön juuri myyjän tarpeisiin. Myyjä voisi varata itselleen haluamansa osan korjuusta. Palvelujen hinta/laatu -suhde ratkaisisi puun myyjän valinnat.

Lauri Vaara

Pystykauppa on todettu korruptioksi arvostetussa englanninkielisessä metsäalan oppikirjassa näin: ”Puun pystykauppa on täydellinen - ehkä paras - korruptiota aiheuttava ja ylläpitävä järjestelmä”.

Muissa Euroopan maissa ei ole pystykauppoja. Puukaupat ovat tienvarsi- ja tehdaskauppoja ja puun toimittavat jalostajille pääosalta yksityiset puunkorjuun ja kuljetuksen yrittäjät.

Pystykauppaa ei tarvita Suomessakaan. Puukauppa voidaan tehdä tienvarsikauppana ja korjuutyöstä voidaan tehdä erillinen urakointisopimus. Metsäyhtiöt voivat korjata tienvarsikauppojen puuta urakointisopimuksilla niin kuin metsänhoitoyhdistykset ja yksityiset yrittäjätkin (http://laurivaara.puheenvuoro.uusi suomi.fi/).

Pystykaupan korruptio tulee puun kaupan ja korjuun urakoinnin sitomisesta yhdeksi kaupaksi yhdellä hinnalla. Metsäyhtiö ostaa puuta ehdolla, että puunmyyjä vastasuorituksena ostaa yhtiöltä korjuutyön. Metsäyhtiö piilottaa korjuutyön hinnan ja perii sen piilotetusti puunmyyjälle maksetusta puun hinnasta.

Pystykaupat ovat kilpailulain vastainen puukauppatapa, sillä korjuutyön sitomisen vuoksi itsenäiset yrittäjät eivät pääse kilpailemaan korjuutyöstä eikä puunmyyjä valitsemaan edullisinta korjuutyötä.

Puun myyjän bruttotulo puukaupassa muodostuu puutavaroiden bruttohinnoista eli puun tehdashinnoista. Pystykaupassa tehdashinnoista (puunmyyjän bruttotulosta) vähennetään pimeästi puunhankinnan toimihenkilöiden ja korjuu-urakoitsijoiden palkat ym. korjuun kulut. Puun myyjä ei tiedä bruttotuloaan (puun tehdashintoja) eikä siitä vähennettyjä kustannuksia. Hän saa tietää vain jäännöksen, jota nimitetään puun kantohinnaksi (http://laurivaara.puheenvuoro.uusi suomi.fi/).

Metsäyhtiön sisäisesti päättämille palkka- ym. kustannuksille ei ole ylärajaa, koska yhtiöllä ei ole taloudellista vastuuta kustannuksista. Vastuuta puunkorjuun kustannuksista ei ole, sillä kaikki kulut peritään puunmyyjän bruttotulosta. Vastuuta yhtiön puukustannuksista ei ole, sillä puu luovutetaan tehtaalle hankintakustannuksilla.

Puunhankinnan kulut, noin 600 miljoonaa euroa, ovat isännätöntä rahaa, koska maksaja nukkuu. Puunmyyjä ei tiedä, että hän on kustannusten maksaja pystykaupan puunkorjuussa.

Puukaupoissa hinnat muodostuvat siten, että yhtiön metsäosasto vähentää tehdashinnoista korjuun ja kuljetuksen kustannukset. Korruptio tekee vähennykset mielivaltaisiksi. Se näkyy puun tienvarsihinnan ja pystypuun hinnan erossa, jonka tulisi vastata puunkorjuun kustannuksia. Tukin korjuun kustannukset vähennetään nollaa pienempinä, sillä tukin hinta pystypuuna on tienvarteen toimitetun tukin hintaa korkeampi.

Mielivaltaisella puun hinnoittelulla ohjataan puunmyyjiä pystykauppoihin. Pystyynmyyjiä palkitaan korkealla jäännöskantohinnalla, tienvarteen myyjiä rangaistaan matalalla jäännöskantohinnalla.

Lauri Vaara

Muutamissa vastauksissa tulee havainnollisesti näkyviin metsäalan tilanne, jota tutkimuksessani vertaan entisen Neuvostoliiton tilanteeseen. Kun N-liitossa ruvettiin puhumaan vapauden ja demokratian puutteesta, niin ihmiset eivät ymmärtäneet, mitä vapaus ja demokratia tarkoittavat. Vasta kun ihmiset saivat passit, pääsivät vapaasti matkustamaan ja saivat oikeuden erota työpaikasta oma-aloitteisesti, he ymmärsivät eläneensä orjuudessa Stalinin aikana (s. 111).   

Metsäalan 50 vuotta jatkunut vaihtoehdottomuus on iskostunut ihmisten tajuntaan niin syvälle, että ei tiedetä, mitä markkinatalous, yrittäjät ja kilpailu tarkoittavat. Vasta sitten, kun olisi toteutettu yrittäjiin ja kilpailuun perustuva metsätalous, alettaisiin ymmärtää metsätalouden nykyiset vääristymät.

Kirjoitukseni oli pähkinänkuoreen puristettu tiivistelmä puunkasvatuksen ja -korjuun vaihtoehdottomista käytännöistä. Niille on ominaista puun ja korjuutyön hintojen muodostumisen täydellinen läpinäkymättömyys sekä yrittäjien ja kilpailun täydellinen puuttuminen. Ehkä syvällisempi perehtyminen aiheeseen avartaisi näkemyksiä.

Lauri Vaara

Metsäalalla on vallinnut viisikymmentä vuotta lähes uskomaton käsitevääristymä: puunkorjuun tehokkuus on ymmärretty määrätehokkuudeksi kustannustehokkuuden sijasta. Tehokkuus määriteltiin 1960-luvulla kuutiometreiksi tunnissa. Sen seurauksena kustannustehokkaat maataloustraktorit korvattiin määrätehokkailla metsätraktoreilla. Taksataulukoissa metsätraktorin taksat olivat maataloustraktorin taksoja korkeammat.

Metsätraktori otettiin käyttöön äkillisellä ”rationalisoinnin” harppauksella. Puunkorjuun työtulojen ottaminen pois maatilayrityksiltä romahdutti tilojen talouden ja vei maaseudun elinkeinoelämän sekasortoon. Väki muutti ”Suuressa muutossa” Ruotsiin ja kaupunkeihin. ”Rationalisoinnin” tulos oli siis samanlainen kuin muissakin maailmalla tunnetuissa suurissa edistyksen harppauksissa.

Käsitevääristymän seuraukset maatiloilla, metsäalalla ja maan talouselämässä ovat valtavat. Kun määrätehokkuus on sosialistiseen talousjärjestelmään kuuluva tehokkuuden mittari, myös sen soveltaminen on edellyttänyt sosialistista taloutta muistuttavaa metsätaloutta. Puuntuotannon yritystalous on korvattu puuntuottajien yhteistaloudella.

Puuntuotantoa harjoittavilta metsäyrittäjiltä on otettu puusadon korjuun hallinnan oikeus ja siirretty korjuun hallinta metsäyhtiöille. Hallinta siirretään sitomalla yhtiön korjuutyö puun kauppaan pystykaupan paketiksi, joka tosiasiassa on metsänvuokrausta. Sillä otetaan korjuu-urakka metsäyrittäjältä pimeästi. Yhtiö vähentää puunhankinnan kustannukset puunmyyjän bruttotulosta, puun  tehdashinnasta, ja maksaa jäännöksen puunmyyjälle ns. kantohintana. Puun myyjä ei tiedä bruttotulon määrää eikä metsäyhtiön siitä perimää urakointipalkkaa.

Metsäyhtiö siis korjaa puuta isännättömällä rahalla ilman maksajan vastuuta. Puunkorjuu on yhtiöiden johtamaa puunmyyjien kollektiivitaloutta. Puunmyyjät pakotetaan kollektiivitaloteen puun matalalla tienvarsihinnalla, mikä tekee puunkorjuusta metsäyhtiöiden monopolin. Itsenäisiä yrittäjiä ja kilpailua ei puunkorjuussa ole. Korjuun monopoli estää kilpailun myös puunkasvatustöistä, sillä yrittäminen pelkkien kesätöiden varassa ei kannata.

Korjuun urakoinnin piilottuminen on synnyttänyt toisen käsitevääristymän. Puuntuotannon toimiala ymmärretään vain puunkasvatukseksi; puusadon korjuu ymmärretään puuta jalostavan metsäyhtiön toimialaksi.

Nykyiset maataloustraktorit on tutkimuksissa todettu metsäkonetta edullisemmiksi erityisesti puunajon urakoinnissa, mutta myös hakkuun peruskoneena.

Korkeiden korjuukustannusten lisäksi metsäkoneet ruhjovat metsiä ja aiheuttavat runsaasti välillisiä kustannuksia. Pääosa metsien avohakkuista johtuu metsäkoneiden käytön edistämisestä. Kaiken kaikkiaan metsätalous on tosiasiassa taloudellisessa, yhteiskunnallisessa ja luonnonolojen kaaoksessa.

Palaaminen sosialismia muistuttavasta taloudesta markkinatalouteen avaa huikeat näkymät metsien käsittelyn ja puun käytön muuttumisessa sekä maaseudun elinkeinoille.

Palaaminen edellyttää puunkorjuun hallintaoikeuden palauttamista korjuun maksajalle. Palataan puun ja korjuutyön erillisiin kauppoihin. Metsäyrittäjä voi yhtä helposti ammattimiehen avustamana teettää korjuuta kuin nykyisin puunkasvatustöitä. Metsäyhtiö voi kilpailla korjuutyöstä maatilayrittäjien, itsenäisten korjuuyrittäjien ja metsänhoitoyhdistysten rinnalla. Kilpailussa seuloituisivat korjuukoneiksi kustannustehokkaimmat koneet.

Edellä kerrottu on tutkimukseni tuloksia, jotka on julkaistu ETLAn tytäryhtiön Taloustieto Oy:n kustantamassa kirjassa ”Tehottomuutta, terroria ja tiedostusta maan metsissä”. 

Lauri Vaara