Metsätalous / Vs: Härskiä, härskinpää, puukauppaa Metsäliiton tapaan
: 23.01.09 - klo:23:58
Jep jep, ei ole paikallisen ostomiehen kanssa ollut probleemia aikaisemmin.
Kaupanteon jälkeen aiempi jäi eläkkeelle, sen jälkeen kuulemma vaihtunut useamman kerran.
Nykyistä en ole nähnyt, kuullut tai tavannut. Ohjeistus mennyt MHY kautta.
Hinnalle nyt ei voi mitään, se on mikä on. Kuuluu isojen firmojen tapaan tehdä kauppaa nyky markkinataloudessa. Eikä niiden kanssa kannata riitaisille poluille aiheesta lähteä, kun aina varmasti onnistuvat vetoamaan johonkin. esim. keliolosuhteiden kautta force majore pykälään, ettei ollut ajallaan hakattu. Leimikko oli kyllä nauhoitettu.
Kupru otsaan nousee eritoten METSÄLIITON menettelytavoista metsässä:
1. Ei ilmoitusta leimikolle menosta.
2. Hakkuu leimikon pituussuunnassa (vastoin ohjeistusta) ja ohi kuvion sekä haapojen osuus kierretty kokonaan.
==> Jokainen tietää onko hyvä uudistaa "kapea" reilua Moton ulottuuvuuden levyistä kaistaletta, jota päätehakkuu kelpoinen metsä varjostaa suurimman osan päivästä. Hakkuutavasta johtuen on luvassa varmuudella tuulen kaatopuita.
3. Plus muut heidän harjoittamat epäkohdat, jotka eivät kuuluu normaaleihin toimintatapoihin, täällä muilla firmoilla.