Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: poronpurija - 14.03.09 - klo:20:22
-
Outoa on keskustelun taso kun ei perusasiaa ole kyetty kertomaan.
Eikö keski-iän nousu ole iloinen asia? Kymmenessä vuodessa suomalaisen keski-ikä nousee 1.5 vuotta.
Yksinkertaisella laskutoimituksella tästä seuraa se, että työssä olevien määrä eläkeläisiin on kutistunut jatkuvasti.
Vanhanen yritti asialle jotain tehdä, ehkä unohti mediaseksikkään ulostulon, mutta asia ei miksikään muutu.
Tehtävä on jotain eli eläkeiän nosto.
-
Vanahanen puhu kahen vuojen korotuksesta
se peruttiin
nyt suunnittelevat jo 3 vuotta ;D

Ei sitä peruttu, vaan nyt haetaan vaihtoehtoisia menetelmiä korotukselle yhdessä etujärjestöjen kanssa, mutta korotusta ei peruttu ....
-
Juha Kuisman MT kolumni perjantaina selvitti ainakin minulle aika paljon. No, nyt kun hallitus yritti hallita, niin tehdään taas niin kuin aina ennekin, eli tarvittavat päätökset 3-4 vuotta myöhässä viimeisen pakon edessä ja paljon isommin vahingoin. Pääasia etä Mob (AY) rules.
-
ammattiliitot ei ossaa torijua vahinkoja ennakolta
jälelle jää raunijoitten raivaus
ja seki muitten huoleksi

Ei pidä tehdä ennenaikaisia johtopäätöksiä, prosessi on vielä kesken ja puolen vuoden sisällä pitää tulla esitys tältä komitealta, esitys siitä miten eläkeikää nostetaan kolme vuotta ????
-
ammattiliitot ei ossaa torijua vahinkoja ennakolta jälelle jää raunijoitten raivaus ja seki muitten huoleksi

Ei sellaista ole kukaan hakemassa... tutustuisit asioihin... edes joskus... edes vähän... mutta mitäpä sitä hölmöltä... tai antaa olla ::)

Mitä sinäki vanha kubbe höriset, katselin teeveestä Ihalaisen haastattelun, kyllä tässä on so***** eläkeiän nostosta, kyse on menettelytavoista.
Esitys tulee pöytän puolen vuoden päästä.
-
ammattiliitot ei ossaa torijua vahinkoja ennakolta jälelle jää raunijoitten raivaus ja seki muitten huoleksi
Ei pidä tehdä ennenaikaisia johtopäätöksiä, prosessi on vielä kesken ja puolen vuoden sisällä pitää tulla esitys tältä komitealta, esitys siitä miten eläkeikää nostetaan kolme vuotta ????
Ei sellaista ole kukaan hakemassa... tutustuisit asioihin... edes joskus... edes vähän... mutta mitäpä sitä hölmöltä... tai antaa olla ::)
Mitä sinäki vanha kubbe höriset, katselin teeveestä Ihalaisen haastattelun, kyllä tässä on so***** eläkeiän nostosta, kyse on menettelytavoista. Esitys tulee pöytän puolen vuoden päästä.
Palataan asiaan... kun se esitys on pöydässä... ja lukisit nyt edes sen toimeksiannon... mutta mitäpä sitä joutavia... lukemaan... tai antaa olla...
-
(http://vuodatus-static.web-effect.net/g/4390/540023.jpg)
Tuossa Aulis A. katselee haikeana kauas karkaava eläkeikää...
Sais edes porkkanaa!

Mulla on määräaikainen työsopimus :P ;D :P ;D ...ja porkkanaaki on... omasta maasta otettua ite kasvatettua :P :P ;D
-
Mulla on määräaikainen työsopimus :P ;D :P ;D
***Niinpäs. Pian tulee sorkkahessu ja kaappasee Auliksen pallit parempaan talteen.

No sitäpä ei oo ees miehet... yrittäny... saati sitte joku kapustajalkapelle :P ;D :P ;D
-
Kavioveittellä kastroin onnistuu hyvin . Onks muita .

Aulis A. hyräilee tyytyväisenä:
"Aasin on laitumella helppo olla, pallit on poissa, ei rasitu polla."
;D ;D ;D ;D :D :D :D :D
-
Juha Kuisman MT kolumni perjantaina selvitti ainakin minulle aika paljon. No, nyt kun hallitus yritti hallita, niin tehdään taas niin kuin aina ennekin, eli tarvittavat päätökset 3-4 vuotta myöhässä viimeisen pakon edessä ja paljon isommin vahingoin. Pääasia etä Mob (AY) rules.
Juu, se Kuisman kolumni oli todella hyvä, Auliksenkin pitäisi se lukea.
Ja kyllähän eläkeiän nostaminen on pakko aikanaan, ei siitä mihinkään päästä, demarit ja ay-porukkakin tulee sen vielä myöntämään, ja jos demut tulee olemaan seuraavassa hallituksessa, niin ne joutuu sen tekemään.
-
Kavioveittellä kastroin onnistuu hyvin . Onks muita .
Aulis A. hyräilee tyytyväisenä:
"Aasin on laitumella helppo olla, pallit on poissa, ei rasitu polla." ;D ;D ;D ;D :D :D :D :D
Muulilla on vieläkin helpompaa :P ;D ::)

Vieläkin helpompaa elämä vois olla muulina ja pankon päällä makaillen. 8)

Kaikkea ei ehdi... eikä viitsi
::)

Ei kukaan ole ollut eri mieltä työssäoloaikojen pidentämisestä... mutta ei eläkeiän nostaminen vaikuta siihen tuon taivaallista... oliko uutinen... tai hällä ja väliä :o

Mahdollisesti... mut ei mukavaa :P ::) ;D

No vaikuttaa tietenkin, terve ihminen on pitempään työelämässä, eikä sairaita kukaan ole aikonut töihin pakottaakkaan ...