Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: pig24 - 09.10.17 - klo:08:54
-
Julkaisu aikoo hankkia tulonsa julkaisemalla firmojen ja etujärjestöjen toivomaa ja/tai tuottamaa sisältöä uutisina. Minusta tässä on hauskinta se, että tämäntyyppiselle sisällölle on olemassa vakiintunut nimi eli natiivimainonta. Sanoma oyj on erityisesti kunnostautunut ko. artikkelilajissa, tosin erottamatta kaupallisten kumppanien artikkeleita muusta sisällöstä. Hesari kirjoittaa: "Ajatus uudesta suomalaisesta verkkojulkaisusta tuli Lämsälle viime vuoden aikana." Yritys (Toinen Aatos oy) on kuitenkin merkitty kaupparekisteriin 7.10.2015.
Tampereen yliopisto tuottaa toimittajakoulutusta. Yksi professoreista oli keskikoulussa ja lukiossa mua luokkaa ylempänä. Luin joku vuosi sitten hänen ajatelmiaan webistä. Yllätys: Ne olivat lähinnä oikeustieteellisen tdk:n johdantokursseilla puhuttavaa kamaa eli ensimmäisen opiskeluvuoden sisältöä. Luulin, että hän löytää herkkupaloja muita syvemmältä.
Huomenna kenties nähdään, missä mennään.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005400549.html
-
On vaikea uskoa, että tuollainen firma tekisi tulosta aivan alkuun. Toisaalta sen takana on ajattelevia ihmisiä, jotka suurella todennäköisyydellä tietävät, mitä tekevät. Selvästi siinä ajetaan omia intressejä tavalla tai toisella.
Kai päättäjät ymmärtävät, että kyseessä on jonkinlainen manipulointi..
Kuntapäättäjät on varustettu sellaisella älyllä, että tuollainen uppoaa kuin häkä päähän.
-
Mustread.fi on homo.
-
Heti aloituspäivänä on oltava artikkeli valeuutinen-aihepiiristä, tosin maksullista sisältöä. En rekisteröitynyt tuon takia.
https://www.mustread.fi/artikkelit/puolueilla-ei-ole-kunnon-strategiaa-valeuutisiin-ja-se-on-iso-riski-sanovat-asiantuntijat/
Missä menee uutisen ja valeuutisen raja ? Useimpien etujärjestöjen ja puolueiden toiminta perustuu faktojen valikointiin. Miten monen toiston jälkeen faktojen yhdensuuntainen valitseminen alkaa näyttää toisin ajattelevien silmissä valehtelulta ? Kun puolueet ja etujärjestöt kerran itse tuottavat propagandaa ajaakseen jäsentensä asiaa, niin missä on ongelma ? Tervetuloa maan pinnalle, Toisen Aatoksen toimitus.
-
Heikki "Persenaama" Pursiainen näkyy olevan mukana...EI KIITOS!
-
Heikki "Persenaama" Pursiainen näkyy olevan mukana...EI KIITOS!
Sehän on oikea maatalousvisionääri, joka on enemmän vihreä kuin oikeat vihreät. Hänen mukaansa hömppätuotanto on järkevin tukimuoto, jossa rahaa syydetään suoraan Kankkulan kaivoon.
-
Kuka kaipaa enää lisää medioita luettavaksi. Keskimääräisen äänestäjän keskittymiskyky riittää lähinnä iltapaskojen otsikkojen läpilukemiseen, koulutetummat kuvittelevat olevansa hyvin perillä asioista lukemalla hyysäriä.
-
🤜🏿👨🏼🤛🏿
👊🏿💪🏿
-
Turhaa. 6000 peruskoulustamme vuosittain ulospotkittua kakaraa ei osaa kuitenkaan osaa lukea kuin lööpin ja katsoa kuvat.
-
Turhaa. 6000 peruskoulustamme vuosittain ulospotkittua kakaraa ei osaa kuitenkaan osaa lukea kuin lööpin ja katsoa kuvat.
Niklas, 17 v, on sitä mieltä, että lukutaito on yliarvostettua.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005259727.html
-SS-

Taitaa olla perinnöllinen mielipide, jos isä ostaa pojalle nuuskaa eteenpäin myytäväksi. :)
-
Saksassa ja Italiassa aiotaan saada yli miljoona rekisteröitynyttä käyttäjää omaavat sosiaalisen median toimijat vastuuseen, jos ne eivät poista "rangaistavia valeuutisia", vihaulostuloja jne. 24 tunnin sisällä niiden julkaisemisesta. Sakkoa olisi tarjolla jopa 5 milj. euroon asti. Missä suhteessa tällainen lainsäädäntö on siihen, että kukin ihminen saa elää omassa tai jonkun vedättäjän luomassa keinotodellisuudessa ? Uskonyhteisöt , puolueet, ammatti- ym. liitot saavat tarjota jäsenilleen mitä mielikuvituksellisimpia elämänuskomuksia ilman pelkoa syytteeseen joutumisesta. Minusta tässä fakenews-säätelykuviossa eivät kaikki palikat ole ihan kohdillaan.

Niin, onhan se silleen että joulupukki on fakenews ja yks Jesse.
-
Niin, onhan se silleen että joulupukki on fakenews eli zepeteoz"vaktaa".
Täzmenzin... 🎅
-
Minusta joulupukki on näyttänyt aina omituisesti pukeutuneelta möhömahaiselta vanhalta juopolta. Siksikö Sepekin valitsi sen hahmon profiilikuvakseen?
-
Saksassa ja Italiassa aiotaan saada yli miljoona rekisteröitynyttä käyttäjää omaavat sosiaalisen median toimijat vastuuseen, jos ne eivät poista "rangaistavia valeuutisia", vihaulostuloja jne. 24 tunnin sisällä niiden julkaisemisesta. Sakkoa olisi tarjolla jopa 5 milj. euroon asti. Missä suhteessa tällainen lainsäädäntö on siihen, että kukin ihminen saa elää omassa tai jonkun vedättäjän luomassa keinotodellisuudessa ? Uskonyhteisöt , puolueet, ammatti- ym. liitot saavat tarjota jäsenilleen mitä mielikuvituksellisimpia elämänuskomuksia ilman pelkoa syytteeseen joutumisesta. Minusta tässä fakenews-säätelykuviossa eivät kaikki palikat ole ihan kohdillaan.
Niin, onhan se silleen että joulupukki on fakenews ja yks Jesse.
Jessellä tarkoittanet Jeesusta?
Jos oikeasti ymmärtäisit asioista jotain - etkä kommentoisi joka ***** ketjuun jotain pelkästä kommentoinnin ilosta - tietäisit, että lähes jokainen varteenotettava historioitsija on tunnustanut, että Jeesus Nasaretilainen on todellakin joskus ollut olemassa, villinnyt kansaa aikanaan ja saanut kuolemantuomion epäsovinnaisuudesta. Ainoa joka asetetaan vahvasti "epäilyksenalaiseksi, ovat ns. Jeesuksen ihmeteot.
-
Sepe sanoo niinkuin asiat on.