Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: jamako - 25.11.16 - klo:06:29

Otsikko: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: jamako - 25.11.16 - klo:06:29
"Maataloustuottajain keskusliitto MTK on joutunut sisäisiin vaikeuksiin, Suomen Kuvalehti uutisoi. Sen mukaan taustalla ovat järjestön keskustoimiston organisaatiouudistus ja henkilöstöjärjestelyt, joilla on poliittinen kytkentä.

Aiemmin vahvasti keskustajohtoisen MTK:n johtoryhmässä on SK:n tietojen mukaan enää kaksi keskustalaista: puheenjohtaja Juha Marttila ja liiton metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.

SK arvioi neljän johtoryhmän muun jäsenen olevan lähellä kokoomusta. Marttilan ja Tiirolan lisäksi ryhmään kuuluvat toiminnanjohtaja Antti Sahi, johtokunnan varapuheenjohtajat Mauno Ylinen ja Markus Eerola sekä valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Lunttila.

MT:n tietojen mukaan Sahi ja Ylinen ovat sitoutumattomia.

Valtuuskuntien puheenjohtajilla Lunttilalla ja Tiirolalla on johtoryhmässä vain puheoikeus. He eivät voi osallistua mahdollisiin äänestyksiin.

SK:n tietojen mukaan puheenjohtaja Marttilan ja toiminnanjohtaja Sahin alaisuuteen halutaan organisaatiouudistuksessa sijoittaa kaksi yksikköä: johdon esikunta ja talousosasto. Syksyllä esikuntaan pestattiin johdon erityisavustajaksi Tiina Perho (kok.), joka oli edellisen hallituksen maatalousministerin Petteri Orpon (kok.) avustaja.

Järjestön johtokunnan on tarkoitus ensi viikolla päättää MTK:n uudesta organisaatiosta, joka on määrä ottaa käyttöön heti vuoden alussa. Helsingin Sanomat kertoi yhteistoiminta-asiamies Harri Hietalan selvittävän, onko MTK toiminut vastoin yhteistoimintalakia.

SK kertoo, että uudistuksen arvostelijoiden mukaan järjestelyillä pyritään vahvistamaan kokoomushenkisten asemia MTK:ssa."

Kumma puolue toi KaKo kun kaksi kepulaista tekee mitä lystää neljän kokkareen edessä? Vai onko kaikki kokkareet totaalisen kelvottomia ja muiden vietävissä?

Otsikko: Vs: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: peräkammarin poika - 25.11.16 - klo:07:52
Ihmisten mielissä vedetään edelleen paksu yhtäläisyysmerkki Kepun ja maatalouden välille. Oikeasti niillä ei ole ollut enää pitkään aikaan mitään tekemistä keskenään. Suomen väestöstä kaksi prosenttia on jollakin tavalla tekemisissä maatalouden kanssa, mutta Kepua äänestää n.17%. Ja maatalousyrittäjissä on paljon myös muiden puolueiden äänestäjiä ja meitä liikkuvia, jotka äänestävät ehdokasta puolueen asemasta.

Ennakkoluuloisen yhtäläisyysmerkin vetäminen Keskustan ja maatalouden välille on rasite kummallekin taholle ja liittyy monesti ilkeisiin poliittisiin puheisiin joissa sivutaan maataloustukia ja vesistöjen saastumista.

Otsikko: Vs: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: -SS- - 25.11.16 - klo:08:00

Toisaalta, maatalouden pöhöttyneet virastot, koulutuslaitokset ja muu hallinto ovat tavallaan perintörälssiä Kekkosen ajalta. Kyllä silloin virkapaketit luotiin puolueittain, ja maataloudessa oli vain yksi puolue. Eikä Suomessa taasen ollut angloamerikkalaisten maiden tapaa vaihtaa myös ministeriöt ja muu väki voittaneen puolueen väkeen. On muistettava, että pitkälle 80-luvulle lopulle "yleiset syyt" pitivät keskustan vallassa, kannatuksesta riippumatta. "Yleiset syyt" oli Johannes Virolaisen lausuma kiertoilmaus Neuvostoliiton vaikutuksesta myös Suomen sisäpolitiikkaan.

Epäilen, että monessa maaseutualan hajasijoitetussa virastossa on jo kolmannen polven keskustalaisia, Ei ole kauan, kun Viikin maa-ja metsätieteellistä vieläkin kutsuttiin "kepusiittolaksi".

Mutta ei siinä mitään,  kerran on Suomen suurimpia puolueita vieläkin.

-SS-
Otsikko: Vs: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: Veeti - 25.11.16 - klo:08:27

Höpön, MTK ajaa vain Kepulandian (tundran) maatalouden etua.
Otsikko: Vs: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: -SS- - 25.11.16 - klo:08:42

Tuo on oma mielipiteesi, mutta kunnon lähdettä et pysty osoittamaan.

-SS-
Otsikko: Vs: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: Veeti - 25.11.16 - klo:09:08

https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/taloustohtori/kannattavuuskirjanpito/aikasarja/Kannattavuuskerroin_tukialueittain

https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/taloustohtori/kannattavuuskirjanpito/aikasarja/Kannattavuuskerroin_tuotantosuunnittain

"Ennakot" voi jättää omaan arvoonsa.
Otsikko: Vs: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: bdr-529 - 25.11.16 - klo:09:10

 Kyllä kyse on jostai vakavammasta kuin mielipide  https://www.youtube.com/watch?v=hmLQaQiwnE0
Otsikko: Vs: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: Ärrpää - 25.11.16 - klo:09:12

"Ennakot" voi jättää omaan arvoonsa...

 ...sopivasti omia näkemyksiä tukien pitää taulukoita tulkita...
Otsikko: Vs: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: -SS- - 25.11.16 - klo:09:13
Ihmisten mielissä vedetään edelleen paksu yhtäläisyysmerkki Kepun ja maatalouden välille. Oikeasti niillä ei ole ollut enää pitkään aikaan mitään tekemistä keskenään. Suomen väestöstä kaksi prosenttia on jollakin tavalla tekemisissä maatalouden kanssa, mutta Kepua äänestää n.17%. Ja maatalousyrittäjissä on paljon myös muiden puolueiden äänestäjiä ja meitä liikkuvia, jotka äänestävät ehdokasta puolueen asemasta.

Ennakkoluuloisen yhtäläisyysmerkin vetäminen Keskustan ja maatalouden välille on rasite kummallekin taholle ja liittyy monesti ilkeisiin poliittisiin puheisiin joissa sivutaan maataloustukia ja vesistöjen saastumista.

Höpön, MTK ajaa vain Kepulandian (tundran) maatalouden etua.

Tuo on oma mielipiteesi, mutta kunnon lähdettä et pysty osoittamaan.

-SS-

https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/taloustohtori/kannattavuuskirjanpito/aikasarja/Kannattavuuskerroin_tukialueittain

https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/taloustohtori/kannattavuuskirjanpito/aikasarja/Kannattavuuskerroin_tuotantosuunnittain

"Ennakot" voi jättää omaan arvoonsa.

Siis ei kannattavuuskirjanpito ole MTK:n tekemä. Ei viljanviljelijöillä mene heikosti, siellä missä ovat panostaneet tehokkuuteen.
Sanoisin, että käytä energiaasi oman tuotannon tehostamiseen, niin ne muutamat eurot otat sieltä helposti, etkä ole riippuvainen
sosiaalituista.

-SS-
Otsikko: Vs: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: BACKSPACE - 25.11.16 - klo:09:14
Ihmisten mielissä vedetään edelleen paksu yhtäläisyysmerkki Kepun ja maatalouden välille. Oikeasti niillä ei ole ollut enää pitkään aikaan mitään tekemistä keskenään. Suomen väestöstä kaksi prosenttia on jollakin tavalla tekemisissä maatalouden kanssa, mutta Kepua äänestää n.17%. Ja maatalousyrittäjissä on paljon myös muiden puolueiden äänestäjiä ja meitä liikkuvia, jotka äänestävät ehdokasta puolueen asemasta.

Ennakkoluuloisen yhtäläisyysmerkin vetäminen Keskustan ja maatalouden välille on rasite kummallekin taholle ja liittyy monesti ilkeisiin poliittisiin puheisiin joissa sivutaan maataloustukia ja vesistöjen saastumista.

Tää on niin totta !!!

Merkilliseksi asian tekee se, että maatalousyrittäjät ovat innolla mukana puolueessa joka kokee heidät riesana omille tavoitteilleen
Otsikko: Vs: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: -SS- - 25.11.16 - klo:09:20
Veetin taulukko näyttää, että hän ei oikein edes käsitä, mitä julistaa.

Esimerkiksi tukialueitten jaottelu sisältää vallitsevien tuotantosuuntien
eroja, joten tukialueen perusteella ei voi tehdä päätelmiä yhtään mistään.

Tämä näyttää selvemmin, että kasvihuone tai avomaanvihannesviljely
vaan pystyyn, navetan sijasta.

https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/taloustohtori/kannattavuuskirjanpito/aikasarja/Kannattavuuskerroin_tuotantosuunnittain

-SS-
Otsikko: Vs: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: Pōllumees - 25.11.16 - klo:10:27
Ihmisten mielissä vedetään edelleen paksu yhtäläisyysmerkki Kepun ja maatalouden välille. Oikeasti niillä ei ole ollut enää pitkään aikaan mitään tekemistä keskenään. Suomen väestöstä kaksi prosenttia on jollakin tavalla tekemisissä maatalouden kanssa, mutta Kepua äänestää n.17%. Ja maatalousyrittäjissä on paljon myös muiden puolueiden äänestäjiä ja meitä liikkuvia, jotka äänestävät ehdokasta puolueen asemasta.

Ennakkoluuloisen yhtäläisyysmerkin vetäminen Keskustan ja maatalouden välille on rasite kummallekin taholle ja liittyy monesti ilkeisiin poliittisiin puheisiin joissa sivutaan maataloustukia ja vesistöjen saastumista.

Tää on niin totta !!!

Merkilliseksi asian tekee se, että maatalousyrittäjät ovat innolla mukana puolueessa joka kokee heidät riesana omille tavoitteilleen

Mutta on myös joillekin etu että jotain puoluetta voidaan leimata " pienen ryhmän etuja " ajavaksi puolueeksi . Takavuosina vaalien alla alkoi aina tietty maatalousasioiden väritys joka on tietyllä tapaa vääristänyt kuvaa maataloudesta ja antanut jatkuvasti mahdollisuuden tuomita vanhahtava maatalouspolitiikka ja puoluekin siinä samalla.

Mutta oikeasti maatalouspolitiikka on ollut vaikea yhdistelmä omistusoikeutta ,tuottavuuden tehostamista ja ikääntyvää päätoimista sekä sivutoimista  viljelijäväestöä josta muodostuu sekametelisoppa johon viljelijätkään eivät ole tyytyväisiä.
Otsikko: Vs: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: icefarmer - 25.11.16 - klo:11:30
Ihmisten mielissä vedetään edelleen paksu yhtäläisyysmerkki Kepun ja maatalouden välille. Oikeasti niillä ei ole ollut enää pitkään aikaan mitään tekemistä keskenään. Suomen väestöstä kaksi prosenttia on jollakin tavalla tekemisissä maatalouden kanssa, mutta Kepua äänestää n.17%. Ja maatalousyrittäjissä on paljon myös muiden puolueiden äänestäjiä ja meitä liikkuvia, jotka äänestävät ehdokasta puolueen asemasta.

Ennakkoluuloisen yhtäläisyysmerkin vetäminen Keskustan ja maatalouden välille on rasite kummallekin taholle ja liittyy monesti ilkeisiin poliittisiin puheisiin joissa sivutaan maataloustukia ja vesistöjen saastumista.

Höpön, MTK ajaa vain Kepulandian (tundran) maatalouden etua.

Tuo on oma mielipiteesi, mutta kunnon lähdettä et pysty osoittamaan.

-SS-

 Kyllä kyse on jostai vakavammasta kuin mielipide  https://www.youtube.com/watch?v=hmLQaQiwnE0
tuo ei oo naurun asia, automaattimaskin oston jälkeenkin sitä tuli melkosen kauan nostettua maski pois naamalta aina kun valo sammui ja toiminta tahtoo ohjelmoitua taas uudestaan käyttöön jos hetken polttaa puikoo jossain että meinaa maski huurtua :-[ :-[ :-[ :-[
Otsikko: Vs: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: - 25.11.16 - klo:15:32
Tundra tunra äiti armas...vesilöahti  lammen parras   tammen varras ..sipila sauna ja sisu  made in finnland.. matti siittonen..ilikka sysimettä..etsii vattä mettä ja  petäjäistä..   mettä..kivuiset pellot ja
Rukalla tankkaamista...

http://gfx.aftonbladet-cdn.se/image/23985922/800/normal/aafc02f24247b/ddrnorway.jpg...
Otsikko: Vs: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: JösseJänis - 25.11.16 - klo:18:04
Ihmisten mielissä vedetään edelleen paksu yhtäläisyysmerkki Kepun ja maatalouden välille. Oikeasti niillä ei ole ollut enää pitkään aikaan mitään tekemistä keskenään. Suomen väestöstä kaksi prosenttia on jollakin tavalla tekemisissä maatalouden kanssa, mutta Kepua äänestää n.17%. Ja maatalousyrittäjissä on paljon myös muiden puolueiden äänestäjiä ja meitä liikkuvia, jotka äänestävät ehdokasta puolueen asemasta.

Ennakkoluuloisen yhtäläisyysmerkin vetäminen Keskustan ja maatalouden välille on rasite kummallekin taholle ja liittyy monesti ilkeisiin poliittisiin puheisiin joissa sivutaan maataloustukia ja vesistöjen saastumista.

Toisaalta, maatalouden pöhöttyneet virastot, koulutuslaitokset ja muu hallinto ovat tavallaan perintörälssiä Kekkosen ajalta. Kyllä silloin virkapaketit luotiin puolueittain, ja maataloudessa oli vain yksi puolue. Eikä Suomessa taasen ollut angloamerikkalaisten maiden tapaa vaihtaa myös ministeriöt ja muu väki voittaneen puolueen väkeen. On muistettava, että pitkälle 80-luvulle lopulle "yleiset syyt" pitivät keskustan vallassa, kannatuksesta riippumatta. "Yleiset syyt" oli Johannes Virolaisen lausuma kiertoilmaus Neuvostoliiton vaikutuksesta myös Suomen sisäpolitiikkaan.

Epäilen, että monessa maaseutualan hajasijoitetussa virastossa on jo kolmannen polven keskustalaisia, Ei ole kauan, kun Viikin maa-ja metsätieteellistä vieläkin kutsuttiin "kepusiittolaksi".

Mutta ei siinä mitään,  kerran on Suomen suurimpia puolueita vieläkin.

-SS-

No milloin se oli, kun tällaista kutsumusta harrastettiin ja missä?

Sen tosin minäkin muistan, että maatalous- ja metsätieteellistä tiedekuntaa ovat monet kutsuneet maa- ja metsätieteelliseksi, vaikka eihän siellä koskaan ole geologiaa opiskeltu. Vai onko se enenmmän politiikkaa se maatiede?
Otsikko: Vs: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: carhu - 25.11.16 - klo:20:01
Ihmisten mielissä vedetään edelleen paksu yhtäläisyysmerkki Kepun ja maatalouden välille. Oikeasti niillä ei ole ollut enää pitkään aikaan mitään tekemistä keskenään. Suomen väestöstä kaksi prosenttia on jollakin tavalla tekemisissä maatalouden kanssa, mutta Kepua äänestää n.17%. Ja maatalousyrittäjissä on paljon myös muiden puolueiden äänestäjiä ja meitä liikkuvia, jotka äänestävät ehdokasta puolueen asemasta.

Ennakkoluuloisen yhtäläisyysmerkin vetäminen Keskustan ja maatalouden välille on rasite kummallekin taholle ja liittyy monesti ilkeisiin poliittisiin puheisiin joissa sivutaan maataloustukia ja vesistöjen saastumista.

Tää on niin totta !!!

Merkilliseksi asian tekee se, että maatalousyrittäjät ovat innolla mukana puolueessa joka kokee heidät riesana omille tavoitteilleen

No jo taas välähti. Mikä tuo mahtaa olla totuus. Onko suommessa puoluetta jolle äänestäjät on riesa. Kaikki suuri viisaus se asuu askelpalauttimessa.
Otsikko: Vs: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: 42 - 25.11.16 - klo:20:05
Ihmisten mielissä vedetään edelleen paksu yhtäläisyysmerkki Kepun ja maatalouden välille. Oikeasti niillä ei ole ollut enää pitkään aikaan mitään tekemistä keskenään. Suomen väestöstä kaksi prosenttia on jollakin tavalla tekemisissä maatalouden kanssa, mutta Kepua äänestää n.17%. Ja maatalousyrittäjissä on paljon myös muiden puolueiden äänestäjiä ja meitä liikkuvia, jotka äänestävät ehdokasta puolueen asemasta.

Ennakkoluuloisen yhtäläisyysmerkin vetäminen Keskustan ja maatalouden välille on rasite kummallekin taholle ja liittyy monesti ilkeisiin poliittisiin puheisiin joissa sivutaan maataloustukia ja vesistöjen saastumista.

Höpön, MTK ajaa vain Kepulandian (tundran) maatalouden etua.
Onko tästä väitteestäsi olemassa jotain näyttöä ?
Otsikko: Vs: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: carhu - 25.11.16 - klo:20:14

On, vahva näyttö. Unen näki Veettu.
Otsikko: Vs: Omat koirat purevat Veetiä?
Kirjoitti: 42 - 25.11.16 - klo:20:18

Veetiläisellä näyttää unet jäävän vähiin kun hän herää monesti jo klo 2 yöllä ”töihin”