Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Puuha-Pete - 10.10.16 - klo:14:38

Otsikko: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Puuha-Pete - 10.10.16 - klo:14:38
MOT jatkaa edelleen vastavirtaan, ainakin mitä tulee YLEn punavihreään suvakkilinjaan.

Kuulema pakolaisten nuhjaaminen täydellä ylläpidolla tuleekin Suomelle paljon kalliimmaksi kuin on puhuttu. Ihanko totta?

Sanottaisiin vaan reilusti, että se tulee suomalaisille veronmaksajille paljon oletettua kalliimmaksi. Ja koska valtion budjetti on nollasummapeliä, kaikki ne , joilta leikataan maksavat oman elintasonsa kaventumisessa näiden , suurimmalta osin elintasosurffareiden, haahuilusta maassamme.

 Leikataan vaan vanhusten hoitajien määrästä lisää, ja lastemme koulutuksesta. Pääasia on, että maahamme tunkeutuvat partavauvat saavat mahdollisuuden lepuuttaa rasittunutta ruumistaan ja mahdollisuuden ravita suomalaisella ruoalla kovastikin nälkiintynyttä , merkkivaatteisiin verhottua vartaloaan. Ja ainahan voi mennä nälkälakkoon, jos se ruoka, millaista Suomessa tarjotaan sairaille sairaaloissa ja lapsille koulussa, ei olisikaan aivan "miun maun mukkaan" Voi myös vedota rasismiin, jos ei puuro , leipä ja kananmunat aamuisin maita.

 Ja kun eteen sitten painostuksen voimasta kannetaankin aidosti ja oikealla tavalla teurastettua Halal-lihaa, ainahan siitä voi ottaa iPhone 6:lla kuvan jonka liittää sinne selfieiden kanssa Facebookiin. Samalla kun muistaa peukuttaa sinne kirjattua ISIS-myönteistä kommenttia.

 levätkää ja syökää hyvin, nuoret pakolaismiehet. Kohtahan osa teistä kutsutaankin imaamin kutsulla senkaltaiseen toimintaan uudessa kotimaassanne, jossa tarvitaan lujaa uskoa, nopeita jalkoja ja vahvaa keskivartaloa .

Pommivyon kantamiseen.
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: -SS- - 10.10.16 - klo:15:05
Mutta nyt puhutaan rahasta, joka on mennyt arjalaisen vaalealle kotosuomalaiselle liikemiehelle, ja heidän palkkaamilleen työläisille. Että ei tämä oikeastaan liity mamuihin ollenkaan, mitä tahansa julkista toimintaa voidaan pyörittää ylikalliilla, josta voitot menevät homman pyörittäjälle, ei kohteeseen.

Aivan samalla tavalla myös ylikallis ja tehoton julkisen vallan oma business on nollasummapelin miinuspuolella, vähentää palvelun laatua, lisää valtion/kuntien kustannuksia.

Rasisti saa olla, mutta ei ajattelultaan keskeneräinen.

-SS-
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: epäonnensoturi - 10.10.16 - klo:16:27

Pitäiskö näiden pakolaisten olla alasti ja ilman kommunikointivälineitä? Ennen sotaa Syyriassa oli ihan ok elintaso millä pystyi ostamaan ne vaatteet ja puhelimen. Sitten tuli sota ja lähtö niin varmaan itsekkin ottaisit puhelimen mukaan, että voit pitää vaikka lapsiisi yhteyttä.
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: navettapiika - 10.10.16 - klo:16:33

Älä pelkää, kyllä näistä partavauvoista huolta pidetään. Käytetään kaupungilla kaupassa joka viikko aina, kun on tarvis, vaikka on täysi ylöspito oppilaitoksessa.. Jännää vain, että kantaväestön opiskelijat saavat itse huolehtia tarpeistaan ja kyläreissuistaan, vaikka sitten polkupyörällä.. Mutta mamuille tulee kaikki valmiina ja ruokakin on heidän maun mukaista, se on varmaa. Puhelimet näillä on kyllä niin uusia, että tuskin on Syyriasta tuotu tänne..tai Irakista. En toki kadehdi, ihmettelen vain..ja sitä kotouttamista nuorten neitosten puolelta vielä enemmän. Saapa nähdä, montako ankkurivauvaa saavat talven aikana tulille.
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: epäonnensoturi - 10.10.16 - klo:16:40

Niin, ehkä he vasta opettelevat arjen perusasioita jotka kantaväestö on oppinut jo lapsena.
Olet ilmeisen hyvä asiantuntia puhelimissa kun tiedät onko kyseessä vuosi sitten ostettu vai tänä kesänä hommattu luuri.
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: navettapiika - 10.10.16 - klo:17:06

Satuinpa paikalle, kun niitä kaupan laatikosta kaivettiin, että tuskinpa ne sieltä asti on niitä pakkauksissa hautoneet.... Kai siellä Irakissakin on kauppoja ollut? Vai saako siellä vain kantaa kamat pihalle....
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Antidesantti - 10.10.16 - klo:18:34
Elä elä kysseenalasta epäonnenopelistin a siantuntemusta...     ::)
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Puuha-Pete - 10.10.16 - klo:18:36
Mutta nyt puhutaan rahasta, joka on mennyt arjalaisen vaalealle kotosuomalaiselle liikemiehelle, ja heidän palkkaamilleen työläisille. Että ei tämä oikeastaan liity mamuihin ollenkaan, mitä tahansa julkista toimintaa voidaan pyörittää ylikalliilla, josta voitot menevät homman pyörittäjälle, ei kohteeseen.

Aivan samalla tavalla myös ylikallis ja tehoton julkisen vallan oma business on nollasummapelin miinuspuolella, vähentää palvelun laatua, lisää valtion/kuntien kustannuksia.

Rasisti saa olla, mutta ei ajattelultaan keskeneräinen.

-SS-

1) käsitettä "arjalainen" ei oikeastaan ole olemassakaan. Lähimmäksi arjalaisuutta osuu Intian suunnalta tuleva kansa.

2) asiaa ei muuta se, kenelle rahat menevät. Kulut tulevat pakolaisstatuksella maahamme tulevista tahoista, veronmaksajille maksulapun suuruus on sama riippumatta siitä, meneekö raha valkopestylle vaiko yönmustalle. Eli asia nimenomaan liittyy mamuihin, koska heidän elinkustannuksistahan me maksamme.

3) eipäkestänyt kauaakaan, ennenkuin ensimmäinen rasistikortti heilahti. Jo ensimmäisessä kommentissa...

Milloinkahan te opitte argumentoimaan maahanmuuttokriittisille tahoille ilman ainaista rasismisyytösten? Huoh...
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Puuha-Pete - 10.10.16 - klo:18:37

Ne oikeat pakolaiset ovat siellä pakolaisleireillä. Nämä maahamme tunkeutuneet nuorukaiset ovat täällä lähinnä seikkailumielellä.
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: epäonnensoturi - 10.10.16 - klo:18:38
MOT jatkaa edelleen vastavirtaan, ainakin mitä tulee YLEn punavihreään suvakkilinjaan.

Kuulema pakolaisten nuhjaaminen täydellä ylläpidolla tuleekin Suomelle paljon kalliimmaksi kuin on puhuttu. Ihanko totta?

Sanottaisiin vaan reilusti, että se tulee suomalaisille veronmaksajille paljon oletettua kalliimmaksi. Ja koska valtion budjetti on nollasummapeliä, kaikki ne , joilta leikataan maksavat oman elintasonsa kaventumisessa näiden , suurimmalta osin elintasosurffareiden, haahuilusta maassamme.

 Leikataan vaan vanhusten hoitajien määrästä lisää, ja lastemme koulutuksesta. Pääasia on, että maahamme tunkeutuvat partavauvat saavat mahdollisuuden lepuuttaa rasittunutta ruumistaan ja mahdollisuuden ravita suomalaisella ruoalla kovastikin nälkiintynyttä , merkkivaatteisiin verhottua vartaloaan. Ja ainahan voi mennä nälkälakkoon, jos se ruoka, millaista Suomessa tarjotaan sairaille sairaaloissa ja lapsille koulussa, ei olisikaan aivan "miun maun mukkaan" Voi myös vedota rasismiin, jos ei puuro , leipä ja kananmunat aamuisin maita.

 Ja kun eteen sitten painostuksen voimasta kannetaankin aidosti ja oikealla tavalla teurastettua Halal-lihaa, ainahan siitä voi ottaa iPhone 6:lla kuvan jonka liittää sinne selfieiden kanssa Facebookiin. Samalla kun muistaa peukuttaa sinne kirjattua ISIS-myönteistä kommenttia.

 levätkää ja syökää hyvin, nuoret pakolaismiehet. Kohtahan osa teistä kutsutaankin imaamin kutsulla senkaltaiseen toimintaan uudessa kotimaassanne, jossa tarvitaan lujaa uskoa, nopeita jalkoja ja vahvaa keskivartaloa .

Pommivyon kantamiseen.
Pitäiskö näiden pakolaisten olla alasti ja ilman kommunikointivälineitä? Ennen sotaa Syyriassa oli ihan ok elintaso millä pystyi ostamaan ne vaatteet ja puhelimen. Sitten tuli sota ja lähtö niin varmaan itsekkin ottaisit puhelimen mukaan, että voit pitää vaikka lapsiisi yhteyttä.
Älä pelkää, kyllä näistä partavauvoista huolta pidetään. Käytetään kaupungilla kaupassa joka viikko aina, kun on tarvis, vaikka on täysi ylöspito oppilaitoksessa.. Jännää vain, että kantaväestön opiskelijat saavat itse huolehtia tarpeistaan ja kyläreissuistaan, vaikka sitten polkupyörällä.. Mutta mamuille tulee kaikki valmiina ja ruokakin on heidän maun mukaista, se on varmaa. Puhelimet näillä on kyllä niin uusia, että tuskin on Syyriasta tuotu tänne..tai Irakista. En toki kadehdi, ihmettelen vain..ja sitä kotouttamista nuorten neitosten puolelta vielä enemmän. Saapa nähdä, montako ankkurivauvaa saavat talven aikana tulille.
Niin, ehkä he vasta opettelevat arjen perusasioita jotka kantaväestö on oppinut jo lapsena.
Olet ilmeisen hyvä asiantuntia puhelimissa kun tiedät onko kyseessä vuosi sitten ostettu vai tänä kesänä hommattu luuri.
Satuinpa paikalle, kun niitä kaupan laatikosta kaivettiin, että tuskinpa ne sieltä asti on niitä pakkauksissa hautoneet.... Kai siellä Irakissakin on kauppoja ollut? Vai saako siellä vain kantaa kamat pihalle....
Ok, joku on siis laittanut rahaa kansantaloutemme rattaisiin. Joo Irakissa on ihan samanlainen valikoima samoja tuotteita kaupassa ja tuoteselosteet viellä samalla kielellä kuin täällä.
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: epäonnensoturi - 10.10.16 - klo:18:42
Elä elä kysseenalasta epäonnenopelistin a siantuntemusta...     ::)
Kähverätä. Kaikki samaa mieltä olevat ovat ilimituumaan ehottomasti sama henkilö, eiks juu 82-90, eiku?
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Puuha-Pete - 10.10.16 - klo:18:44

Hyväosaiset, hyvätuloisetnuoret miehet ovat lähteneet katsomaan maailmaa. Huhu kertoo, että pohjolan perukoilla on maa, jossa rahaa saa kun pyytää ja neidot odottavat hameenhelmat hampaissa.

Kun ei toteudukaan ihan näin, lähdetäänkin takaisin ajan kuluttua kotiin. Mistä luulet sen johtuvan, että niin moni noista on lähtenyt takaisin?
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: epäonnensoturi - 10.10.16 - klo:18:57

Nämä vapaaehtoisesti lähteneet, tietävät etteivät saa turvapaikka ja lähtevät, ovat tulleet muun massan mukana varmaankin seikkailunhaluisesti sieltä turvallisimmilta alueilta, ja ehkä heillä on ollut tosiaan sellainen kuva, että kaikki jotka tänne asti tulee saa turvapaikan.
En tiedä, enkä jaksa etsiä näiden vapaaehtoisesti lähteneiden määrää, onko näitä "surffareita" paljonkin.
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: 82-90 - 11.10.16 - klo:00:24
Elä elä kysseenalasta epäonnenopelistin a siantuntemusta...     ::)

eyjjoo eppäilystäkää.  ;D
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Puuha-Pete - 11.10.16 - klo:06:55

Mutta eri asia taas on, kuinka moni yleensäkin maahamme tulevista on täällä vain elintasosurffarina/seikkailijana? 90% ?

Olen edelleenkin sitä mieltä, että Suomeen mahtuis paljon enemmän niitä oikeita pakolaisia, Supmen pitäisi heti nostaa pakolaiskiintiötään. Mutta nämä pulskat karvavauvat eivät ole niitä apuatarvitsevia, vaan ne oikeat pakolaisperheet ovat edelleenkin siellä kurjissa pakolaisleireissä, lähellä konfliktialueitaan.

 Ilman varallisuutta ja mahdollisuutta astua lentokoneeseen, matkaamaan sinne lähes kauimpaan mahdolliseen maahan omasta kodistaan.

Nyt ne punavihreät suvakkilasit pois silmiltä! Miksi matkan varrella olevat Ranska, Saksa tai edes Ruotsi ei kelpaa, vaan matka jatkuu edelleen ja aina vain pidemmälle. Hehheh...ja kaikki ovat 17-vuotiaita ...

Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: junttieinari - 11.10.16 - klo:07:37
Puuha-Petelle ja miksei muillekkin Sofi Oksasen ajatuksia pakolaisuudesta. Nuorten miesten lähdölle kotimaastaan on syynsä.  Lukekaa ajatuksen kanssa:

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1474681064791 (http://www.hs.fi/kulttuuri/a1474681064791)
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: 42 - 11.10.16 - klo:09:15

Olisiko tällä tiedolla tekemistä kylmään pohjolaan tulon kanssa

http://yle.fi/uutiset/3-5922350

” Turvapaikanhakija saa Suomessa eniten
 
Suomessa maksetut avustukset ovat jopa yli kaksinkertaiset Ruotsin maksamiin verrattuna. ”

En tiedä onko asia korjaantunut tämän hallituskauden aikana ?

Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: 42 - 11.10.16 - klo:09:18
Puuha-Petelle ja miksei muillekkin Sofi Oksasen ajatuksia pakolaisuudesta. Nuorten miesten lähdölle kotimaastaan on syynsä.  Lukekaa ajatuksen kanssa:

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1474681064791 (http://www.hs.fi/kulttuuri/a1474681064791)
En ole lukenut, mutta eikö virossa olut niin notta, sen valtasi vieras armeija joka sitten alkoi kansalistaa viroa venäläisillä ja osa virolaisista sai ilmaisen matkalipun siperiaan, tällä oli varmaan muuttoaikeisiin lisäävä vaikutus.

Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: 42 - 11.10.16 - klo:09:26
Tuo vokkien kustannus on vaan osa mamu kustannuksista, ei ole viranomaisia kiinnostanut polttaa näppiään jotta näitten islamilaisten  maahanmuuton kokonaniskustannukset olis selvillä.
Luulen että liikutaan miljardi luokassa.

Irakilaiset ja somalit on samassa hyvin huonosti työllistyvien luokassa – näille herroille ei paskaduunit kelpaa.

Eli mitä hyötyä on yhteiskunnalle jemmata afrikkalaisia tänne ? Ja niitä riittää myös tulevaisuudessa entistä enemmän.

Eikö meillä ole omasta takaa ihmisiä jotka asuu ja elää kelan tuilla kehdosta hautaan.
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Hervast - 11.10.16 - klo:10:17
(http://static.naamapalmu.com/files/lj/big/ez65fbdo.jpg)
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: epäonnensoturi - 11.10.16 - klo:17:26
MOT jatkaa edelleen vastavirtaan, ainakin mitä tulee YLEn punavihreään suvakkilinjaan.

Kuulema pakolaisten nuhjaaminen täydellä ylläpidolla tuleekin Suomelle paljon kalliimmaksi kuin on puhuttu. Ihanko totta?

Sanottaisiin vaan reilusti, että se tulee suomalaisille veronmaksajille paljon oletettua kalliimmaksi. Ja koska valtion budjetti on nollasummapeliä, kaikki ne , joilta leikataan maksavat oman elintasonsa kaventumisessa näiden , suurimmalta osin elintasosurffareiden, haahuilusta maassamme.

 Leikataan vaan vanhusten hoitajien määrästä lisää, ja lastemme koulutuksesta. Pääasia on, että maahamme tunkeutuvat partavauvat saavat mahdollisuuden lepuuttaa rasittunutta ruumistaan ja mahdollisuuden ravita suomalaisella ruoalla kovastikin nälkiintynyttä , merkkivaatteisiin verhottua vartaloaan. Ja ainahan voi mennä nälkälakkoon, jos se ruoka, millaista Suomessa tarjotaan sairaille sairaaloissa ja lapsille koulussa, ei olisikaan aivan "miun maun mukkaan" Voi myös vedota rasismiin, jos ei puuro , leipä ja kananmunat aamuisin maita.

 Ja kun eteen sitten painostuksen voimasta kannetaankin aidosti ja oikealla tavalla teurastettua Halal-lihaa, ainahan siitä voi ottaa iPhone 6:lla kuvan jonka liittää sinne selfieiden kanssa Facebookiin. Samalla kun muistaa peukuttaa sinne kirjattua ISIS-myönteistä kommenttia.

 levätkää ja syökää hyvin, nuoret pakolaismiehet. Kohtahan osa teistä kutsutaankin imaamin kutsulla senkaltaiseen toimintaan uudessa kotimaassanne, jossa tarvitaan lujaa uskoa, nopeita jalkoja ja vahvaa keskivartaloa .

Pommivyon kantamiseen.
Pitäiskö näiden pakolaisten olla alasti ja ilman kommunikointivälineitä? Ennen sotaa Syyriassa oli ihan ok elintaso millä pystyi ostamaan ne vaatteet ja puhelimen. Sitten tuli sota ja lähtö niin varmaan itsekkin ottaisit puhelimen mukaan, että voit pitää vaikka lapsiisi yhteyttä.
Älä pelkää, kyllä näistä partavauvoista huolta pidetään. Käytetään kaupungilla kaupassa joka viikko aina, kun on tarvis, vaikka on täysi ylöspito oppilaitoksessa.. Jännää vain, että kantaväestön opiskelijat saavat itse huolehtia tarpeistaan ja kyläreissuistaan, vaikka sitten polkupyörällä.. Mutta mamuille tulee kaikki valmiina ja ruokakin on heidän maun mukaista, se on varmaa. Puhelimet näillä on kyllä niin uusia, että tuskin on Syyriasta tuotu tänne..tai Irakista. En toki kadehdi, ihmettelen vain..ja sitä kotouttamista nuorten neitosten puolelta vielä enemmän. Saapa nähdä, montako ankkurivauvaa saavat talven aikana tulille.
Niin, ehkä he vasta opettelevat arjen perusasioita jotka kantaväestö on oppinut jo lapsena.
Olet ilmeisen hyvä asiantuntia puhelimissa kun tiedät onko kyseessä vuosi sitten ostettu vai tänä kesänä hommattu luuri.
Satuinpa paikalle, kun niitä kaupan laatikosta kaivettiin, että tuskinpa ne sieltä asti on niitä pakkauksissa hautoneet.... Kai siellä Irakissakin on kauppoja ollut? Vai saako siellä vain kantaa kamat pihalle....
Ok, joku on siis laittanut rahaa kansantaloutemme rattaisiin. Joo Irakissa on ihan samanlainen valikoima samoja tuotteita kaupassa ja tuoteselosteet viellä samalla kielellä kuin täällä.

Hyväosaiset, hyvätuloisetnuoret miehet ovat lähteneet katsomaan maailmaa. Huhu kertoo, että pohjolan perukoilla on maa, jossa rahaa saa kun pyytää ja neidot odottavat hameenhelmat hampaissa.

Kun ei toteudukaan ihan näin, lähdetäänkin takaisin ajan kuluttua kotiin. Mistä luulet sen johtuvan, että niin moni noista on lähtenyt takaisin?
Nämä vapaaehtoisesti lähteneet, tietävät etteivät saa turvapaikka ja lähtevät, ovat tulleet muun massan mukana varmaankin seikkailunhaluisesti sieltä turvallisimmilta alueilta, ja ehkä heillä on ollut tosiaan sellainen kuva, että kaikki jotka tänne asti tulee saa turvapaikan.
En tiedä, enkä jaksa etsiä näiden vapaaehtoisesti lähteneiden määrää, onko näitä "surffareita" paljonkin.

Mutta eri asia taas on, kuinka moni yleensäkin maahamme tulevista on täällä vain elintasosurffarina/seikkailijana? 90% ?

Olen edelleenkin sitä mieltä, että Suomeen mahtuis paljon enemmän niitä oikeita pakolaisia, Supmen pitäisi heti nostaa pakolaiskiintiötään. Mutta nämä pulskat karvavauvat eivät ole niitä apuatarvitsevia, vaan ne oikeat pakolaisperheet ovat edelleenkin siellä kurjissa pakolaisleireissä, lähellä konfliktialueitaan.

 Ilman varallisuutta ja mahdollisuutta astua lentokoneeseen, matkaamaan sinne lähes kauimpaan mahdolliseen maahan omasta kodistaan.

Nyt ne punavihreät suvakkilasit pois silmiltä! Miksi matkan varrella olevat Ranska, Saksa tai edes Ruotsi ei kelpaa, vaan matka jatkuu edelleen ja aina vain pidemmälle. Hehheh...ja kaikki ovat 17-vuotiaita ...
Kyllä. Itsekkin olen ensisijaisesti kiintiöjärjestelmän kannalla, mutta nyt tämä tilanne on tällainen ja sen kanssa on elettävä.
Monella täällä olevalla turvapaikanhakijalla on perhe siellä leirillä, mutta perheenyhdistäminen ei toimi. Kaikki turvikset ei siis ole näitä poikamiehiä vaikka siltä saattaa näyttää, kun yksin täällä pyörivät.
Sinne matkan varrelle on jäänyt paljon enemmän turvapaikanhakijoita, eli mitä kauemmas siirtyy sitä paremmat mahdollisuudet turvapaikkaan. Tämä siis oli heidän olettamus, mutta eihän se ihan niin yksinkertaista ollutkaan.
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Opelmies - 11.10.16 - klo:19:22
Elä elä kysseenalasta epäonnenopelistin a siantuntemusta...     ::)
Kähverätä. Kaikki samaa mieltä olevat ovat ilimituumaan ehottomasti sama henkilö, eiks juu 82-90, eiku?

Voe tokkiisa.. ollaanhan myö...
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Puuha-Pete - 11.10.16 - klo:20:07
Ihmissalakuljettajat ansaitsivat viime vuonna 4 miljardia euroa tuomalla ihmisiä Välimeren yli Eurooppaan. Suomi osallistuu mafian organisoimaan toimintaan kannustamalla ihmisiä tulemaan salakuljettajien hyväksikäytettäviksi ottamalla vastaan kaikki Suomeen tulleet ihmiset. Suomi elättää heitä vuosikausia, vaikka 85 %:lla ei ole mitään turvapaikkaan oikeuttavaa syytä tulla Suomeen

Ihmissalakuljetus on vain osa tätä valtaisaa liiketoimintaa, joka liittyy ihmisten kulkemiseen helpomman leivän perään. Pelkästään Suomessa maahanmuuttobisnes alkaa olla 2,5-3 miljardin euron liiketoimintaa kun kaikki humanitäärisen maahanmuuton kustannukset huomioidaan. Kun tähän vielä lisätään kehitysavun miljardi, Suomen lähivuosien velkaantuminen selittyy suurelta osin ulkomaalaisten auttamisen aiheuttamilla kansantaloudellisilla kustannuksilla.

Maahanmuutto on ainoa julkinen toiminto, jossa rahan käyttö on hulvatonta, tuhlaavaista ja valvomatonta ilman mitään rajoja ja vastuuta. Siksi salakuljetuksen tukeminen sopii hyvin tähän rahan käyttöön.

Ihmissalakuljetus on kuitenkin nappikauppaa mafialle. Italian yrittäjäjärjestö Confesercentin  julkaiseman raportin mukaan vuonna 2009 Italian mafian liikevaihto oli 135 miljardia euroa. Käteen mafialle tästä jäi 78 miljardia.
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Puuha-Pete - 11.10.16 - klo:20:10
Salakuljetusverkostoja on useita ja ne ovat tehokkaasti organisoituja. Turkissa on Izmirissä, Bodrumissa ja Istanbulissa keskuksia, jotka värväävät siirtolaisia ja järjestävät kuljetukset rannikon lähtöpaikoille. Verkostot hoitavat yleensä kukin tiettyä kansallisuutta (syyrialaisia, afgaaneja, pakistanilaisia tai bangladeshilaisia). Merikuljetusten järjestämisen ohella salakuljettajat antavat siirtolaisille tietoa eri EU-maiden turvapaikkaprosesseista ja myyvät heille väärennettyjä dokumentteja. Suurin kysyntä on Syyrian passeilla, henkilökorteilla, syntymätodistuksilla ja oleskeluluvilla.

Merimatka maksaa matkasta riippuen 800 – 2.000 euroa/hlö. Turkista Kreikkaan matkustetaan tavallisesti kumiveneillä, joskus myös isommilla kalastusaluksilla tai huviveneillä.

Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Opelmies - 11.10.16 - klo:20:10
Ihmissalakuljettajat ansaitsivat viime vuonna 4 miljardia euroa tuomalla ihmisiä Välimeren yli Eurooppaan. Suomi osallistuu mafian organisoimaan toimintaan kannustamalla ihmisiä tulemaan salakuljettajien hyväksikäytettäviksi ottamalla vastaan kaikki Suomeen tulleet ihmiset. Suomi elättää heitä vuosikausia, vaikka 85 %:lla ei ole mitään turvapaikkaan oikeuttavaa syytä tulla Suomeen

Ihmissalakuljetus on vain osa tätä valtaisaa liiketoimintaa, joka liittyy ihmisten kulkemiseen helpomman leivän perään. Pelkästään Suomessa maahanmuuttobisnes alkaa olla 2,5-3 miljardin euron liiketoimintaa kun kaikki humanitäärisen maahanmuuton kustannukset huomioidaan. Kun tähän vielä lisätään kehitysavun miljardi, Suomen lähivuosien velkaantuminen selittyy suurelta osin ulkomaalaisten auttamisen aiheuttamilla kansantaloudellisilla kustannuksilla.

Maahanmuutto on ainoa julkinen toiminto, jossa rahan käyttö on hulvatonta, tuhlaavaista ja valvomatonta ilman mitään rajoja ja vastuuta. Siksi salakuljetuksen tukeminen sopii hyvin tähän rahan käyttöön.

Ihmissalakuljetus on kuitenkin nappikauppaa mafialle. Italian yrittäjäjärjestö Confesercentin  julkaiseman raportin mukaan vuonna 2009 Italian mafian liikevaihto oli 135 miljardia euroa. Käteen mafialle tästä jäi 78 miljardia.

Voe tokkiisa. Perusta  mamukeskus ja rikastu. Vai oletko liian laiska yrittämään?
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Puuha-Pete - 11.10.16 - klo:20:14
MOT jatkaa edelleen vastavirtaan, ainakin mitä tulee YLEn punavihreään suvakkilinjaan.

Kuulema pakolaisten nuhjaaminen täydellä ylläpidolla tuleekin Suomelle paljon kalliimmaksi kuin on puhuttu. Ihanko totta?

Sanottaisiin vaan reilusti, että se tulee suomalaisille veronmaksajille paljon oletettua kalliimmaksi. Ja koska valtion budjetti on nollasummapeliä, kaikki ne , joilta leikataan maksavat oman elintasonsa kaventumisessa näiden , suurimmalta osin elintasosurffareiden, haahuilusta maassamme.

 Leikataan vaan vanhusten hoitajien määrästä lisää, ja lastemme koulutuksesta. Pääasia on, että maahamme tunkeutuvat partavauvat saavat mahdollisuuden lepuuttaa rasittunutta ruumistaan ja mahdollisuuden ravita suomalaisella ruoalla kovastikin nälkiintynyttä , merkkivaatteisiin verhottua vartaloaan. Ja ainahan voi mennä nälkälakkoon, jos se ruoka, millaista Suomessa tarjotaan sairaille sairaaloissa ja lapsille koulussa, ei olisikaan aivan "miun maun mukkaan" Voi myös vedota rasismiin, jos ei puuro , leipä ja kananmunat aamuisin maita.

 Ja kun eteen sitten painostuksen voimasta kannetaankin aidosti ja oikealla tavalla teurastettua Halal-lihaa, ainahan siitä voi ottaa iPhone 6:lla kuvan jonka liittää sinne selfieiden kanssa Facebookiin. Samalla kun muistaa peukuttaa sinne kirjattua ISIS-myönteistä kommenttia.

 levätkää ja syökää hyvin, nuoret pakolaismiehet. Kohtahan osa teistä kutsutaankin imaamin kutsulla senkaltaiseen toimintaan uudessa kotimaassanne, jossa tarvitaan lujaa uskoa, nopeita jalkoja ja vahvaa keskivartaloa .

Pommivyon kantamiseen.
Pitäiskö näiden pakolaisten olla alasti ja ilman kommunikointivälineitä? Ennen sotaa Syyriassa oli ihan ok elintaso millä pystyi ostamaan ne vaatteet ja puhelimen. Sitten tuli sota ja lähtö niin varmaan itsekkin ottaisit puhelimen mukaan, että voit pitää vaikka lapsiisi yhteyttä.
Älä pelkää, kyllä näistä partavauvoista huolta pidetään. Käytetään kaupungilla kaupassa joka viikko aina, kun on tarvis, vaikka on täysi ylöspito oppilaitoksessa.. Jännää vain, että kantaväestön opiskelijat saavat itse huolehtia tarpeistaan ja kyläreissuistaan, vaikka sitten polkupyörällä.. Mutta mamuille tulee kaikki valmiina ja ruokakin on heidän maun mukaista, se on varmaa. Puhelimet näillä on kyllä niin uusia, että tuskin on Syyriasta tuotu tänne..tai Irakista. En toki kadehdi, ihmettelen vain..ja sitä kotouttamista nuorten neitosten puolelta vielä enemmän. Saapa nähdä, montako ankkurivauvaa saavat talven aikana tulille.
Niin, ehkä he vasta opettelevat arjen perusasioita jotka kantaväestö on oppinut jo lapsena.
Olet ilmeisen hyvä asiantuntia puhelimissa kun tiedät onko kyseessä vuosi sitten ostettu vai tänä kesänä hommattu luuri.
Satuinpa paikalle, kun niitä kaupan laatikosta kaivettiin, että tuskinpa ne sieltä asti on niitä pakkauksissa hautoneet.... Kai siellä Irakissakin on kauppoja ollut? Vai saako siellä vain kantaa kamat pihalle....
Ok, joku on siis laittanut rahaa kansantaloutemme rattaisiin. Joo Irakissa on ihan samanlainen valikoima samoja tuotteita kaupassa ja tuoteselosteet viellä samalla kielellä kuin täällä.

Hyväosaiset, hyvätuloisetnuoret miehet ovat lähteneet katsomaan maailmaa. Huhu kertoo, että pohjolan perukoilla on maa, jossa rahaa saa kun pyytää ja neidot odottavat hameenhelmat hampaissa.

Kun ei toteudukaan ihan näin, lähdetäänkin takaisin ajan kuluttua kotiin. Mistä luulet sen johtuvan, että niin moni noista on lähtenyt takaisin?
Nämä vapaaehtoisesti lähteneet, tietävät etteivät saa turvapaikka ja lähtevät, ovat tulleet muun massan mukana varmaankin seikkailunhaluisesti sieltä turvallisimmilta alueilta, ja ehkä heillä on ollut tosiaan sellainen kuva, että kaikki jotka tänne asti tulee saa turvapaikan.
En tiedä, enkä jaksa etsiä näiden vapaaehtoisesti lähteneiden määrää, onko näitä "surffareita" paljonkin.

Mutta eri asia taas on, kuinka moni yleensäkin maahamme tulevista on täällä vain elintasosurffarina/seikkailijana? 90% ?

Olen edelleenkin sitä mieltä, että Suomeen mahtuis paljon enemmän niitä oikeita pakolaisia, Supmen pitäisi heti nostaa pakolaiskiintiötään. Mutta nämä pulskat karvavauvat eivät ole niitä apuatarvitsevia, vaan ne oikeat pakolaisperheet ovat edelleenkin siellä kurjissa pakolaisleireissä, lähellä konfliktialueitaan.

 Ilman varallisuutta ja mahdollisuutta astua lentokoneeseen, matkaamaan sinne lähes kauimpaan mahdolliseen maahan omasta kodistaan.

Nyt ne punavihreät suvakkilasit pois silmiltä! Miksi matkan varrella olevat Ranska, Saksa tai edes Ruotsi ei kelpaa, vaan matka jatkuu edelleen ja aina vain pidemmälle. Hehheh...ja kaikki ovat 17-vuotiaita ...
Kyllä. Itsekkin olen ensisijaisesti kiintiöjärjestelmän kannalla, mutta nyt tämä tilanne on tällainen ja sen kanssa on elettävä.
Monella täällä olevalla turvapaikanhakijalla on perhe siellä leirillä, mutta perheenyhdistäminen ei toimi. Kaikki turvikset ei siis ole näitä poikamiehiä vaikka siltä saattaa näyttää, kun yksin täällä pyörivät.
Sinne matkan varrelle on jäänyt paljon enemmän turvapaikanhakijoita, eli mitä kauemmas siirtyy sitä paremmat mahdollisuudet turvapaikkaan. Tämä siis oli heidän olettamus, mutta eihän se ihan niin yksinkertaista ollutkaan.

Jopa vihreitten kansanedustaja Pekka Haavisto sanoo, ettei Eritreassa ole erityistä hätää. Eritrealaiset ovat lähinnä sotilaskarkureita.
— ”Totaalikieltäytymisestä tuomitaan Suomessa enintään 173 vuorokaudeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen.” Eritrealaiset, jotka lähtevät pois maasta, jotta eivät joutuisi armeijaan, haetaan Suomeen charter-koneilla Italiasta.

Maailman arvostetuimpiin historioitsijoihin kuuluva brittiläinen Anthony Beevor kritisoi suorin sanoin toimittajia turvapaikkakriisiuutisoinnista.

Beevor sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että toimittajat toimivat vastuuttomasti, kun he vertailevat nykyistä pakolaisvirtaa II maailmansodan jälkeiseen tilanteeseen Euroopassa.

– Toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa oli 17–18 miljoonaa pakolaista, jotka kävelivät kohti kotia tai etsivät itselleen uutta kotimaata. Näistä noin 11 miljoonaa oli saksalaisia, jotka vaelsivat idästä entiseen Saksaan. Tämä on fakta, jota kukaan ei kiistä. Sen sijaan on vastuutonta vetää analogiaa nykytilanteen ja toisen maailmansodan jälkeisen tilanteen välille, Suomessa vieraillut Anthony Beevor huomauttaa HS:n haastattelussa.

Beevor korostaa, että nykytilannetta ja toisen maailmansodan jälkeistä aikaa ei voida rinnastaa keskenään.

– EU-maihin nyt suuntautuva turvapaikanhakijoidenvirta osuu aivan erilaiseen todellisuuteen ja historialliseen kehykseen kuin pakolaisten kansainvaellus toisen maailmansodan jälkeen.

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/318814-vastuutonta-hs-arvostettu-historioitsija-syyttaa-laatumediaa-harhaanjohtavasta

Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Sepeteus - 11.10.16 - klo:20:16
MOT jatkaa edelleen vastavirtaan, ainakin mitä tulee YLEn punavihreään suvakkilinjaan.

Kuulema pakolaisten nuhjaaminen täydellä ylläpidolla tuleekin Suomelle paljon kalliimmaksi kuin on puhuttu. Ihanko totta?

Sanottaisiin vaan reilusti, että se tulee suomalaisille veronmaksajille paljon oletettua kalliimmaksi. Ja koska valtion budjetti on nollasummapeliä, kaikki ne , joilta leikataan maksavat oman elintasonsa kaventumisessa näiden , suurimmalta osin elintasosurffareiden, haahuilusta maassamme.

 Leikataan vaan vanhusten hoitajien määrästä lisää, ja lastemme koulutuksesta. Pääasia on, että maahamme tunkeutuvat partavauvat saavat mahdollisuuden lepuuttaa rasittunutta ruumistaan ja mahdollisuuden ravita suomalaisella ruoalla kovastikin nälkiintynyttä , merkkivaatteisiin verhottua vartaloaan. Ja ainahan voi mennä nälkälakkoon, jos se ruoka, millaista Suomessa tarjotaan sairaille sairaaloissa ja lapsille koulussa, ei olisikaan aivan "miun maun mukkaan" Voi myös vedota rasismiin, jos ei puuro , leipä ja kananmunat aamuisin maita.

 Ja kun eteen sitten painostuksen voimasta kannetaankin aidosti ja oikealla tavalla teurastettua Halal-lihaa, ainahan siitä voi ottaa iPhone 6:lla kuvan jonka liittää sinne selfieiden kanssa Facebookiin. Samalla kun muistaa peukuttaa sinne kirjattua ISIS-myönteistä kommenttia.

 levätkää ja syökää hyvin, nuoret pakolaismiehet. Kohtahan osa teistä kutsutaankin imaamin kutsulla senkaltaiseen toimintaan uudessa kotimaassanne, jossa tarvitaan lujaa uskoa, nopeita jalkoja ja vahvaa keskivartaloa .

Pommivyon kantamiseen.
Pitäiskö näiden pakolaisten olla alasti ja ilman kommunikointivälineitä? Ennen sotaa Syyriassa oli ihan ok elintaso millä pystyi ostamaan ne vaatteet ja puhelimen. Sitten tuli sota ja lähtö niin varmaan itsekkin ottaisit puhelimen mukaan, että voit pitää vaikka lapsiisi yhteyttä.
Älä pelkää, kyllä näistä partavauvoista huolta pidetään. Käytetään kaupungilla kaupassa joka viikko aina, kun on tarvis, vaikka on täysi ylöspito oppilaitoksessa.. Jännää vain, että kantaväestön opiskelijat saavat itse huolehtia tarpeistaan ja kyläreissuistaan, vaikka sitten polkupyörällä.. Mutta mamuille tulee kaikki valmiina ja ruokakin on heidän maun mukaista, se on varmaa. Puhelimet näillä on kyllä niin uusia, että tuskin on Syyriasta tuotu tänne..tai Irakista. En toki kadehdi, ihmettelen vain..ja sitä kotouttamista nuorten neitosten puolelta vielä enemmän. Saapa nähdä, montako ankkurivauvaa saavat talven aikana tulille.
Niin, ehkä he vasta opettelevat arjen perusasioita jotka kantaväestö on oppinut jo lapsena.
Olet ilmeisen hyvä asiantuntia puhelimissa kun tiedät onko kyseessä vuosi sitten ostettu vai tänä kesänä hommattu luuri.
Satuinpa paikalle, kun niitä kaupan laatikosta kaivettiin, että tuskinpa ne sieltä asti on niitä pakkauksissa hautoneet.... Kai siellä Irakissakin on kauppoja ollut? Vai saako siellä vain kantaa kamat pihalle....
Ok, joku on siis laittanut rahaa kansantaloutemme rattaisiin. Joo Irakissa on ihan samanlainen valikoima samoja tuotteita kaupassa ja tuoteselosteet viellä samalla kielellä kuin täällä.

Hyväosaiset, hyvätuloisetnuoret miehet ovat lähteneet katsomaan maailmaa. Huhu kertoo, että pohjolan perukoilla on maa, jossa rahaa saa kun pyytää ja neidot odottavat hameenhelmat hampaissa.

Kun ei toteudukaan ihan näin, lähdetäänkin takaisin ajan kuluttua kotiin. Mistä luulet sen johtuvan, että niin moni noista on lähtenyt takaisin?
Nämä vapaaehtoisesti lähteneet, tietävät etteivät saa turvapaikka ja lähtevät, ovat tulleet muun massan mukana varmaankin seikkailunhaluisesti sieltä turvallisimmilta alueilta, ja ehkä heillä on ollut tosiaan sellainen kuva, että kaikki jotka tänne asti tulee saa turvapaikan.
En tiedä, enkä jaksa etsiä näiden vapaaehtoisesti lähteneiden määrää, onko näitä "surffareita" paljonkin.

Mutta eri asia taas on, kuinka moni yleensäkin maahamme tulevista on täällä vain elintasosurffarina/seikkailijana? 90% ?

Olen edelleenkin sitä mieltä, että Suomeen mahtuis paljon enemmän niitä oikeita pakolaisia, Supmen pitäisi heti nostaa pakolaiskiintiötään. Mutta nämä pulskat karvavauvat eivät ole niitä apuatarvitsevia, vaan ne oikeat pakolaisperheet ovat edelleenkin siellä kurjissa pakolaisleireissä, lähellä konfliktialueitaan.

 Ilman varallisuutta ja mahdollisuutta astua lentokoneeseen, matkaamaan sinne lähes kauimpaan mahdolliseen maahan omasta kodistaan.

Nyt ne punavihreät suvakkilasit pois silmiltä! Miksi matkan varrella olevat Ranska, Saksa tai edes Ruotsi ei kelpaa, vaan matka jatkuu edelleen ja aina vain pidemmälle. Hehheh...ja kaikki ovat 17-vuotiaita ...
Kyllä. Itsekkin olen ensisijaisesti kiintiöjärjestelmän kannalla, mutta nyt tämä tilanne on tällainen ja sen kanssa on elettävä.
Monella täällä olevalla turvapaikanhakijalla on perhe siellä leirillä, mutta perheenyhdistäminen ei toimi. Kaikki turvikset ei siis ole näitä poikamiehiä vaikka siltä saattaa näyttää, kun yksin täällä pyörivät.
Sinne matkan varrelle on jäänyt paljon enemmän turvapaikanhakijoita, eli mitä kauemmas siirtyy sitä paremmat mahdollisuudet turvapaikkaan. Tämä siis oli heidän olettamus, mutta eihän se ihan niin yksinkertaista ollutkaan.

Jopa vihreitten kansanedustaja Pekka Haavisto sanoo, ettei Eritreassa ole erityistä hätää. Eritrealaiset ovat lähinnä sotilaskarkureita.
— ”Totaalikieltäytymisestä tuomitaan Suomessa enintään 173 vuorokaudeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen.” Eritrealaiset, jotka lähtevät pois maasta, jotta eivät joutuisi armeijaan, haetaan Suomeen charter-koneilla Italiasta.

Joo, mutta eritrean pääuskonto on kristinusko. Siis Timo Soinin kädenjälki näkyy. 😃
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Opelmies - 11.10.16 - klo:20:19

Kehverätä. Mamukriittisethän usein vaatii Suomeen kristittyjä pakolaisia. Ihme vinkumista taas Puuhiksella...
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: 100-90 - 11.10.16 - klo:20:23
(http://static.naamapalmu.com/files/lj/big/ez65fbdo.jpg)

Et kai aliarvioi "raskaantyön raatajii".. Vermos hyö kyl näyttää siule et mite rahaa ansaitaa...
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Puuha-Pete - 11.10.16 - klo:20:30
Montako samanlaista asustaa Suomessa?

Saksa on ollut valmiustilassa 22-vuotiaan Jaber al-Bakrin vuoksi. ISIS:n jäsen rakensi korkealuokkaisia ja erittäin vaarallisia räjähteitä terroristi-iskua varten Chemnitzissä kotonaan.
 Hän pakeni erikoisjoukoilta viikonvaihteessa. Maanantaina hänet pidätettiin Leipzigissa massiivisten poliisioperaatioiden jälkeen.
Express kertoo Jaber al-Bakrin esiintyneen syyrialaisena pakolaisena.
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Muujussi - 11.10.16 - klo:20:47
Eikö meillä ole omasta takaa ihmisiä jotka asuu ja elää kelan tuilla kehdosta hautaan.

Niin ja sitten vielä maataloustukirälssi jossa mennään jo neljättä sukupolvea kehdosta hautaan tukien varassa?
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: 42 - 11.10.16 - klo:20:51
Eikö meillä ole omasta takaa ihmisiä jotka asuu ja elää kelan tuilla kehdosta hautaan.

Niin ja sitten vielä maataloustukirälssi jossa mennään jo neljättä sukupolvea kehdosta hautaan tukien varassa?
Mihnäs eeuu massa niitä tukia ei ny taas ollutkaan ?
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: milkboi - 11.10.16 - klo:21:30
Eikö meillä ole omasta takaa ihmisiä jotka asuu ja elää kelan tuilla kehdosta hautaan.

Niin ja sitten vielä maataloustukirälssi jossa mennään jo neljättä sukupolvea kehdosta hautaan tukien varassa?
Teillä on lyhkäsiä vuosia,kun sukupolvet vaihtuvat noin tiuhaan. Johonkin löytyy rahaa,johonkin ei.   11.10.2016 - 10.30
Puheenaihe
"Ainutlaatuinen" 1,1 miljoonan apu Suomen köyhille – vastaanottokeskuksiin meni saman verran 17 tunnissa
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: kylmis - 11.10.16 - klo:21:31
Maaseudussa oli todellinen totuus. Suomeen täytyy saada lisää maahanmuuttajia, muuten ei ole työntekijöitä.
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: milkboi - 11.10.16 - klo:21:36
Maaseudussa oli todellinen totuus. Suomeen täytyy saada lisää maahanmuuttajia, muuten ei ole työntekijöitä.
Mutta EI,turvapaikka turismille.kuten sahuri Hakkarainen jo taannoin sanoi.
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: 42 - 11.10.16 - klo:21:40
Maaseudussa oli todellinen totuus. Suomeen täytyy saada lisää maahanmuuttajia, muuten ei ole työntekijöitä.
Juu – samaa mieltä, se on vaan niin nottei Afrikasta saa sellaista työvoimaa joka pärjäisi keskiverto maatilalla – ehkä ne jossain tomaatin poiminnassa pärjäisi.
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: kylmis - 11.10.16 - klo:21:51
Täytyy ottaa maaseudun porukkaa hommiin, eikä niitä slummissa asujia.
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: 42 - 11.10.16 - klo:21:55
Täytyy ottaa maaseudun porukkaa hommiin, eikä niitä slummissa asujia.
Virolaisiakaan ei taida enää riittää, itä euroopasta tai venäjältä saattais vielä löytyä.
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: -SS- - 12.10.16 - klo:01:04
Mutta nyt puhutaan rahasta, joka on mennyt arjalaisen vaalealle kotosuomalaiselle liikemiehelle, ja heidän palkkaamilleen työläisille. Että ei tämä oikeastaan liity mamuihin ollenkaan, mitä tahansa julkista toimintaa voidaan pyörittää ylikalliilla, josta voitot menevät homman pyörittäjälle, ei kohteeseen.

Aivan samalla tavalla myös ylikallis ja tehoton julkisen vallan oma business on nollasummapelin miinuspuolella, vähentää palvelun laatua, lisää valtion/kuntien kustannuksia.

Rasisti saa olla, mutta ei ajattelultaan keskeneräinen.

-SS-

1) käsitettä "arjalainen" ei oikeastaan ole olemassakaan. Lähimmäksi arjalaisuutta osuu Intian suunnalta tuleva kansa.

2) asiaa ei muuta se, kenelle rahat menevät. Kulut tulevat pakolaisstatuksella maahamme tulevista tahoista, veronmaksajille maksulapun suuruus on sama riippumatta siitä, meneekö raha valkopestylle vaiko yönmustalle. Eli asia nimenomaan liittyy mamuihin, koska heidän elinkustannuksistahan me maksamme.

3) eipäkestänyt kauaakaan, ennenkuin ensimmäinen rasistikortti heilahti. Jo ensimmäisessä kommentissa...

Milloinkahan te opitte argumentoimaan maahanmuuttokriittisille tahoille ilman ainaista rasismisyytösten? Huoh...

En ole syyttänyt ketään rasistiksi, vaan laitoin vähän nin kuin houkutukseksi tuon yleisien toteamuksen, että rasisti todellakin saa olla, kunhan ei ole harhaluulojen vallassa. Eli se, että tuohduit, on Sinun oma lähestymistapasi siihen asiaan, ei minun. Edelleenkään väitteesi valtion budjetin nollasummapelistä (joka on Hommafoorumissa ja MV-lehdessä aikaisemmiin esiintynyt tiheästi) ei kestä lähempää tarkastelua.

-SS-
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Muujussi - 12.10.16 - klo:07:35
Puuha-Petelle ja miksei muillekkin Sofi Oksasen ajatuksia pakolaisuudesta. Nuorten miesten lähdölle kotimaastaan on syynsä.  Lukekaa ajatuksen kanssa:

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1474681064791 (http://www.hs.fi/kulttuuri/a1474681064791)

Hyvä kirjoitus. Nuorilla miehillä on tosiaan suuri riski joutua sotimaan. Ja samaan tyyliin kuin Virossa aikanaan. Vieraan vallan joukoissa. Tyyliin "soditko joukoissamme vai ammutaanko heti?". Ja kun joku vertasi aseistakieltäytyjiin? Niin hiukan eri asia?
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: JösseJänis - 12.10.16 - klo:11:47
Mutta nyt puhutaan rahasta, joka on mennyt arjalaisen vaalealle kotosuomalaiselle liikemiehelle, ja heidän palkkaamilleen työläisille. Että ei tämä oikeastaan liity mamuihin ollenkaan, mitä tahansa julkista toimintaa voidaan pyörittää ylikalliilla, josta voitot menevät homman pyörittäjälle, ei kohteeseen.

Aivan samalla tavalla myös ylikallis ja tehoton julkisen vallan oma business on nollasummapelin miinuspuolella, vähentää palvelun laatua, lisää valtion/kuntien kustannuksia.

Rasisti saa olla, mutta ei ajattelultaan keskeneräinen.

-SS-

1) käsitettä "arjalainen" ei oikeastaan ole olemassakaan. Lähimmäksi arjalaisuutta osuu Intian suunnalta tuleva kansa.

2) asiaa ei muuta se, kenelle rahat menevät. Kulut tulevat pakolaisstatuksella maahamme tulevista tahoista, veronmaksajille maksulapun suuruus on sama riippumatta siitä, meneekö raha valkopestylle vaiko yönmustalle. Eli asia nimenomaan liittyy mamuihin, koska heidän elinkustannuksistahan me maksamme.

3) eipäkestänyt kauaakaan, ennenkuin ensimmäinen rasistikortti heilahti. Jo ensimmäisessä kommentissa...

Milloinkahan te opitte argumentoimaan maahanmuuttokriittisille tahoille ilman ainaista rasismisyytösten? Huoh...

En ole syyttänyt ketään rasistiksi, vaan laitoin vähän nin kuin houkutukseksi tuon yleisien toteamuksen, että rasisti todellakin saa olla, kunhan ei ole harhaluulojen vallassa. Eli se, että tuohduit, on Sinun oma lähestymistapasi siihen asiaan, ei minun. Edelleenkään väitteesi valtion budjetin nollasummapelistä (joka on Hommafoorumissa ja MV-lehdessä aikaisemmiin esiintynyt tiheästi) ei kestä lähempää tarkastelua.

-SS-

Veli SS todistaa ihanasti.

Itse kun olen ainakin jossain määrin rasisti ja lisäksi vielä melko maahanmuuttokriittinenkin, minua kyllä ärsyttää suunnattomasti tämä nahtatukkapunaniskavouhottajien älyllinen matalaotsaisuus, joka suorastaan pakottaa siirtymään ns. suvaitsevaiston leiriin, koska mieluummin leimaudun sinisilmäiseksi kuin vähä-älyiseksi. Vähän sama juttu kuin keskustelussa ns. pakkoruotsista. Voisin siitä luopua, mutta tuskin kukaan haluaa antaa tässäkään asiassa voittajafiilistä porukalle, jonka mielestä tärkeimmät syyt lopettaa ruotsin opiskelu on se, että suomenruotsalaiset ovat rikkaita, ruotsinruotsalaiset kurmuuttavat meitä jääkiekossa ja molemmat ovat homoja.

Puuhapetejen (pienellä ja yhteen) kanssa keskustelu pakolaisongelmasta menee tätä rataa:

- Ei elintasopakolaisille! Tänne saa tulla vain sotaa ja vainoa pakoon.
- Ok. Mutta entäs puolalaiset putkimiehet Britanniassa, suomalaiset Ruotsissa ja Amerikassa, Fazerit, Stocmannit ja Sinebrychoffit Suomessa... Tekivätkö hekin väärin lähtiessään kotimaastaan elintasoa parantamaan vieraille maille?
- ei, sillä nuo eivät tulleet vain notkumaan vastaanottokeskuksiin, vaan tekemään töitä ja yrittämään.
- Ok. On siis hyvä asia, että tänne tullaan töihin?
- ei, koska ne vievät rahojen ja naisten lisäksi meidän työpaikat!
- Ok. Siis onkin hyvä, että pakolaiset eivät työllisty?
- ei, koska ne eivät ole oikeita pakolaisia, niillähän on iPhone ja tablettitietokone.
- Ok., mutta suojaavatko iPhone ja tablettitietokone vainolta ja väkivallalta? Voisi jopa luulla, että ne altistavat sille?
- ei, kun nämä ovat rikkaita, eivät siis oikeita pakolaisia!
- Ok. Oikea pakolainen on siis köyhä? Mutta eikö juuri köyhällä ole kiusaus lähteä elintasopakolaiseksi? Eihän rikkaan tarvitse muualta parempaa elintasoa etsiä? Tuskinpa rikas arabialainen prinssi hakee parempaa elintasoa joukkomajoituksesta lakkautetun varuskunnan laverilla.
- olet Ylen, hallituksen, Hesarin, ja Kirkon aivopesemä suvakki, joten kanssasi ei kannata keskustella.
- Ok. 
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: SKN - 12.10.16 - klo:16:47

Hih, melkein voi kuulla kuinka otsasuoni poksahtaa puuhiksilta...
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Muujussi - 12.10.16 - klo:17:03
Hih, melkein voi kuulla kuinka otsasuoni poksahtaa puuhiksilta...

Tizmalleen...
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Puuha-Pete - 12.10.16 - klo:17:06
Mutta nyt puhutaan rahasta, joka on mennyt arjalaisen vaalealle kotosuomalaiselle liikemiehelle, ja heidän palkkaamilleen työläisille. Että ei tämä oikeastaan liity mamuihin ollenkaan, mitä tahansa julkista toimintaa voidaan pyörittää ylikalliilla, josta voitot menevät homman pyörittäjälle, ei kohteeseen.

Aivan samalla tavalla myös ylikallis ja tehoton julkisen vallan oma business on nollasummapelin miinuspuolella, vähentää palvelun laatua, lisää valtion/kuntien kustannuksia.

Rasisti saa olla, mutta ei ajattelultaan keskeneräinen.

-SS-

1) käsitettä "arjalainen" ei oikeastaan ole olemassakaan. Lähimmäksi arjalaisuutta osuu Intian suunnalta tuleva kansa.

2) asiaa ei muuta se, kenelle rahat menevät. Kulut tulevat pakolaisstatuksella maahamme tulevista tahoista, veronmaksajille maksulapun suuruus on sama riippumatta siitä, meneekö raha valkopestylle vaiko yönmustalle. Eli asia nimenomaan liittyy mamuihin, koska heidän elinkustannuksistahan me maksamme.

3) eipäkestänyt kauaakaan, ennenkuin ensimmäinen rasistikortti heilahti. Jo ensimmäisessä kommentissa...

Milloinkahan te opitte argumentoimaan maahanmuuttokriittisille tahoille ilman ainaista rasismisyytösten? Huoh...

En ole syyttänyt ketään rasistiksi, vaan laitoin vähän nin kuin houkutukseksi tuon yleisien toteamuksen, että rasisti todellakin saa olla, kunhan ei ole harhaluulojen vallassa. Eli se, että tuohduit, on Sinun oma lähestymistapasi siihen asiaan, ei minun. Edelleenkään väitteesi valtion budjetin nollasummapelistä (joka on Hommafoorumissa ja MV-lehdessä aikaisemmiin esiintynyt tiheästi) ei kestä lähempää tarkastelua.

-SS-

1)Ai että rasisti SAA olla? Eli hyväksyt rasismin ja rasistit.

 Minä en hyväksy. En halua, että ketään eritellään, sorretaan tai jaotellaan uskonnon, ihonvärin tai vaikkapa sukupuolen perusteella. Mielestäni kukaan ei saa olla rasisti. Harhaluuloinen saa olla, koska harhaluulot johtuvat vääristä tiedoista ja ne ovat helposti korjattavissa. Katsotaanpa mitä termit "rasismi" ja "harhaluulo" tarkoittavat:

Rasismi: Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää.

Harhaluulo: Harhaluulot eli deluusiot ovat epäreaalisia uskomuksia, joiden taustalla yleensä on havainnon tai kokemuksen väärä tulkinta. Harhaluulojen sisältö ja kohde voivat olla hyvin erilaisia.

Tavallisimmat harhaluulot ovat erilaisia vainoamisharhaluuloja, jolloin henkilö uskoo perusteetta jonkun ihmisen, järjestön tai muun vastaavan vainoavan häntä. Suhteuttamisharhojen ilmetessä henkilö antaa monille ympäristön tavallisille tapahtumille henkilökohtaisen merkityksensä. Hän voi esimerkiksi kokea, että televisio-ohjelmassa, laulussa tai lehdessä viitataan juuri häneen tai että kadulla kävelevän tuntemattoman henkilön eleet liittyvät tavalla tai toisella häneen. Suuruusharhaluulossa henkilö kokee olevansa perusteetta hyvin merkittävä henkilö, uskonnollisesti harhaluuloinen uskoo olevansa Jumala tai hänen lähettiläänsä, mustasukkaisuusharhainen on perusteetta vakuuttunut puolisonsa uskottomuudesta, eroottisessa harhaluuloisuudessa on itsepäisen vakuuttunut toisen rakastumisesta itseensä, somaattisesti harhaluuloinen kokee haisevansa pahalta, ruumiinosansa olevan rujo tai ihollaan olevan matoja tms.

Harhaluulojen taustalla on usein ahdistava, pelottava tai tavallisuudesta poikkeava kokemus, jolle ihminen etsii selitystä ja josta vähitellen muodostuu todellisuudesta poikkeava ja vakaa uskomus. Joissakin tilanteissa harhaluulot syntyvät tilanteissa, jotka tuovat mieleen lapsuuden tai sen jälkeen koetut traumaattiset ja tietoisuudesta torjutut tilanteet.

---------------------------------

 Eli: rasismi on vihamielinen asenne ja syrjäyttämishalu erilaisia kohtaan. Sen hyväksyt. "Rasisti saa olla" mainitsit.

 Harhaluulo on  joidenkin mielestä lähinnä sairaus, psykiatrinen mielenhäiriö. Siihen voi näiden mielestä sairastua kuka vaan, sinäkin. Kuten vaikkapa syöpään.

 Harhaluuloinen ei yleensä tee vahinkoa kenellekään. Sellainen siis ei saa olla, mutta rasisti saa olla.

 Melko yllättävää sinulta. Ja kyllä, tuohdun sekä itseeni kohdistuvista rasistisyytteistä sekä siitä, että joku mainitsee, että "rasisti saa olla" eli hyväksyy rasismin. Mutta harhaluuloinen ei saa olla. Tuohdun kovastikin noin suuren tyhmyyden luettuani.

 Nollasummapeli kestää todellakin lähemmän tarkastelun, oli siitä kerrottu MV:ssä,Salon seudun sanomissa, hesarissa tai suomen uutisissa, ihan missä vaan. Valtion budjettia kootessa jokainen hallinnonala joutuu tarkastelun kohteeksi ja vääntö eri hallinnonalojen välillä on välillä todella kovaa. Mistä nipistetään, kuka jää ilman.

 Aivan validi on myös kysymys, jossa rinnastetaan valtion omaisuuden myynti maahanmuuton lisääntyneiden kustannusten rahoittamiseksi.
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Puuha-Pete - 12.10.16 - klo:17:24
Mutta nyt puhutaan rahasta, joka on mennyt arjalaisen vaalealle kotosuomalaiselle liikemiehelle, ja heidän palkkaamilleen työläisille. Että ei tämä oikeastaan liity mamuihin ollenkaan, mitä tahansa julkista toimintaa voidaan pyörittää ylikalliilla, josta voitot menevät homman pyörittäjälle, ei kohteeseen.

Aivan samalla tavalla myös ylikallis ja tehoton julkisen vallan oma business on nollasummapelin miinuspuolella, vähentää palvelun laatua, lisää valtion/kuntien kustannuksia.

Rasisti saa olla, mutta ei ajattelultaan keskeneräinen.

-SS-

1) käsitettä "arjalainen" ei oikeastaan ole olemassakaan. Lähimmäksi arjalaisuutta osuu Intian suunnalta tuleva kansa.

2) asiaa ei muuta se, kenelle rahat menevät. Kulut tulevat pakolaisstatuksella maahamme tulevista tahoista, veronmaksajille maksulapun suuruus on sama riippumatta siitä, meneekö raha valkopestylle vaiko yönmustalle. Eli asia nimenomaan liittyy mamuihin, koska heidän elinkustannuksistahan me maksamme.

3) eipäkestänyt kauaakaan, ennenkuin ensimmäinen rasistikortti heilahti. Jo ensimmäisessä kommentissa...

Milloinkahan te opitte argumentoimaan maahanmuuttokriittisille tahoille ilman ainaista rasismisyytösten? Huoh...

En ole syyttänyt ketään rasistiksi, vaan laitoin vähän nin kuin houkutukseksi tuon yleisien toteamuksen, että rasisti todellakin saa olla, kunhan ei ole harhaluulojen vallassa. Eli se, että tuohduit, on Sinun oma lähestymistapasi siihen asiaan, ei minun. Edelleenkään väitteesi valtion budjetin nollasummapelistä (joka on Hommafoorumissa ja MV-lehdessä aikaisemmiin esiintynyt tiheästi) ei kestä lähempää tarkastelua.

-SS-

Veli SS todistaa ihanasti.

Itse kun olen ainakin jossain määrin rasisti ja lisäksi vielä melko maahanmuuttokriittinenkin, minua kyllä ärsyttää suunnattomasti tämä nahtatukkapunaniskavouhottajien älyllinen matalaotsaisuus, joka suorastaan pakottaa siirtymään ns. suvaitsevaiston leiriin, koska mieluummin leimaudun sinisilmäiseksi kuin vähä-älyiseksi. Vähän sama juttu kuin keskustelussa ns. pakkoruotsista. Voisin siitä luopua, mutta tuskin kukaan haluaa antaa tässäkään asiassa voittajafiilistä porukalle, jonka mielestä tärkeimmät syyt lopettaa ruotsin opiskelu on se, että suomenruotsalaiset ovat rikkaita, ruotsinruotsalaiset kurmuuttavat meitä jääkiekossa ja molemmat ovat homoja.

Puuhapetejen (pienellä ja yhteen) kanssa keskustelu pakolaisongelmasta menee tätä rataa:

- Ei elintasopakolaisille! Tänne saa tulla vain sotaa ja vainoa pakoon.
- Ok. Mutta entäs puolalaiset putkimiehet Britanniassa, suomalaiset Ruotsissa ja Amerikassa, Fazerit, Stocmannit ja Sinebrychoffit Suomessa... Tekivätkö hekin väärin lähtiessään kotimaastaan elintasoa parantamaan vieraille maille?
- ei, sillä nuo eivät tulleet vain notkumaan vastaanottokeskuksiin, vaan tekemään töitä ja yrittämään.
- Ok. On siis hyvä asia, että tänne tullaan töihin?
- ei, koska ne vievät rahojen ja naisten lisäksi meidän työpaikat!
- Ok. Siis onkin hyvä, että pakolaiset eivät työllisty?
- ei, koska ne eivät ole oikeita pakolaisia, niillähän on iPhone ja tablettitietokone.
- Ok., mutta suojaavatko iPhone ja tablettitietokone vainolta ja väkivallalta? Voisi jopa luulla, että ne altistavat sille?
- ei, kun nämä ovat rikkaita, eivät siis oikeita pakolaisia!
- Ok. Oikea pakolainen on siis köyhä? Mutta eikö juuri köyhällä ole kiusaus lähteä elintasopakolaiseksi? Eihän rikkaan tarvitse muualta parempaa elintasoa etsiä? Tuskinpa rikas arabialainen prinssi hakee parempaa elintasoa joukkomajoituksesta lakkautetun varuskunnan laverilla.
- olet Ylen, hallituksen, Hesarin, ja Kirkon aivopesemä suvakki, joten kanssasi ei kannata keskustella.
- Ok.

 No , jopas on sulla rikas mielikuvitus.

 Nyt sinun pitää ihan ensiksi oppia erottamaan termit "pakolainen" ja "maahanmuuttaja". Pakolainen nimensä mukaisesti pakenee, OK? Oletko vielä mukana? Olet, no hyvä! Voimme jatkaa? "Maahanmuuttaja?" No, näitähän on monenlaisia. Osa tulee 1) hakemaan töitä, osa 2) avokätistä sosiaalitukea, osa 3) vähän vaan kokeilemaan kepillä "keväistä jäätä". On myös muita syitä, esim. avioliitto.

 Sellaisen maahanmuuttajan (lyh.mamu), joka sijoitetaan vastaanottokeskukseen ja joka lyhyen oleskelun jälkeen haluaa vapaaehtoisesti palata kotimaahansa voimme sijoittaa kategoriaan 2) tai 3). Vieläkö olet mukana? OK, kiva.

 Maahanmuuttajan ns. kotiutuminen on avainasemassa. Haluaako hän omaksua uuden kotimaansa lait vai haluaako hän tuoda sellaiset käytännöt mukanaan, jotka ovat ristiriidassa uuden kotimaansa lakin kanssa, esim. naisten ympärileikkaus, lapsiavioliitot jne. Esimerkkejä huonosta kotiutumisesta löytyy vaikkapa naapurimaastamme Malmöstä, jossa on oltu kauan Suomea edellä maahanmuuton rajoittamattomuudessa.

 Aina vaan enemmän naurattaa tuo ikiaikainen vertaus nykyajan massamaahanmuuton ja jonkun Fazerin välillä   : DDD 
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Puuha-Pete - 12.10.16 - klo:17:33
Iltalehden Taloustutkimuksella teettämä kysely osoittaa, että suomalaiset suhtautuvat turva-paikanhakijoihin ja pakolaisiin entistä torjuvammin.

- 56 prosenttia suomalaisista sanoo, että turvapaikanhakijoita ja pakolaisia pitäisi ottaa vähemmän.
- Tätä mieltä olevien määrä on kasvanut 22 prosenttiyksikköä maaliskuusta 2015.
- Työperäiseen maahanmuuttoon suomalaiset suhtautuvat yhä suopeasti.

 Jes.  Thumbs up!   : DD
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Opelmies - 12.10.16 - klo:20:10
Mutta nyt puhutaan rahasta, joka on mennyt arjalaisen vaalealle kotosuomalaiselle liikemiehelle, ja heidän palkkaamilleen työläisille. Että ei tämä oikeastaan liity mamuihin ollenkaan, mitä tahansa julkista toimintaa voidaan pyörittää ylikalliilla, josta voitot menevät homman pyörittäjälle, ei kohteeseen.

Aivan samalla tavalla myös ylikallis ja tehoton julkisen vallan oma business on nollasummapelin miinuspuolella, vähentää palvelun laatua, lisää valtion/kuntien kustannuksia.

Rasisti saa olla, mutta ei ajattelultaan keskeneräinen.

-SS-

1) käsitettä "arjalainen" ei oikeastaan ole olemassakaan. Lähimmäksi arjalaisuutta osuu Intian suunnalta tuleva kansa.

2) asiaa ei muuta se, kenelle rahat menevät. Kulut tulevat pakolaisstatuksella maahamme tulevista tahoista, veronmaksajille maksulapun suuruus on sama riippumatta siitä, meneekö raha valkopestylle vaiko yönmustalle. Eli asia nimenomaan liittyy mamuihin, koska heidän elinkustannuksistahan me maksamme.

3) eipäkestänyt kauaakaan, ennenkuin ensimmäinen rasistikortti heilahti. Jo ensimmäisessä kommentissa...

Milloinkahan te opitte argumentoimaan maahanmuuttokriittisille tahoille ilman ainaista rasismisyytösten? Huoh...

En ole syyttänyt ketään rasistiksi, vaan laitoin vähän nin kuin houkutukseksi tuon yleisien toteamuksen, että rasisti todellakin saa olla, kunhan ei ole harhaluulojen vallassa. Eli se, että tuohduit, on Sinun oma lähestymistapasi siihen asiaan, ei minun. Edelleenkään väitteesi valtion budjetin nollasummapelistä (joka on Hommafoorumissa ja MV-lehdessä aikaisemmiin esiintynyt tiheästi) ei kestä lähempää tarkastelua.

-SS-

Veli SS todistaa ihanasti.

Itse kun olen ainakin jossain määrin rasisti ja lisäksi vielä melko maahanmuuttokriittinenkin, minua kyllä ärsyttää suunnattomasti tämä nahtatukkapunaniskavouhottajien älyllinen matalaotsaisuus, joka suorastaan pakottaa siirtymään ns. suvaitsevaiston leiriin, koska mieluummin leimaudun sinisilmäiseksi kuin vähä-älyiseksi. Vähän sama juttu kuin keskustelussa ns. pakkoruotsista. Voisin siitä luopua, mutta tuskin kukaan haluaa antaa tässäkään asiassa voittajafiilistä porukalle, jonka mielestä tärkeimmät syyt lopettaa ruotsin opiskelu on se, että suomenruotsalaiset ovat rikkaita, ruotsinruotsalaiset kurmuuttavat meitä jääkiekossa ja molemmat ovat homoja.

Puuhapetejen (pienellä ja yhteen) kanssa keskustelu pakolaisongelmasta menee tätä rataa:

- Ei elintasopakolaisille! Tänne saa tulla vain sotaa ja vainoa pakoon.
- Ok. Mutta entäs puolalaiset putkimiehet Britanniassa, suomalaiset Ruotsissa ja Amerikassa, Fazerit, Stocmannit ja Sinebrychoffit Suomessa... Tekivätkö hekin väärin lähtiessään kotimaastaan elintasoa parantamaan vieraille maille?
- ei, sillä nuo eivät tulleet vain notkumaan vastaanottokeskuksiin, vaan tekemään töitä ja yrittämään.
- Ok. On siis hyvä asia, että tänne tullaan töihin?
- ei, koska ne vievät rahojen ja naisten lisäksi meidän työpaikat!
- Ok. Siis onkin hyvä, että pakolaiset eivät työllisty?
- ei, koska ne eivät ole oikeita pakolaisia, niillähän on iPhone ja tablettitietokone.
- Ok., mutta suojaavatko iPhone ja tablettitietokone vainolta ja väkivallalta? Voisi jopa luulla, että ne altistavat sille?
- ei, kun nämä ovat rikkaita, eivät siis oikeita pakolaisia!
- Ok. Oikea pakolainen on siis köyhä? Mutta eikö juuri köyhällä ole kiusaus lähteä elintasopakolaiseksi? Eihän rikkaan tarvitse muualta parempaa elintasoa etsiä? Tuskinpa rikas arabialainen prinssi hakee parempaa elintasoa joukkomajoituksesta lakkautetun varuskunnan laverilla.
- olet Ylen, hallituksen, Hesarin, ja Kirkon aivopesemä suvakki, joten kanssasi ei kannata keskustella.
- Ok.

 No , jopas on sulla rikas mielikuvitus.

 Nyt sinun pitää ihan ensiksi oppia erottamaan termit "pakolainen" ja "maahanmuuttaja". Pakolainen nimensä mukaisesti pakenee, OK? Oletko vielä mukana? Olet, no hyvä! Voimme jatkaa? "Maahanmuuttaja?" No, näitähän on monenlaisia. Osa tulee 1) hakemaan töitä, osa 2) avokätistä sosiaalitukea, osa 3) vähän vaan kokeilemaan kepillä "keväistä jäätä". On myös muita syitä, esim. avioliitto.

 Sellaisen maahanmuuttajan (lyh.mamu), joka sijoitetaan vastaanottokeskukseen ja joka lyhyen oleskelun jälkeen haluaa vapaaehtoisesti palata kotimaahansa voimme sijoittaa kategoriaan 2) tai 3). Vieläkö olet mukana? OK, kiva.

 Maahanmuuttajan ns. kotiutuminen on avainasemassa. Haluaako hän omaksua uuden kotimaansa lait vai haluaako hän tuoda sellaiset käytännöt mukanaan, jotka ovat ristiriidassa uuden kotimaansa lakin kanssa, esim. naisten ympärileikkaus, lapsiavioliitot jne. Esimerkkejä huonosta kotiutumisesta löytyy vaikkapa naapurimaastamme Malmöstä, jossa on oltu kauan Suomea edellä maahanmuuton rajoittamattomuudessa.

 Aina vaan enemmän naurattaa tuo ikiaikainen vertaus nykyajan massamaahanmuuton ja jonkun Fazerin välillä   : DDD

Sää sekoot heti omissa jutuissas, kun joku laittaa vähänkään vastaan.  :D
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: SKN - 12.10.16 - klo:21:21

"Vieläkö olet mukana? Ok, kiva..."

HUUUUUUTONAURUA!!!!!
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: .Puuha-Pete - 07.12.16 - klo:15:47
MOT jatkaa edelleen vastavirtaan, ainakin mitä tulee YLEn punavihreään suvakkilinjaan.

Kuulema pakolaisten nuhjaaminen täydellä ylläpidolla tuleekin Suomelle paljon kalliimmaksi kuin on puhuttu. Ihanko totta?

Sanottaisiin vaan reilusti, että se tulee suomalaisille veronmaksajille paljon oletettua kalliimmaksi. Ja koska valtion budjetti on nollasummapeliä, kaikki ne , joilta leikataan maksavat oman elintasonsa kaventumisessa näiden , suurimmalta osin elintasosurffareiden, haahuilusta maassamme.

 Leikataan vaan vanhusten hoitajien määrästä lisää, ja lastemme koulutuksesta. Pääasia on, että maahamme tunkeutuvat partavauvat saavat mahdollisuuden lepuuttaa rasittunutta ruumistaan ja mahdollisuuden ravita suomalaisella ruoalla kovastikin nälkiintynyttä , merkkivaatteisiin verhottua vartaloaan. Ja ainahan voi mennä nälkälakkoon, jos se ruoka, millaista Suomessa tarjotaan sairaille sairaaloissa ja lapsille koulussa, ei olisikaan aivan "miun maun mukkaan" Voi myös vedota rasismiin, jos ei puuro , leipä ja kananmunat aamuisin maita.

 Ja kun eteen sitten painostuksen voimasta kannetaankin aidosti ja oikealla tavalla teurastettua Halal-lihaa, ainahan siitä voi ottaa iPhone 6:lla kuvan jonka liittää sinne selfieiden kanssa Facebookiin. Samalla kun muistaa peukuttaa sinne kirjattua ISIS-myönteistä kommenttia.

 levätkää ja syökää hyvin, nuoret pakolaismiehet. Kohtahan osa teistä kutsutaankin imaamin kutsulla senkaltaiseen toimintaan uudessa kotimaassanne, jossa tarvitaan lujaa uskoa, nopeita jalkoja ja vahvaa keskivartaloa .

Pommivyon kantamiseen.

..........
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Jami2004 - 07.09.17 - klo:20:58

.
Otsikko: Vs: MOT tänä iltana ja totuus asian takana.
Kirjoitti: Puuha-Pete - 07.09.17 - klo:21:01
Hyvin Averell kaivaa ...  : ))