Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Sepeteus - 20.12.15 - klo:20:31
-
Petri Sarvamaa laskettelee täyttä satua.
Muistan nuoruuteni jouluista paitsi ruuan her*****sen maun myös sen, kuinka tärkeää perheessämme oli, että tarjolla oleva anti oli kotimaista. Tanskalainen kinkku ei jouluna tullut kysymykseenkään.
Sarvamaan nuoruudessa tanskalaasen kinkun olis joutunut salakuljettamaan suomeen. Kaupasta sitä ei löytynyt. Vasta vuoden 1995 jälkeen sen on löytänyt kaupan pakastealtaasta. Hinnanerokin on niin pieni, ettei sillä oo merkitystä. Jos joku ostaa ja ostaahan ne kaikki kinkut, ihan sama. Sillä oo tässä konkurssissa mitään merkitystä.
Kekkoslandian aikaan Ingrid Marie omenat tuli jouluksi kauppaan. Kun kotimaiset rupisetomenat oli ensi mädäntyneet varastoon.
Tästä syystä meikäläisen jouluun kuuluu Ingrid Marie. Ihana Ingrid😊
-
Voi..ihan tässä liikuttuu, kun sulla on noin ikävät joulumuistot..että vain Ingrid Marieta sait..oli meillä sentäs oikeita jouluomenoita.. Ja suomalaista possua..tai ainakin niin luulen, kun sikakarsina vain kummasti ennen joulua tyhjeni..eikä possulle enää perunoita keitelty.. ;D

http://www.petrisarvamaa.eu/suoraan-joulupoytaan-maaseudun-tulevaisuus/
Jäi tuo Sarvamaan satuilu pois.
Harmi ettei niitä Indrid Marie omenoita kepulandiaan asti riittänyt. Menivät täällä etelässä parempiin suihin. Tehän olisitte voineet vaikka ylpistyä ja ruveta hylkimään kotimaasta. Ja sehän on pahinta myrkkyvä siellä.🎅

Ei se siitä riittävyydestä johtunut, vaan ei meillä kyllä omenoita syöty jouluna.. oli sekameteli soppaa ja kunnon puuroa..ja niin niitä on tänäkin vuonna. ::)
-
m

Kyllähän se oli kepu/mtk:n hyväntekeväisyyttä, että jouluksi poistettiin tuontirajoituksia. En mää kyllä siitä kiitollisuuden velkaan jääny. Jäi vain Ingrid Marie rakkaus. Ostan vielä nytkin niitä kaupasta. Tulee joulutunnelma. 😊🎅🎅🎅🎅🎅🎅
-
Red Delicious niin saat vieläkin amerikkalaisemman joulun.

Ulkonäkö pettää, jauhoinen ja aika mauton. Ida Red on paljon aromikkaampi.
-
ja kun omasta puutarhasta syksyllä pakattuja omenoita pistelee jouluna niin tietää jotain maustakin.... mutta eihän sepe sellaiseen ryhty, siitä kun saattais tulla jopa työnmakua elämään. elikkä perse penkkiin niin pitkäks että kerkiivät paleltua ja .....

Laiska töitään luettelee🎅 Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä. 🎅
No kunhan saatte sen Paavo Väyrysen uuden markan, niin kaikki hyvin. 😊