Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Werner - 29.09.14 - klo:09:48
-
Hei, olen Werner (ent. koulukiusattu)
Kyllä. Paljon on tullut kyselyitä myös koulukiusaamisesta. Tuntuu siltä, että lukijoissa on paljon koulukiusattuja.
Itse katson kiusaamisen alkaneen jo paljon aiemmin. Jo synnytyslaitoksella koin ensimmäisen kerran kiusaamista.
Ajatelkaa nyt, pieni viaton Werner- lapsi joutuu myrskyn silmään ja tuo onneton tapaus varjostaa elämääni vielä tänäänkin !
Eli kyse on tietenkin syntymätodistuksesta. Kätilöt arviovat minut ainoastaan 6 pisteen pojaksi, vaikka äiti kertoi minun olleen maailman ihanin ja rakastettavin lapsi. Suloisin olento maan päällä, herttaisinta mitä ikinä oli nähnyt.
Ja 6 pistettä !!!!?
Tilannetta huonontaa myös tieto, että samana vuonna syntynyt naapurin Markku sai 9 pistettä, vaikka esim. nykyään hän on minua paljon vanhemman oloinen ja muutenkin paljonkin minua mauttomampi ja aika lailla raskasta kuunneltavaa kaikenkaikkiaan.
Moni luulee, ettei asialla ole merkitystä, mutta viime viikolla ollessani työpaikkahaastattelussa suntion apumiehen tehtävään asia tuli taas ilmi. Kirkkoherrakin ihmetteli CV-liitteenä olleesta kätilöarvioinnista, että kuusi pistettä on kyllä aika vähän....?
Eilen kuulin, että naapurin Markku oli valittu tehtävään.
Palaan ehkä myöhemmin koulukiusaamisiini, kun hetki on oikea. Tuntuu niin raastavalta repiä vasta hiljakkoin arpeutuneet haavat auki. Toisaalta raskaan tiedon jakaminen teidän kaltaisten hyvien ihmisten kanssa voi olla myös terapeuttista.
Puistattaa, kun ajattelen hetkenkin niitä surullisia aikoja ja tapahtumia : Werner-poika lukittuna pyörävarastoon lukemassa vanhoja Apuja ja Seuroja, Ulko-opiskelija Werner, ei koskaan sisäluokkaan....kyse oli pelkästään pidätysvaikeuksista, eikä huonosta henkilökohtaisesta hygieniasta, mitä erheellisesti ensin luulivat....
voi voi, tapahtumia oli niin paljon, jäsentely ja asioiden käsittely on niin vaikeaa.
Nyt itkuttaa niin paljon, ettei kirjoittaminen enää onnistu.
-
;D ;D :D :D :P
-
No niin, sain kasattua itseni. Oli pakko lopettaa kirjoittelu, koska en saanut tietokoneeni näytöltä enää itkultani selvää.
Mutta nyt teillä, rakkaat ystävät, on kalpea aavistus siitä taakasta, jota olen 47 vuotta joutunut kantamaan.
Muutenkin tämä kirjoittelu on niin huonoa, koska oikea käteni halkkaa niin väkevästi koko ajan.
Vuodet teollisuusmaalarina tekivät tehtävänsä : altistuin Ferrex-maalin lyijymöhnälle, jota siihen aikaan vielä yleisesti käytettiin. Lyijymöhnä (tai mönjä, pitäjästä riippuen) kulkeutui keskushermostooni ja minut siirrettiin eläkkeelle vain 23 vuotiaana. Traaginen tapaus, kerrassaan.
Nyt, kun tuli lakimuutoksen myötä tilaisuus tienata eläkkeellä ollessani vähän ylimääräistä, päätin hakea suntion apumiehen paikkaa tunnetuin seurauksin.
Sääli, etten saanut vakanssia : vuosi Pattayalla söi melkein kaikki säästöni, niin maataloustuki- kuin katokorvausrahat vuodelta 2013. Mutta oli se sen arvoistakin.
Voi ei ! Katkerat muistot palasivat taas mieleeni : ollessani ekaluokkalainen vuonna 1974 oli koulukuvapäivä. Odotin sitä monta viikkoa niin kovasti, vaikka tiesin luokkakuvan syövän kaikki viikkorahasäästöt.
Ei se kuulkaa oikein mukavalta tuntunut, kun opettaja määräsi muutama päivä ennen kuvausta vähentämään kortisonilääkitystäni, etten olisi niin turvonneen näköinen.
Silti minut sijoitettiin läskin Veijon taakse, ettei näkynyt kuin siististi äitini kampaamat hiukset.
Opettaja kävi monta kertaa kamerasta katsomassa, että olin varmasti melkein näkymättömissä.

werner nyt itse syyllistyy kiusaamiseen haukkumalla veijoa läskiksi :o :o :'( :'(

Veijo saattaa todellisuudessa olla Wernerin alter ego, johon tämä projisoi negatiiviset ominaisuudet, joiden olemassaolon itsessään hän haluaisi kieltää. Mutta miten itsensä taakse voi piiloutua? Jakautuneille persoonille se on mahdollista, vaikka luokkakuvista kaikki muut Wernerin näkevätkin.
Toinen vaihtoehto on, että Veijo todellakin on / oli läski. Silloinhan kyse ei ole haukkumisesta. Jos sanoo Matti Vanhasen olevan pitkä hujoppi; Mauri Pekkarisen olevan harmaapukuinen tupeetukkainen pätkä; Pekka Haaviston olevan homo; Jani Toivolan olevan vihreä homo neegeri ja Veeti-Eemelin olevan häiriintynyt, harhainen, frustraatioista kärsivä ihmisraunio; niin onko se haukkumista vai henkilön kuvailemista totuuden mukaisesti?
Joskus totuuden kuuleminen voi tietysti tehdä kipeää ja siksi korrektiuden nimissä Mauria voisi vaikkapa poliisitiedotteessa kuvailla kehon ja tukan kasvurajoitteiseksi, harmaapukuiseksi henkilöksi ja Jania itseään muita ylevämmäksi kuvittelevaan poliittiseen fundamentalistivähemmistöön kuuluvaksi homoksi neegeriksi.
Tosiasiassa taitaa olla, että poliisitiedotteissa ei nykyisin saa lainkaan mainita ihmisen olennaisimpia tuntomerkkejä. Ihon väri, etninen tausta, äidinkieli, poliittinen ja uskonnollinen vakaumus, kuuluminen ammattiliittoon ja vyötärön ympärys ovat tietoja, joita ei saa kertoa, etsittiin sitten murhamiestä tai sijaiskodista karannutta teiniä.
Ulkonäöstä sanotaan korkeintaan, että tekijä on tanakkarakenteinen ja pukeutunut joustavasta materiaalista valmistettuun, oloasuun, jossa mainoksia (mm. Lainapeite).
-
Werner sai pisteen jokaisesta sormesta, kuten Veijokin.
Nyttemmin sormet on varmaan vaikeampi laskea jos se käsi hakkaa rajusti

::)

Tässä ketjussa näkyy Kepulainen kulttuuri syvimmillään. Ei puutu enää kuin puukkohipat ja tanhutanssi. ;D
-
Tässä ketjussa näkyy Kepulainen kulttuuri syvimmillään. Ei puutu enää kuin puukkohipat ja tanhutanssi.
Ja kantakirjatemarit tuo paikale naiseksi pukkeutunneen "miehen"... :o ::)
Ihimettelleepi: sittoutumaton

On sulla harrastukset. Mää luulin että papit vaan. ;D
-
Tässä ketjussa näkyy Kepulainen kulttuuri syvimmillään. Ei puutu enää kuin puukkohipat ja tanhutanssi.
Ja kantakirjatemarit tuo paikale naiseksi pukkeutunneen "miehen"... :o ::)
Ihimettelleepi: sittoutumaton
sepeteus suana vissiinnii uuven mekon pohjanmualaisilta ja puki sen piälleen on sitte nyt tuasen sanna. ;D ;D ;D

Kysyppäs vestytöltä sieltä Vöyristä olisko sillä mekkova

Kyll mää oon tieänny että pohojalaaset on pitkävihasii. Mutta että 15 vuotta jaksaa kantaa kaunaa. Valjastaa koko koskenkorva- ilmajoki maamiesseuran toimintaan mukaan. Kuulin tälläisen version kaunasta. Pekko ei päässyt Saijaan , vaan vespoeka piäs rakkauslomalle.
http://www.saija.fi/majoitus
vespoeka voes kertoo, jotta kivvaa oli.
mutta vespoekakii ol liian köyhä. rikkaampi löyty pohojanmaalt. onneton mäni naimaan naapurin akkaa ja siltä män talo. sopiva hinta naapurin akan naimisesta

??? ::) Tässä ketjussa näkyy Kepulainen kulttuuri syvimmillään. Ei puutu enää kuin puukkohipat ja tanhutanssi.

eihää tuo mittään että vuan viistoista vuotta pohjalaeset. siehää oot kantana kaunoo 55 siittä lähtiin ku joku kepulaesen kersa siulta lumella nuaman pes kansakoulus.
vai että silleen män asijat vespojalla. kerro lissee. ;D ;D ;D ;D ;D
ps. mie en kanna kaunoo kellenkään kuha vuan muuten huppaelen. ;)

nyt on mahtanu mennä meikältä jotahi ohi :o...
...vaan eipähän tuo ekekerta olis ;D

joo seki kuutiotuumia ei korvaa mikkään oli ja meni ;D ;D ;D ;D

On net tuumat kuitenki jotenki vaikuttavat näkösiä:
(http://www.rigsofrods.com/repository/img/uimages/a175d0e303cc1f34ef81eebfcddf1e72a933b6a8.jpg)
8)

onks tuo sit se Fuller laatikko muka ;D
-
joo seki kuutiotuumia ei korvaa mikkään oli ja meni ;D ;D ;D ;D
On net tuumat kuitenki jotenki vaikuttavat näkösiä:
8)
onks tuo sit se Fuller laatikko muka
Et näköhjän tiiä tekniikasta(kaan) mithän... :o ::)
-
Mikäs sen Wernerin on, kun ei enää oo juttua tullut hetkeen ???

Werneri on ollu meillä hoijjosa. :-*

Taitaa olla Sannalla, Tuulialla ja Wernerillä kolmen kimppa, kun eivät ole hetkeen olleet meitä ilahduttamassa... ;D
-
Mikäs sen Wernerin on, kun ei enää oo juttua tullut hetkeen ???
Werneri on ollu meillä hoijjosa. :-*
muistaako joku kaikki kun on ollu hoijjosa.
-
Minä ainakaa missään hoijosa, mulla vain on hoitoja... mikään psykopaatti ole. :P

Tää on sellanen hoitola, voisit tänne tulla, niin hoitelisit tuon Navettapojan heteroksi. ;D
-
Heterosta on kuule helpompi tehdä munaton homo, mutta toisinpäin siitä ei tule mitään, sorry. Pitele sinä se homopoitsu vain siellä hoitolassa maskottina.. ;)

vuan onko sepeteus lepso aena sillonku se pukkoo mekon piälle ja on sanna. ;D ;D ;D
-
Eikun sehän on se ransu, ei siis pikkukakkosen koira ransu, vaan sellanen stransu, joka haluaisi olla nainen, mutta ei valitettavasti voi kuin vaatteilla koreilla.. :'( On se kovaa, kun luojakin antoi väärät värkit.. :-\

seku tuo norijaki muuttoo varusmiespalavelun sukupuolneutraaliksi nii sepeteushaa
vois männä sinne raahan turvoojaksi jos vaikka kohta syyrijaassa tarvitaan. ;D ;D ;D

EI siitä ole pitkääkään aikaa, kun Sepeteus haukuit sivariksi. Mites nyt tuuloo Koskenkorvalla

elä sepe huasta paskoo. näätä se viesti. ;D ;D ;D
-
Minä ainakaa missään hoijosa, mulla vain on hoitoja... mikään psykopaatti ole. :P
Tää on sellanen hoitola, voisit tänne tulla, niin hoitelisit tuon Navettapojan heteroksi. ;D
Sä ihqu sänkileuka, sust ja must ei hopous lähe hakkaamallakaa! Me vaa pyydetää lisää piiskaa! Hih! :-* :-* :-* :-*
-
Hei, olen Werner (ent. koulukiusattu)
Nyt itkuttaa niin paljon, ettei kirjoittaminen enää onnistu.
Mitäpä Wernerile nykysin kuuluupi...? ::)
Eikö lie Wernerkii samassa kuopassa ku pekko vainoo.

sepeteusvaktaa pukkaa. ;D

Totisesti ite totistiit