Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Veeti - 21.02.14 - klo:17:25
-
Maaseudun tulevaisuus 17.2.2014:
"""Maito-Suomessa raivaus on elinehto
Maito-Suomessa laajentaminen
vaatii uuden pellon raivaamista.
PUDASJÄRVI (MT)
Laajentaminen on välttämätöntä, jos aiotaan pitää tilat kannattavina. Laajentaminen taas vaatii lisää peltoa, ja peltoa saa vain raivaamalla.
Näin kuvaa pohjoispohjalainen maidontuottaja Heikki Putula tilannettaan.
Putulalla on peltoa nyt runsaat 90 hehtaaria. Vielä 30–50 hehtaaria pitäisi saada rehuntuotantoon ja lannan levitykseen.
MTK-Pohjois-Suomen puheenjohtaja Harri Peltola tuntee tilanteen hyvin. Hänen maitotilansa on Puolangan puolella, 10 kilometrin päässä Putulan talosta.
”Jos on halunnut pitää vanhan elintasonsa, on pitänyt laajentaa tuotanto kaksinkertaiseksi.”
-
http://www.soininvaara.fi/2009/11/28/maatalouden-siirto-pohjoiseen-on-virhe/
-
Kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi, meitä kehotettiin ilmoittamaan kaikki mahdolliset pellot tilastoihin , uusia raivioita ei enää ikinä oteta tukien piiriin.
Niin MTK/kepu rikkoi törkeästi taas tämänkin säännön tavoitteenaan siirtää maataloustuotannon painopiste yhä pohjoisemmaksi.
Tähän samaan linjaan kuului myös etelän tukien alasajo, MTK esim. junttasi heti alkuunsa pois EU:n tänne etelään määräämät korotetut investointituet, mitkä olivat vastine C-alueen korkeille tulotuille >:( >:( >:(
-
Virolaisen Jussi unohtui mainita.
-
Virolaisen Jussi unohtui mainita.
Jussi oli jo sivussa. Heikki Haavisto, Esa Härmälä, Hannu Aho, Paavo Väyrynen, Mauri Pekkarinen.
-
Väyrynen & Haavisto
-
Toinen hyvä Karin piirros: Haavisto lähtee lentokentällä Brysselin neuvotteluihin komean lehmän kanssa, palaa pienen laihan luisevan kantturan kanssa.
-
Virolaisen Jussi unohtui mainita.
Jussi oli jo sivussa. Heikki Haavisto, Esa Härmälä, Hannu Aho, Paavo Väyrynen, Mauri Pekkarinen.
On siellä ministeriössä heengenheimolaisiakin, jotka tekevät kaikkensa, ettei vain maatalous kehittyisi ja ettei vain pohjoisen viljelijät menestyisi samaan aikaan, kun ilmaston muutoksen vaikutuksesta Kainuussa voi viljellä ihan menestyksekkäästi.
Kertokaapa asiantuntijat, millä perusteella uusien ymp. ja lfa-sitoumusten estoa puolustellaan talousarviolla, sillä maksajan kannalta luulisi olevan samantekevää, kenelle tuki maksetaan. Jos nuori viljelijä saa haltuunsa isovanhempien vuosien ajan poisvuokrattuna olleet pellot, ei luulisi, että sillä olisi vaikutusta talousarvioon.
Myös raiviopeltojen tukikelvottomuutta on vaikea perustella ilmastollisella perusteella, jos sen avulla välltetään täysin taarpeeton ristiinajo. Lisäksi tehoviljelty pelto sitoo hiiltä takuulla enemmän kuin LHP tai joutomaa.
-
Ensimmäisenä pitää lopettaa pohjoisen korkeat kansalliset tuet. Ne vääristävät maatalouttamme pahasti.
-
ja sen jälkeen vääristyy taas maataloustuotanto kun pohosen tilat eivät voi pärjätä etelän tiloille, esm. ilmaston takia ja markkinoiden etäisyyksien takia, rahtikustannusten takia, jne. toisaalta; eikös kaikkein yksinkertaisinta olis lopettaa kaikenlainen viljely täällä suomessa ja alkaa ostaa ulkoa kaikki mitä tarvitaan. päästäis tasa-arvoon joka olisi yhtä täydellinen kuin pohos-koreassa.
-
Mikä on Veetin ongelma? Jos noin paljon huolia, niin ei hyvältä näytä, terveyden päälle käy ennenpitkäää?
-
äää, se on jo niin kalkkeutunna noihin juttuihin että ei enää vaikutusta, toistoa vaan piisaaaaaaaaaaa!
-
:o
Jos otsikko pitää paikkansa, niin kohta joutuu sitten lopettamaan tämän harrastelun ja pitää tehdä oikeasti töitä
:o
:o
;D
;D
-
Eihän tässä sitten muuta kun odottelee koska lavettiauto tulee pihaan ja pistää sikalan kyytiin ja muuten jos pellot on siirretty pohjoiseen niin eikös niillä pitäisi olla jo peltoa tarpeeksi.
-
:o
Jos otsikko pitää paikkansa, niin kohta joutuu sitten lopettamaan tämän harrastelun ja pitää tehdä oikeasti töitä
:o
:o
;D
;D
*****ilu on taitolaji, sanoisi AAtu smith.

Kuinkahan pohjoiseen ne aikoo siirtää sen? Mää en ainakaan haluu töihin Lapin reissullani... >:(

Ai v i t t u i l u :o ??? ;D

just .
Alkuviikosta olin "Tunralla" , tänään kans "Tunralla . Paikoillaan se edelleen . Etelä tuntuis olevan kohdillaan joten....

Vai niin, jassåå :o Että ihan kaukomailla :o :o ;D ;D
Tirt tirt ******** ******* ;D
-
Ensimmäisenä pitää lopettaa pohjoisen korkeat kansalliset tuet. Ne vääristävät maatalouttamme pahasti.
Pitäisi loppua automaattisesti jos pohjoisentuen rajat ylittyy. Tuen ehdoissa on että se on säilyttävää ei tuotantoa lisäävää. Komissiolla valta tässä asiassa, informaatiota vaan sinne päin... 8)
-
:o
Jos otsikko pitää paikkansa, niin kohta joutuu sitten lopettamaan tämän harrastelun ja pitää tehdä oikeasti töitä
:o
:o
;D
;D
*****ilu on taitolaji, sanoisi AAtu smith.
Ai v i t t u i l u :o ??? ;D
just .
Alkuviikosta olin "Tunralla" , tänään kans "Tunralla . Paikoillaan se edelleen . Etelä tuntuis olevan kohdillaan joten....
Vai niin, jassåå :o Että ihan kaukomailla :o :o ;D ;D
Tirt tirt ******** ******* ;D
Pohjois-Satakunta . Se on Veetille tuntraa . Eikös Nilsijä ole jossakin jäämeren rannalla ;D ;D

Se on Kouvolasta 60-70 kilometriä koilliseen ???

Aijaa . Se sitte Jäämeri siirtyy Etelään ;D ;D ;D
-
:o
Jos otsikko pitää paikkansa, niin kohta joutuu sitten lopettamaan tämän harrastelun ja pitää tehdä oikeasti töitä
:o
:o
;D
;D
*****ilu on taitolaji, sanoisi AAtu smith.
Kuinkahan pohjoiseen ne aikoo siirtää sen? Mää en ainakaan haluu töihin Lapin reissullani... >:(
Voisit käydä samalla Levillä laskettelemassa.
-
lasketetellen lypsylle! jeeeee, kyllä sitten alkais tissinkoittokin kiinnostaa nuoria.. jopa etelässä.
-
http://www.soininvaara.fi/2009/11/28/maatalouden-siirto-pohjoiseen-on-virhe/
Suuntaus on ihan oikea. Kaikki saastuttava ja ympäristölle muuta haittaa tuottava pitääkin siirtää pois asutuskeskusten läheltä. Pahin on paskanhaju kun sitä levitetään.

Tämä on paha nakki mikä nyt on tulossa, alle 500 metrin päähän asuinrakennuksista ei saa rakentaa mitään tuotantolaitosta, vaikka naapurit antaisikin luvan :o
-
]

[/quote]
Jossain mielessä olis tuossa järkeäkin, täällä aikoinaan kun vieä oli karjaa yhdellänaapurilla oli alle c10 vuotta vanha navetta ,lopettivat karjanpidon, toinen naapuri sitten alkoi rakentamaan itselleen uutta vähän pienempää vielä 2-300 metrin päässä, tää lopettaneen emäntä sanoi että olisihan tuo meidän ollut jouten mut kun on tuossa pihassa

Juu, juu, mutta löytyykö sitten sopivia paikkoja rakentajille, ei se että on matkaa yli 500 m asuinrakennuksiin, tee paikasta vielä sopivaa rakennuspaikkaa, muita haittoja tai menetyksiä voi tulla paljon enempi :o
-
Tuollane 500 metrin sääntö se turhaa ajoa aiheuttaski >:( Monesa tappauksesa seuraava maholline navetanpaekka ois jossai metäsä kaukana peltoaukeista >:(
Jokatappauksesa kaikki muutki tulonsiirrot pitäs porrastaa niinku maijjon pohjonen tuki. Koko suomen alue tehokkaaseen tuotantoon ja asutuksi.
Suomen infra on rakennettu etelään uusiksi viimesen 25 vuojen aekana. Hyvä että ees jossai asiasa mennee toisinpäin.

Kaipa tuo sääntö tehtiin, jotta lainarahat ovat paremmassa turvassa...
Mahdollisen konkkapesän navetta on helpompi myydä kun sen mukana ei tule päärakennusta ollenkaan..
-
Seon alavipallautuksila tehtävä oma tupa sitte siihe navetan viereen. Ei huvittas lähtä autola puolenkilsan päähän joka rissauksen takia..
Monila tiloilla, joisa navetta o tehty kauas, on muuki infra lopulta siirtyny sinne..
-
Maaseudun tulevaisuus 17.2.2014:
"""Maito-Suomessa raivaus on elinehto
Maito-Suomessa laajentaminen
vaatii uuden pellon raivaamista.
PUDASJÄRVI (MT)
Laajentaminen on välttämätöntä, jos aiotaan pitää tilat kannattavina. Laajentaminen taas vaatii lisää peltoa, ja peltoa saa vain raivaamalla.
Näin kuvaa pohjoispohjalainen maidontuottaja Heikki Putula tilannettaan.
Putulalla on peltoa nyt runsaat 90 hehtaaria. Vielä 30–50 hehtaaria pitäisi saada rehuntuotantoon ja lannan levitykseen.
MTK-Pohjois-Suomen puheenjohtaja Harri Peltola tuntee tilanteen hyvin. Hänen maitotilansa on Puolangan puolella, 10 kilometrin päässä Putulan talosta.
”Jos on halunnut pitää vanhan elintasonsa, on pitänyt laajentaa tuotanto kaksinkertaiseksi.”
on siinä miehissä eroa... toinen laajentaa ja polkee kovempaa, toinen itkee yhteiskuntaa appuun >:( :( :o :'(

Niin se on duunareissakin. Toiset liittyy YTK:HON ja vetää duunia ja toiset SAK:HON ja huutaa valtiota apuun!

ytk.ssa on jo käsittääkseni kaiken maailman oikeusapua ja lakimiestä tarjolla, kyllä siitä hyvä tulee ajan kanssa ;) :) ;D 8)

ytk:ssa jos häviät oikeusjutun, niin sinä maksat laskun. sak:ssa jos työntekiä häviää oikeusjutun joku muu kuin työntekäjä maksaa laskun.
-
Tuollane 500 metrin sääntö se turhaa ajoa aiheuttaski >:( Monesa tappauksesa seuraava maholline navetanpaekka ois jossai metäsä kaukana peltoaukeista >:(
Jokatappauksesa kaikki muutki tulonsiirrot pitäs porrastaa niinku maijjon pohjonen tuki. Koko suomen alue tehokkaaseen tuotantoon ja asutuksi.
Suomen infra on rakennettu etelään uusiksi viimesen 25 vuojen aekana. Hyvä että ees jossai asiasa mennee toisinpäin.
Täälläkin oli huhua 500 tai 1500 metrin säännöstä, mutta tuli kysyttyä tarkastajalta kesällä pikkurojektin lupaa hakiessa että onko perää. Ei kuulemma ole. Ei ole minkäänlaisia metrisääntöjä olemassakaan. Jos paikka on muuten ok tarkoitukseen eikä naapureita "liian" lähellä niin lupa tulee.
Kyllähän se niin on että jos rakennetaan satojen lehmien navetta tai mikä vain saman tai suuremman luokan bisnes niin sen logistiikka menee yli kaikesta muusta. Kylän kartasta katsotaan sopiva kohta eikä paljon puutu että pitäisi pakkolunastaa tontit näille projekteille aina siitä kohdasta missä luonto sanoo että tuohon sen pitää tulla. Kovassa sosialismissa kun asutaan ja eletään käytännössä kuitenkin, maataloudessa varsinkin, niin mitäs sitä kiertelemään.
-
:o
Jos otsikko pitää paikkansa, niin kohta joutuu sitten lopettamaan tämän harrastelun ja pitää tehdä oikeasti töitä
:o
:o
;D
;D
*****ilu on taitolaji, sanoisi AAtu smith.
Ai v i t t u i l u :o ??? ;D
just .
Alkuviikosta olin "Tunralla" , tänään kans "Tunralla . Paikoillaan se edelleen . Etelä tuntuis olevan kohdillaan joten....
Vai niin, jassåå :o Että ihan kaukomailla :o :o ;D ;D
Tirt tirt ******** ******* ;D
Pohjois-Satakunta . Se on Veetille tuntraa . Eikös Nilsijä ole jossakin jäämeren rannalla ;D ;D
Tundran rajan määritteli MTK/kepu jo v. 1994 EU-liittymisneuvotteluissa. MMM:n kartassa (liitteeksi EU-liittymissopimukseen) Etelä-Pohjanmaa oli merkattu B-alueeseen, kepulaiset neuvottelijat Heikki Haaviston johdolla siirsivät sen C-alueeseen, jotta Kepulandiaan (C-alue) saatiin enemmistö ja määräysvalta mm. MTK:ssa.
-
Jokainen saa raivata pelloksi ihan niin paljon tahansa kuin lompakko riittää, oma lompakko, eikä huuda toisia apuun, eikä työnnä edes kättä toisten taskuun.
EU;hun liityttäessä sovittiin tietyt pelisäännöt. Tuotanto ei saa kasvaa eikä siirtyä. Tietty peltomäärä, tietty rahapotti.
Ihme kun kukaan ei totetetusta maatalouspolitiikasta ole tehnyt valitusta komissiolle. Varmasti sekin aika tulee.
Ja tukipolitiikan piti vain tasoittaa liittymisestä unioniin aiheutuvaa haittaa, ei parantaa kilapiluasetelmaa. Ihme ettei siitäkään vielä ole valitettu kilpailuviranomaisille.
Ja oliko kepun liittymistavoitteena aikaa myöden pienenevän viljelyalan säästöillä paikata heikkoa liittymissopimusta.
Miksi vasta nyt c-alueella on innostuttu raivaamaan. Kun ahneudesta johtuva litramäärä paukkuu yli.
kenen syy?
Ei ainakaan mm-ministerin.

Mä oon pitäny maanviljelijöitä solidaarisina otuksina, tyyliin veljeä ei jätetä. Ny mulle on tullu näkemys, että kaikki ovat pirun kateellista porukkaa toisillensa. Sitten näiltä puuttuu kaukonäköisyys ja ajatus tulevasta. Maailmassa nähdään nälkää isoilla alueilla, ruuantuotantoon tarvittavan alan tarve kasvaa ja ruuan tuottamiseen tarvittavat tarpeet vähenevät maailmasta. Ja jossain keskustelussa idioottimainen vänkäily tuista jatkuu kuten täällä. Jos mää alkasin jossain foorumilla valittamaan että naapuriliike vei autokaupat ja ny ei meiltä ostettu yritysautoja isoa rypästä vaan kilpailijoilta, niin aika idiootiks itteni tuntisin.

Eemeli huutaa vain lämpimikseen ettei kellekkään selviäisi että c-alueella kehityvät tilat todelisuudessa nostaa suhteessa vähemmän tukia kuin etelässä vesailahden vaahteramäellä!

Tämä kuinka paljon "suhteessa nostaa tukia", on lopulta ihan oma valinta :o

eikös veetin faesta mennyt laakeri juurikin raiviolla, fulleri oli nähnyt veetin sitä korjaamolla korjuuttavan ;) ;D 8) ::)
-
Miksi vasta nyt c-alueella on innostuttu raivaamaan. Kun ahneudesta johtuva litramäärä paukkuu yli.
kenen syy?
Ei ainakaan mm-ministerin.
[/quote]
Ei kyllä ole estellytkään..
-
Kumma juttu, mun ei tarvitse karehtia ketään. Karehtijat pilaa elämänsä.
-
mutta kertokaapa ihan aikuisten oikeesti kuin moni ab alueen viljelijä aloittaisi kantturanpidon juuri tänään jos tuet olis samat? eikös nuo monet ole koko ajan kertonnu että kuin hyvin nyt mänee kun ei tarttee niitä paskapersiitä hoitaa! en sitten tiiä onko nuo entisiä vai muuten kettuuntuneita.

Jos olisin parikymppinen niin alkasin kyllä...
-
Minusta näyttää, että tänpäivän parikymppiset, ei aina alota just mitään, ovat vaan syrjäytyneitä.
-
samaa on miettiny moni isäntä jo pohosempanakin, ja sitten noita etelän eläjiä on sentäs muihin hommiin helpommin houkuteltavissa. yllättävän harva talon lapsi jää edes seudulle, saati alkais viljelijäks, ja vielä kantturaorjaksi.
-
Tää peruskoulu-uudistus on ainakin täälläpäin tyhjentänyt kylät kun opintoputken on voinut pidentää yliopistoon saakka ilman suuria taloudellisia uhrauksia, ei näitä dipl. inssejä ja tohtoreita enää kiinnosta saven ja paskan seassa möyriä.
-
mutta kertokaapa ihan aikuisten oikeesti kuin moni ab alueen viljelijä aloittaisi kantturanpidon juuri tänään jos tuet olis samat? eikös nuo monet ole koko ajan kertonnu että kuin hyvin nyt mänee kun ei tarttee niitä paskapersiitä hoitaa! en sitten tiiä onko nuo entisiä vai muuten kettuuntuneita.
Mikä siitä kantturasta tekee oikeuden veronmaksajain elätiksi.
Voisi koittaa joskus miltä oikea työ on. Ni.
-
Tää peruskoulu-uudistus on ainakin täälläpäin tyhjentänyt kylät kun opintoputken on voinut pidentää yliopistoon saakka ilman suuria taloudellisia uhrauksia, ei näitä dipl. inssejä ja tohtoreita enää kiinnosta saven ja paskan seassa möyriä.
sitä se sosialidemokratia teettää, älynlahjoilla noustaan rikkaden lasten rinnalle ja ohikkin kouluissa, varmasti harmittaa ;) ;D :o 8)
-
Kumma juttu, mun ei tarvitse karehtia ketään. Karehtijat pilaa elämänsä.
Samaa mieltä, eikä se ole multa pois jos joku jossain peltoa raivaa tai muuten kehittää yritystään.
Mulle se kertoo vaan että kyseisellä ihmisellä on päämääriä johon hän pyrkii, sekä rohkeutta toteuttaa visionsa. Tuon tyyppiset ihmiset USKOVAT itseensä ja päämääriensä toteutumiseen, sekä ovat valmiita tekemään töitä sen eteen. Nostan hattua tuollaisille ihmisille ovat he mistä päin tahansa.
Näissä tiehommissa tuohon valittamiseenja itkemiseen törmää jostain kumman syystä hyvin usein. Pahimmille "neuvojille" olenkin antanut vinkin että osta kalusto ja rupee tekeen, kyllä näitä hommia riittää noin ammattitaitoiselle kaverille. Yleensä tuossa vaiheeessa vaihtuu puheenaihe. Sitä mä olen miettiny monasti miksiköhän?
-
Höpön höpön, heti EU-jäsenyyden alussa MTK/kepu alkoi juntata AB-alueen tukia alas, mm. EU:n määräämät korotetut investointituet pois, nuorten viljelijöitten tuki pois C-alueella maksetaan edelleenkin. jne jne
... jaa että muka ei ole toisilta pois >:(

Puhumattakaan Virolaisen Jussin tekemisistä 40-luvulta alkaen. Urkkikin puski pohjoiseen teollisuutta ja yliopistoja kaikki pois toisilta.
-
[/quote]sitä se sosialidemokratia teettää, älynlahjoilla noustaan rikkaden lasten rinnalle ja ohikkin kouluissa, varmasti harmittaa ;) ;D :o 8)
[/quote]
Onhan se hyvä että vuosisataisen maaorjuuden jälkeen pääsee ohi noista degeneroituneista hienoston kakaroista..
-
mutta kertokaapa ihan aikuisten oikeesti kuin moni ab alueen viljelijä aloittaisi kantturanpidon juuri tänään jos tuet olis samat? eikös nuo monet ole koko ajan kertonnu että kuin hyvin nyt mänee kun ei tarttee niitä paskapersiitä hoitaa! en sitten tiiä onko nuo entisiä vai muuten kettuuntuneita.
Tarkoitatko siis samat kuin AB-alueen nyt vaiko C-alueen, aikalailla vaikuttaa vastaukseen ;)