Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: simmo - 12.11.13 - klo:11:46
-
Maahanmuuttajien lapsiluku lähestyy ajan myötä kantaväestön lukuja, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Muun muassa somalialaisille, vietnamilaisille ja irakilaisille syntyy vähemmän lapsia kuin takavuosina. Venäjältä ja Itä-Euroopasta muuttaneille taas syntyy Suomessa enemmän lapsia kuin lähtömaissa, joissa lapsia syntyy selvästi Suomen ja EU:n keskiarvoa vähemmän.
Esimerkiksi somaliväestön kokonaishedelmällisyys oli parikymmentä vuotta sitten 6,6, mutta nyt luku on neljä. Esimerkiksi turvalliset olot ja nuorten naisten kouluttautuminen vaikuttavat maahanmuuttajien lapsiluvun pienenemiseen.
Suomalaisnaiset synnyttävät keskimäärin 1,8 lasta. Lukeman pitäisi olla vähintään 2,1, jotta väestö kasvaisi.
Tilastokeskus selvitti Helsingin Sanomille tärkeimpien maahanmuuttajaryhmien lapsiluvun muutosta.
-----suomalaiset,sukupuutto uhkaa. :-[
-
http://www.youtube.com/watch?v=te1VqdjDLxc Viimeinen valkoinen mies tälläisen suomen simmo ja muut suvakit haluaa.
-
Tää ei ole edes uutinen. Maahanmuuttajatkin osoittaa kotoutumisen merkkejä, kun keskittyvät itseensä enemmän kuin lajinjatkamiseen. Lapsia ei tarvi täällä tulevaisuudenturvaksi, niin miksipä niitä tekisi. Kolmen vuosikymmenen päästä taitaa silti olla kulttuurijakautuma jo vähän erinäkönen, suomalaiset vanhenee ja kuolee pois, maahanmuuttajat jatkaa. Ipulaisten, pilottitakkimiesten ja apilaksen painajainen ;D ;D

Taas aivokuollut kommentti toveri leniniltä,Kyl hymy hyytyy kun huomaatkin olevasi vieras omalla maallasi 8)

Maa ei ole omaa, se on lastenlapsilta lainassa. Eikä muuten hyydy hymyt, kun kerran asian on ymmärtänyt. Teikäläisillä tekee vähä kipiää ;D ;D ;D

Sähän ******* olet kun pilaat lastenlasten tulevaisuuden ja vielä naureskelet siihen päälle.

***** Kyllä lapsenlapsien tulevaisuus on turvattu, koska sinä ja kaltaisesi eivät pääse ajatuksineen netin keskutelupalstoja pidemmälle ;D

Onkos toveri leninilläkin useampi nimimerkki tyhjän suoltamiseen ::)

Onhan meillä. ;D
-
Sähän ******* olet kun pilaat lastenlasten tulevaisuuden ja vielä naureskelet siihen päälle.
Joo. Pilalle se ei mene maahanmuuttajien toimesta. Omahyväiset ja itsekeskeiset suomalaiset sen tuhoaa jättämällä lapset tekemättä, tää juna meni jo. Jos oman maan tulevaisuus kiinnostaa, pitää tehdä lapsia eikä vaan voidahyvin. Tyhmimmät vielä kuvittelee, että maahanmuuttoa estämällä saavutetaan jotain. Sitä mä en lakkaa ihmettelemästä. Minkälaisessa pöntössä sellaseks kasvetaan? Täälläkö?
(http://ngophotos.dodo.org/photos/392.jpg)
;D ;D ;D
-
Taas aivokuollut kommentti toveri leniniltä,Kyl hymy hyytyy kun huomaatkin olevasi vieras omalla maallasi 8)
Maa ei ole omaa, se on lastenlapsilta lainassa. Eikä muuten hyydy hymyt, kun kerran asian on ymmärtänyt. Teikäläisillä tekee vähä kipiää ;D ;D ;D
Sähän ******* olet kun pilaat lastenlasten tulevaisuuden ja vielä naureskelet siihen päälle.
***** Kyllä lapsenlapsien tulevaisuus on turvattu, koska sinä ja kaltaisesi eivät pääse ajatuksineen netin keskutelupalstoja pidemmälle ;D
Onkos toveri leninilläkin useampi nimimerkki tyhjän suoltamiseen ::)
***** Minulle riittää kyllä tämä yksi nimimerkki, toisin on sinun tilanteesi
Huomaatko miten sinusta on tullut satilla pelkkä pelle, joka herättää lähinnä säälinsekaista hu*****neisuutta kaikissa muissa keskustelijoissa? ;D
Nimimerkki Apilas ei tule saamaan ikinä yhtään ajatustaan (jos niitä yllättäen alkaisi pulpahdella esiin) vakavasti pohdittavaksi.
-
Vai säälin sekaisia korkeintaan sinunkaltaisiltasi tolloilta tai pissakakkahuumorin ystäviltä jotka eivät muuta ymmärrä.
Aihe lähti hieman sivuraiteille mutta kummassakin kyse aivopesu propakandasta,
Ennen kulttuurimarxismia ei ollut pakolaisongelmia kuten ei myöskään ollut ongelmia etteivät perheet olisi hankkineet
tarpeeksi lapsia,Feminismi on aivopessyt tehokkaasti naiset työura on tärkeämpi kuin seuraavan sukupolven kasvattaminen.
http://www.youtube.com/watch?v=vp8tToFv-bA Feminism and the Disposable Male
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=13893341 cliff barnesilla on taas kommentit kunnossa.
-
Tässä on Apen ruokintaa käsivaralla
(http://static.naamapalmu.com/files/Xl/medium/DQbzueQyigd7psg2hYfn.gif)
ape mennyt transuna hetskubaariin vahingossa
:)
-
Alkaa ooppelin haukkuminen tuottaa tulosta ::)

transuapen tukka hulmahtaa hassusti :D

peräreiän tilan isäntä vaan suuttuu kun eukko haukkuu kaikki ooppelin omistajat pieni pippelisiksi homoiksi ja lemmyn myös :P

Debiili-Apen kesti kyhertää MUKA nasevaa vastausta melkein 15 minuuttia.......... :D :D

Tottahan tuo on :o Mää tykkään kun rouva kertoo totuuksia
-
ja vielä naama peruslukemilla!
-
Debiili-Apen kesti kyhertää MUKA nasevaa vastausta melkein 15 minuuttia.......... :D :D
Älyn ylivoimaa ;D ;D

Kertookoo punaiset korvat saman kun punaiset vanteet? Ylivoimaa?
-
Tää pitää lukea kommentteja myöten
http://santerihlm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/103031-mit%C3%A4-on-kulttuurimarxismi-tai-uusvasemmistolaisuus
-
Oikeastaan se on hyväkin, jos vasemmisto ei lisäänny liikaa ;D
-
Mielenkiintoinen kirjoitus alussa ,mutta jotkut asiat muuttuvat todella ristiriitaisiksi pidemmälle lukiessa ja kommenttiosion jälkeen huomaa sen että ainakin agronetin älyllinen ja vuorovaikutuksellinen keskustelu on joutilaista ,iltapäiväisen kaljabubin tasoa . :P ;D
http://takkirauta.blogspot.fi/2012/05/demokratia-enemmisto-ja-vahemmisto.html

Ei lannanlevityskielto koske agroshittiä ;D
-
Mielenkiintoinen kirjoitus alussa ,mutta jotkut asiat muuttuvat todella ristiriitaisiksi pidemmälle lukiessa ja kommenttiosion jälkeen huomaa sen että ainakin agronetin älyllinen ja vuorovaikutuksellinen keskustelu on joutilaista ,iltapäiväisen kaljabubin tasoa . :P ;D
http://takkirauta.blogspot.fi/2012/05/demokratia-enemmisto-ja-vahemmisto.html
Loppua kohti se muuttui analyysistä pelkäksi paskapuheeksi. Omanarvontunnettaan varten hänen on demonisoitava joku kansanosa, olkoon se sitten eliitti ;D koko teksti on huonostinaamioitua vasemmistokammoa, apilaksen suosikkitekstiä. Kirjoittaja unohtaa jossain vaiheessa tekevänsä juuri sitä, mistä hän kulttuurimarxistit tuomitsee: sortaa ja aliarvioi ihmisiä niiden oletetun aseman perusteella.
Pöljä ukko.
-
Tää ei ole edes uutinen. Maahanmuuttajatkin osoittaa kotoutumisen merkkejä, kun keskittyvät itseensä enemmän kuin lajinjatkamiseen. Lapsia ei tarvi täällä tulevaisuudenturvaksi, niin miksipä niitä tekisi. Kolmen vuosikymmenen päästä taitaa silti olla kulttuurijakautuma jo vähän erinäkönen, suomalaiset vanhenee ja kuolee pois, maahanmuuttajat jatkaa. Ipulaisten, pilottitakkimiesten ja apilaksen painajainen ;D ;D
Pilottitakki ja nappiverkkarit sekä rapea takatukka kyllä pukivat miespoloisia yhdeksänkymmentäluvulla. :'(
-
"yhdeksänkymmentäluku", ei taida olla yhdys sana? Siis pitäisi laittaa poikki välilyöntiä käyttäen tuon kymmentän ja lukun välistä, kai? :'(
-
Mielenkiintoinen kirjoitus alussa ,mutta jotkut asiat muuttuvat todella ristiriitaisiksi pidemmälle lukiessa ja kommenttiosion jälkeen huomaa sen että ainakin agronetin älyllinen ja vuorovaikutuksellinen keskustelu on joutilaista ,iltapäiväisen kaljabubin tasoa . :P ;D
http://takkirauta.blogspot.fi/2012/05/demokratia-enemmisto-ja-vahemmisto.html
Loppua kohti se muuttui analyysistä pelkäksi paskapuheeksi. Omanarvontunnettaan varten hänen on demonisoitava joku kansanosa, olkoon se sitten eliitti ;D koko teksti on huonostinaamioitua vasemmistokammoa, apilaksen suosikkitekstiä. Kirjoittaja unohtaa jossain vaiheessa tekevänsä juuri sitä, mistä hän kulttuurimarxistit tuomitsee: sortaa ja aliarvioi ihmisiä niiden oletetun aseman perusteella.
Pöljä ukko.
Taitaa olla toveri leninille pienoinen yllätys mutta taitaa tol takkiraudalla olla juutalaisia geenejä ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D
-
Näinhän se on ;)
Kulttuurimarxismin olennaisena ytimenä ovat konfliktit ja sorto, kuten kaikissa dialektisissa ideologioissa. Ne jakaantuvat mm. seuraaville alueille:
- Sukupuoli (mies/nainen)
- Perhe (ydinperhe/vaihtoehtoperhe)
- Seksuaalinen suuntautuminen (heteroseksuaali/homo)
- Rotu (valkoinen/ei-valkoinen)
- Etnisyys (kantaväestö/muukalaiset)
- Kulttuuri (eurooppalaiset/ei-eurooppalaiset, suomalaiset/ei-suomalaiset, länsimaiset/ei-länsimaiset jne.)
- Terveys (terveet/vammaiset)
- Uskonto (kristinusko/ateismi)
Kaikkein sorretuin ihminen tämän näkemyksen mukaan olisi maahanmuuttaja-negroidi-muslimi-lesbonainen, jolla olisi jokin vaikea vamma. Kaikkein etuoikeutetuin ihminen taas olisi valkoinen, heteroseksuaali, kristitty suomalainen mies. 8)
-
Taitaa olla toveri leninille pienoinen yllätys mutta taitaa tol takkiraudalla olla juutalaisia geenejä ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D
Mitäs väliä sillä on? Vaikka olis rabbi ;) Paljon se on nähny vaivaa asennevammansa legitimointiin. Enemmän kuin sä ;D ;D ;D

Sulla se on pahin asennevamma mut sä oot yksinkertaisesti liian tollo sitä tajutaksesi :'(

Asennevamma? Adamilla? Mee ny jo pelle *****un siittä... ;D

Samoin sinulla on pahimman laatuinen asenne ja aivovamma >:(

Apellakin on päävamma, alapäävamma nimittäin. :)
-
Sulla se on pahin asennevamma mut sä oot yksinkertaisesti liian tollo sitä tajutaksesi :'(
Mä tajuan, että te näätte eri tavalla ajattelevat ihmiset uhkana natseuden ykseydelle ;D ;D Siihen hätään keksitään omia termejä omien totuuksien nimiksi :P
-
Tää on oikee foorumi vammasille, kaikkihan me ollaan vähän vammasia ;D
Ape vaan näkee mustapäitä kaikkialla :o

Kyllä ape on osin oikias. Mulla on asennevamma sen juttuja kohtaan ;D ;D ;D ;D

Eihän ne ole sen juttuja, sillähän on aina linkki jonku toisen seinähullun foorumille ;D ;D ;D
-
Jos on paha asennevamma, voiko silloin saada työhaluttomuuseläkettä? :-X

No siihen se vamma just on ;D
-
Jos on paha asennevamma, voiko silloin saada työhaluttomuuseläkettä? :-X
Kouvolan ja yleisesti otta Tuottajain-Maidon seudulla kyllä
-
"yhdeksänkymmentäluku", ei taida olla yhdys sana? Siis pitäisi laittaa poikki välilyöntiä käyttäen tuon kymmentän ja lukun välistä, kai? :'(
No, ei kai.

Siis onko tuo "No, ei kai" tarkoittava että No, ei kai ole yhdyssana, vai että, "No ei kai tarvitse käyttää välilyöntinäppäintä kymmentän ja lukun välillä"? Ja onhan "välilyöntinäppäin" yhdys sana? Kyllä varmaankin. Koska ei ainakaan ole se "väli lyöntinäppäin". Eikä näyttäisi olevan "välilyönti näppäin"kään myöskään. Olisiko varminta käyttää välilyöntinäppäintä jokaisen sanan välissä eli kirjoittaa "väli lyönti näppäin" vai eikö? Ja minkäköhän tähden on tuo väli lyönti näppäin tehty noin kovin pitkäksi? Jos se olisi lyhyempi, olisiko näppäimistöön voinut lisätä joitain muita näppäimiä? Näin ei olisi tarve käyttää esimerkiksi saadakseen "-merkin, eli lainaus, tai vaikka (, eli sulkeinen, ollenkaan shift-,eli vaihtonäppäintä. :-X
-
Himasen kehuja maailmalta sanoi jotta 10 000 sompassia tuo vaurautta tullessaan ,viisas oli mies.
Suomea painostetaan jotta ottaisimme pakolaisia ja nimenomaan islamisteja ,painostajat ovat sen virheen tehneet ja toivovat että Suomi tekee perässä saman virheen ja niinpä siinä näyttää käyvän.
Suomi on alaspäin menossa se on tosiasia ,tämä maa on tuhon tiellä,siksi enään harva lisääntyy.
Yhteisvelat tulevat maksuun eu kautta siinä suomipojan hymy hyytyy.
-
"yhdeksänkymmentäluku", ei taida olla yhdys sana? Siis pitäisi laittaa poikki välilyöntiä käyttäen tuon kymmentän ja lukun välistä, kai? :'(
Kyl "nittiotalet" ainakin on yhdyssana. ;)

Niin on. Siitä tulee mieleenkin Pandora ja Dr.Alban. :'(
-
http://whiteresister.com/index.php/news/283-black-on-white-murders-grow-more-sadistic-in-south-africa-video
Yllä olevan linkin filmiä kun katsoo voi samalla miettiä kuinka tollo toveri leniin oikein on suvakit on sairaita ihmisiä jotka eivät suvaitse totuutta.

Totuutta: Totta. Tottia. Löytyykö tuolta linkistä jotain oikeaa tieteellistä näyttöä, vai onko se, niinkuin nimikin viittaa, klaanilaisten ja natsien jeesusteluportaali ? Ei sieltä taida asiaa tulla, ape. Taas tuli epic fail lähdekritiikki :D :D ;D ;D

Toveri lenin se jaksaa suoltaa paskaa http://www.youtube.com/watch?v=NKiePbTcAfY miksi tänne pitäisi ottaa tuollaisia rasistia paskiaisia jotka murhaa tai raiskaa heti tilaisuuden tullen.

Koska täällä on jo rasistisia paskiaisia. Lisääkin sopii :D :D
apilas jakaa täällä sivistystä:
http://www.boredpanda.com/must-see-historic-moments/?image_id=must-see-black-and-white-historic-moments-19.jpg

Seinä Joe autuaasti unohtaa, kuinka mustaa miestä tuupattiin rankasti ahteriin E-Afrikassa muutaman vuosikymmenen ajan. Vastareaktiokin saattaa olla raju, joskaan ei hyväksyttävissä.
-
Toveri lenin se jaksaa suoltaa paskaa http://www.youtube.com/watch?v=NKiePbTcAfY miksi tänne pitäisi ottaa tuollaisia rasistia paskiaisia jotka murhaa tai raiskaa heti tilaisuuden tullen.
Koska täällä on jo rasistisia paskiaisia. Lisääkin sopii :D :D
apilas jakaa täällä sivistystä:
http://www.boredpanda.com/must-see-historic-moments/?image_id=must-see-black-and-white-historic-moments-19.jpg
Halvemmaksi tulisi toveri lenin lähettää afrikkaa,Voisitte taputella lehmän paskaa yhdessä ja hoidella lehmiä ;D
-
Himasen kehuja maailmalta sanoi jotta 10 000 sompassia tuo vaurautta tullessaan ,viisas oli mies.
Suomea painostetaan jotta ottaisimme pakolaisia ja nimenomaan islamisteja ,painostajat ovat sen virheen tehneet ja toivovat että Suomi tekee perässä saman virheen ja niinpä siinä näyttää käyvän.
Suomi on alaspäin menossa se on tosiasia ,tämä maa on tuhon tiellä,siksi enään harva lisääntyy.
Yhteisvelat tulevat maksuun eu kautta siinä suomipojan hymy hyytyy.
Suomella mitään hätää ole, Ruotti se kusessa on ;)