Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: simmo - 29.10.13 - klo:11:37

Otsikko: Voihan doro
Kirjoitti: simmo - 29.10.13 - klo:11:37
--Kun entisen kännykkäni näppäimistö alkoi hämärtyä silmissäni,se oli lisäksi liukas ja putosi helposti vapisevista käsistäni ja hajosi lattialle usein,päätin viimein lähteä uuden kännykän ostoon.
Haaveilin peräti kosketusnäytöstä sun muista hienouksista. mutta kun kerroin,millaista kännykkää toivoin,niin mulle tuotiin tuo kammottavanniminen  doro :(
Kyllä mun ikäinen yleensä käyttää tällaista,vakuutti myyjä.Mun ikäinenkö.Näytinkö ikäistäni vanhemmalta,vaikka olen omasta mielestäni hyvinkin nuorekas ja voitin jopa vesijuoksukilpailunkin :-[

Kyllä täältä kamerakin löytyy ja kaikki tarpeellinen,myyjä vakuutti.

Olin ajatellut,että laitan doron vasta sitten,kun köpöttelen rollaattorilla.  >:(

Myyjä sai kuitenkin puhuttua minut ympäri ja niin toin doron kotiin,vähän vaisuna kuitenkin.

Kun sitten laitoin asetukset ja aloin kokeilla ääniä sun muita,niin totesin että kyllä tämä vähä-älyiselle on tarkoitettu. Vain muutama tylsä soittoäänikin.

Kaiken huippuna on se,ettei siitä löydy ää-kirjainta eikä öötä.
Joudun tekstaamaan maatilalle:  "en tule tanaan toihin,mua vasuttaa ja aion potkotella sangyssa koko paivan?

Kyllä tekstaaminen jää vähälle nyt. :-[

Onko kellään muulla akronettiläisellä tätä "älytonta kännykkää.?
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Kesätuulia - 29.10.13 - klo:11:50

Tuulialla on ihkauusi Lumia 820. Jätä se mu.mopuhelin odottamaan vanhuudenpäiviä.... Paitsi, jos kätesi vapisevat.... :-/
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: ana111 - 29.10.13 - klo:12:18
Kyl teidän kannattaa ne dorot pitää hollilla ja akut täynnä 8) 8)
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Kesätuulia - 29.10.13 - klo:12:51
Kyl teidän kannattaa ne dorot pitää hollilla ja akut täynnä 8) 8)

Teidän ???
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: nestori2 - 29.10.13 - klo:12:57
Ainakin Samsung 271:ssä ssa asetuksista muutettua niin, että kännykkä tuntee myös Ä:t ja Ö:t. Siis Simmo, tutkipa kännykän asetuksia, jahka nouset päivälevolta :)
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: ana111 - 29.10.13 - klo:13:06
Kyl teidän kannattaa ne dorot pitää hollilla ja akut täynnä 8) 8)

Teidän ???
nii
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Köntys - 29.10.13 - klo:13:57
Kyl teidän kannattaa ne dorot pitää hollilla ja akut täynnä 8) 8)

Teidän ???

Kait teillä ny molemmilla edes on ne rollaattorit  ::) :D
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: mah - 29.10.13 - klo:14:10
Minulla on Doro. Useampikin.  Ja warlockinkin levyjä. Keväällä oli ajatus käydä Helsingin Nosturissa häntä katsomassa. Mutta miksi en mennyt, en voi vieläkään ymmärtää. :'(
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Kesätuulia - 29.10.13 - klo:16:01
Kyl teidän kannattaa ne dorot pitää hollilla ja akut täynnä 8) 8)

Teidän ???

Kait teillä ny molemmilla edes on ne rollaattorit  ::) :D

Tottakai ! Just tulin reippaalta 5 km:n rollaattorilenkiltä!   ;D
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: sorkkis - 29.10.13 - klo:16:31
Kyl teidän kannattaa ne dorot pitää hollilla ja akut täynnä 8) 8)

Teidän ???

Kait teillä ny molemmilla edes on ne rollaattorit  ::) :D

Tottakai ! Just tulin reippaalta 5 km:n rollaattorilenkiltä!   ;D
Menitkö lujaa .  ;)
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: ana111 - 29.10.13 - klo:16:35
Kyl teidän kannattaa ne dorot pitää hollilla ja akut täynnä 8) 8)

Teidän ???

Kait teillä ny molemmilla edes on ne rollaattorit  ::) :D

Tottakai ! Just tulin reippaalta 5 km:n rollaattorilenkiltä!   ;D
Menitkö lujaa .  ;)
Laakerit punasena
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Köntys - 29.10.13 - klo:16:42
Kyl teidän kannattaa ne dorot pitää hollilla ja akut täynnä 8) 8)

Teidän ???

Kait teillä ny molemmilla edes on ne rollaattorit  ::) :D

Tottakai ! Just tulin reippaalta 5 km:n rollaattorilenkiltä!   ;D
Menitkö lujaa .  ;)
Laakerit punasena

Tai lakeerit  :P
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: ana111 - 29.10.13 - klo:16:46
Kyl teidän kannattaa ne dorot pitää hollilla ja akut täynnä 8) 8)

Teidän ???

Kait teillä ny molemmilla edes on ne rollaattorit  ::) :D

Tottakai ! Just tulin reippaalta 5 km:n rollaattorilenkiltä!   ;D
Menitkö lujaa .  ;)
Laakerit punasena

Tai lakeerit  :P
Sillä on crocsit
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: BACKSPACE - 29.10.13 - klo:17:10
Minulla on Doro. Useampikin.  Ja warlockinkin levyjä. Keväällä oli ajatus käydä Helsingin Nosturissa häntä katsomassa. Mutta miksi en mennyt, en voi vieläkään ymmärtää. :'(

 :o :o :o

Doro on kyl edelleen ihq  :-*
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Kesätuulia - 29.10.13 - klo:17:13
Kyl teidän kannattaa ne dorot pitää hollilla ja akut täynnä 8) 8)

Teidän ???

Kait teillä ny molemmilla edes on ne rollaattorit  ::) :D

Tottakai ! Just tulin reippaalta 5 km:n rollaattorilenkiltä!   ;D
Menitkö lujaa .  ;)
Laakerit punasena

Tai lakeerit  :P
Sillä on crocsit

On mulla ainaski kahdet.     :)
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Toivo Tonta - 29.10.13 - klo:18:00
Kyl teidän kannattaa ne dorot pitää hollilla ja akut täynnä 8) 8)

Teidän ???

Kait teillä ny molemmilla edes on ne rollaattorit  ::) :D

Tottakai ! Just tulin reippaalta 5 km:n rollaattorilenkiltä!   ;D
Menitkö lujaa .  ;)
Laakerit punasena

Tai lakeerit  :P
Sillä on crocsit

On mulla ainaski kahdet.     :)
Eli molemmat jalat tallella ::)
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Kesätuulia - 29.10.13 - klo:18:03
Kyl teidän kannattaa ne dorot pitää hollilla ja akut täynnä 8) 8)

Teidän ???

Kait teillä ny molemmilla edes on ne rollaattorit  ::) :D

Tottakai ! Just tulin reippaalta 5 km:n rollaattorilenkiltä!   ;D
Menitkö lujaa .  ;)
Laakerit punasena

Tai lakeerit  :P
Sillä on crocsit

On mulla ainaski kahdet.     :)
Eli molemmat jalat tallella ::)

On ja ihan paikoillaan vieläpä.    :P
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Toivo Tonta - 29.10.13 - klo:18:05
Kyl teidän kannattaa ne dorot pitää hollilla ja akut täynnä 8) 8)

Teidän ???

Kait teillä ny molemmilla edes on ne rollaattorit  ::) :D

Tottakai ! Just tulin reippaalta 5 km:n rollaattorilenkiltä!   ;D
Menitkö lujaa .  ;)
Laakerit punasena

Tai lakeerit  :P
Sillä on crocsit

On mulla ainaski kahdet.     :)
Eli molemmat jalat tallella ::)

On ja ihan paikoillaan vieläpä.    :P
Eli ei liiku, ei :o
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Kesätuulia - 29.10.13 - klo:18:10
Kyl teidän kannattaa ne dorot pitää hollilla ja akut täynnä 8) 8)

Teidän ???

Kait teillä ny molemmilla edes on ne rollaattorit  ::) :D

Tottakai ! Just tulin reippaalta 5 km:n rollaattorilenkiltä!   ;D
Menitkö lujaa .  ;)
Laakerit punasena

Tai lakeerit  :P
Sillä on crocsit

On mulla ainaski kahdet.     :)
Eli molemmat jalat tallella ::)

On ja ihan paikoillaan vieläpä.    :P
Eli ei liiku, ei :o

 ;D ;D ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Toivo Tonta - 29.10.13 - klo:18:26
Vanha doro muistelee :P
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: simmo - 29.10.13 - klo:20:26
Ainakin Samsung 271:ssä ssa asetuksista muutettua niin, että kännykkä tuntee myös Ä:t ja Ö:t. Siis Simmo, tutkipa kännykän asetuksia, jahka nouset päivälevolta :)

-niin,samsungin,vaan tama onki nokialainen horo.Pitaa kuitenkin yrittaa,jos vaikka asetuksista loytys.Vahan  kulla epailen. >:(
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Köntys - 29.10.13 - klo:20:34
Ainakin Samsung 271:ssä ssa asetuksista muutettua niin, että kännykkä tuntee myös Ä:t ja Ö:t. Siis Simmo, tutkipa kännykän asetuksia, jahka nouset päivälevolta :)

-niin,samsungin,vaan tama onki nokialainen horo.Pitaa kuitenkin yrittaa,jos vaikka asetuksista loytys.Vahan  kulla epailen. >:(

Ohjekirjaa ei kannata ainakaan lukea ::) :-\
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: ana111 - 29.10.13 - klo:20:35
Ainakin Samsung 271:ssä ssa asetuksista muutettua niin, että kännykkä tuntee myös Ä:t ja Ö:t. Siis Simmo, tutkipa kännykän asetuksia, jahka nouset päivälevolta :)

-niin,samsungin,vaan tama onki nokialainen horo.Pitaa kuitenkin yrittaa,jos vaikka asetuksista loytys.Vahan  kulla epailen. >:(
Oleko sa kuule ollu liika vävypoja seurasa :-\
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: SKN - 29.10.13 - klo:20:36
--Kun entisen kännykkäni näppäimistö alkoi hämärtyä silmissäni,se oli lisäksi liukas ja putosi helposti vapisevista käsistäni ja hajosi lattialle usein,päätin viimein lähteä uuden kännykän ostoon.
Haaveilin peräti kosketusnäytöstä sun muista hienouksista. mutta kun kerroin,millaista kännykkää toivoin,niin mulle tuotiin tuo kammottavanniminen  doro :(
Kyllä mun ikäinen yleensä käyttää tällaista,vakuutti myyjä.Mun ikäinenkö.Näytinkö ikäistäni vanhemmalta,vaikka olen omasta mielestäni hyvinkin nuorekas ja voitin jopa vesijuoksukilpailunkin :-[

Kyllä täältä kamerakin löytyy ja kaikki tarpeellinen,myyjä vakuutti.

Olin ajatellut,että laitan doron vasta sitten,kun köpöttelen rollaattorilla.  >:(

Myyjä sai kuitenkin puhuttua minut ympäri ja niin toin doron kotiin,vähän vaisuna kuitenkin.

Kun sitten laitoin asetukset ja aloin kokeilla ääniä sun muita,niin totesin että kyllä tämä vähä-älyiselle on tarkoitettu. Vain muutama tylsä soittoäänikin.

Kaiken huippuna on se,ettei siitä löydy ää-kirjainta eikä öötä.
Joudun tekstaamaan maatilalle:  "en tule tanaan toihin,mua vasuttaa ja aion potkotella sangyssa koko paivan?

Kyllä tekstaaminen jää vähälle nyt. :-[

Onko kellään muulla akronettiläisellä tätä "älytonta kännykkää.?

Ei ole vanhalla helppoo jos ei nuorellakaan... ;D
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Opelmies - 29.10.13 - klo:20:38
Ainakin Samsung 271:ssä ssa asetuksista muutettua niin, että kännykkä tuntee myös Ä:t ja Ö:t. Siis Simmo, tutkipa kännykän asetuksia, jahka nouset päivälevolta :)

-niin,samsungin,vaan tama onki nokialainen horo.Pitaa kuitenkin yrittaa,jos vaikka asetuksista loytys.Vahan  kulla epailen. >:(

Ohjekirjaa ei kannata ainakaan lukea ::) :-\

Anaali-Ana lukee kaljatölkin etiketinkin käyttöohjeiden varalta. Salkun jokaisesta tölkistä.
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: ana111 - 29.10.13 - klo:20:39

Luin
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Opelmies - 29.10.13 - klo:20:41

Voi perse sun kanssas...

(https://encrypted-tbn2.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcQYisFR1xyA-tYjtpvsPz9D-b-yD7hWp_P6McLe238N7T8g9sxj)
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Hervast - 29.10.13 - klo:21:18
Pitäiskö kuitenkin vaihtaa androidipuhelimeen ?

Siihen sais näinkin mm. hotteja sovelluksia  http://www.androidglobe.com/en/applications/books_reference/siionin_laulut_ja_virsikirja-BtlHxj
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: c.c.less - 29.10.13 - klo:21:47
Minulla on Doro. Useampikin.  Ja warlockinkin levyjä. Keväällä oli ajatus käydä Helsingin Nosturissa häntä katsomassa. Mutta miksi en mennyt, en voi vieläkään ymmärtää. :'(

 :o :o :o

Doro on kyl edelleen ihq  :-*

Sepä itsellekin tuli mieleen  :-*
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/thumb/4/4d/Doro_metal_queen_b-sides_%26_rarities.jpg/220px-Doro_metal_queen_b-sides_%26_rarities.jpg)
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: BACKSPACE - 30.10.13 - klo:08:34
Minulla on Doro. Useampikin.  Ja warlockinkin levyjä. Keväällä oli ajatus käydä Helsingin Nosturissa häntä katsomassa. Mutta miksi en mennyt, en voi vieläkään ymmärtää. :'(

 :o :o :o

Doro on kyl edelleen ihq  :-*

Sepä itsellekin tuli mieleen  :-*
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/thumb/4/4d/Doro_metal_queen_b-sides_%26_rarities.jpg/220px-Doro_metal_queen_b-sides_%26_rarities.jpg)

Suomessa on Katri Helena, mutta Saksassa Doro  :'(
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Oksa - 30.10.13 - klo:08:40
millä tuo sakudoro vastaa?    ja mitä pitää painaa että antaa takaisin?           mistä saa ja paljon maksaa?

            ite en tartte suomen katri-helenaa!
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: simmo - 30.10.13 - klo:08:59

-niin,samsungin,vaan tama onki nokialainen horo.Pitaa kuitenkin yrittaa,jos vaikka asetuksista loytys.Vahan  kulla epailen. >:(
[/quote]Oleko sa kuule ollu liika vävypoja seurasa :-\
[/quote]

-en ollenkaan.Siellä on asunut Turkin anoppi jo puoli vuotta,että sinne ei kaksi anoppia mahu >:(

Ihme,että tyttö on kestänyt.Nekun ei miniää arvosta.Ja vanhimmainen poika on allahista seuraava.Ja vävy on nuorempi . Siinä on kestämistä tarpeeksi.Onneksi anoppi lähtee ens kuussa ja kultapojan kukkoilu loppuu.
Anoppi meinas kaapata tämän yrityksen vanhimmalle pojalle,mutta ei onnistunut. Sekun on kauhea vääryys,että vanhempi on nuoremmalla töissä. Ja on sentään insinööri :o :o :o :o
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Oksa - 30.10.13 - klo:09:02
eikö olekin messevää huomata kuin eri maailmassa nää toiset elää??     joskus ihmettelen että mitä nuo tytöt oikein näkee noissa toisissa????     jotain mikä roikkuu jossain?   ja sitä on niiin pakko saada!    vaikka jälkeenpäin heti kaduttaa!
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: simmo - 30.10.13 - klo:09:04
hiphurraa,löyty pilkut :D. Kävin asetukset läpi ja se löytyi kieliasetuksista.Piti hyväksyä vain suomen kieli,eikä muita niin ongelma ratkesi.
Ohjekirja ei todellakaan sitä neuvonut. :o

No nyt minä kelpuutan tämän horon.En juurikaan soita,vaan laittelen enimmäkseen tekstiviestejä.
Lehtikauppiaat yms.soittaa mulle. :(
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: simmo - 30.10.13 - klo:09:15
eikö olekin messevää huomata kuin eri maailmassa nää toiset elää??     joskus ihmettelen että mitä nuo tytöt oikein näkee noissa toisissa????     jotain mikä roikkuu jossain?   ja sitä on niiin pakko saada!    vaikka jälkeenpäin heti kaduttaa!

-ihme ja kumma,nuorempi vävy on asettunut vaimonsa puolelle,mikä sekin on suuri ihme.Hän ei sano äidille eikä veljelleen vastaan,mutta ei myöskään tottele heitä.Hän on hiljaa. Vahempi veli kutsui äitinsä Suomeen,saadakseen aikaan vallan kaappauksen,mutta ei onnistunut siinä. Nyt äiti palaa tyhjin toimin kotiin .

On se kyllä vaikea kulttuuri.Äidille ja vanhemmalle veljelle ei voi sanoa vastaan,mutta voi olla hiljaa. :D :D :D

Kyllä tätä kulttuuria on vaikea ymmärtää.Mies voi kaataa ruuan vaimonsa päälle ,jos ruoka ei miellytä :o
Toistaiseksi vävy on kohdellut tytärtäni hyvin,ei ole koskaan lyönyt eikä halveksinut.
Saa nähdä,jaksaako taistella sukua vastaan loputtomasti.
Hän kyllä itse sanoo tykkäävänsä tästä suomalaisesta kulttuurista ja tasa-arvosta mikä täällä on.
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: nestori2 - 30.10.13 - klo:14:57
hiphurraa,löyty pilkut :D. Kävin asetukset läpi ja se löytyi kieliasetuksista
Mitä minä sanoin, kyllä ne pilkut löytyvät :) Itselläni oli sama ongelma ja asetuksia pläräämällä ratkaisu löytyi. Ei ollut tuota ohjekirjassa, ne kun olettavat ihmisten olevan jo syntyjään nörttejä ;)
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: simmo - 30.10.13 - klo:15:13
hiphurraa,löyty pilkut :D. Kävin asetukset läpi ja se löytyi kieliasetuksista
Mitä minä sanoin, kyllä ne pilkut löytyvät :) Itselläni oli sama ongelma ja asetuksia pläräämällä ratkaisu löytyi. Ei ollut tuota ohjekirjassa, ne kun olettavat ihmisten olevan jo syntyjään nörttejä ;)

-niin,tattista,en olisi ilman sua löytänyt sitä. :D
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Köntys - 30.10.13 - klo:15:22
hiphurraa,löyty pilkut :D. Kävin asetukset läpi ja se löytyi kieliasetuksista
Mitä minä sanoin, kyllä ne pilkut löytyvät :) Itselläni oli sama ongelma ja asetuksia pläräämällä ratkaisu löytyi. Ei ollut tuota ohjekirjassa, ne kun olettavat ihmisten olevan jo syntyjään nörttejä ;)

-niin,tattista,en olisi ilman sua löytänyt sitä. :D

Haaveilikkos sää oikein tosissas älypuhelimesta  ::)
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: kantola - 30.10.13 - klo:15:59
"Hän vannoo sukupolvien yli ulottuviin läheisten perhesuhteiden nimeen. Palmusen mukaan nimenomaan pienet lapset ehkäisevät ristiriitojen synnyn. Lisäksi laaja ikäjakauma perheessä tuo monimuotoisempaa ratkaisukykyä arjen haasteisiin.

- Jos on kännykän kanssa ongelmia, niin tyttärentytär tulee auttamaan. Samoin on tietokonepuolessa, kun ei ne aina lähde käyntiin, niin Solja tulee tuolta ja pistää homman toimimaan, Palmunen kertoo.

Tyttärentytär Solja ja hänen miehensä tuovat teknisen tuen lisäksi myös turvaa isovanhemmilleen. Palmunen kritisoi sitä, että nykyään niin helposti vanhukset "hylätään" laitoksiin."

http://yle.fi/uutiset/palmuset_asuvat_sukupolvien_rajat_ylittavassa_perheyhteisossa_kaikki_lahtee_rakkaudesta_lapsiin/6908201
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: mah - 30.10.13 - klo:17:16
Minulla on Doro. Useampikin.  Ja warlockinkin levyjä. Keväällä oli ajatus käydä Helsingin Nosturissa häntä katsomassa. Mutta miksi en mennyt, en voi vieläkään ymmärtää. :'(

 :o :o :o

Doro on kyl edelleen ihq  :-*

Sepä itsellekin tuli mieleen  :-*
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/thumb/4/4d/Doro_metal_queen_b-sides_%26_rarities.jpg/220px-Doro_metal_queen_b-sides_%26_rarities.jpg)

Suomessa on Katri Helena, mutta Saksassa Doro  :'(

Dorolla on aika tiukkoja kierrätyshittejä, vähän kuin Kantri-Helunan "vain elimiä"... :-X
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: BACKSPACE - 30.10.13 - klo:17:40
Lemmy ja Doro
http://www.youtube.com/watch?v=n3KnCqU_BM4 (http://www.youtube.com/watch?v=n3KnCqU_BM4)

ihan kuin minä ja se nainen joka aina pyörii täällä meillä  :-*
Otsikko: Vs: Voihan doro
Kirjoitti: Herpertti - 30.10.13 - klo:17:43
eikö olekin messevää huomata kuin eri maailmassa nää toiset elää??     joskus ihmettelen että mitä nuo tytöt oikein näkee noissa toisissa????     jotain mikä roikkuu jossain?   ja sitä on niiin pakko saada!    vaikka jälkeenpäin heti kaduttaa!

-ihme ja kumma,nuorempi vävy on asettunut vaimonsa puolelle,mikä sekin on suuri ihme.Hän ei sano äidille eikä veljelleen vastaan,mutta ei myöskään tottele heitä.Hän on hiljaa. Vahempi veli kutsui äitinsä Suomeen,saadakseen aikaan vallan kaappauksen,mutta ei onnistunut siinä. Nyt äiti palaa tyhjin toimin kotiin .

On se kyllä vaikea kulttuuri.Äidille ja vanhemmalle veljelle ei voi sanoa vastaan,mutta voi olla hiljaa. :D :D :D

Kyllä tätä kulttuuria on vaikea ymmärtää.Mies voi kaataa ruuan vaimonsa päälle ,jos ruoka ei miellytä :o
Toistaiseksi vävy on kohdellut tytärtäni hyvin,ei ole koskaan lyönyt eikä halveksinut.
Saa nähdä,jaksaako taistella sukua vastaan loputtomasti.
Hän kyllä itse sanoo tykkäävänsä tästä suomalaisesta kulttuurista ja tasa-arvosta mikä täällä on.

Niin se nyt tykkää, mutta kun kersoja tulee, niin kasvattaa niistä samanlaisia vatipäitä, kuin ovat itekkin  8)