Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Werner - 12.09.13 - klo:16:36

Otsikko: Ikävä muisto ala-asteelta
Kirjoitti: Werner - 12.09.13 - klo:16:36
Täytyy tunnustaa, ellette ole jo huomanneet, että päässäni viiraa. Mutta onneksi sillai harmittomasti.
Mietin, mistä ihmeestä viiraaminen sai alkunsa ?
Pohdittuani asiaa tulin johtopäätökseen, että viiraaminen sai alkunsa kuulotestistä :

Elettiin 1970-luvun alkupuolta, kun äiti ilmoitti minut Keikyän peräkylän ala-asteelle.
Muistan elävästi lapsuuteni pimeät talviaamut, jolloin oli pakko repiä itsensä väkivalloin irti unen lämpimästä kohdusta ulos pakkaseen; yksinäinen hiihtoretki nietosten keskellä kirkkaan tähtitaivaan alla kohti punaista koulurakennusta.

 Eräänä helmikuisena aamuna minut määrättiin kovakorvaisuuden takia kuulotestiin. Minut ohjattiin pieneen huoneeseen, puusuksivaraston sakean tervanhajun halki. Yksinäisen lampun loisteessa kakkulapäinen keski-ikäinen terveyssisar, jolla oli mahtavat maitohinkkitissit, asetti suuret kuulokkeet päähäni ja alkoi väännellä laitteensa namikoita, jolloin aloin kuulla vuorotellen oikeasta ja vasemmasta korvastani kimeitä ja matalia ääniä, jotka tuntuivat tulevan jostakin kaukaisuudesta, ja lopulta katosivat liki olemattomiin. Minun piti käsilläni osoittaa, kummasta korvasta äänet kulloinkin kuuluivat. Maalaispoikana jouduin tietenkin pakokauhun valtaan. Luulin äänien tulevan suoraan jostakin avaruudesta, jota aamuisella koulumatkalla olin katsellut.

Äidin kertoman mukaan minut kuljetettiin paareilla kunnan terveysasemalle. Siellä olin tullut vähitellen tajuihini.

Vaikka tapahtuneesta on kulunut jo nelisenkymmentä vuotta, olen jokseenkin varma, että niistä kuulokoeäänistä pääni viiraaminen alkoi.
Onkohan aiheellista pyytää jonkinlainen korvaus pysyvästä haitasta ?

Otsikko: Vs: Ikävä muisto ala-asteelta
Kirjoitti: Jurmu Pintamo - 12.09.13 - klo:16:45
Onkohan aiheellista pyytää jonkinlainen korvaus pysyvästä haitasta ?
On!!
Otsikko: Vs: Ikävä muisto ala-asteelta
Kirjoitti: Sepedeus - 12.09.13 - klo:17:27

 Tuulia voi antaa kouvauksetta ;D
Otsikko: Vs: Ikävä muisto ala-asteelta
Kirjoitti: Opelmies - 12.09.13 - klo:17:37

Ja sorkkis antaa kahdellakympillä.
Otsikko: Vs: Ikävä muisto ala-asteelta
Kirjoitti: Werner - 13.09.13 - klo:07:29
1980 kävin Lauttakylän Kinossa katsomassa "Kolmannen asteen yhteys, erikoisversio".
Siinä kuului samankaltaisia huiluääniä, kuin kuulotestissä.
Jouduin syvään transsiin. Heräsin vasta seuraavalla viikolla.

Otsikko: Vs: Ikävä muisto ala-asteelta
Kirjoitti: Veeti - 13.09.13 - klo:07:48
1970-luvun alkupuolella ei ollut ala-asteita.
Otsikko: Vs: Ikävä muisto ala-asteelta
Kirjoitti: rööri-roope - 13.09.13 - klo:08:08
Täytyy tunnustaa, ellette ole jo huomanneet, että päässäni viiraa. Mutta onneksi sillai harmittomasti.
Mietin, mistä ihmeestä viiraaminen sai alkunsa ?
Pohdittuani asiaa tulin johtopäätökseen, että viiraaminen sai alkunsa kuulotestistä :

Elettiin 1970-luvun alkupuolta, kun äiti ilmoitti minut Keikyän peräkylän ala-asteelle.
Muistan elävästi lapsuuteni pimeät talviaamut, jolloin oli pakko repiä itsensä väkivalloin irti unen lämpimästä kohdusta ulos pakkaseen; yksinäinen hiihtoretki nietosten keskellä kirkkaan tähtitaivaan alla kohti punaista koulurakennusta.

 Eräänä helmikuisena aamuna minut määrättiin kovakorvaisuuden takia kuulotestiin. Minut ohjattiin pieneen huoneeseen, puusuksivaraston sakean tervanhajun halki. Yksinäisen lampun loisteessa kakkulapäinen keski-ikäinen terveyssisar, jolla oli mahtavat maitohinkkitissit, asetti suuret kuulokkeet päähäni ja alkoi väännellä laitteensa namikoita, jolloin aloin kuulla vuorotellen oikeasta ja vasemmasta korvastani kimeitä ja matalia ääniä, jotka tuntuivat tulevan jostakin kaukaisuudesta, ja lopulta katosivat liki olemattomiin. Minun piti käsilläni osoittaa, kummasta korvasta äänet kulloinkin kuuluivat. Maalaispoikana jouduin tietenkin pakokauhun valtaan. Luulin äänien tulevan suoraan jostakin avaruudesta, jota aamuisella koulumatkalla olin katsellut.

Äidin kertoman mukaan minut kuljetettiin paareilla kunnan terveysasemalle. Siellä olin tullut vähitellen tajuihini.

Vaikka tapahtuneesta on kulunut jo nelisenkymmentä vuotta, olen jokseenkin varma, että niistä kuulokoeäänistä pääni viiraaminen alkoi.
Onkohan aiheellista pyytää jonkinlainen korvaus pysyvästä haitasta ?

****** Kysy Apilakselta. Haiskahtaa selvältä salaliitolta  ;D ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Ikävä muisto ala-asteelta
Kirjoitti: Kesätuulia - 13.09.13 - klo:08:36
1970-luvun alkupuolella ei ollut ala-asteita.

No no Veeti... ei nyt takerruttais lillukanvarsiin.    :P
Otsikko: Vs: Ikävä muisto ala-asteelta
Kirjoitti: Klapikauppias - 13.09.13 - klo:09:59
1970-luvun alkupuolella ei ollut ala-asteita.

En tiedä miten oli noilla jumalan ja mtk:n hylkäämillä seuduilla, mutta täällä pohojammaalla aloitin nimen omaan ala-asteen vuonna 1971, ensimmäisenä ikäluokkana ;)
Otsikko: Vs: Ikävä muisto ala-asteelta
Kirjoitti: Jurmu Pintamo - 13.09.13 - klo:10:07
1970-luvun alkupuolella ei ollut ala-asteita.

Oli!! Valitettavasti!!
Otsikko: Vs: Ikävä muisto ala-asteelta
Kirjoitti: milkboi - 13.09.13 - klo:10:20
1970-luvun alkupuolella ei ollut ala-asteita.

Oli!! Valitettavasti!!
Oliko Vesilahella?nelivuotinen kiertokoulu ;D
Otsikko: Vs: Ikävä muisto ala-asteelta
Kirjoitti: Jurmu Pintamo - 13.09.13 - klo:10:21
1970-luvun alkupuolella ei ollut ala-asteita.

Oli!! Valitettavasti!!
Oliko Vesilahella?nelivuotinen kiertokoulu ;D
Ja vielä vastapäivään!!
Otsikko: Vs: Ikävä muisto ala-asteelta
Kirjoitti: Tapani - 14.09.13 - klo:06:22
1970-luvun alkupuolella ei ollut ala-asteita.
Peruskoulujärjestelmään siirtyminen toteutettiin koko maassa pohjoisesta alkaen asteittain vuodesta 1972 alkaen, ensimmäisenä Lapin lääni. Viimeisenä peruskoulujärjestelmään siirtyi pääkaupunkiseudun neljä kuntaa eli Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa vuonna 1977.
Peruskoulu jakautui vuoden 1998 loppuun asti kuusivuotiseen ala-asteeseen ja kolmevuotiseen yläasteeseen
Otsikko: Vs: Ikävä muisto ala-asteelta
Kirjoitti: BACKSPACE - 14.09.13 - klo:07:03
Werneri oppi siis jo koulussa "painamaan nappulaa"

Kumma että koulussa tutkittiin aisteista vain näkö- ja kuuloaistit. Mielestäni hajuaistikin olisi pitänyt tutkia  >:(
Otsikko: Vs: Ikävä muisto ala-asteelta
Kirjoitti: Herpertti - 14.09.13 - klo:09:07
1970-luvun alkupuolella ei ollut ala-asteita.

Kyyllä ilimanen kouluruuan jako aloitettiin jo kolkytluvulla  :D
Otsikko: Vs: Ikävä muisto ala-asteelta
Kirjoitti: Aladeen Matafuka - 14.09.13 - klo:10:32
Kyllä siinä nyt olis sitä terkkarin *****u pyydettävä takautuvasti.