Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Veeti - 08.04.13 - klo:02:38
-
Veeti oli ehtosella kokouksessa, missä käsiteltiin virallisten asioitten ulkopuolella Suomen maatalouden EU-liittymissopimusta.
Yhteinen näkemys oli, että Suomella oli huonot neuvottelijat asialla (tuho-Ahon kepuhallitus). Suomen neuvottelijat tavoittelivat oikeutta maksaa omista varoista mahdollisimman korkeat tundratuet, kun muut maat yrittivät saada lypsettyä mahdollisimman paljon EU-rahaa itselleen.
Hyvän kuvan Suomen neuvottelijoitten älynlahjoista antaa se, että Suomi vaati LFA-tukea koko maahan, mikä ei ollut edes mahdollista silloisten EU-lakien mukaan. Paukut tuhlattiin vääriin asioihin.
Lisäksi Suomen maatalouden liittymisneuvotteluja veti Heikki Haavisto, ulkoministeri, silloin kun ulkoministerin hommista ehti ja sattui olemaan neuvottelupöydässä hereillä.
-
...eikä pidä unohtaa, että MTK vaati heti jäsenyyden alussa Etelä-Suomen tukiin suuria leikkauksia, mm. nuorten viljeliöitten tuki pois, C-alueella maksetaan edelleenkin, EU:n määräämät AB-alueen investointituet pois ym ym ym.
Olisi ollut Suomen maatalouden ja koko Suomen kannalta parempi, jos Hannu Aho olisi pysynyt muurarina ja Paavo Lintula olisi keskittynyt runonlausuntaan.

Ja Salolainen lintubongarina..

Neuvotteluissa kun on mukana aina toinenkin osapuoli.
-
äääää, se mitään olis meinannu! toinen osapuolihan se oli kehysriihessäkin, - ek, mutta mitä se nyt meinasi? ei tullu villoja vaan hirveesti porua! ja kyllä kokoomus olis yksinkin neuvotellu paljon huonomman sopimuksen maalle, ei siinä ey:tä olis edews tar*****!
mutta olihan se hyvä että suomi sai neuvotella helevetin moisella kiireellä ja mistään asioista selvää ottamatta tollasenkii sopimuksen. mutta senhän kokoomus halusikin, maatalous ei ole kokkareitten murheita, siitä saa vastata muut. mitä' siitä vaikka se aika isoa osaa vielä tuolloin näyttelikin väestössä. ainakin ruokana.
-
Veeti oli ehtosella kokouksessa, missä käsiteltiin virallisten asioitten ulkopuolella Suomen maatalouden EU-liittymissopimusta.
Yhteinen näkemys oli, että Suomella oli huonot neuvottelijat asialla (tuho-Ahon kepuhallitus). Suomen neuvottelijat tavoittelivat oikeutta maksaa omista varoista mahdollisimman korkeat tundratuet, kun muut maat yrittivät saada lypsettyä mahdollisimman paljon EU-rahaa itselleen.
Hyvän kuvan Suomen neuvottelijoitten älynlahjoista antaa se, että Suomi vaati LFA-tukea koko maahan, mikä ei ollut edes mahdollista silloisten EU-lakien mukaan. Paukut tuhlattiin vääriin asioihin.
Lisäksi Suomen maatalouden liittymisneuvotteluja veti Heikki Haavisto, ulkoministeri, silloin kun ulkoministerin hommista ehti ja sattui olemaan neuvottelupöydässä hereillä.
Neuvotteluissa kun on mukana aina toinenkin osapuoli.
Niin on: EU:n puolelta olivat osaavat neuvottelijat, jotka olivat aina hereillä.
-
ja suomesta laitettuna suurinpiirtein housut kintuissa neuvottelijat joilla ei paljonkaan tietoa siitä mistä neuvoteltiin, johtotähtenä salolainen joka halusi halvan viinan perään halpaan autoon naimaan rajattomasti! noooo, sitähän saatiin paitti autot edelleenkään niiiin halpoja!

Eiköhän tämän maatalouden liittymissopimuksen neuvotellut kepu, Haavisto+Härmälä.
-
esko aho esitti että liittymistä siirretään
koska pääneuvottelija pertti tuho salolainen kokoomus koijarin
neuvottelema sopimus oli perseestä ,kuten veetikin sanoi ;D
mutta kakolaisilla ja sosialisteilla oli hirvittävä vallankiima eu pöytiin
kuseksimaan
http://www.perttisalolainen.fi/
semmonen kakolainen
"Lipposen hallitus romutti
kansallisen sopeutuspaketin
eu-sopimuksen toteuttamisessa päästiin Ahon
hallituksen aikana hyvin liikkeelle, kun ajatuk-
sena oli, että kaikki tuet käytetään täysimääräi-
sesti.
Hurjalta alkoi näyttää vasta sitten, kun Paa-
vo Lipposen uusi hallitus aloitti keväällä 1995 ja
romutti heti ensi töikseen kansallisen sopeutus-
paketin rajuilla määrärahaleikkauksilla.
Leikkauksia perusteltiin valtiontalouden vai-
keuksilla. Silloin selitettiin, että maataloudel-
ta pitää leikata samalla juustohöyläperusteella
kuin muilta, vaikka paketti oli vasta kääritty ko-
koon valtiontalouden vaikeudet tietäen.
Käytännössä maataloudelta leikattiin rajum-
min kuin muilta, sillä varsinaisten tukileikkaus-
ten lisäksi viljelijöihin kohdistuivat myös muut
budjetin yleiset säästötoimet. mtk:ssa laskettiin,
että tämän vuoksi menetykset olivat maatalous-
väestölle moninkertaiset muihin verrattuna.
Pahalta näytti etenkin sen vuoksi, että 750
miljoonan markkaan nousseiden tukileikkaus-
ten jälkeen liittymissopimusta oli vaikeaa hyö-
dyntää täysimääräisesti niin kuin oli tarkoitus."
missä kakolaispaskat
siellä rosvot
missä kokoomuslaisen veetin faktat :o
kakojen ääretön eu pöytiin kusikiima esti oikeat neuvottelut ;D

Se kansallinen paketti oli niin posketon, ettei siitä ollut tarkoituskaan pitää kiinni. Jos Esko tuho Aho olis päässyt toiselle kaudelle, niin samalla lailla olisi leikattu. Paketin tarkoitus oli vaan varmistaa äänestyksen tulosta. ;D
-
Veeti oli ehtosella kokouksessa, missä käsiteltiin virallisten asioitten ulkopuolella Suomen maatalouden EU-liittymissopimusta.
Yhteinen näkemys oli, että Suomella oli huonot neuvottelijat asialla (tuho-Ahon kepuhallitus). Suomen neuvottelijat tavoittelivat oikeutta maksaa omista varoista mahdollisimman korkeat tundratuet, kun muut maat yrittivät saada lypsettyä mahdollisimman paljon EU-rahaa itselleen.
Hyvän kuvan Suomen neuvottelijoitten älynlahjoista antaa se, että Suomi vaati LFA-tukea koko maahan, mikä ei ollut edes mahdollista silloisten EU-lakien mukaan. Paukut tuhlattiin vääriin asioihin.
Lisäksi Suomen maatalouden liittymisneuvotteluja veti Heikki Haavisto, ulkoministeri, silloin kun ulkoministerin hommista ehti ja sattui olemaan neuvottelupöydässä hereillä.
juuuu,,,,nyt kokoomuslaiset haluavat antaa mahdollisimman paljon kansallista
rahaamme etelä-eurooppaan vaston nykyisiä EU-lakeja,,,,,,paukut menee taas väärään
paikkaan :P
-
Veeti oli ehtosella kokouksessa, missä käsiteltiin virallisten asioitten ulkopuolella Suomen maatalouden EU-liittymissopimusta.
Yhteinen näkemys oli, että Suomella oli huonot neuvottelijat asialla (tuho-Ahon kepuhallitus). Suomen neuvottelijat tavoittelivat oikeutta maksaa omista varoista mahdollisimman korkeat tundratuet, kun muut maat yrittivät saada lypsettyä mahdollisimman paljon EU-rahaa itselleen.
Hyvän kuvan Suomen neuvottelijoitten älynlahjoista antaa se, että Suomi vaati LFA-tukea koko maahan, mikä ei ollut edes mahdollista silloisten EU-lakien mukaan. Paukut tuhlattiin vääriin asioihin.
Lisäksi Suomen maatalouden liittymisneuvotteluja veti Heikki Haavisto, ulkoministeri, silloin kun ulkoministerin hommista ehti ja sattui olemaan neuvottelupöydässä hereillä.
Neuvotteluissa kun on mukana aina toinenkin osapuoli.
Niin on: EU:n puolelta olivat osaavat neuvottelijat, jotka olivat aina hereillä.
juu eiköös se pääneuvottelija ollutkin kreikkalainen ??? ne on aina hereillä 8)

Kreikka oli vaan puheenjohtaja maa. Siinä se Kreikan osuus ja siksi sopimus allekirjoitettiin Korfulla ;D
-
mutta tuliko paikalliselta ek:lta sinne ohjeet oudosti joku lappu pöydälle? muuta kaikesta huolimatta mikä helevetin kiire silloinkin piti olla niissä neuvotteluissa? ei ole suomessa totuttu sellaiseen hönkään, ja tulokset näkyy pitkään. eihän rassukoilla edes ollut tiedossa mistä neuvoteltiin todella. noooo, päästiin sentäs mukaan autuuteen.
-
"Äänestyksessä kysyttiin, tulisiko Suomen liittyä Euroopan unionin jäseneksi neuvotellun sopimuksen (liittymissopimuksen) mukaisesti. Sopimuksen mukaista jäsenyyttä kannatti 56,9 % ja vastusti 43,1 %. Äänestysaktiivisuus oli 74,0%. Kuudessa pohjoisimmassa vaalipiirissä yli puolet vastusti ja muissa vaalipiireissä yli puolet kannatti jäsenyyttä.[9]
Kyselytutkimusten mukaan maanviljelijöistä peräti 94 % vastusti jäsenyyttä, mutta muissa keskeisissä ammattiryhmissä kannattajat olivat enemmistönä."
ja kokoomuspaskat heti kun pääsivät lippos hallitukseen niin kusivat äänestäjiä silmään tuhoamalla sopimuksen
on ne kakot rosvojen rosvoja
-
Veeti oli ehtosella kokouksessa, missä käsiteltiin virallisten asioitten ulkopuolella Suomen maatalouden EU-liittymissopimusta.
Yhteinen näkemys oli, että Suomella oli huonot neuvottelijat asialla (tuho-Ahon kepuhallitus). Suomen neuvottelijat tavoittelivat oikeutta maksaa omista varoista mahdollisimman korkeat tundratuet, kun muut maat yrittivät saada lypsettyä mahdollisimman paljon EU-rahaa itselleen.
Hyvän kuvan Suomen neuvottelijoitten älynlahjoista antaa se, että Suomi vaati LFA-tukea koko maahan, mikä ei ollut edes mahdollista silloisten EU-lakien mukaan. Paukut tuhlattiin vääriin asioihin.
Lisäksi Suomen maatalouden liittymisneuvotteluja veti Heikki Haavisto, ulkoministeri, silloin kun ulkoministerin hommista ehti ja sattui olemaan neuvottelupöydässä hereillä.
Neuvotteluissa kun on mukana aina toinenkin osapuoli.
Niin on: EU:n puolelta olivat osaavat neuvottelijat, jotka olivat aina hereillä.
juu eiköös se pääneuvottelija ollutkin kreikkalainen ??? ne on aina hereillä 8)
Kreikka oli vaan puheenjohtaja maa. Siinä se Kreikan osuus ja siksi sopimus allekirjoitettiin Korfulla ;D
Niin oli ja Kreikalaisten sosialisti neovottelia ei antanut mistään periksi( yritti varmaan Suomalaisten omaksi parhaaksi pitää Suomea erossa eu:sta!) Heti kun Saksan Klaus Kikkeli tuli neuvottelu pöytään alkoi sopimustekstiin tulla joustoja ja tulkinnan varaisuuksia!(Saksa varmaan pelkäsi että perkeleen Kreikalaiset tuhoavat tämänkin diilin maksajan velkojensa maksajan löytämisestä!)
-
...eikä pidä unohtaa, että MTK vaati heti jäsenyyden alussa Etelä-Suomen tukiin suuria leikkauksia, mm. nuorten viljeliöitten tuki pois, C-alueella maksetaan edelleenkin, EU:n määräämät AB-alueen investointituet pois ym ym ym.
Olisi ollut Suomen maatalouden ja koko Suomen kannalta parempi, jos Hannu Aho olisi pysynyt muurarina ja Paavo Lintula olisi keskittynyt runonlausuntaan.
kyllä Aho ja Lintula on hoitanu asiansa ihan mallikkaasti kun veetillä riittää aikaa ja jaksamista parkua joka yö vuodesta toiseen samaa itkuvirttä, ei huonossa taloudellisessa tilanteessa olevalla miehellä riitä aika ja jaksaminen tuommoseen
tietenkin on eri asia jos rouva tuo leivän pöytään mutta onko semmonen perheen pää enää mies ollenkaan ;) ;D 8) :-\
-
Muistan vuonna -95 ,kun Salolainen tuli koneesta ja heilutteli sitä paperia ,vanha isäni totesi ,että tuo ei taida hyvää tietää.
-
Syksyllä oli joku Eurooppa-päivä, kun piti ihan liputtaakkin. Fantasiset fanfaarit soi ympärillä.
Studio 55-ohjelmassa vieraili silloin muuan Pertti Salolainen, joka kehua retosti oikein olan takaa,kuinka paljon HÄN sai maataloudelle rahaa.
Mitä ihmettä tuo Veetieemeli oikein vinkuu, kun sekoomustoveri puhuu tommosia?

Höh, kuinka vähiin olisi rahat jääneetkään, jos Pepe ei olisi saanut edes pikkuisen hankittua.
Haavisto+co hakivat vain oikeutta maksaa pirusti omista varoista tundratukia.

semmosta se kokoomus rosvojen homma on ;D
perseelleen menee heiltä kaikki
eu papereista lähtiin ;D

Jos rosvoista puhutaan niin pahenpaa rosvokaartia kuin kepu, ei löydy mistään. Kepu rosvosi nuorten- kansanterveyden- ja asuntorakentamisen rahat omaan käyttöön. ;D