Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Paalaaja - 29.12.12 - klo:20:28
-
Alla erään kokeneen suomalaisen vaikuttajan puheenvuoro. Lukekaapa teksti, ja miettikää analyysia. Kommentoikaa, ja tutkikaa kirjoittajan identiteetti vasta sen jälkeen alla olevasta linkistä.
Taloudessa ei ole paluuta entiseen
Suomessa ja Euroopassa pitää nyt uskaltaa tehdä päätöksiä, jotka eivät aina ole kansalaisten mieleen.
Suomi elää keskellä vaikeaa talouskriisiä, joka on kestänyt jo yli neljä vuotta. Uskomme yhä, että piina on tilapäinen ja palaamme entiseen, kunhan eurooppalainen rahoitusjärjestelmä saadaan vakautetuksi ja muiden euromaiden velkaongelmat kuriin. Se on väärä ja vaarallinen oppi. Paluuta vanhaan ei ole.
Kehittyneen maailman talouskriisin juuret eivät ole pankkien holtittomassa riskinotossa, valtioiden huonossa taloudenpidossa tai kehnoissa suhdanteissa. Ongelmien ydin on läntisen hyvinvoinnin perustan jo pitkään jatkunut hiipuminen.
Rakenteelliset heikkoudet sekä globaalin kilpailukyvyn heikentyminen ovat peittyneet yksityisen ja julkisen velanoton luomaan kuplaan samaan tapaan kuin Suomessa 1980-luvun lopulla.
Nyt lysti on loppu – Atlantin molemmilla puolilla. Edessä on vain kaksi vaihtoehtoa: koko talouden perustan pitkäjänteinen remontti tai ajautuminen taloudellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti näännyttävään kierteeseen.
Vaikka amerikkalaiset ovat eläneet yli varojensa eurooppalaisia suruttomammin, maan järjestelmä on alkanut korjata itseään vanhaa mannerta ripeämmin. Rahoitusjärjestelmä on tervehtynyt, ja mikä tärkeintä tulevan kasvun kannalta, asuntokupla on puhjennut ja hinnat kääntyneet kasvuun. Toki Yhdysvaltain politiikkaa riivaava syvä kahtiajako ja yhteistyökyvyttömyys voivat vielä pilata orastavan elpymisen.
Yhdysvalloilla on Eurooppaan nähden kaksi valttia, jotka tekevät uuden nousun helpommaksi. Vaikka suurten ikäluokkien eläkkeelle jääminen koettelee sielläkin, väestö kasvaa yhä. Tällä vuosikymmenellä Yhdysvaltain asukasluvun ennustetaan kasvavan lähes 30 miljoonalla eli melkein kymmenellä prosentilla. Uudet asukkaat tarvitsevat asuntoja, infrastruktuuria ja palveluja.
Toinen erottava tekijä on energia. Liuskekaasun ja -öljyn ansiosta Yhdysvaltain energiaomavaraisuus kasvaa. Rohkeimpien ennusteiden mukaan maasta tulee vuoteen 2020 mennessä maailman suurin öljyntuottaja. Voi sanoa, että amerikkalaiset ovat ainakin aloittaneet etenemisen kohti uutta.
Euroopassa kaikki energia menee rahoituskriisin hoitoon. Pankkijärjestelmän tervehdyttäminen ja julkisen talouden menojen leikkaukset ovat elintärkeitä tulevaisuuden kannalta, mutta vielä tärkeämpää on luoda edellytyksiä Euroopan pitkän aikavälin kilpailukyvylle. Jos talouksia ei saada kasvuun, velkaongelmista ja julkisen talouden alijäämistä tulee kroonisia.
Asenteita ja toimintatapoja on muutettava radikaalisti. Perimmäinen ongelma ei ole instituutioissa ja konstituutioissa, niin kuin olemme viimeiset pari vuosikymmentä uskotelleet. Yhteinen valuutta ei ole pelastus, jos emme ymmärrä sen vaatimuksia ja osaa elää sen mukaisesti.
Suomen ja Ruotsin vertailu antaa hyvän käytännön esimerkin. Kun Suomi liittyi euroalueeseen, monet olivat valmiit ennustamaan länsinaapurille vaikeita aikoja. Toisin on käynyt. Ruotsi on yksi Euroopan vahvimmista talouksista.
Selitys tähän on hyvin yksinkertainen. Ruotsalaiset ovat muita – myös suomalaisia – paremmin ymmärtäneet avoimen globaalin talouden vaatimukset. Kustannukset ja palkkakehitys on mitoitettu vientisektorin suorituskyvyn mukaan. Sekä eläkejärjestelmän että julkisen talouden kestävyyden suhteen länsinaapuri on elänyt muuta Eurooppaa kaukonäköisemmin. Ruotsi ei ole vain diskuteerannut vaan myös pannut toimeksi.
Suomen ja Euroopan kohtalot ovat kytkyssä toisiinsa. Molemmat tarvitsevat samoja lääkkeitä, ja lääkitys on aloitettava nopeasti. Eurooppalaisen hyvinvoinnin tulevaisuus riippuu onnistumisesta kolmessa asiassa. Ensimmäinen niistä on teollisen perustan kestävyys.
Amerikkalaiset löivät perusteellisesti laimin teollisen kilpailukykynsä ja uskoivat palveluvetoiseen talouteen. Siellä käänne on jo alkanut ja energiaomavaraisuuden nopea vahvistuminen ruokkii uusteollistumista.
Eurooppa tarvitsee nopeasti selvän teollisen strategian. Siihen kuuluu vastuu ympäristöstä, ihmisoikeuksista ja sosiaalisesta hyvinvoinnista, mutta se pitää kantaa niin, ettemme ammu itseämme jalkaan.
Euroopalla ja etenkin Suomella on mahdollisuus nousta maailman kärkeen tekniikan soveltajana. Seuraava suuri tekninen murros syntyy siitä, että fyysinen ja digitaalinen yhdistyvät.
Informaatiotekniikka tarjoaa huikeita mahdollisuuksia, mutta niiden hyödyntäminen vaatii olemassa olevien järjestelmien perusteellista uudistamista ja luovia ratkaisuja liikenteessä ja logistiikassa, koulutuksessa, turvallisuudessa sekä etenkin terveydenhuollossa.
Kolmas kohtalonkysymys on julkisen sektorin tehokkuus ja luotettavuus. Euroopan on luovuttava uskomuksesta, että tehokkuus palvelujen tuottamisessa on uhka sosiaalisuudelle ja inhimillisyydelle. Asiahan on täsmälleen päinvastoin. Verovarojen tehoton käyttö on suurin uhka niille, jotka ovat julkisista palveluista eniten riippuvaisia.
Tähän liittyy toinen syvään juurtunut eurooppalainen harha: yksityinen voiton tavoittelu ei sovi yhteen julkisten tehtävien kanssa. Tämä oppi voi hyvin myös Suomessa, niin kuin kunnallisvaalien alla näimme. Jos julkisen sektorin toimijat eivät saa käyttää hyväkseen parasta yksityisen sektorin osaamista, julkisen talouden tervehdyttäminen jää tyhjäksi puheeksi.
Tie uuteen vaatii johtajuutta – sekä yksityisellä että julkisella puolella. Pitää uskaltaa tehdä asioita, joihin yleinen mielipide suhtautuu epäilevästi, jopa vihamielisesti.
Päättäjien on hyvä muistaa, miten pitää toimia, jos aikoo johtaa orkesteria. Täytyy kääntää selkä yleisöön. Nykyisten haasteiden keskellä Soinin pelko tai yleisen mielipiteen mielistely ei ole viisauden alku – ei hallituksessa eikä oppositiossa.
Tekijät esiin. Eikä tekemiseksi lueta sitä, että kirjoitetaan papereita tai torjutaan toisten tekemiä ehdotuksia.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Vieraskyn%C3%A4+Taloudessa+ei+ole+paluuta+entiseen/a1305631881708

http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/06/13/maksakaa-tai-lehman-morko-tulee/201231329/170
Höynäytetty kansa ::)
-
Luulenpa, että Suomessa ei ole pahemmin valmiuksia muutoksiin vielä pitkään aikaan.

Ei, kun niitä malleja annetaan harvardista saakka, liekkö tuleva nobelisti.
http://www.youtube.com/watch?v=qcN6bZ56oHQ
-
Alla erään kokeneen suomalaisen vaikuttajan puheenvuoro. Lukekaapa teksti, ja miettikää analyysia. Kommentoikaa, ja tutkikaa kirjoittajan identiteetti vasta sen jälkeen alla olevasta linkistä.
Taloudessa ei ole paluuta entiseen
Suomessa ja Euroopassa pitää nyt uskaltaa tehdä päätöksiä, jotka eivät aina ole kansalaisten mieleen.
Päättäjien on hyvä muistaa, miten pitää toimia, jos aikoo johtaa orkesteria. Täytyy kääntää selkä yleisöön. Nykyisten haasteiden keskellä Soinin pelko tai yleisen mielipiteen mielistely ei ole viisauden alku – ei hallituksessa eikä oppositiossa.
Tekijät esiin. Eikä tekemiseksi lueta sitä, että kirjoitetaan papereita tai torjutaan toisten tekemiä ehdotuksia.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Vieraskyn%C3%A4+Taloudessa+ei+ole+paluuta+entiseen/a1305631881708
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/06/13/maksakaa-tai-lehman-morko-tulee/201231329/170
Höynäytetty kansa ::)
Et tainnut Jeeppi ymmärtää ensimmäistäkään sanaa, kuin moisen linkin "keskusteluksi" paiskasit?

--Mikä on visio tulevaisuudesta.Semmoiset toimialat jotka tuottavat?

Mitä minulta on jäänyt ymmärtämättä, sen ensimmäisen ja viimeisen sanan välistä ::) ?

Kyll Jeeppi ymmärsi täysin Esko tuho Ahon uskottavuuden. ;D

>kirjoittajan identiteetti
Paska äijä
-
Aho on ihan oikeassa ja sepekin tietää sen. Asenneongelma henkilöä kohtaan estää aattelun ;D
-
kyllähän soinikin on jo aikoja sitten sanonut että piikki kiinni
mutta kyllä muutos näkyy joillekkin olevan vaikeaa :o

Se piikki on ongelmista pienin! Paljon suurempi ongelma on saavutettujen etuoikeuksien "Eyes wide shut" porukka. Ruotsi juoksee edellämme, eikä sillä ole mitään tekemistä valuutan nimen kanssa:
"Selitys tähän on hyvin yksinkertainen. Ruotsalaiset ovat muita – myös suomalaisia – paremmin ymmärtäneet avoimen globaalin talouden vaatimukset. Kustannukset ja palkkakehitys on mitoitettu vientisektorin suorituskyvyn mukaan. Sekä eläkejärjestelmän että julkisen talouden kestävyyden suhteen länsinaapuri on elänyt muuta Eurooppaa kaukonäköisemmin. Ruotsi ei ole vain diskuteerannut vaan myös pannut toimeksi."
Tuossa alleviivatussa kiteytyy tulevaisuuden kannalta se keskeisin sisäistettävä asia.
-
Aho on ihan oikeassa ja sepekin tietää sen. Asenneongelma henkilöä kohtaan estää aattelun ;D
Nobelisti, hoa hoa hoa ;D
-
Aho poljettiin maan rakoon kun hän esitti työreformia.
http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelma?tunniste=kesktyoreformi1998
Se ei AY:lle passannut. Olisiko tuosta AY-liikkeestä vientituotteeksi? Johonkin vihollismaihin vaikka.
-
"Eurooppa tarvitsee nopeasti selvän teollisen strategian. Siihen kuuluu vastuu ympäristöstä, ihmisoikeuksista ja sosiaalisesta hyvinvoinnista, mutta se pitää kantaa niin, ettemme ammu itseämme jalkaan."
rikkidirektiivi ja kioto.. ???
-
Aho poljettiin maan rakoon kun hän esitti työreformia.
http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelma?tunniste=kesktyoreformi1998
Se ei AY:lle passannut. Olisiko tuosta AY-liikkeestä vientituotteeksi? Johonkin vihollismaihin vaikka.
Kuulostaako jotenkin tutun ajankohtaiselta?
"Suomen mallin mukainen työreformi yhdistää työttömien, työssäkäyvien ja yrittäjien edut. Keskusta haluaa rakentaa yhteistyötä näiden ryhmien välillä kaikkien suomalaisten parhaaksi.
Nykyinen tilanne on huono kaikkien kannalta: työtön on alistettu toimettomuuteen, palkansaaja liian kireään työtahtiin ja korkeaan verotukseen eikä yrittäjälle synny yrittämisen ja työllistämisen edellytyksiä.
Sopimusyhteiskunnalla Lipposen hallitus ja korporaatioiden johto tarkoittavat sopimista vanhojen järjestelmien ylläpitämisestä. Tämän tilalle pitää luoda uudistuksiin kykenevä "uusi kolmikanta" työttömän, yrittäjän ja työssäkäyvän yhteisten etujen pohjalta."
-
mutta eikö olekin kiva kun meille on syntynyt uusi asukasryhmä; komeroituneet!
onhan sekiva kun ei niistä ole paljonkaan harmia yhteiskunnalle, paitsi lähes tyhjät huoneistot täynnä rojua, mutta asumuksia ei voi myydä/vuokrata käyttöön kun niissä jo joku komeroitunut. kyllä nyky-yhteiskunta ei ole yhtään sen parempi kuin se mitä aho aikoinaan kaavaili vaikka eräät väittää toista, siirtymä vaan tapahtui pakolla.
-
http://ec.europa.eu/competition/state_aid/studies_reports/expenditure.html
Tuossa muuten tosi hyvä linkki. Sieltä voi katsella kuinka soomipoika maksaa itse varakkaana kaikki tukiaisensa. ;)
-
Pula-ahon talousopit ovat edelleenkin perseestä. >:(
-
Oli ihan mukava kuunnella tässä jokunen päivä sitten metässä, miten ylellä keskustelivat oluen hinnan muutoksesta viimeisten muutamien vuosien varrella. Siinä todettiin seuraavanlainen yhtälö. Kun oluen nimellishinta on ehkä noussu kaupoissa ja etenkii kuppiloissa, niin samaan aikaan Suomalaisen palkkataso on noussu 42%, jolloin huomataan, miten oluen hinta suhteessa palkkakehitykseen onkii laskenu. Samaan aikaan - ja samassa asiayhteydessä - todettiin, miten Saksassa samainen palkkojen nousu on ollut 13% tuolla samalla aikajänteellä. Mutta mitäpäs ne Saksassa onkaan taloudenpidon päälle koskaan ymmärtäneet.
-
http://ec.europa.eu/competition/state_aid/studies_reports/expenditure.html
Tuossa muuten tosi hyvä linkki. Sieltä voi katsella kuinka soomipoika maksaa itse varakkaana kaikki tukiaisensa. ;)
eikö irtoa räkytystä kummempaa? ;D ;D
Pullaperseet esittää syiksi emua ja euroa. Ne onkin kansalle selkeitä pelsepuupeja, toisin kuin omien rakenteiden ja järjestelmien toimivuus. Oppositio ei voikaan erottua hallituksen linjasta, kun kaikki katselevat taaksepäin. Eri peileistä vaan. Ay-liike on tietysti stagnaatiosta päävastuussa, muttei se kykenisi tähän ilman paskannahkean "porvariklikin" apua. Yhdessä päätetään, ettei mitään muuteta. Poliittinen linjanveto keskittyy pilkunnysväämiseen kotimaassa ja kriisipalojen sammutteluun euroopassa. Mihinkään rakentavaan ei jäänyt aikaa :(
Devalvaatiointoilijoille pitää taas kerran selittää, että sitä tarvittaisiin silloin kuin poliittinen päätöksenteko epäonnistuu ja kilpailukyky menee. Naapurimaassa tämä oivallettiin jo paljon aiemmin. Meillä pienikin muutos on ihan mahdoton ajatus, koska harmaata valtaa, siis sitä kolmikantavaltaa, jota ei missään demokraattisessa päätöksenteossa nähdä eikä mitata, siirretään siinä toisille toimijoille. Tässä vallankäytön kakkoskerroksessahan ei ole edustettuina muita kuin suurteollisuus eli työnantajat ja palkansaajat. Valtiolla rooli on pienempi. Tuossa kerroksessa pidetään mahdottomana sitä, että sananvaltaa saisivat jotkut muutkin....
-
yksityistämisen ideologia tulee ja pelastaa kaiken :o

Mä en niinkuin Esko tuho Ahona rupeis selittelemään yhtään mitään kuinka pitää tehdä. Suomi on menettänyt 17x 1000 miljoonaa sillä kun Ekon hallitus neuvotteli maatalouden liittymisen unioniin niin huonolla viitesadolla. Se sopi kepulle, kun etelä-pohjanmaa saatiin C-alueeseen ja Suomelle lupa repiä rehelliseltä suomalaaselta veronmaksajalta 142 tuki. ;D
2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Total per country difference 2011-2010
EU-27 15655,09 8968,40 11976,64 10131,35 10185,09 11183,95 11041,14 10355,87 9200,85 9001,12 107699,50 -199,74
Belgium/Belgique/België 150,29 171,32 187,87 152,31 115,50 102,30 115,35 117,74 113,75 89,44 1315,86 -24,30
Bulgaria/България 0,75 0,00 0,00 0,00 0,00 196,36 206,24 157,96 18,90 19,31 599,51 0,41
Czech Republic/Česká republika 0,00 0,00 249,73 217,58 284,30 237,04 238,72 222,28 225,03 220,12 1894,80 -4,91
Denmark/Danmark 165,44 144,37 126,61 137,37 129,47 121,59 108,49 115,79 93,21 92,06 1234,40 -1,14
Germany/Deutschland 1627,86 1411,97 1457,02 1308,87 1207,19 896,94 1166,82 868,34 761,88 892,35 11599,24 130,46
Estonia/Eesti 0,00 0,00 37,05 28,90 28,08 25,99 29,05 31,52 29,03 33,68 243,29 4,65
Ireland/Éire 1338,22 203,05 131,62 143,05 158,88 432,93 1151,39 736,48 705,22 379,00 5379,84 -326,22
Greece/Ελλάδα 33,78 204,43 124,10 94,56 151,94 338,13 229,96 228,78 210,53 413,64 2029,85 203,11
Spain/España 178,57 454,18 475,71 550,75 951,80 742,50 750,92 635,47 539,24 689,92 5969,05 150,68
France 1234,85 1936,75 2311,57 1403,78 1355,70 1430,54 1564,48 1686,37 1809,79 1441,49 16175,33 -368,30
Italy/Italia 7021,95 459,28 1120,83 695,78 691,29 1004,10 851,50 758,34 829,01 833,31 14265,39 4,31
Cyprus/Κύπρος/Kıbrıs 0,00 0,00 63,51 24,77 11,97 33,35 31,51 110,57 26,98 22,40 325,06 -4,57
Latvia/Latvija 0,00 0,00 41,84 90,92 149,16 69,69 9,99 33,51 31,17 53,86 480,14 22,68
Lithuania/Lietuva 0,00 0,00 106,73 102,66 93,52 141,75 94,89 89,33 79,32 85,98 794,17 6,66
Luxembourg 53,93 58,17 56,71 41,84 39,71 29,64 19,85 20,74 21,31 22,19 364,09 0,89
Hungary/Magyarország 0,00 0,00 352,91 608,14 365,64 329,55 223,60 226,88 198,74 238,16 2543,62 39,42
Malta 1,46 0,56 19,92 24,92 23,78 20,00 15,23 13,65 11,06 4,58 135,17 -6,48
Netherlands/Nederland 1014,69 926,25 839,21 720,04 421,67 699,03 698,60 757,66 655,11 697,04 7429,30 41,94
Austria/Österreich 239,55 207,36 211,60 163,94 188,09 196,14 187,77 183,63 182,27 188,69 1949,04 6,42
Poland/Polska 9,90 25,67 1046,17 1061,91 1142,16 550,40 714,14 645,61 675,63 680,62 6552,19 4,99
Portugal 73,81 67,97 133,92 45,90 19,40 26,59 23,93 18,16 11,10 4,54 425,32 -6,56
Romania/România 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 1193,09 594,51 680,07 100,95 259,85 2828,47 158,90
Slovenia/Slovenija 25,22 20,55 115,05 88,93 87,42 78,22 75,66 73,61 75,19 68,15 707,99 -7,04
Slovakia/Slovensko 0,00 0,16 22,42 41,17 55,90 33,44 58,16 70,29 56,45 10,01 347,99 -46,45
Finland/Suomi 1420,50 1453,01 1510,82 1629,40 1583,53 1470,15 1266,74 1249,61 1246,67 1194,59 14025,02 -52,08
Sweden/Sverige 70,44 97,31 86,74 95,19 216,20 181,11 107,98 116,05 54,95 41,20 1067,18 -13,76
United Kingdom 993,87 1126,03 1146,98 658,65 712,80 603,41 505,69 507,44 438,36 324,93 7018,17 -113,43
-
http://ec.europa.eu/competition/state_aid/studies_reports/expenditure.html
Public expenditure on R&D&I as % of GDP (2011)
Tuossa taulukossa Suomi ykkösenä, ihänäääää ;)
-
Eri peileistä vaan. Ay-liike on tietysti stagnaatiosta päävastuussa, muttei se kykenisi tähän ilman paskannahkean "porvariklikin" apua. Yhdessä päätetään, ettei mitään muuteta. Poliittinen linjanveto keskittyy pilkunnysväämiseen kotimaassa ja kriisipalojen sammutteluun euroopassa. Mihinkään rakentavaan ei jäänyt aikaa :(
Konsensushallitukset, joissa on mukana porvareita(?) ja vasemmistolaisia ovat aina jonkinlaisia kompromissejä. Ei ne pysty mitään radikaaleja muutoksia tekemään. Meillä 2000-luvulla tämä porvarihallitus oli mahdollisuus, mutta se oli pettymys. Touhu oli semmoista vetelää. Semmoista virkamiesmäistä asioiden siirtelyä. Se oli mahdollisuus, mutta sitä ei käytetty hyväksi. Olisi voinut tehdä niin paljon kaikenlaista. En tiedä kuinka iso ongelma AY-liike loppujen lopuksi on, mutta paljon sitä varotaan porvarienkin puolella. Luulisin, että teollisuuden ehdoilla kuitenkin mennään. Isot pojat sanoo, että linnarauha, näillä ehdoilla selvitään. Hyvänä aikana tilanne on hallinnassa, mutta heti kun huonompi aika alkaa, niin tulee kova poru, että tarttis tehdä jotain. Yhteiskunnalliset muutokset eivät kuitenkaan käy käden käänteessä. Pitäsi pedata hommaa valmiiksi, että sitten kun mahdollisuus, niin isketään. Ongelma on myöskin tuo, että porvareissa(?) on paljon palkansaajien edustajia, niiden etu on taas usein sama kuin demarien ja ay-liikkeen. Sellaisen persaukisen pienyrittäjän ja itsekseen selviävän ihmisen asioita ei hoida kukaan. Kyllä mää tota Ahon ja Viinasen porvarihallitusta pidän kuitenkin parempana kuin tätä jälkimmäistä. Silloin saatiin ainakin yritysverotusta rukattua siihen suuntaan, että Suomi oli ainakin hetken aikaa kiinnostava maa investoinneille.
-
Ammattiyhdistys on sangen lempeä pienyrittäjiä kohtaan, maanrakennus, rakennus, kuljetus ja ravintola-aloilla valta-osalle työntekijöistä ei makseta sopimusten mukaista palkkaa....
Porvareista porvareimmat ovat myös vastaan että jotenkin valvottaisiin näitä pienyrityksiä, niiden veronkiertoa...
Kaikella lailla näitä huomioidaan, helpotusta pukkaa joka sektorilla...
Silti pahis ja syypää kaikkeen on se läpituntipalkalla yöllä leipänsä lapsille repivä 10 euroa tunnilta saava nuori työntekijä :o :o :o

Kysymys ei ole lempeydestä eikä asenteista, vaan siitä tosiasiasta, että ammattiyhdistykset käyttävät huomattavasti isompaa valtaa kuin heidän vastuunkantokykynsä mahdollistaisi. Ay-liike ei ole vasemmistoa, vaan oma entiteettinsä.
-
onhan meillä nyt työväen uskonnon
työväen resitenttiki ;D
-
Eihän tuossa kirjoituksessa ollut mitään, mitä jokainen ei tietäisi.
Kaikki vaan ei asiaa tahdo tunnustaa.
Yhdelle lauseelle. Juhlat on ohi, on säästön aika.
Tällä hetkellä suurin kehityksen jarru on juuri kepulipuolue, valheellisinen tulevaisuudenuskoineen.
Kukapa olisi Ihalaisesta vielä viisi vuotta sitten uskonut. Demari on nähnyt ja tunnustanut sen, jota kepu ei millään tahdo tunnustaa. Ompa jo Demareita syytetty välillä Kokoomuksen ohittelusta oikealta.
Kuntauudistus on kepulle peikko. Montako kepukuntaa on lukumäärällisesti tiistaina vähemmän. Valta ja asioiden ajotarve on kuitenkin jäljellä. Heikon puolueen tunnusmerkki vastustaa kaikkea uudistusta.
c-alueen maatalous on samassa jamassa. Hyysääminen ja ylenpalttisten tukiaisten aika on ohi. Jokaisen on tietysti saatava asua missä lystää, mutta Mannerheimintien palvelut kustannetaan ihan itse.
-
Maalle, jonka teollisuus ja kauppa ovat lähes kokonaan ulkomaisten
ja usein veroparatiisimaissa olevien emoyhtiöiden tytäryhtiöiden varassa,
on huono tulevaisuuden ennuste.
Ja siihen tilanteeseen on maatamme systemaattisesti viimeaikoina ajettu.

Pista hanttiin . Äänestä vaikkapa ;D
-
yksityistämisen ideologia tulee ja pelastaa kaiken :o
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/12/30/liittovaltiokehitys-imee-suomeakin-velkasyoveriin/201244494/170
Ja vielä liittovaltiota päälle, AAA vot ::)
-
Eihän tuossa kirjoituksessa ollut mitään, mitä jokainen ei tietäisi.
Kaikki vaan ei asiaa tahdo tunnustaa.
Yhdelle lauseelle. Juhlat on ohi, on säästön aika.
Tällä hetkellä suurin kehityksen jarru on juuri kepulipuolue, valheellisinen tulevaisuudenuskoineen.
Kukapa olisi Ihalaisesta vielä viisi vuotta sitten uskonut. Demari on nähnyt ja tunnustanut sen, jota kepu ei millään tahdo tunnustaa. Ompa jo Demareita syytetty välillä Kokoomuksen ohittelusta oikealta.
Kuntauudistus on kepulle peikko. Montako kepukuntaa on lukumäärällisesti tiistaina vähemmän. Valta ja asioiden ajotarve on kuitenkin jäljellä. Heikon puolueen tunnusmerkki vastustaa kaikkea uudistusta.
c-alueen maatalous on samassa jamassa. Hyysääminen ja ylenpalttisten tukiaisten aika on ohi. Jokaisen on tietysti saatava asua missä lystää, mutta Mannerheimintien palvelut kustannetaan ihan itse.
Meidän kaupunginhallituksen kepulaanen puheenjohtaja kirjoitti tänään lehdessä, jotta kannattaa järjestää hieno ilotulitus ,kun kaksi kepukuntaa liittyy taas kaupunkiin. Kaupungin läpimitta on kaksinkertainen, verrattuna 12 milj. asukkaan Kairoon. ;D ;D

[/quote]
Onnittelen,,sitten saatte tuplaten johtajiakin 5 vuoden suojatyöpaikkaan,sen jälkeen pitää palkata konsultit keksimään niille virkanimityksiä ja jotain nimellistä puuhastelua,,,suoritusportaasta sitten otetaan niitä säästöjä..nähty on..
-
Maalle, jonka teollisuus ja kauppa ovat lähes kokonaan ulkomaisten
ja usein veroparatiisimaissa olevien emoyhtiöiden tytäryhtiöiden varassa,
on huono tulevaisuuden ennuste.
Ja siihen tilanteeseen on maatamme systemaattisesti viimeaikoina ajettu.
Osuit täysin naulankantaan. Napakymppi. ;)
-
Eihän tuossa kirjoituksessa ollut mitään, mitä jokainen ei tietäisi.
Kaikki vaan ei asiaa tahdo tunnustaa.
Yhdelle lauseelle. Juhlat on ohi, on säästön aika.
Tällä hetkellä suurin kehityksen jarru on juuri kepulipuolue, valheellisinen tulevaisuudenuskoineen.
Kukapa olisi Ihalaisesta vielä viisi vuotta sitten uskonut. Demari on nähnyt ja tunnustanut sen, jota kepu ei millään tahdo tunnustaa. Ompa jo Demareita syytetty välillä Kokoomuksen ohittelusta oikealta.
Kuntauudistus on kepulle peikko. Montako kepukuntaa on lukumäärällisesti tiistaina vähemmän. Valta ja asioiden ajotarve on kuitenkin jäljellä. Heikon puolueen tunnusmerkki vastustaa kaikkea uudistusta.
c-alueen maatalous on samassa jamassa. Hyysääminen ja ylenpalttisten tukiaisten aika on ohi. Jokaisen on tietysti saatava asua missä lystää, mutta Mannerheimintien palvelut kustannetaan ihan itse.
Tässä ei ole mitään järkeä. Kuntauudistus ei tule ratkaisemaan yhtään mitään muuta kuin typerimpien kokoomustyyppien mielenrauhan. Hallinto ei ole ongelma, vaan liian kattava sote+koulutussektori, johon ei nykytilanteessa olisi rahaa. Tukiaisia tullaan aivan varmasti leikkaamaan, mutta sekään ei ole mikään pääosa ongelmaa. Vaikka se sokkopojista, sepestä ja eemelistä aina siltä tuntuu ;D ;D
Suurin jarru nykytilanteessa on päättämiskyvytön kokoomus. Se on hallitusvastuussa. Vaalitappion pelossa jätetään hankalat asiat tekemättä, taas kerran. Samaan syyllistyi jo kepulaiset edellisellä kaudella.

Kyllä se ongelma on punikeissa. Pelkäävät oman kannatuksen laskua ja persujen nousua. Siksi eivät tee mitään isoja päätöksiä.
Persujen kannatuksen nousu taas tuo heille mahdollisuudet päästä tulevaisuudessa valtaan, ja taas meillä on vallassa puolue mikä ei pysty/halua/osaa tehdä päätöksiä.
Huonokin päätös on parempi kuin ei päätöstä ollenkaan!
-
Eihän tuossa kirjoituksessa ollut mitään, mitä jokainen ei tietäisi.
Kaikki vaan ei asiaa tahdo tunnustaa.
Yhdelle lauseelle. Juhlat on ohi, on säästön aika.
Tällä hetkellä suurin kehityksen jarru on juuri kepulipuolue, valheellisinen tulevaisuudenuskoineen.
Kukapa olisi Ihalaisesta vielä viisi vuotta sitten uskonut. Demari on nähnyt ja tunnustanut sen, jota kepu ei millään tahdo tunnustaa. Ompa jo Demareita syytetty välillä Kokoomuksen ohittelusta oikealta.
Kuntauudistus on kepulle peikko. Montako kepukuntaa on lukumäärällisesti tiistaina vähemmän. Valta ja asioiden ajotarve on kuitenkin jäljellä. Heikon puolueen tunnusmerkki vastustaa kaikkea uudistusta.
c-alueen maatalous on samassa jamassa. Hyysääminen ja ylenpalttisten tukiaisten aika on ohi. Jokaisen on tietysti saatava asua missä lystää, mutta Mannerheimintien palvelut kustannetaan ihan itse.
Tässä ei ole mitään järkeä. Kuntauudistus ei tule ratkaisemaan yhtään mitään muuta kuin typerimpien kokoomustyyppien mielenrauhan. Hallinto ei ole ongelma, vaan liian kattava sote+koulutussektori, johon ei nykytilanteessa olisi rahaa. Tukiaisia tullaan aivan varmasti leikkaamaan, mutta sekään ei ole mikään pääosa ongelmaa. Vaikka se sokkopojista, sepestä ja eemelistä aina siltä tuntuu ;D ;D
Suurin jarru nykytilanteessa on päättämiskyvytön kokoomus. Se on hallitusvastuussa. Vaalitappion pelossa jätetään hankalat asiat tekemättä, taas kerran. Samaan syyllistyi jo kepulaiset edellisellä kaudella.
http://www.stat.fi/tup/tietotrendit/tt_07_08_gpi.html ::)
-
Tuomiojalle tuli jo hätä. Kuinka käy tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden?
http://www.hs.fi/politiikka/Tuomioja+Ahon+tie+on+suora+reitti+globaaliin+helvettiin/a1305632118869

Kenen oikeudenmukaisuudesta Tuomioja murehtii?? Sehän ei ole objektiivinen käsite. Tasa-arvosta tulikin jo avauduttua :P
-
Demokratian puolustaminen unohtui näistä perinteisistä mantroista.
-
Vaalitappion pelossa jätetään hankalat asiat tekemättä, taas kerran.
Helpot jutut kuitenkin on hoidettu kiitettävällä tarmolla... http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/117979-evan-raportti-kataisen-hallitus-vienyt-suomen-katastrofiin

kyllähän tämä on selvä asia jo ajat sitte :o
-
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/paaomasijoittaja_pentti_kouri_36665.html#media=36666
Ketkä oppi ja mitä, ja ketkä ei mitään.
Katoava luonnonvara on ihminen, ja sellainen joka rakastaa isänmaatansa.

Mitähän te kommunistit tajuatte isänmaasta :o :o :o

Eiks Halkola aikoinaan laulanut jotain siihen suuntaan että mikä on se maa jota sinun pitää puolustaa..
Nyt se on jo hämärtynyt kokoomukseltakin kun pitää puolustaa noita eteläisempienkin maitten etuja..Johan Kiviniemikin syytti epäisänmaalliseksi sellasia jotka eivät hyväksyneey Kreikan tukemista...
Tässä menee tälläseltä tyhmältä tää isänmaakäsite jotenkin sekasin..
-
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/paaomasijoittaja_pentti_kouri_36665.html#media=36666
Ketkä oppi ja mitä, ja ketkä ei mitään.
Katoava luonnonvara on ihminen, ja sellainen joka rakastaa isänmaatansa.
Mitähän te kommunistit tajuatte isänmaasta :o :o :o
Ai että oikeen kommunisti kun ajattelee toisin kuin kapitalisti ja vielä omalla päällä, ok ::) ;D
http://www.youtube.com/watch?v=rH6_i8zuffs
http://www.talouselama.fi/uutiset/eurooppa+pyorittaa+jattimaista+pyramidihuijausta/a2077613
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/06/13/maksakaa-tai-lehman-morko-tulee/201231329/170
-
Norja, Britannia ja Ruotsi pitäisi ostaa euroon jäseniksi hinnalla millä hyvänsä ja Suomi ikävä kyllä tyhjentää ihmisistä! Vaikka Ruotsiin! Sama hoito Balttian maille! Mitä *****a sitä asuttamaan Brysselin rahoilla jotain Stokiksen tai warsovan takaista peroferiaa! Kyseiset alueet kasvamaan petäjää ja miinoja täyteen! Siinä on eurostoliitolle pelastus resepti!
-
Miks se pitää pelastaa..
-
Miks se pitää pelastaa..
Vitustako minä sen tiedän! Niinhän nämä kansallisosialistiset puolueet haluaa tehdä väen väkisin ja maksoi mitä maksoi!
-
Miks se pitää pelastaa..
Se olisi niin kiva.
-
Aho on ihan oikeassa ja sepekin tietää sen. Asenneongelma henkilöä kohtaan estää aattelun ;D
-----------------justiisa,meillä ei aatun kanssa oo puolue-ennakko asennetta. >:(
-
Miks se pitää pelastaa..
Vitustako minä sen tiedän! Niinhän nämä kansallisosialistiset puolueet haluaa tehdä väen väkisin ja maksoi mitä maksoi!
http://liberalismi.net/wiki/Kansallissosialismi ::)

No ei kyllä kovin pahasti eroa Suomalainen polittinen kulttuuri tuosta kansallissosialismistä. :o

Siksi judet vihaakin... ::)

Jo,ja kusettavat joka käänteessä..

Oikeastaan juutalaisviha johtuu siitä että juutalaiset ovat herkempiä laittamaan yrityksen pystyyn ja työllistämään itsensä. Sosialismissä kuten myös kansallissosialismissä yrittäminen ja yrittämisellä rikastuminen ovat negatiivisia asioita, ainoastaan kyseisissä aatteissa työnteolla toisen palveluksessa saisi rikastua.
-
Ai että oikeen kommunisti kun ajattelee toisin kuin kapitalisti ja vielä omalla päällä, ok ::) ;D
http://www.youtube.com/watch?v=rH6_i8zuffs
http://www.talouselama.fi/uutiset/eurooppa+pyorittaa+jattimaista+pyramidihuijausta/a2077613
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/06/13/maksakaa-tai-lehman-morko-tulee/201231329/170
Millä omalla päällä? Sun jutut pursuaa linkkejä toisten ajatuksiin, se on ajatusten sosialisointia eli kommunismia. Et sää mitään itte ajattele, vaan haeskelet netistä samanhenkisiä nostattajia uskoa vahvistamaan ja jakelet sitten linkkejä meille tolloille. Jos joku yrittää keskustella jostain, ilmestyy jeepin "onkos jotain asiaakin"+kommarilinkki päälle. Mitä "ajattelua" semmonen on? Reagointia se on, opituilla johteilla ;D ;D ;D
Hyvää uutta vuotta ja parempaa huomista!!

Pakko laittaa plussaa, noihan se on, mitään ei tarvi lisätä :o