Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Paalaaja - 28.09.12 - klo:13:28
-
Rikkidirektiivi paljastuikin Kokoomusjohtoiseksi projektiksi vuodelta 2007:
MT 12.12.2007
Kokoomusmepit iloitsevat Itämeri-strategiasta
Stubb on ollut laatimassa Europarlamentin Itämeri-raporttia.
”Välimeren mepeille Itämeri on jokin lätäkkö.”
Ensi vuonna (2008) EU aloittaa kolme uutta Itämereen liittyvää pilottihanketta, joihin käytetään yhteensä 5,5 miljoonaa euroa. Hankkeilla yritetään vähentää rikkipäästöjä ja saada Venäjä mukaan Itämeri-talkoisiin.
Itämeren suojeluun on käytetty EU-varoja myös alue- ja ympäristöohjelmien kautta, mutta kokoomusmeppien mukaan uudet pilottirahat ovat tärkeä askel eteenpäin.
Sinivalkoista ymmärtämättömyyttä?
-
Rikkidirektiivi on laivanvarustajienkin mielestä OK, mutta siirtymäajan olisi pitänyt olla pitkä.
Asiaa valmisteltiin liikenneministeri Anu Vehviläisen KESK alaisuudessa, silloin Suomi otti kannakseen nopean v. 2015 mennessä tapahtuvan siirtymisen, minkä myös virheitten Satu Hassi junttasi EU:ssa läpi.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=11989596
...oli aika omituinen ministeri meillä.
Vehviläinen keskittyi täysin tarpeettoman Huutokosken radan peruskorjaukseen.
-
http://www.verkkouutiset.fi/index.php/politiikka/984-politiikka/108819-108819
-
Rikkidirektiivi paljastuikin Kokoomusjohtoiseksi projektiksi vuodelta 2007:
MT 12.12.2007
Kokoomusmepit iloitsevat Itämeri-strategiasta
Stubb on ollut laatimassa Europarlamentin Itämeri-raporttia.
”Välimeren mepeille Itämeri on jokin lätäkkö.”
Ensi vuonna (2008) EU aloittaa kolme uutta Itämereen liittyvää pilottihanketta, joihin käytetään yhteensä 5,5 miljoonaa euroa. Hankkeilla yritetään vähentää rikkipäästöjä ja saada Venäjä mukaan Itämeri-talkoisiin.
Itämeren suojeluun on käytetty EU-varoja myös alue- ja ympäristöohjelmien kautta, mutta kokoomusmeppien mukaan uudet pilottirahat ovat tärkeä askel eteenpäin.
Sinivalkoista ymmärtämättömyyttä?
juu kokoomus sirtää kuljetukset venäläisille :(

Olisiko tuo ihmekään, koska näin tulee nettoa perstaskuun enemmän :P :P
-
Tässä vaiheessa voin paljastaa, että tämä topic oli puhtaahti täky Talojussille! ;D
Ja jussi rätkähti retkuu niin, että verkot heiluvat vieläkin:
Jussilla olikin "yllättäen" täysin uusi lähestymiskulma rikkidirektiiviin, kun alkoi näyttää siltä että kiekko lipsahtikin omaan maaliin. ::)
Koko direktiivi on malliesimerkki siitä, kuinka "Itämeri-edellä" koko ympäristökeskustelu on mennyt viimeiset 15 vuotta. Kun vain heilauttaa Itämeri-korttia, niin saa varmuudella valtakunnanmedian tarttumaan asiaan. Ihmekkös sitten kun valtaosa Helsinkiläisistäkin kuvittelee, että ympäristötuki on luotu vain Itämeren "pelastamiseksi".
Poliitikolle kuin poliitikolle olisi itsemurha kyseenalaistaa jokin Itämeri-kortilla pystyy ajettu hanke! Vihreäpoliitikko voisi vielä selvitä selityksillä, mutta kepulainen revittäisiin riekaleiksi. Nytkin on keskitytty huutamaan siitä, josko rikkiasiaa Suomessa valmisteltaessa ministerinä ollut Huovinen (Demari) vai IMO:n kv-sopimuksen kuittausvaiheen Vehviläinen (kepu) oli suurin syyllinen. Stubbi puolestaan hehkutti (tätäkin) asiaa voittona Välimerellisistä, ja Hassi nyt on tunnetusti täysin edesvastuuton.
Ympäristö- ja liikenneministeriön virkamiesten tekemisiä ja tekemättä jättämisiä sen sijaan ei kukaan kyseenalaista! Eikö nyt ainakin liikkenneministeriöstä olisi pitänyt löytyä asiantuntemusta ja ymmärrystä? Koko ympäristöhallinto puolestaan kuvittelee olevansa kaiken maallisen yläpuolella!
-
Mielenkiintoinen avaus ????
-
Mielenkiintoinen avaus ????
Syyllisiä etsitään Matti moka Vanhasen hallituksen töppäykseen. Kepulaasille kaikki käy, kun 142 säilyy. ;D
Tää on sama asia, kuin se ilman myyminen saksaan. Kepulaaset oli päättämässä. Muiden syyksi yritetään työntää. ;D
Ja tää Kemiran myynti on just sama juttu ;D
-
Tässä vaiheessa voin paljastaa, että tämä topic oli puhtaahti täky Talojussille! ;D
Ja jussi rätkähti retkuu niin, että verkot heiluvat vieläkin:
Jussilla olikin "yllättäen" täysin uusi lähestymiskulma rikkidirektiiviin, kun alkoi näyttää siltä että kiekko lipsahtikin omaan maaliin. ::)
Pvahahahahaha + osuma + hällä + väliä ... ;) :D ;D ::)
-
Tämä oli kyllä mielenkiintoinen avaus ...
-
Onko tuolla Kouholla kaikki intiaanit kanootissa.?
-
mitenkähän se on asian oikea laita tossa ku hassi iloitsi henkien pelastamisesta, montakos tuhatta se oikein vuosittain oli..?
kun niistä pienhiukkasista on joskus ollu puhetta, niin jokseenkin ymmärrän nämä suurkaupungit esim. pekingin savusumut jne.., niin mites ku nämä paatit itämerellä savuaa ni eikö ne oo aika kaukana ihmisistä?? :o onko tämä taas joku laskennallinen juttu jossa ei oo päätähäntää..? ???
-
Tässä vaiheessa voin paljastaa, että tämä topic oli puhtaahti täky Talojussille! ;D
Ja jussi rätkähti retkuu niin, että verkot heiluvat vieläkin:
Jussilla olikin "yllättäen" täysin uusi lähestymiskulma rikkidirektiiviin, kun alkoi näyttää siltä että kiekko lipsahtikin omaan maaliin. ::)
No talojussilla on kiekko ollut jo muutaman vuosikymmenen omassa maalissa. :) :)
-
mitenkähän se on asian oikea laita tossa ku hassi iloitsi henkien pelastamisesta, montakos tuhatta se oikein vuosittain oli..?
kun niistä pienhiukkasista on joskus ollu puhetta, niin jokseenkin ymmärrän nämä suurkaupungit esim. pekingin savusumut jne.., niin mites ku nämä paatit itämerellä savuaa ni eikö ne oo aika kaukana ihmisistä?? :o onko tämä taas joku laskennallinen juttu jossa ei oo päätähäntää..? ???
Siinäpä oiva esimerkki piiperoiden matemaattisesta ylivertaisuudesta.
-
no kokoomuksestahan voi odottaa mitä tahansa
onhan heillä johtajanakin tuomarien ja median suojelema
asiakirja väärentäjä pääministeri jyrki katainen
kokoomus uskonto saa näköjään vapaat kädet tuhota suomen
-
Rikkidirektiivi on laivanvarustajienkin mielestä OK, mutta siirtymäajan olisi pitänyt olla pitkä.
Asiaa valmisteltiin liikenneministeri Anu Vehviläisen KESK alaisuudessa, silloin Suomi otti kannakseen nopean v. 2015 mennessä tapahtuvan siirtymisen, minkä myös virheitten Satu Hassi junttasi EU:ssa läpi.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=11989596
...oli aika omituinen ministeri meillä.
Vehviläinen keskittyi täysin tarpeettoman Huutokosken radan peruskorjaukseen.
Kyllä kansa tietää, että kepu pettää aina ja vieläkin useammin. ;D
-
Kyllä on mielenkiintoinen avaus ....
-
Kyllä on mielenkiintoinen avaus ....
Näin on.
-
Kyllä on mielenkiintoinen avaus ....
Näin on.
Eikös tämä vastannut ihan alkusyksyisen palstan keskivertotasoa, eikä edes rima jäänyt väpättämään.... ::)