Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: minä-itte - 12.01.11 - klo:10:41
-
Nyt sitten Simonkadulla hurskastellaan, kun ensin itse ovat antanneet täyden tukensa tälle pakkososialisoinnille!
MTK:n ajama moottorikelkkareitti-sosialisointilaki astuu voimaan 1.7. 2012, sen jälkeen ei Nilsiän isänniltä kysytä mitään:
*************************
MaasTul tänään:
Moottorikelkkailun reittihanke
ajautuu umpisolmuun Koillis-Savossa
Nilsiän Murtolahdessa 22 maanomistajaa
vastustaa ja yksi kannattaa, mutta reitin suunnittelu etenee silti hallinnossa.
NILSIÄ (MT)
Moottorikelkkareittien laajentaminen on johtanut pattitilanteisiin Koillis-Savossa, jossa suuri joukko maanomistajia on kieltäytynyt hyväksymästä reittiä omalle maalleen. Ongelmia on sekä Nilsiässä että Juankoskella.
Hanketta vetää Kuopion kaupunki, joka otti vetovastuun Pohjois-Savon ympäristökeskukselta valtionhallinnon myllerryksen yhteydessä. Koillis-Savon matkailukuntien päättäjät kannattavat reittejä, mutta kentällä reitit kohtaavat ankaraa vastustusta.
Pohjois-Savo haluaa
siivun Lapin markkinoista
Nilsiän Murtolahden kylän lävistävällä reitillä vain yksi maanomistaja on antanut suostumuksen, ja 22 vastustaa. Reitin suunnittelu etenee silti hallinnossa.
”Voi vain kysyä, miten suurta vastustuksen pitää olla, että se riittää, jos tämä ei riitä”, murtolahtelainen Jorma Miettinen sanoo.
Lappilaismallista kelkkaturismia alueelleen havitteleva Pohjois-Savo haluaa lisätä kelkkareittejä Kuopion lentoasemalta Tahkovuoren suuntaan. Murtolahden reitti olisi vaihtoehtoinen yhteys.
Nilsiän kaupunginhallituksen jäsen Sakari Pentikäinen (kd.) esitti tammikuun ensimmäisessä kokouksessa, että kaupunki ei hyväksyisi Kuopion vetämää hanketta, koska epäonnistuneet maanomistajakontaktit ovat johtaneet valitus- ja kantelutulvaan. Kaupunginhallituksessa Pentikäisen ehdotus ei kuitenkaan saanut kannatusta.
Uudet reitit vaativat
kuuden metrin uran
Nilsiän Murtolahdessa seurataan pelonsekaisella mielenkiinnolla uuden maastoliikennelain käsittelyä, joka alkoi eduskunnassa tiistaina. Laki vie kyläläisten mielestä maanomistajilta lopunkin itsemääräämisoikeuden ja nostaa moottorikelkkareitit entistä vahvempaan asemaan.
Murtolahtelainen Markku Väänänen on lukenut kelkkareittien rakennusohjeista, että niitä varten on tehtävä kaivurin kanssa kuuden metrin väylä.
”Monet maantiet eivät täällä päin ole niin leveitä. Aikaisemmin urat olivat 1–2-metrisiä, ja niiden käytöstä pystyttiin sopimaan.”
Jouko Lappalainen sanoo, että kuusi metriä leveä reitti tarkoittaa maanomistajalle pysyvää rasitetta, joka estää esimerkiksi rakentamisen.
”Eikä riitä, että maata annetaan pilkkahintaan kelkkailun käyttöön. Veroina maksamme myös reittien ylläpidon”, Anja Lappalainen lisää.
Kuopion, Siilinjärven ja Koillis-Savon reittihankkeen perustamiskustannukset ovat kolmen vuoden aikana 1,45 miljoonaa euroa.
Maanomistajille maksettaviin korvauksiin on Koillis-Savossa varattu 115 000 euroa. Reittien varrella on tuhatkunta maanomistajaa, joten keskimääräinen korvaus jää pieneksi.
Ympäristökeskus veti hanketta vuodesta 2006, ja suunnitteluun käytettiin 900 000 euroa.
”Herrasmiessäännöt
katoavat kelkkailusta”
Reittihankkeista on valitettu eduskunnan oikeusasiamiehelle asti. Alemmalla tasolla maanomistajien vetoomukset on poikkeuksetta sivuutettu, koska reittien ei ole katsottu aiheuttavan lain tarkoittamaa ”huomattavaa haittaa”. Murtolahtelaisten mielestä huomattavaa haittaa ei ole määritelty selvästi.
”Tarpeeksi sen sijaan riittää yksityinen bisnes tai vapaa-ajan harrastus”, Anja Lappalainen ihmettelee.
Murtolahtelaiset eivät vastusta moottorikelkkailua sinänsä. Jorma Miettinen sanoo, että yhteistyö Lumi-Savon Moottorikelkkailijoiden kanssa on toiminut. Kelkkaharrastajat tietävät, että reitit säilyvät niin kauan, kun maastossa käyttäydytään hyvin. Tämä herrasmieskäytäntö on nyt poistumassa.
”Kun reiteistä nyt halutaan tehdä yleisiä, se tarkoittaa, että niitä ei voi ottaa pois, vaikka ajettaisiin taimikoissa.”
Alueen kunnista Maaninka vetäytyi kelkkareittihankkeesta maanomistajien vastustuksen vuoksi. Etelä-Karjalassa Rautjärven kunta on tehnyt päätöksen olla osallistumatta lakimuutoksen taustalla olevan valtakunnallisen reittiverkoston rahoittamiseen.
PETRI P. PENTIKÄINEN
Kuvat
Nilsiän Murtolahdessa kelkkareitti kulkisi kumpuilevien maisemien lomassa. Jouko Lappalainen, Anja Lappalainen, Markku Väänänen ja Jorma Miettinen pitävät kuuden metrin kelkkauraa tarpeettomana. petri p. pentikäinen
-
Savolaiset on omaa rotuansa,,,,,,,,
Pönttövuori kiinni vaan.
;;;;Å
-
Ei muuta kuin neuvo nilsiäläisille ja muillekin MTK-sosialisoinnin kohteeksi joutuville: jos eduskunnan oikeusasiamies ei reagoi, niin pistäkää valitusta EU-tuomioistuimeen. Siellä tätä MTK:nkin ajamaa sosialisointia ei hyväksytä!
Täältä löytyy osoitteet ja valituskaavakkeet:
http://www.eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx?contentid=92704
-
"Maanomistajille maksettaviin korvauksiin on Koillis-Savossa varattu 115 000 euroa. Reittien varrella on tuhatkunta maanomistajaa, joten keskimääräinen korvaus jää pieneksi."
-
Maaninkaakin naitetaan Siilinjärveen lähivuosina, jolloin sekin päätös saattaa muuttua. Tahko sinällään on vetovoimainen matkailukeskus, joka vetää vertoja melkein mille muulle alueelle hyvänsä. Tahkon suurin ongelma lienee kiista sen korottamisesta Siilinjärven Yaran jätekivellä. Hanke tuskin toteutuu, mutta kunhan Yara on saanut kupattua Siilinjärven apatiitin, muuttaa se sieltä sokliin, jolloin jäljelle jää ruma monttu ympäröivinen sivukivivuorineen. Nyt herää kysymys, miksi sivukivi pitäisi siirtää Tahkolle. Siirretään Tahko Siilinjärvelle.
-
Ei muuta kuin neuvo nilsiäläisille: jos eduskunnan oikeusasiamies ei reagoi, niin pistäkää valitusta EU-tuomioistuimeen. Siellä tuskin tätä MTK:nkin ajamaa sosialisointia ei hyväksytä!
Täältä löytyy osoitteet ja valituskaavakkeet:
http://www.eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx?contentid=92704
Olis hyvä jos mahdollisimman moni ilmaisisi mielipiteensä valittamalla kaikki oikeusasteet läpi. Oikeudellista apua antaa jäsenilleen tietysti MTK ::) ::) ::) ::) ::) ::) ::)
-
http://yle.fi/alueet/oulu/2010/11/moottorikelkkauria_muutetaan_reiteiksi_2129439.html
"- Mönkijäreitit eivät tällä hetkellä ole laissa mukana ja ne on nyt tarkoitus myös saada lain piiriin, toteaa Pekka Tuunanen. "
Pekka Tuunanen on Ympäristöministeriön ylitarkastaja
...ja MTK:n Thornberg hehkuttaa kuinka mönkijät eivät tule maastoliikennelain piiriin!
Ympäristöministeriötä vetävät ministeri Paula Lehtomäki KESK, ja kansliapäällikkö Hannele Pokka KESK (entinen kepuministeri).
-
MaasTul tänään:
***************************************************
Reitit tärkeitä matkailuseudulle
Kelkkaturismi talvikauden tulonlähde
Nilsiän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapio Tolppanen (kesk.) pitää matkailun kannalta suurena tappiona sitä, että reitti Kuopion lentoasemalta Tahkovuorelle on tällä hetkellä kiinni maakiistojen takia.
”Venäläisille olisi uutena vuotena ollut kelkkasafareille isoja tilauksia. Matkailu on Nilsiän teollisuutta, siitä tulee kolmasosa koko kunnan verokertymästä.”
Kiista on Tolppasen mielestä politisoitunut, kun yksi valtuutettukin on kieltänyt ajamisen maillaan ja vaatinut suurta korvausta. Tolppanen toivoo yhä, että sopu syntyisi, vaikka tämän talven osalta peli on jo menetetty.
Tolppanen huomauttaa, että keskittämällä kelkkaliikenne yleisille reiteille voidaan rajata häiritsevää ajelua.
”Tahkovuorella on paljon moottorikelkkoja. Jos niille ei ole virallisia reittejä, sitten se vasta metakka syntyy, jos kelkkailijat alkavat ajaa missä sattuu.”
Juankoskella Kartanohotelli Kivennavalla odoteltiin tiistaina 30 hengen kelkkaseuruetta saapuvaksi. Hotellia pitävä Martti Kähönen ei halua asettua kummankaan osapuolen joukkoihin, vaan toivoo ainoastaan sovun syntymistä.
Kivennavalle moottorikelkkaturismi on yksi tulonlähde talvikaudella.
”Pienessä yrityksessä on poimittava joka marja maasta”, Kähönen sanoo.
PETRI P. PENTIKÄINEN
*************************
Mitä ihmettä varten viljelijäväestö roikkuu vielä ämteekoossa kiinni, sehän ajaa vain muitten etua mm. sosialisoimalla viljelijöitten maat matkailuyrittäjien bisneksentekoon ja kaupunkilaisten huvitteluun.
-
Jos mun pellolleni ja mettälleni tulisi kelkkareitti vasten tahtoani niin en minä ainakaan sen käyttöä ja kuntoa edesauttaisi ;D ;D ;D ;D

On muuten aika mahtava ristiriita tässä asiassa. Kelkkareitit ovat mahtavaa bisnestä ,mutta korvauksia ei ole varaa maksaa. Tämä on pahinta sosialisointia. Jos kepu on hallituksessa ,niin aina maaseudun oikeusturvaa murennetaan >:(

[/quote]
Totta, taitaa PerSujen kannatus mennä lähiaikoina kepun ohi.
-
tuohon yhteen ihmettelyä...
Kulkevatko savolaiset kelkalla lentokentälle. Tampereelta omalle kentälle pääsee moottoritietä tai katuverkkoa bussilla tai taksilla.
???
-
y
-
rauhoitu nyt veeteemeli,ajattele vaikka viljamiehenä hyvää suurimokaurasatoa josta saa hyvää puuroa
hyvä ruoka-parempi mieli
-
Tänne Tahkon lähialueelle kieltämättä noita latuja yritetään tuoda vaikka väkisin! Yksityiset vastustavat ja poliitikot kannattavat. Yksi, jo vakiintunut ura pantiin poikki koska maanomistajat kyllästyivät ilmaispalvelun tuottamiseen. Matkailulle asiasta olisi hyötyä... Luulen, että itsekkin voisi VIITSIESSÄÄN päästä tuosta tulosta osille näiden reittien ansiosta -> mutta vastustan reittejä vaikka maapohja korvattaisiinkin kunnolla.
Kuopion lentokentältä siis kaavaillaan reittiä Tahkolle. Turistit vissiin ajaisivat sitten siitä. Välissä taitaa olla just tuo 1000 vastustavaa maanomistajaa.
Joku miettii että miksi reittejä ei tehdä järvien jäille. Nyt järvissä on 60 senttiä lunta ja kuulemma 30 senttiä vettä lumen alla joten kelkkailu menee uimiseksi. Jäillä ajaminen onnistuu lähinnä keväällä.
Moottorikelkka (2-tahti) työntää 10-20% bensastaan suoraan ja raakana ekosysteemiin. Iso kelkkaralli on siis uhka jo maallekkin. Luulisi että pohjavesialueet ainakin rauhoitettaisiin ???
-
Kelkkareittiasia tuo esiin kaksinaismoraalin.
Valtion hallinto peräänkuuluttaa energiansäästöä, ympäristönsuojelua ym. puhtaita arvoja, mutta samanaikaisesti omin pyrkimyksin ja varoin on tukemassa fossiilisten polttoaineiden tuhlausta, pakokaasu- ja melupäästöjä ja muuta ympäristön pilaantumista.
Pelletouhua !

Reitin tilalle pitäisi vetää suksilatu. Oikeesti. Mutta kun nykyihminen on niin julmetun laiska, että konevoimin haluaa liikkua joka paikkaan. Jopa tuo luonnostanauttimen on tehtävä jonkun häristimen satulasta.

Kyllä koiravaljakko ajelu olis aivan paikallaan. Antaisin mielihyvin siihen käyttöön. ;D
-
y
-
MaasTul tänään:
***************************************************
Reitit tärkeitä matkailuseudulle
Kelkkaturismi talvikauden tulonlähde
Nilsiän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapio Tolppanen (kesk.) pitää matkailun kannalta suurena tappiona sitä, että reitti Kuopion lentoasemalta Tahkovuorelle on tällä hetkellä kiinni maakiistojen takia.
”Venäläisille olisi uutena vuotena ollut kelkkasafareille isoja tilauksia. Matkailu on Nilsiän teollisuutta, siitä tulee kolmasosa koko kunnan verokertymästä.”
Kiista on Tolppasen mielestä politisoitunut, kun yksi valtuutettukin on kieltänyt ajamisen maillaan ja vaatinut suurta korvausta. Tolppanen toivoo yhä, että sopu syntyisi, vaikka tämän talven osalta peli on jo menetetty.
Tolppanen huomauttaa, että keskittämällä kelkkaliikenne yleisille reiteille voidaan rajata häiritsevää ajelua.
”Tahkovuorella on paljon moottorikelkkoja. Jos niille ei ole virallisia reittejä, sitten se vasta metakka syntyy, jos kelkkailijat alkavat ajaa missä sattuu.”
Juankoskella Kartanohotelli Kivennavalla odoteltiin tiistaina 30 hengen kelkkaseuruetta saapuvaksi. Hotellia pitävä Martti Kähönen ei halua asettua kummankaan osapuolen joukkoihin, vaan toivoo ainoastaan sovun syntymistä.
Kivennavalle moottorikelkkaturismi on yksi tulonlähde talvikaudella.
”Pienessä yrityksessä on poimittava joka marja maasta”, Kähönen sanoo.
PETRI P. PENTIKÄINEN
*************************
Mitä ihmettä varten viljelijäväestö roikkuu vielä ämteekoossa kiinni, sehän ajaa vain muitten etua mm. sosialisoimalla viljelijöitten maat matkailuyrittäjien bisneksentekoon ja kaupunkilaisten huvitteluun.
On muuten aika mahtava ristiriita tässä asiassa. Kelkkareitit ovat mahtavaa bisnestä ,mutta korvauksia ei ole varaa maksaa. Tämä on pahinta sosialisointia. Jos kepu on hallituksessa ,niin aina maaseudun oikeusturvaa murennetaan >:(
Ristiriita?? Päinvastoin ahneet maanomistajat haluavat sosialisoida rehellisten yrittäjien kannattavuuden.

tämä on tehtävä vielä kun kepu on hallituksessa, oppositiossa kepu taas on
ensimmäisenä vastustamassa tuollaista >:(
-
Ristiriita?? Päinvastoin ahneet maanomistajat haluavat sosialisoida rehellisten yrittäjien kannattavuuden.
Ööö... Siis yrittäjien toiminta perustuukin siis muiden omaisuuden hyödyntämiseen ilman tai minimikorvauksella. >:(

ei ihan ilman, sillä saihan kepu hyvät vaalirahat kelkkatehtaasta :o
-
Nyt sitten Simonkadulla hurskastellaan, kun ensin itse ovat antanneet täyden tukensa tälle pakkososialisoinnille!
MTK:n ajama moottorikelkkareitti-sosialisointilaki astuu voimaan 1.7. 2012, sen jälkeen ei Nilsiän isänniltä kysytä mitään:
*************************
MaasTul tänään:
Moottorikelkkailun reittihanke
ajautuu umpisolmuun Koillis-Savossa
Nilsiän Murtolahdessa 22 maanomistajaa
vastustaa ja yksi kannattaa, mutta reitin suunnittelu etenee silti hallinnossa.
NILSIÄ (MT)
Moottorikelkkareittien laajentaminen on johtanut pattitilanteisiin Koillis-Savossa, jossa suuri joukko maanomistajia on kieltäytynyt hyväksymästä reittiä omalle maalleen. Ongelmia on sekä Nilsiässä että Juankoskella.
Hanketta vetää Kuopion kaupunki, joka otti vetovastuun Pohjois-Savon ympäristökeskukselta valtionhallinnon myllerryksen yhteydessä. Koillis-Savon matkailukuntien päättäjät kannattavat reittejä, mutta kentällä reitit kohtaavat ankaraa vastustusta.
Pohjois-Savo haluaa
siivun Lapin markkinoista
Nilsiän Murtolahden kylän lävistävällä reitillä vain yksi maanomistaja on antanut suostumuksen, ja 22 vastustaa. Reitin suunnittelu etenee silti hallinnossa.
”Voi vain kysyä, miten suurta vastustuksen pitää olla, että se riittää, jos tämä ei riitä”, murtolahtelainen Jorma Miettinen sanoo.
Lappilaismallista kelkkaturismia alueelleen havitteleva Pohjois-Savo haluaa lisätä kelkkareittejä Kuopion lentoasemalta Tahkovuoren suuntaan. Murtolahden reitti olisi vaihtoehtoinen yhteys.
Nilsiän kaupunginhallituksen jäsen Sakari Pentikäinen (kd.) esitti tammikuun ensimmäisessä kokouksessa, että kaupunki ei hyväksyisi Kuopion vetämää hanketta, koska epäonnistuneet maanomistajakontaktit ovat johtaneet valitus- ja kantelutulvaan. Kaupunginhallituksessa Pentikäisen ehdotus ei kuitenkaan saanut kannatusta.
Uudet reitit vaativat
kuuden metrin uran
Nilsiän Murtolahdessa seurataan pelonsekaisella mielenkiinnolla uuden maastoliikennelain käsittelyä, joka alkoi eduskunnassa tiistaina. Laki vie kyläläisten mielestä maanomistajilta lopunkin itsemääräämisoikeuden ja nostaa moottorikelkkareitit entistä vahvempaan asemaan.
Murtolahtelainen Markku Väänänen on lukenut kelkkareittien rakennusohjeista, että niitä varten on tehtävä kaivurin kanssa kuuden metrin väylä.
”Monet maantiet eivät täällä päin ole niin leveitä. Aikaisemmin urat olivat 1–2-metrisiä, ja niiden käytöstä pystyttiin sopimaan.”
Jouko Lappalainen sanoo, että kuusi metriä leveä reitti tarkoittaa maanomistajalle pysyvää rasitetta, joka estää esimerkiksi rakentamisen.
”Eikä riitä, että maata annetaan pilkkahintaan kelkkailun käyttöön. Veroina maksamme myös reittien ylläpidon”, Anja Lappalainen lisää.
Kuopion, Siilinjärven ja Koillis-Savon reittihankkeen perustamiskustannukset ovat kolmen vuoden aikana 1,45 miljoonaa euroa.
Maanomistajille maksettaviin korvauksiin on Koillis-Savossa varattu 115 000 euroa. Reittien varrella on tuhatkunta maanomistajaa, joten keskimääräinen korvaus jää pieneksi.
Ympäristökeskus veti hanketta vuodesta 2006, ja suunnitteluun käytettiin 900 000 euroa.
”Herrasmiessäännöt
katoavat kelkkailusta”
Reittihankkeista on valitettu eduskunnan oikeusasiamiehelle asti. Alemmalla tasolla maanomistajien vetoomukset on poikkeuksetta sivuutettu, koska reittien ei ole katsottu aiheuttavan lain tarkoittamaa ”huomattavaa haittaa”. Murtolahtelaisten mielestä huomattavaa haittaa ei ole määritelty selvästi.
”Tarpeeksi sen sijaan riittää yksityinen bisnes tai vapaa-ajan harrastus”, Anja Lappalainen ihmettelee.
Murtolahtelaiset eivät vastusta moottorikelkkailua sinänsä. Jorma Miettinen sanoo, että yhteistyö Lumi-Savon Moottorikelkkailijoiden kanssa on toiminut. Kelkkaharrastajat tietävät, että reitit säilyvät niin kauan, kun maastossa käyttäydytään hyvin. Tämä herrasmieskäytäntö on nyt poistumassa.
”Kun reiteistä nyt halutaan tehdä yleisiä, se tarkoittaa, että niitä ei voi ottaa pois, vaikka ajettaisiin taimikoissa.”
Alueen kunnista Maaninka vetäytyi kelkkareittihankkeesta maanomistajien vastustuksen vuoksi. Etelä-Karjalassa Rautjärven kunta on tehnyt päätöksen olla osallistumatta lakimuutoksen taustalla olevan valtakunnallisen reittiverkoston rahoittamiseen.
PETRI P. PENTIKÄINEN
Kuvat
Nilsiän Murtolahdessa kelkkareitti kulkisi kumpuilevien maisemien lomassa. Jouko Lappalainen, Anja Lappalainen, Markku Väänänen ja Jorma Miettinen pitävät kuuden metrin kelkkauraa tarpeettomana. petri p. pentikäinen
rehtori kieltäny ukkovarpaan kelkan oston ::) ::) ::) ::)
-
Hiihtäjille minä voisinkin antaa luvan tehdä latureitin mailleni, toisin kuin kelkkailu, hiihto on luontoystävällinen harrastus. Suomen kansa rappeutuu liikkumattomuden takia, ylipaino, ja siitä johtuvat sairaudet ovat vakava kansanterveydellinen ongelema, mutta liikunta on hyödyllinen harrastus, toisin kuin fossiilisia polttoaineita kuluttava ja saastuttava kelkkailu.
Kelkkailun vastustajat eivät todellakaan ole millään tavoin kateellisia kelkkailulle, en kadehdi enka arvosta lainkaan moottorikelkkailijoita ja heidän typerää harrastusta, täytyy päässä viirata, kun ei osata nauttia talvisesta kauniista luonnosta ilman bensan katkua, ilmisesti bensan katku on syönyt loputkin aivosolut kelkkailun harratajilta, sen verran idioottimaista touhua kelkkailu on.

Hiihtämiseen ei tarvita lupaa. Et ole ilmeisesti koskaan moottorikelkalla ajoa harjoittanut.
-
rehtori kieltäny ukkovarpaan kelkan oston ::) ::) ::) ::)
Ei se siitä johdu.
-
rehtori kieltäny ukkovarpaan kelkan oston ::) ::) ::) ::)
Ei se siitä johdu. Katkeruus johtuu siitä, että kelkkailua on harrastettava selvänä.
;D ;D ;D ;D....minä itte hyökkää kepun kimppuun kyllä kuin hyeena haaskalle mutta mitään ei ole virkannut mikä on pienyrittäjäin ja markkinatalouden etujen ajajaksi kulminoituneen minä minä mulle mulle kokoomuskoplan kanta asiaan. luulisin että rahaa runsaasti vaativa kelkkaharrastus on erittäin hyvä keino tälle kykypuolueen nousukasporukalle näyttää äveriäisyyttään..... nelitahtikelkalla mouhuta lentokentältä hotelliin ryyppäämään.....että tuoppas veeti kokoomuksen kanta selkeästi esiin.
-
Pätkäkelkan aikoinaan omistaneena voin kertoa, ettei se ole todellakaan mikään hyötykapine.
Enkä tykkää, jos klopit ajelee ristiin rastiin pitkin ruis tai syysvehnälohkoja.
Ne kelkanjäljet vaan näkyy ihan puimurin säiliössä asti !!!
Mootorikelkkailun ymmärrän pohjoisemmassa ja hiihtokeskusten liepeillä. Siellä se tuo monelle tuloja.
:) :)
-
Ööö... Siis yrittäjien toiminta perustuukin siis muiden omaisuuden hyödyntämiseen ilman tai minimikorvauksella. >:(
ei ihan ilman, sillä saihan kepu hyvät vaalirahat kelkkatehtaasta :o
Minä nyt yritän pysyä noiden politikointien yläpuolella. Eri harrastajajoukkojen tasapuolinen kohtelu, yksityisen omistusoikeuden suoja ja virkamieskunnan omien tavoitteiden järkevyys ovat tässä kriittistä tarkastelua vaativia asioita.
Taitaa olla eduskunta aivan turha laitos...
-
Ristiriita?? Päinvastoin ahneet maanomistajat haluavat sosialisoida rehellisten yrittäjien kannattavuuden.
Ööö... Siis yrittäjien toiminta perustuukin siis muiden omaisuuden hyödyntämiseen ilman tai minimikorvauksella. >:(
Ei se ole keneltäkään pois jos kaupunkilaiset tuovat kukkaronsa kaupunkeja ympäröivälle maaseudulle.

mikähän on kokoomuksen kanta , luulis tämmöisen yrityksiä tukevan lain olevan sille lähellä sydäntä, koitappas nyt minä itte tuoda se julki??????
-
Meillä apila kuolee paikasta josta kelkalla on ajettu pienen lumen aikana -> Pelloilla ei rallia ajeta. Metsissä ajellaan hyötyajoa, se on sellaista tosimiehen hommaa ;D
-
Puskaradion antamien tietojen mukaan tästä Ympäristöministeriön-MTK:n sosialisointiyrityksestä on lähtenyt monta valitusta Brysselin suuntaan.
-
Meillä apila kuolee paikasta josta kelkalla on ajettu pienen lumen aikana -> Pelloilla ei rallia ajeta. Metsissä ajellaan hyötyajoa, se on sellaista tosimiehen hommaa ;D
Uskonpa että väärät ilmanpaineet traktorin renkaissa tai tuuli aiheuttaa neliömääräisesti enemmän tuhoa pelloille kuin kelkat, apilasta en tiedä, joten luotan sanaan että kelkoista ne ei tykkää. Monen ystävän pellolla on jaettu kelkalla ja kesällä kelkkareitit näkee vain jätkänristeistä, eli ei mitään vaikutusta, kunn ne sijoittaa oikealle kohdalle ja merkkaa hyvin, ettei porukka harhaannu kurvailemaan... Mulla menee reitti maalämpöputkien yli ilmsan haittaa ja etäisyys 1,2m.., jos salaojaputket jäätyy, niin ne on asennettu väärin.. Eikö reittiä voi neuvotella niin että ne ei haittaa ja ne voisi olla esim. 3m leveitä/ mennä linjojen alla, pellot voisi kiertää jos mahdollista (vaikka ei siitä mitään haittaa ole)?
-
Eihän tässä ole aikaakaan kun mtk puheenjohtajajansa marttilan suulla maastullissa puolusteli kelkkareittien sosialisointia ja välttämättömyyttä.
Nyt muka ollaan vastustajien puolella, pahaa vastaan.
Tyypillistä kepuluuseripolitiikkaa.
Aivan samoin kuin susi-vouhotus. Toisella reunalla Suomea vastustetaan ja ankarasti, toisella puolella Suomea halutaan suojella.
Hölmöläisiä, koko kepuporukka.

Juu, Simonkadun Правда julkaisee nykyään ahkerasti kelkkareittejä kritisoivia kirjoituksia.
Kuitenkin järjestön todellinen mielipide on tämä:
http://www.ikkunasuomenluontoon.fi/node/17154