Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Aulis Anttila - 30.01.08 - klo:09:45

Otsikko: Velat valtion piikkiin
Kirjoitti: Aulis Anttila - 30.01.08 - klo:09:45
Merikaapelihankkeessa epäonnistunut venäläistaustainen United Power -yhtiö on haettu konkurssiin Kotkan käräjäoikeudessa, Kauppalehti kertoi keskiviikkona. Kauppalehden mukaan lähes varattomalla yhtiöllä on yli puolen miljoonan euron velat, joita se ei aio maksaa.

- Viskaamme velkamme Suomen hallituksen vastuulle. Se tyrmäsi EU:n ohjeen vastaisesti merikaapelin vetämisen. En välitä vähääkään, Sveitsistä tavoitettu United Powerin hallituksen puheenjohtaja Andras Szep sanoi Kauppalehdelle.

United Power on pietarilaisen Baltenergon tytäryhtiö. Baltenergon suurin omistaja taas on Venäjän valtion ydinvoimayhtiö Rosenergoatom. United Powerin pyrkimyksenä oli vetää sähkönsiirtoon tarkoitettu kaapeli Venäjältä Suomeen. Kauppa- ja teollisuusministeriö hylkäsi hakemuksen, koska yhtiö ei sen mielestä pystynyt takaamaan sähkön häiriötöntä saatavuutta. Lopullisen tyrmäyksen hanke sai joulun alle, kun korkein hallinto-oikeus totesi KTM:n päätöksen lailliseksi.
Otsikko: Vs: Näitä tulee
Kirjoitti: Loordi Fordson - 30.01.08 - klo:09:52
Ja samantapaiset kusetukset lisääntyy, ei välttämättä konkurssin muodossa, mutta ulkomaalaisen yhtiön toimiessa Suomessa jättäen palkat ja aliurakoitsijoiden urakkahinnat maksamatta....Kannattaa lukea yks Ojalan viesti Koneet ja laitteet palstalta esimerkkinä.
Otsikko: Selevän tek´
Kirjoitti: Aulis Anttila - 30.01.08 - klo:11:07
Ja samantapaiset kusetukset lisääntyy, ei välttämättä konkurssin muodossa, mutta ulkomaalaisen yhtiön toimiessa Suomessa jättäen palkat ja aliurakoitsijoiden urakkahinnat maksamatta....Kannattaa lukea yks Ojalan viesti Koneet ja laitteet palstalta esimerkkinä.

O.K.
Otsikko: Nars, Hemilä. Ihamuotila, Salolainen....
Kirjoitti: jooseppi - 30.01.08 - klo:12:23
Tämän, vähintäänkin erikoisen hankkeen puuhamiehiä näyttivät olevan primula-kahvilan Pertti Salolainen, säästöpankin Kari Nars, nesteen Jaakko Ihamuotila, satu silvon Juha Rantasila sekä jokapaikan Kalevi Hemilä. Heidän nimet olivat aiemmin yhtiön nettisivulla ja herrat istuivat sen hallituksessa.

Mielenkiintoiseksi tässä konkurssissa tekee sen, että kun klikkaatte nyt United Powerin nettisivut niin huomaatte, että nimet Salolainen, Nars, Ihamuotila, Rantasila ja Hemilä loistavat poissaoloillaan...

http://www.unitedpower.fi (klikkaa "contact").

Kuten totesin, aiemmin tilanne oli toinen ja nämä kotimaan herrat olivat esillä oikein kuvien kera. Miten se menikään tuon uppoavan laivan ja laivarottien kanssa?
       
Otsikko: Vs: Nars, Hemilä. Ihamuotila, Salolainen....
Kirjoitti: juumassi - 30.01.08 - klo:14:14
Tämän, vähintäänkin erikoisen hankkeen puuhamiehiä näyttivät olevan primula-kahvilan Pertti Salolainen, säästöpankin Kari Nars, nesteen Jaakko Ihamuotila, satu silvon Juha Rantasila sekä jokapaikan Kalevi Hemilä. Heidän nimet olivat aiemmin yhtiön nettisivulla ja herrat istuivat sen hallituksessa.

Mielenkiintoiseksi tässä konkurssissa tekee sen, että kun klikkaatte nyt United Powerin nettisivut niin huomaatte, että nimet Salolainen, Nars, Ihamuotila, Rantasila ja Hemilä loistavat poissaoloillaan...

http://www.unitedpower.fi (klikkaa "contact").

Kuten totesin, aiemmin tilanne oli toinen ja nämä kotimaan herrat olivat esillä oikein kuvien kera. Miten se menikään tuon uppoavan laivan ja laivarottien kanssa?
       
eli kaikki kokoomuslaiset taas asialla. ei mitään uutta
Otsikko: Vs: Velat valtion piikkiin
Kirjoitti: jooseppi - 30.01.08 - klo:15:53
Näinhän se on. Sitä suuremmin ihmettelenkin näiden suomalaisherrojen (Nars, Ihamuotila, Salolainen, Hemilä, Rantasila) mukanaoloa. Älysivätkö edes hypätä ajoissa pois yhtiön hallituksesta? Mikä on heidän vastuunsa tässä konkurssissa?
Otsikko: Vs: Velat valtion piikkiin
Kirjoitti: juumassi - 30.01.08 - klo:19:42
Näinhän se on. Sitä suuremmin ihmettelenkin näiden suomalaisherrojen (Nars, Ihamuotila, Salolainen, Hemilä, Rantasila) mukanaoloa. Älysivätkö edes hypätä ajoissa pois yhtiön hallituksesta? Mikä on heidän vastuunsa tässä konkurssissa?

ottaako kakolaiset vastuuta mistään asioista?
Otsikko: Vs: Velat valtion piikkiin
Kirjoitti: pekkapoika - 30.01.08 - klo:20:00
Näinhän se on. Sitä suuremmin ihmettelenkin näiden suomalaisherrojen (Nars, Ihamuotila, Salolainen, Hemilä, Rantasila) mukanaoloa. Älysivätkö edes hypätä ajoissa pois yhtiön hallituksesta? Mikä on heidän vastuunsa tässä konkurssissa?

ottaako kakolaiset vastuuta mistään asioista?

 Ystävämme Hannu Taanilaa siteeraten " meillä kokoomuksessa" on tietoa, taitoa ja tahtoa hoitaan talousasiat kuntoon firmassa kuin firmassa. Muistamme hyvin Holkerin hallituksen elvytyspolitiikan 80- luvun lopulla, kun vuosisadan laman ainespuita kasattiin. Laman jälkiä maksellaan vieläkin. Kansleri Lipposen viitoittamaa tietä hoidetaan valtion omistajapolitiikkaa Bus... korjaan Häkämiehen toimesta. Taidetaan mennä lamaan, vaikka demarin sijaan talousministerinä istuu "meidän kokoomuksen" oma mies.
Otsikko: Vs: Velat valtion piikkiin
Kirjoitti: juumassi - 01.02.08 - klo:12:57

juuri kataisen takia ollaan menossa lamaan
Otsikko: Sinipuna
Kirjoitti: Aulis Anttila - 01.02.08 - klo:13:46

Onneksi vaalien jälkeen päästään SuoKustasta... ja sinipuna paikkaa Sössön jäljet  ::)  ::)  ::)
Otsikko: Vs: Velat valtion piikkiin
Kirjoitti: jooseppi - 03.02.08 - klo:11:09
Näinhän se on. Sitä suuremmin ihmettelenkin näiden suomalaisherrojen (Nars, Ihamuotila, Salolainen, Hemilä, Rantasila) mukanaoloa. Älysivätkö edes hypätä ajoissa pois yhtiön hallituksesta? Mikä on heidän vastuunsa tässä konkurssissa?
Niin, tämähän oli mielenkiintoinen kysymys minusta..

Paljonko kotimaisia konsulttipalkkioita on mukana tuon konkurssiyhtiön miinustuloksessa?
Otsikko: Vs: Velat valtion piikkiin
Kirjoitti: Eläkelläisviljelijä - 06.10.24 - klo:10:20
Merikaapelihankkeessa epäonnistunut venäläistaustainen United Power -yhtiö on haettu konkurssiin Kotkan käräjäoikeudessa, Kauppalehti kertoi keskiviikkona. Kauppalehden mukaan lähes varattomalla yhtiöllä on yli puolen miljoonan euron velat, joita se ei aio maksaa.

- Viskaamme velkamme Suomen hallituksen vastuulle. Se tyrmäsi EU:n ohjeen vastaisesti merikaapelin vetämisen. En välitä vähääkään, Sveitsistä tavoitettu United Powerin hallituksen puheenjohtaja Andras Szep sanoi Kauppalehdelle.

United Power on pietarilaisen Baltenergon tytäryhtiö. Baltenergon suurin omistaja taas on Venäjän valtion ydinvoimayhtiö Rosenergoatom. United Powerin pyrkimyksenä oli vetää sähkönsiirtoon tarkoitettu kaapeli Venäjältä Suomeen. Kauppa- ja teollisuusministeriö hylkäsi hakemuksen, koska yhtiö ei sen mielestä pystynyt takaamaan sähkön häiriötöntä saatavuutta. Lopullisen tyrmäyksen hanke sai joulun alle, kun korkein hallinto-oikeus totesi KTM:n päätöksen lailliseksi.

https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000010718227.html
Tää se vasta oli konkurssien äiti. Siitä se alkoi Suomen lama jonka syyllinen oli usko Neuvostoliiton/venäjän tuomaan hyvinvointiin. Nyt kun raja on kiinni, niin kaikki hyvästi. Kun kiina lopettaa siankorvien ja maitojauheen oston sähköautojen tullien seurauksena niin vielä parempi.
  Musta Pekka pääsi eläkkeelle 52 vuotiaana.
Otsikko: Vs: Velat valtion piikkiin
Kirjoitti: Oksa - 06.10.24 - klo:10:48
ja sitten vielä pete haaveilee et meillä alkaa nousu ens vuonna.     on se vaan hyä kun yks kauppakumppani lopettaa ni eipä olekaan ketää muuta.   jospa kantsis se saksan kielen opiskelu aloittaa uuvestaan.   vanahat taitajat on jo eläkkeellä tahi mullan alla.
Otsikko: Vs: Velat valtion piikkiin
Kirjoitti: Eläkelläisviljelijä - 06.10.24 - klo:11:44
ja sitten vielä pete haaveilee et meillä alkaa nousu ens vuonna.     on se vaan hyä kun yks kauppakumppani lopettaa ni eipä olekaan ketää muuta.   jospa kantsis se saksan kielen opiskelu aloittaa uuvestaan.   vanahat taitajat on jo eläkkeellä tahi mullan alla.

Orbon ansioilla Suomi ei nouse. On sillä semmoiset kaverit. Niiden paimentamisessa menee aika. Vaikka eivät olekkaan vuohipaimenia.
Otsikko: Vs: Velat valtion piikkiin
Kirjoitti: seegeri - 06.10.24 - klo:12:56
On ne vihreät semmosia.