Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: korven ukko - 29.11.09 - klo:12:20
-
selailin noita taloustohtorin viimeisiä talukoita. Melkomoisia eroja on havaittavissa tukialueiden välillä, jopa niin suuria että johtopäätösten tekeminen on väistämätöntä. Esimerkiksi b alueen sikatilalla on keskimäärin 29% enmmän eläinyksiköitä, mutta myyntituloja 67% enemmän. Tarkoittaa siis että b alueen tila saa keskimäärin kolmanneksen parempaa tuottajahintaa. KOLMANNEKSEN!!! Tämä jos jokin kertoo merkittävästä ammattitaitoerosta alueiden valillä etenkin olosuhteiden ja siten sekä kustannusten että panosten ollessa samat kaikille tuottajille koko suomessa.
Kolmanneksen ero tarkoittaa esimerkiksi eläinyksikköä kohden, lasketaanpa:
13 sikaa/85Kg/sika/1,5e/kgx1/3=noin 500-600 euroa/ey, 200 eyn tilalla vain 100-120 tonnia eroa myyntitulojen osalta etelän eduksi samoilla kustannuksilla. Noin niinkuin 600 sian yksikössä.
Tätä ammattitaitoeroa kepu ja MTK yrittävät raukkamaisesti kompensoida viivyttelemällä 142sikatukien leikkausta ja puljaamalla esimerkiksi viimeiset kompensaatioleikkaukset alle 200eyn osalta 50%, joka siis vastaa 200eyn tilalla 1,8% liikevaihdosta, eli jopa yli 5000 euroa!!!!!!.Täysimääräinen tasaus olisi rehdinpi ele ja sopisi paremmin kansanäänestyksellä vahvistettuun 142 artiklaan.
Reilua olisis nyt myöntää että tundran sianlihantuotannon osalta sonta on housuis ja kaikki kompensaatiotoimenpiteet ovat hukkaan heitettyä resurssia.
Tukialueiden erilainen tukeminen vääristää tilojen välistä kilpailua, jota on havaittu etenkin vaihtokone huutokaupoissa, se jos mikä ei ole aivan oikein eihän?
Näitä faktoja kun tulemme rummuttamaan mediassa etenkin vaalien alla niin äänestäjät lähtevät liikkeelle
-
Tuo eläinyksikkömäärän vertailu on syvältä, et sinä eläinyksikköjä myy vai yksittäisiä sikoja. Lihasikoja on b alueella ollut 135 kappaletta enemmän kuin c1 alueella. Eikö sillä ole mitään merkitystä tulon muodostukseen. Porsaissa on vielä suurempi kappalemäärä ero b alueen hyväksi (267 kpl). En väittele enempää tästä asiasta, kun tunnut niin hemmetin "oikeassa olevan" (ainakin omasta mielestäsi).

no mun on helppo olla hemmetin oikeassa tässäkin kun vaan luen valmista, virkamiesten laatimaa tulosta. Eyt kertovat suoraan tuotannon laajuuden, eli sen paljonko on emakoita ja teurastettuja vuositasolla. Lihasika/porsas jakauma kertoo tilanteen laskentahetkellä.
-
Mielenkiintoisen katsantokulman on korven ukko löytänyt.
Onkohan eron syynä miten paljon tuotantotehokkuuus (myydyt porsaat / emakko) ja miten paljon alueellinen hintaero porsaissa ja lihasioissa? Molemmat kuvaavat korven ukon ajatuksien mukaan hyvin yrittäjien ammattitaitoa.
Vai onko vielä muitakin eroja, jotka johtavat tilaston tuloksiin?
-
Jo on typerää selvitystä!
Jos tarkkoja ollaan niin lampaan kasvattajia kusetetaan korvamerkkiasiassa. Niitähän tarvitaan yhtä eläinyksikköä kohti nautaan verrattuna moninkertainen määrä.
-
pittääkö tämäki tuotanto siirtää sinne missä
luontainen kyky pittää elukoita on hyvä
ja tojistetusti paremmat etellytykset
-
Mielenkiintoisen katsantokulman on korven ukko löytänyt.
Onkohan eron syynä miten paljon tuotantotehokkuuus (myydyt porsaat / emakko) ja miten paljon alueellinen hintaero porsaissa ja lihasioissa? Molemmat kuvaavat korven ukon ajatuksien mukaan hyvin yrittäjien ammattitaitoa.
Vai onko vielä muitakin eroja, jotka johtavat tilaston tuloksiin?
Tuotantotehokkuus ja myyntisopimukset ovat juuri ne kohdat joissa ammattitaitoerot tulevat esiin. Kukaan ei voi kiistää etteikö ylläesitetyn ammatitaitoeron vaikutus kannattavuuteen olisi dramaattinen. Itseasiassa se on jopa monikymmenkertainen paljonpuhuttuun tukieroon verrattuna. Ja tätä taustaa vasten c-alueen tukeminen on hukkaan heitettyä resurssia.

kustannukset ja panokset ovat samat kaikille tuottajille koko suomessa, etenkin lämitettävissä rakennuksissa. Tähän on tukipolitiikkamme perustunut viimeiset 15 vuotta, kansanäänestyksellä vahvistettua 142 artiklaa kunnioittaen. Mutta ero onkin ammattitaidossa, kuten näkyy.

Turhaanhan täällä sitte mekastat. ;D

TURHAAN???!!!! Etkö ymmärrä että c alueiden tuesta ollaan leikkamassa alle 200eyn osalta vain 50% kun se etelästä poistuu kokonaan. Ja tämä johtaa siihen että pohjoinen nousee tukitasossa peltotuet huomioiden samalle tasolle etelän sikatilojen kokonaistukitason kanssa, joissakin tapauksissa jopa korkeammaksi. Nyt etelän tukileikkaus ollaan kompensoimassa vain osittain pellon kautta. Tulemma kampanjoimaan voimakkaasti tulevaan lfa uudistukseen, siten että pohjoisen tukitaso saadaan leikattua suhteessa etelään.
Tähdennän että alueiden eritasoinen tukeminen vääristää tilojen välistä kilpailua esimerkiksi konehuutokaupoissa.
-
kansanäänestyksellä vahvistettua 142 artiklaa
Koskas siitä äänestettiin... on menny multa tykkenään ohi :o :o :o :o
-
pittääkö tämäki tuotanto siirtää sinne missä
luontainen kyky pittää elukoita on hyvä
ja tojistetusti paremmat etellytykset
kustannukset ja panokset ovat samat kaikille tuottajille koko suomessa, etenkin lämitettävissä rakennuksissa. Tähän on tukipolitiikkamme perustunut viimeiset 15 vuotta, kansanäänestyksellä vahvistettua 142 artiklaa kunnioittaen. Mutta ero onkin ammattitaidossa, kuten näkyy.
Turhaanhan täällä sitte mekastat. ;D
TURHAAN???!!!! Etkö ymmärrä että c alueiden tuesta ollaan leikkamassa alle 200eyn osalta vain 50% kun se etelästä poistuu kokonaan. Ja tämä johtaa siihen että pohjoinen nousee tukitasossa peltotuet huomioiden samalle tasolle etelän sikatilojen kokonaistukitason kanssa, joissakin tapauksissa jopa korkeammaksi. Nyt etelän tukileikkaus ollaan kompensoimassa vain osittain pellon kautta. Tulemma kampanjoimaan voimakkaasti tulevaan lfa uudistukseen, siten että pohjoisen tukitaso saadaan leikattua suhteessa etelään.
Tähdennän että alueiden eritasoinen tukeminen vääristää tilojen välistä kilpailua esimerkiksi konehuutokaupoissa.
Tuskin ne tuki aluerot täällä kirjoittelemalla poistuu. Oli lähinnä vitsi tuo edellinen kommentti. :o

Miksi ne pitäisi poistua, kun Suomihan neuvotteli EU-liittymissopimuksessa nimenomaan oikeuden maksaa ylimääräistä tukea pohjoisen sijainnin takia ????
Se että koko maa ei ole tuen piirissä, ei sinänsä muuta tätä tosiasiaa, että Suomi on pohjoisempana kuin muut EU maat.

MUTTA EI SIKATILOILLE.
jos tukitaso eri niin kilpailusta tulee epäreilu

Se taas on ihan eri asia, kun pohjoisen tukien oikeutus ????

????? tääh, sopimuksessahan nimenomaan kielletään että märehtiäsektorin kaltaista tuieroa ei saa muodostua peltoon, yksimahaisiin ja kasvihuoneisiin, koska niissä vakio olosuhteet!!!!!!!!!!!!
-
Pohjoisessa on paljon eläimiä, mutta vähän tuotantoa juuri jäätävien tukien takia..
Kyllä suomalainen kuluttaja ja veronmaksaja aikanaan huomaa tämän ja kansallinen tuki poistuu. Minä olen siihen valmis kuis muut 8) ???
-
Sori vaan, mutta nyt näyttää siltä että asioista ja varsinkin niiden taustoista tietämätön yrittää tehdä jotain jutun juurta jota ei itsekään tiedä.
Keksi todellisempia asioita, äläkä vatvo niitä joista on EU:n päätökset, niitä ei muuteta.
-
[
luontainen kyky pittää elukoita on hyvä
[/quote]
TURHAAN???!!!! Etkö ymmärrä että c alueiden tuesta ollaan leikkamassa alle 200eyn osalta vain 50% kun se etelästä poistuu kokonaan. Ja tämä johtaa siihen että pohjoinen nousee tukitasossa peltotuet huomioiden samalle tasolle etelän sikatilojen kokonaistukitason kanssa, joissakin tapauksissa jopa korkeammaksi. Nyt etelän tukileikkaus ollaan kompensoimassa vain osittain pellon kautta. Tulemma kampanjoimaan voimakkaasti tulevaan lfa uudistukseen, siten että pohjoisen tukitaso saadaan leikattua suhteessa etelään.
***** Etkö sinä puolestasi ymmärrä että meillä on, kiitos herrojen Salolaisen ja Haaviston epäonnistumisen, kaksi erillistä tukialuetta, jotka eivät ole missään tekemisessä keskenään.
Sikapuoli on kusessa omaa tyhmyyttään, koska on ylituotannon tielle lähtenyt. Ja yhtä syyllisiä ovat sekä a,b, että c-alueen tuottajat.
Tilastoilla voit valehdella mitä haluat, ainoa tilasto jolla on merkitystä, on sianlihantuotanto/kulutus ja tämän suhteen vääristymiseen kilomääräisesti ovat kaikki yhtä syyllisiä.
Kehotan vakavasti tekemään ainoan oikean johtopäätöksen ja lopettamaan sianlihantuotannon. Voin kokemuksesta sanoa että vitutuskäyrä laskee radikaalisti ja samalla myös näkökulma maatalouspolitiikkaan ja maatalouteen avartuu huomattavasti.
-
Syyllisten etsimistä vaikeuttaa se ,ettei ab-alue tai c-alue ole henkilö, organisaatio tai mikään yhtenäinen toimija, jota voisi laittaa vastuuseen tekosistaan. Tuotannon kehitys on nettosumma satojen tai tuhansien toimijoiden vieläkin lukuisammista päätöksistä. Jos C-alueella ei kukaan olisi lisännyt ainuttakaan sikapaikkaa koko EU-aikana, tuskin kaikissa maakunnissa enää välitysautotkaan välittäisi ajella. AB-alueella alkaa maitolenkit olla jo aika ajelupainotteisia.
-
Mielenkiintoisen katsantokulman on korven ukko löytänyt.
Onkohan eron syynä miten paljon tuotantotehokkuuus (myydyt porsaat / emakko) ja miten paljon alueellinen hintaero porsaissa ja lihasioissa? Molemmat kuvaavat korven ukon ajatuksien mukaan hyvin yrittäjien ammattitaitoa.
Vai onko vielä muitakin eroja, jotka johtavat tilaston tuloksiin?
Tuotantotehokkuus ja myyntisopimukset ovat juuri ne kohdat joissa ammattitaitoerot tulevat esiin. Kukaan ei voi kiistää etteikö ylläesitetyn ammatitaitoeron vaikutus kannattavuuteen olisi dramaattinen. Itseasiassa se on jopa monikymmenkertainen paljonpuhuttuun tukieroon verrattuna. Ja tätä taustaa vasten c-alueen tukeminen on hukkaan heitettyä resurssia.
Eli Atria tukee AB-alueen tuotannon säilymistä maksamalla siellä parempaa hintaa kuin C-alueella. Valio ei näin tee ja Valion tekemisellä ei ole vaikutusta sikatalouteen. HK:n tuotantomäärästä taas niin pieni osa on C-alueelta, että merkittävään eri alueiden erillishintaan ei ole volyymia takana C-alueella.
-
Tuotannon kehitys on nettosumma satojen tai tuhansien toimijoiden vieläkin lukuisammista päätöksistä.
Tämä on erittäin totta. Tuleeko mieleen mikä mahtaisi olla suurin noihin päätöksiin vaikuttava tekijä? Itse veikkaisin että olemassa oleva ja tulevaisuudessa odotettavissa oleva kannattavuus? Mikä taas on tekijä joka vaikuttaa merkittävästi kumpaankin? Sanoisin että tukitaso sekä odotus tuen pysyvyydestä / jatkuvuus. Eiköhän se tuolta akselilta pääsääntöisesti löydy myös se miksi kotieläintuotanto on siirtymässä c-alueelle?
Varmaan näinkin, mutta tosiasia myös on, että esim. emolehmä tuotannossa laajapohjaisessa muodossa, ei etelästä helposti löydy alueita, joissa riittävän suuria yksiköitä voisi pyörittää, kun muut paremmin tuottavat tuotantosuunnat valtaavat pellot, eikä muita laitumia vaan ole rittävästi.

Kaukaa haettua? Laitumen tosiasiallinen tarve on varsin vähäinen kunhan sinne ajaa rehut.
Silloin on kyse erillaisesta toimintamallista.
-
[
Enpä tiedä? Eikös alunperin ollut että c-alueella piti tuen olla tuotantoa säilyttävää mutta lisäävää ei saanut olla?
***** Näin piti. Ihmeen pitkään se EU:ssa on läpi mennytkin.
Jos c-alueen tuotannon lisäystä ei olisi tapahtunut niin itse asiassa kulutus ja tuotanto olisi aika hyvin tasapainossa?
******Jos tädillä olisi...jne. Entä jos asia onkin niin että EU-jäsenyyden alkuaikoina etelässä korotettujen inv.tukien avulla tehdyt investoinnit lisäsivät tuotantoa ja pudottivat tuottahintoja, niin että c-alueelllakin oli pakko investoida.... Jos kukaan ei olisi investoinut, mitä sitten? Olisiko koko tuotannonala näivettynyt tuontilihan paineessa? Jossitella aina voidaan, mutta ainoa konsti edes yrittää menestyä on valitettavasti lähteä Tanskan tielle, eli suurimpienkin suomalaisyksiköiden koon kymmenkertaistamista. Tuotannon etiikkaan ja tuotteen laatuun tämä ei ainakaan positiivisesti tule vaikuttamaan...
-
Syyllisten etsimistä vaikeuttaa se ,ettei ab-alue tai c-alue ole henkilö, organisaatio tai mikään yhtenäinen toimija, jota voisi laittaa vastuuseen tekosistaan. Tuotannon kehitys on nettosumma satojen tai tuhansien toimijoiden vieläkin lukuisammista päätöksistä. Jos C-alueella ei kukaan olisi lisännyt ainuttakaan sikapaikkaa koko EU-aikana, tuskin kaikissa maakunnissa enää välitysautotkaan välittäisi ajella. AB-alueella alkaa maitolenkit olla jo aika ajelupainotteisia.
Yksittäistä viljelijää en lähtisi missään nimessä syyllistämään tukialueiden ja tukien hyväksikäytöstä. Se on ammattitaitoa.
Vastuu kaikesta tästä tuki- ja tukialuemetelistä on vain ja ainoastaan hallinnolla, jonka tehtävänä (Saavat jopa palkkaa siitä hyvästä) on tai pitäisi olla kotimaisen tuotannon ylläpitäminen ja kotimaisten viljelijöiden etujen turvaaminen tasapuolisesti.
Toiset vaan ilmeisesti ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
-
Näitä faktoja kun tulemme rummuttamaan mediassa etenkin vaalien alla niin äänestäjät lähtevät liikkeelle
[/quote]
****** 99%:a äänstäjistä ei välitä maataloustukipolitiikasta hevon v*ttuakaan. ;D
-
Voi teitä mela rööri jne
Päätökset on tehty, joten turvat kiinni. Näillä mennään.
Oikeesti sanon sen, että mitä vxxxxxa runkutatte asioista jotka on jo päätetty?
Eikö pieni pää pitäisi olla tulevaisuuden suunnittelussa vai Häh?

**** On ollut jo monta vuotta.Kuten nimimerkistä voi päätellä, toimeentulo tulee nykyisin muista hommista. Sikala tyhjeni jo v.2006 joten minä lätkytän täällä paskaa ihan huvikseni. Minua ei enää nappaa vaikka lopetettaisiin koko maatalous Suomesta ;D ;D ;D ;D Noita korven ukkoja sun muita idiootteja on vaan niin kiva härnätä ;)
-
Kiitoksia Rööri, olipahan jämerää tavaraa palstojen sontaluukuttajien vastineeksi.
-
> Näitä faktoja kun tulemme rummuttamaan mediassa etenkin vaalien alla niin äänestäjät lähtevät liikkeelle
****** 99%:a äänstäjistä ei välitä maataloustukipolitiikasta hevon v*ttuakaan. ;D
Oma havaintoni on se että hyvin harva välittää saatikka ymmärtää mitään maatalouspolitiikastamme tai nykyaikaisesta maataloudesta. Jos joku jotain kantaa ottaa niin se on sitten tyyliin "kaikki tuet pois kaikilta."

Korven ukko kuvittelee ihan liikoja itsestään. "Kun tulemme", voi jessus.
-
> Näitä faktoja kun tulemme rummuttamaan mediassa etenkin vaalien alla niin äänestäjät lähtevät liikkeelle
****** 99%:a äänstäjistä ei välitä maataloustukipolitiikasta hevon v*ttuakaan. ;D
Oma havaintoni on se että hyvin harva välittää saatikka ymmärtää mitään maatalouspolitiikastamme tai nykyaikaisesta maataloudesta. Jos joku jotain kantaa ottaa niin se on sitten tyyliin "kaikki tuet pois kaikilta."
Onneks eivät Aukkia kokoomuksessa kuuntele ;)
-
LSO:n markkinakatsauksessa todetaan näin:
Viikon 49 alusta eteenpäin lihasian hinta laskee 1 snt/kg. Viikon 49 alusta poistuu myös lihasioille painovälille 77-82 maksettu painobonus. Hinnanlasku johtuu markkinatilanteesta. Niin sika kuin myös nautamarkkinassa markkinatilanne jatkuu kireänä ja heikko vientimarkkina lisää tarjontaa kotimaan markkinoilla.
Mutta siitä vaan investoimaan sikatalouteen investointitukien avulla, ainakin viljalle on silloin menekkiä, mutta mihin saatte kaiken lihan mahtumaan, kun sitä lisää markkinoille tulee.
Mutta siinähän kärvistelette, sianlihan tuottajat.
Itse kun lopetin siankasvatuksen, niin tuli tunne, kuin vankilasta ois vapautunut.

Noin on todennut moni eläinten pidon lopettanut ja viljan viljelijäksi siirtynyt, tätä itsekin joskus harkinnut.
-
Voi teitä mela rööri jne
Päätökset on tehty, joten turvat kiinni. Näillä mennään.
Oikeesti sanon sen, että mitä vxxxxxa runkutatte asioista jotka on jo päätetty?
Eikö pieni pää pitäisi olla tulevaisuuden suunnittelussa vai Häh?
Nyt on sellainen juttu että yleensä kun päätöksiä tehdään niin ne eivät ole mitään ikuisia juttuja. Varsinkin kun huonoja päätöksiä tehdään niin yleensä niillä on taipumusta että niitä korjataan jälkikäteen. Mahtaako montaakaan lakia olla jota ei kertaakaan muutettu olisi. Tässä vaan "lobataan" jo seuraavaa kierrosta kun viimeistään 2013 kaikki nykyiset päätökset puretaan ja tehdään uudet senhetkisen tilanteen päätökset. Moni asia voi muuttua.

Joo, eihän sitä tiedä, mitä kaikkea dramaattista maailmalla ehtii tapahtua ennen vuotta 2013.
-
[
luontainen kyky pittää elukoita on hyvä
TURHAAN???!!!! Etkö ymmärrä että c alueiden tuesta ollaan leikkamassa alle 200eyn osalta vain 50% kun se etelästä poistuu kokonaan. Ja tämä johtaa siihen että pohjoinen nousee tukitasossa peltotuet huomioiden samalle tasolle etelän sikatilojen kokonaistukitason kanssa, joissakin tapauksissa jopa korkeammaksi. Nyt etelän tukileikkaus ollaan kompensoimassa vain osittain pellon kautta. Tulemma kampanjoimaan voimakkaasti tulevaan lfa uudistukseen, siten että pohjoisen tukitaso saadaan leikattua suhteessa etelään.
***** Etkö sinä puolestasi ymmärrä että meillä on, kiitos herrojen Salolaisen ja Haaviston epäonnistumisen, kaksi erillistä tukialuetta, jotka eivät ole missään tekemisessä keskenään.
Sikapuoli on kusessa omaa tyhmyyttään, koska on ylituotannon tielle lähtenyt. Ja yhtä syyllisiä ovat sekä a,b, että c-alueen tuottajat.
Tilastoilla voit valehdella mitä haluat, ainoa tilasto jolla on merkitystä, on sianlihantuotanto/kulutus ja tämän suhteen vääristymiseen kilomääräisesti ovat kaikki yhtä syyllisiä.
Kehotan vakavasti tekemään ainoan oikean johtopäätöksen ja lopettamaan sianlihantuotannon. Voin kokemuksesta sanoa että vitutuskäyrä laskee radikaalisti ja samalla myös näkökulma maatalouspolitiikkaan ja maatalouteen avartuu huomattavasti.
[/quote]
sikasektorin osalta niillä tukialueilla on ollut erittäin tiivis yhteys; tuet yritetty pitää pohjoisessa samana ja jopa huonompina. Nyt kuitenkin 2013 jälkeen on pohjoisten sikatilojen kokonaistuet nousemassa jopa korkeammiksi, vaikka tuloksista näkyy kuinka etenkin ammattitaito on etelässä. Tähän tulemme vaatimaan lisäkompensaatiota lfa uudistuksessa.
Ylituotantoon on syyllisiä sponsoroivaa teollisuutta nuoleskeleva hallinto ja edunvalvonta. Nytkin MTK ja kepu junttaavat ylituotantoalalle investointituet.

tarkotat näitä ab aluveen korkijampija navetan inv, tukija

Niin näitäkö tarkoitat:
***Selvitä Aimomela investointitukien erot eri alueilla? Laske vaikka mitä se tarkoittaa millin investoinnissa.
Niin tarkoitatko noita
http://www.mavi.fi/attachments/mavi/maaseudunrahoitus/5BSMAY3Vm/MAATALOUDEN_INVESTOINTITUKIEN_TUKIMUODOT_JA_TUEN_ENIMMAISMAARAT.pdf
tukiehtoja?
Ainakin sikapuolella ab ja c ovat täsmälleen samalla viivalla? Ihan samat tukitasot? Samoin siipikarjapuolella. Samoin lämpölaitoksissa. Ainoat merkittävät erot näkyvät olevan märehtijätuotannossa sekä niissä paljon puhutuissa kaurakirkoissa... Niissä on ab-alueella enemmän avustusta mutta vastaavasti c-alueella enemmän korkotukea.
Oon muuten ihmetellyt sitä että rehvakkaina sanotaan että "selvitäs investointitukiehdot" tms hauskaa varmana siitä että ab-alue rypee rahassa ja pukataan ylimääräistäkin investointirahaa taskun pohjalle. Sitten kun selvittää ja fakta onkin että ehdot on alueilla samat niin ei kuulukaan mitään, ei edes toteamusta että "taisinpa olla väärässä". Ehtojen ei alunperin pitänyt olla samat mutta eduskuntaa myöten vedottiin perustuslakiin asti että pitää olla tasaveroisia ja sen takia nuo investointitukiehdot on pääsääntöisesti kaikille samat. Mutta tukien suhteen sillä perustuslakiin vetoamisella ja yhdenvertaisuudella ei sitten olekaan niin kiirusta...
Mutta tuosta vielä sen verran noista lypsykarjapuolesta. Minä en siitä puolesta paljon tiedä mutta jostakin muistasin nähneeni että joidenkin maitokirkkojen parsipaikkakustannus olisi 10.000 euron luokkaa. Tarkoittaa että tuo miljoonan euron investointi tulisi noin 100 lehmällä. Sitten lasketaas mitä nuo prosentit ja muut tarkoittaa niin katsotaan.
Nyt on huomattava että kaikissa on että "enimmäismäärä hyväksyttävistä kustannuksista" enkä lähde edes selvittämään onko jossakin esimerkiksi maksimi. Mutta prosentit ovat siis 60 - 20 - 40 ja 75 - 20 - 25. En ole aikoihin noita katsellut mutta eikös tuo tarkoita että ab:llä 400.000 avustusta ja 600.000 lainaa jolle saa korkotukea 20% eli siis 200.000 euroa. Totaali tukitaso siis 600.000 euroa. C-alueella vastaavasti 750.000 lainaa ja 200.000 avustusta ja korkotukea tuon 200.000 siihenkin. Kokonaistuki siis 400.000 euroa. Eroa siis 200.000 euroa.
Nyt 10.000 keskituotoksella (helpot luvut) niin tukiero 100:lle lehmällä B/C1 on siis 100*10.000*0,05 eli 50.000 vuodessa. Näin siis neljässä vuodessa tukiero on ajanut homman tasoihin ja siitä eteenpäin c-aluelle pelkkää plussaa 50.000 euroa vuodessa eli jos vaikka 10 vuoden jaksolle niin c-alue jää plussalle vielä 300.000 euroa vaikka sen investointituen sieltä huomioi.
Tämä nyt oli tällainen yksinkertaistettu esimerkki investointitukien vaikutuksesta kustannuksiin ja varmasti tuossa on x kappaletta koukeroita joiden takia se ei mene noin suoraviivaisesti mutta tuskinpa tuo tukieron suuruusluokka siitä muuttuu. Ja mitä pohjoisemmaksi mennään niin sitä selkeämpi ero on c-alueen hyväksi. Vai mitä?
-
[
luontainen kyky pittää elukoita on hyvä
TURHAAN???!!!! Etkö ymmärrä että c alueiden tuesta ollaan leikkamassa alle 200eyn osalta vain 50% kun se etelästä poistuu kokonaan. Ja tämä johtaa siihen että pohjoinen nousee tukitasossa peltotuet huomioiden samalle tasolle etelän sikatilojen kokonaistukitason kanssa, joissakin tapauksissa jopa korkeammaksi. Nyt etelän tukileikkaus ollaan kompensoimassa vain osittain pellon kautta. Tulemma kampanjoimaan voimakkaasti tulevaan lfa uudistukseen, siten että pohjoisen tukitaso saadaan leikattua suhteessa etelään.
***** Etkö sinä puolestasi ymmärrä että meillä on, kiitos herrojen Salolaisen ja Haaviston epäonnistumisen, kaksi erillistä tukialuetta, jotka eivät ole missään tekemisessä keskenään.
Sikapuoli on kusessa omaa tyhmyyttään, koska on ylituotannon tielle lähtenyt. Ja yhtä syyllisiä ovat sekä a,b, että c-alueen tuottajat.
Tilastoilla voit valehdella mitä haluat, ainoa tilasto jolla on merkitystä, on sianlihantuotanto/kulutus ja tämän suhteen vääristymiseen kilomääräisesti ovat kaikki yhtä syyllisiä.
Kehotan vakavasti tekemään ainoan oikean johtopäätöksen ja lopettamaan sianlihantuotannon. Voin kokemuksesta sanoa että vitutuskäyrä laskee radikaalisti ja samalla myös näkökulma maatalouspolitiikkaan ja maatalouteen avartuu huomattavasti.
sikasektorin osalta niillä tukialueilla on ollut erittäin tiivis yhteys; tuet yritetty pitää pohjoisessa samana ja jopa huonompina. Nyt kuitenkin 2013 jälkeen on pohjoisten sikatilojen kokonaistuet nousemassa jopa korkeammiksi, vaikka tuloksista näkyy kuinka etenkin ammattitaito on etelässä. Tähän tulemme vaatimaan lisäkompensaatiota lfa uudistuksessa.
Ylituotantoon on syyllisiä sponsoroivaa teollisuutta nuoleskeleva hallinto ja edunvalvonta. Nytkin MTK ja kepu junttaavat ylituotantoalalle investointituet.
tarkotat näitä ab aluveen korkijampija navetan inv, tukija
[/quote]
no en kyllä ihan tarkoita... ab alueiden maitotilat ovat paremmat investointitukensa ansainneet, koskatuotantotuessa silläsektorilla on jäätävä porras.
Nyt puhun sikasektorista nimittäin teollisuutta ja kauppaa nuoleskelevat kepu ja MTK junttaa ylituotantoalalle investointituet laajennusinvestointeihin, vaikka tuottajat vastustavat!!! Rivointa tässä oli että tuki käsiteltiin samoissa istunnoissa joissa tukia leikattiin samalta sektorilta ylituotannon vuoksi!! Härskiä touhua, tuotantotukia leikataan ylituotannon vuoksi, mutta aletaan junttaamaan investointitukia koska arvellaan tuotannon kääntyvän laskuun!! Etenkin kun sianlihantuotanto on ollut saman noin 110 pinnaa kulutuksesta 1970 luvulta saakka! Vähän niinkuin maidossa että on kriisi joka tarvitsee elvytystä, muttei kuitenkaan ole..
-
Mielenkiintoisen katsantokulman on korven ukko löytänyt.
Onkohan eron syynä miten paljon tuotantotehokkuuus (myydyt porsaat / emakko) ja miten paljon alueellinen hintaero porsaissa ja lihasioissa? Molemmat kuvaavat korven ukon ajatuksien mukaan hyvin yrittäjien ammattitaitoa.
Vai onko vielä muitakin eroja, jotka johtavat tilaston tuloksiin?
Tuotantotehokkuus ja myyntisopimukset ovat juuri ne kohdat joissa ammattitaitoerot tulevat esiin. Kukaan ei voi kiistää etteikö ylläesitetyn ammatitaitoeron vaikutus kannattavuuteen olisi dramaattinen. Itseasiassa se on jopa monikymmenkertainen paljonpuhuttuun tukieroon verrattuna. Ja tätä taustaa vasten c-alueen tukeminen on hukkaan heitettyä resurssia.
Eli Atria tukee AB-alueen tuotannon säilymistä maksamalla siellä parempaa hintaa kuin C-alueella. Valio ei näin tee ja Valion tekemisellä ei ole vaikutusta sikatalouteen. HK:n tuotantomäärästä taas niin pieni osa on C-alueelta, että merkittävään eri alueiden erillishintaan ei ole volyymia takana C-alueella.
nyt ulkomuistista: molempien sekä Atrian etttä LSOn hankinnasta yli kolmannes menee ristiin ns. toisen reviirille. Eli molemmille on koko suomi merkittävää eluetta. Molemmat kyllä tunnustavat hinnoittelullaan tämän alueen ammttitaidon.
-
[
Nyt puhun sikasektorista nimittäin teollisuutta ja kauppaa nuoleskelevat kepu ja MTK junttaa ylituotantoalalle investointituet laajennusinvestointeihin, vaikka tuottajat vastustavat!!! Rivointa tässä oli että tuki käsiteltiin samoissa istunnoissa joissa tukia leikattiin samalta sektorilta ylituotannon vuoksi!! Härskiä touhua, tuotantotukia leikataan ylituotannon vuoksi, mutta aletaan junttaamaan investointitukia koska arvellaan tuotannon kääntyvän laskuun!! Etenkin kun sianlihantuotanto on ollut saman noin 110 pinnaa kulutuksesta 1970 luvulta saakka! Vähän niinkuin maidossa että on kriisi joka tarvitsee elvytystä, muttei kuitenkaan ole..
Tuo on hemmetin hyvä pointti, joka on jäänyt vähälle huomiolle, ilmeisesti on taas tarkoituksella haluttu tästä vaieta, koska tähänkin on syyllinen ministeri Anttila, tosiaan, etelän sikatukia leikattiin sillä perusteella, että tuotanto on kasvanut, ja nyt yritetään taas kasvattaa tuotantoa avaamalla investointituet, Aikamoinen ristiriita tässä ministerikanisteri Anttilan puuhastelussa.

Odotellaan hetki, niin tänne kirjoittelevat LSO:n ja Atrian asiamiehet (kuten esim. Pigman ja poronpurija) rientävät kilvan ylistämään sikatalouden investointitukien avaamispäätöstä. ;D
-
[
Nyt puhun sikasektorista nimittäin teollisuutta ja kauppaa nuoleskelevat kepu ja MTK junttaa ylituotantoalalle investointituet laajennusinvestointeihin, vaikka tuottajat vastustavat!!! Rivointa tässä oli että tuki käsiteltiin samoissa istunnoissa joissa tukia leikattiin samalta sektorilta ylituotannon vuoksi!! Härskiä touhua, tuotantotukia leikataan ylituotannon vuoksi, mutta aletaan junttaamaan investointitukia koska arvellaan tuotannon kääntyvän laskuun!! Etenkin kun sianlihantuotanto on ollut saman noin 110 pinnaa kulutuksesta 1970 luvulta saakka! Vähän niinkuin maidossa että on kriisi joka tarvitsee elvytystä, muttei kuitenkaan ole..
Tuo on hemmetin hyvä pointti, joka on jäänyt vähälle huomiolle, ilmeisesti on taas tarkoituksella haluttu tästä vaieta, koska tähänkin on syyllinen ministeri Anttila, tosiaan, etelän sikatukia leikattiin sillä perusteella, että tuotanto on kasvanut, ja nyt yritetään taas kasvattaa tuotantoa avaamalla investointituet, Aikamoinen ristiriita tässä ministerikanisteri Anttilan puuhastelussa.
Tuo on hemmetin hyvä pointti, joka on jäänyt vähälle huomiolle, ilmeisesti on taas tarkoituksella haluttu tästä vaieta, koska tähänkin on syyllinen ministeri Anttila, tosiaan, etelän sikatukia leikattiin sillä perusteella, että tuotanto on kasvanut, ja nyt yritetään taas kasvattaa tuotantoa avaamalla investointituet, Aikamoinen ristiriita tässä ministerikanisteri Anttilan puuhastelussa.
tutkijankin mukaan nämä pakkoinvestointituet on yksi suurimpia erikoisuuksia mitä edunvalvonta on aiheuttanut

Investointituessahan on tuotantovelvoite kuten moni palstalainen tietää. Investointituki on hieno tapa tehdä torppareita HK:lle ja Atrialle.
-
olenkin jo useammin varoittanut tarttumasta tähän täkyyn. Nykyinen 20 pinnaa on heikko avustus, katoaa helposti hinnannousuun ja lisäkustannuksiin. Sanoisin että seuraavilla kierroksilla tuki% nousee jos ei laajennuksia heti tule. Sen verran määrätietoisesti tuki juntattiin vaikka tutkimuksen mukaan lähes kaikki sikayrittäjät vastusti sitä.
-
> Näitä faktoja kun tulemme rummuttamaan mediassa etenkin vaalien alla niin äänestäjät lähtevät liikkeelle
****** 99%:a äänstäjistä ei välitä maataloustukipolitiikasta hevon v*ttuakaan. ;D
Oma havaintoni on se että hyvin harva välittää saatikka ymmärtää mitään maatalouspolitiikastamme tai nykyaikaisesta maataloudesta. Jos joku jotain kantaa ottaa niin se on sitten tyyliin "kaikki tuet pois kaikilta."
tässä on itua. Tuttu kansanedustaja sanoi että eduskunnassa ainoastaan muutama tyyppi ymmärtää tukipolitiikan kokonaisuudesta. Ja sehän on odotettavaa, kun ovat otos kansasta. Mutta selkeän tuntuisin laskelmin ja käytännön esimerkein kun järjestämme intensiivisen mediaryöpyn siinä vaalien alla ja viemme huomion siihen jopa hieman provosoiden kuten on hyväksi havaittu avot.
-
[
Tuo on hemmetin hyvä pointti, joka on jäänyt vähälle huomiolle, ilmeisesti on taas tarkoituksella haluttu tästä vaieta, koska tähänkin on syyllinen ministeri Anttila, tosiaan, etelän sikatukia leikattiin sillä perusteella, että tuotanto on kasvanut, ja nyt yritetään taas kasvattaa tuotantoa avaamalla investointituet, Aikamoinen ristiriita tässä ministerikanisteri Anttilan puuhastelussa.
tutkijankin mukaan nämä pakkoinvestointituet on yksi suurimpia erikoisuuksia mitä edunvalvonta on aiheuttanut
[/quote]
Investointituessahan on tuotantovelvoite kuten moni palstalainen tietää. Investointituki on hieno tapa tehdä torppareita HK:lle ja Atrialle.
[/quote]
moni ottanut rahoitusta tarhaan osuuskunnilta ja on pulassa heikon hinnan vuoksi