Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Aulis Anttila - 12.10.09 - klo:07:35
-
Samanlaista rosvosakkia ovat liki kaikki lappilaiset ja kepulaiset... mutta eihän siellä oo juuri muita ku korpikommunisteja ja agraarisosialisteja :o :o :o >:( >:( >:(
=
Poromiesten mielestä pedot tappavat selvästi virallista tietoa enemmän poroja. Tänä vuonna valtio maksaa tai on maksamassa suurpetojen tekemistä vahingoista korvauksia poronomistajille noin 4000 porosta yhteensä runsaat neljä miljoonaa euroa. Lukuna 4000 tuntuu ehkä isolta, mutta meidän mielestä hävikki on huomattavasti suurempi. Kyllä kysymys on käytännössä lähes marginaalisesta menoerästä kappalemääräisesti, sanoo poroisäntä Knuuti. Hänen mukaansa poronlihan tuotanto on vähentynyt muutamassa vuodessa yli 20 000 ruhon vuosivauhtia.

Oliko sulla emärosvo tiedossa että kaikkia raatoja ei koskaan löydetä, poromiehet tietää sua paremmin määrät, vai mitä?

Sitä mäki ihmettelin et ei samalla yksintein sanottu 40 000 :P :P ::) ::) ;D ;D :D :D
-
Hesari lauantaina: Tavaravirrat maan etelän ja pohjoisen välillä vinoutuvat kuljetusyritysten tappioksi
"Skal: Yhä useampi etelän rekka ajaa tyhjänä pohjoisesta takaisin"
"Heineken-konsernin päätös lopettaa Lapin Kullan panimo Torniossa on taas yksi askel kehityksessä, joka vinouttaa lisää suomalaisten tavaroiden kuskaamista maan eri osien välillä.
Skalin toimitusjohtajan Iiro Lehtisen mukaan kuljetusten rakenne on muuttumassa niin, että ylöspäin pohjoiseen on viemistä, mutta alaspäin etelään ei ole tuomista.
"Tähän saakka on menty Pidä Suomi asuttuna -teemalla, mutta kentältä kuulee yhä enemmän viestejä, että erot maan eri osien välillä vain lisääntyvät."
"Kuljetustaloudellisesti etelän ja pohjoisen välisistä ajoista tulee huonoja keikkoja, kun kuljetettavaa on vain yhteen suuntaan eli rekat tulevat takaisin tyhjinä", Lehtonen kertoo.
Aja mittaan ilmiö alkaa näkyä kuljetustilastoissa siten, että kuljetettujen kilometrien määrä lisääntyy, mutta kuljetetut tonnimäärät eivät.
"Ilmiö vaikeuttaa kuljetuskeikkojen suunnittelua ja hinnoittelua. Tulee pahoja aukkoja", Lehtonen arvioi.
Lehtosta kuljetusten maantieteellinen vinoutuminen huolestuttaa, koska asialle ei oikein mahda mitään. "Kysymys ei ole osaamisen puutteesta, vaan kun ei ole mitä kuljettaa."
Ja Lappi elättää muunkin Suomen niinkuin emo-heikki jossakin ketjussa totesi? Ja maidon rahtaus etelään ei maksa juurikaan enempää kuin jos se tuotettaisiin etelässä? Ja keräilykustannukset eivät ole korkeammat kun tilojen väliset etäisyydet kasvavat pohjoisessa? Tai ainakaan niillä ei ole mitään merkitystä mihinkään? Ja joulupukki on olemassa ja Korvatunturilla?
Korvatunturiha on liki Venäjällä... pitäsköhä se vallata kokonaa meille :P ::) ;D ;D :D :D

Suomi on ainoa suuren pinta-alan/pienen asukasluvun maa maailmassa jota yritetään pitää kauttaaltaan asuttuna. Perusteluna on pidetty maanpuolustusta. Kuitenkin tähän on tullut muutos, enää ei ole tarvetta pitää maanpuolustuksen vuoksi koko maata asuttuna.
Veeti kierteli jo joskus 1970-luvulla keski-Ruotsissa, siellä oli laajoja alueita metsää, missä ainoat asumukset olivat metsureitten parakit.
Suomella ei ole enää varaa elättää Pohjois-Suomea mm. valtavilla kansallisilla maataloustukiaisilla esim . maitu-marttila 100 000 e/v.
On hyvä, että pohjoisesta ei ole mitään tuotavaa, mutta miksi sinne pitäisi jotain viedä?
-
Kumma laskentataito näillä poromiehillä.
Aina ihan aina poromieheltä kysyttäessä lukumäärää, vastaus on automaattisesti molemmin puolin puuta.
Mutta kun pitää valtiolta saada rahaa, lasketaan varmasti vielä naapurinkin porot ja kahteen kertaan.
-
Hesari lauantaina: Tavaravirrat maan etelän ja pohjoisen välillä vinoutuvat kuljetusyritysten tappioksi
"Skal: Yhä useampi etelän rekka ajaa tyhjänä pohjoisesta takaisin"
"Heineken-konsernin päätös lopettaa Lapin Kullan panimo Torniossa on taas yksi askel kehityksessä, joka vinouttaa lisää suomalaisten tavaroiden kuskaamista maan eri osien välillä.
Skalin toimitusjohtajan Iiro Lehtisen mukaan kuljetusten rakenne on muuttumassa niin, että ylöspäin pohjoiseen on viemistä, mutta alaspäin etelään ei ole tuomista.
"Tähän saakka on menty Pidä Suomi asuttuna -teemalla, mutta kentältä kuulee yhä enemmän viestejä, että erot maan eri osien välillä vain lisääntyvät."
"Kuljetustaloudellisesti etelän ja pohjoisen välisistä ajoista tulee huonoja keikkoja, kun kuljetettavaa on vain yhteen suuntaan eli rekat tulevat takaisin tyhjinä", Lehtonen kertoo.
Aja mittaan ilmiö alkaa näkyä kuljetustilastoissa siten, että kuljetettujen kilometrien määrä lisääntyy, mutta kuljetetut tonnimäärät eivät.
"Ilmiö vaikeuttaa kuljetuskeikkojen suunnittelua ja hinnoittelua. Tulee pahoja aukkoja", Lehtonen arvioi.
Lehtosta kuljetusten maantieteellinen vinoutuminen huolestuttaa, koska asialle ei oikein mahda mitään. "Kysymys ei ole osaamisen puutteesta, vaan kun ei ole mitä kuljettaa."
Ja Lappi elättää muunkin Suomen niinkuin emo-heikki jossakin ketjussa totesi? Ja maidon rahtaus etelään ei maksa juurikaan enempää kuin jos se tuotettaisiin etelässä? Ja keräilykustannukset eivät ole korkeammat kun tilojen väliset etäisyydet kasvavat pohjoisessa? Tai ainakaan niillä ei ole mitään merkitystä mihinkään? Ja joulupukki on olemassa ja Korvatunturilla?
Suomi on ainoa suuren pinta-alan/pienen asukasluvun maa maailmassa jota yritetään pitää kauttaaltaan asuttuna. Perusteluna on pidetty maanpuolustusta. Kuitenkin tähän on tullut muutos, enää ei ole tarvetta pitää maanpuolustuksen vuoksi koko maata asuttuna.
Veeti kierteli jo joskus 1970-luvulla keski-Ruotsissa, siellä oli laajoja alueita metsää, missä ainoat asumukset olivat metsureitten parakit.
Suomella ei ole enää varaa elättää Pohjois-Suomea mm. valtavilla kansallisilla maataloustukiaisilla esim . maitu-marttila 100 000 e/v.
On hyvä, että pohjoisesta ei ole mitään tuotavaa, mutta miksi sinne pitäisi jotain viedä?
Mmmmmm. Veetin puheessahan on Eurostoliiton kannalta järkeä?
Miksi pitää koko suomi asuttuna, kun kaikki suomalaiset n. 5,1 miljoonaa voidaan siirtää vaikka puolaan(tietysti puolalaisilla työehtosopimuksilla, että pysyy puolalaisten kilpailu kyky kunnossa). Säästyy euroopan unionilta hillittömät määrät rahaa kun ei tarvii Suomeen maksaa mitään tukia ja saadaan Ruotsin vastaiselle rajalle hillitön erämaa korpi ja suomen rannikot voidaan miinoittaa maalta ja mereltä. Säästyy Keski-eurooppalaisten sotilaitten terveys, kun niitten ei tarvitse veetin, eemelin ja aulis anttilan puolesta tulla pohjolaan sotimaan(kyseiset herrathan on kuitenkin liitynyt käpykaartiin.
-
Miksi pitää koko suomi asuttuna, kun kaikki suomalaiset n. 5,1 miljoonaa voidaan siirtää vaikka puolaan
Noin tehtäisiin heti huomispäivänä jos Kepu - ja kepulaiset - päättäisivät asiasta :o :o :o >:( >:( >:(
-
On hyvä, että pohjoisesta ei ole mitään tuotavaa, mutta miksi sinne pitäisi jotain viedä?
Tuota kuningasajatusta teidän Itäläläisten pitää markkinoida EU:n suuntaan.
-
Miksi pitää koko suomi asuttuna, kun kaikki suomalaiset n. 5,1 miljoonaa voidaan siirtää vaikka puolaan
Noin tehtäisiin heti huomispäivänä jos Kepu - ja kepulaiset - päättäisivät asiasta :o :o :o >:( >:( >:(
Stalin yritti v. 1940 siirtää suomalaiset Katynin metsään, polskiupseerien jälkeen
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2002/04/107785

Eikös se olisi hyvä ajatus?
Eikös jonkun sukulainen ole ollut kannatamassa tätä ajatusta itäisessä naapurissa?
-
Miksi pitää koko suomi asuttuna, kun kaikki suomalaiset n. 5,1 miljoonaa voidaan siirtää vaikka puolaan
Noin tehtäisiin heti huomispäivänä jos Kepu - ja kepulaiset - päättäisivät asiasta :o :o :o >:( >:( >:(
Stalin yritti v. 1940 siirtää suomalaiset Katynin metsään, polskiupseerien jälkeen
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2002/04/107785
Punaiset yritti jo 1918, onneksi Mannerheim katsoi punaista tamperetta tykin putkea pitkin.
-
Nämä petovahingot on aika ongelmallinen juttu, koska petoja ja peto-ongelmia on paikallisesti, sanotaan että jollakin alueella oleva peto syö vaikka 200 poroa vuodessa, näin voisi olla jos alueella eläisi susipari tai pieni lauma, no 200 poroa ei tunnut paljolta, mutta jos vahingot kohdistuu yhteen tai vain muutamaan poromieheen, niin vaikutus elintasoon ja tulevaan vuosituloon on dramaattinen ????
Ruotsissa on monien petojan kohdalla semmoinen käytäntö, että valtio kustantaa vahingot eläimen reviirin mukaan alueen poromiehille, eli raatoja ei tarvitse löytää ja tunnistaa, poromiehet sitten keskenään jakavat summan, kuten itse toteavat vahinkojen määrän, kenen poroja on syöty eniten.
-
veetiläenen kehu käöneesä ruottissa
ja oli ihastunu olosuhteisiin siellä :o
mutta miksi et samantien voinu jäähä sinne ???
oisit teheny palaveluksen tälle kansalle
-
voishan rekat ottaa pohojosesta ruokaa vanahuksille ja hiekkaa lapsille
etelän kakovetosissa kunnissa vanahukset näkkee näläkää
ja lapsilla ei oo etes hiekkaa hiekkalaatikossa :o
http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=12526.0

ei taennu perse kestäää-ääääääääääääääää

Rahat ovat menneet kepulandian elättämiseen
ja lapsilla ei oo etes hiekkaa hiekkalaatikossa :o
http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=12526.0
-
Hesari lauantaina: Tavaravirrat maan etelän ja pohjoisen välillä vinoutuvat kuljetusyritysten tappioksi
"Skal: Yhä useampi etelän rekka ajaa tyhjänä pohjoisesta takaisin"
"Heineken-konsernin päätös lopettaa Lapin Kullan panimo Torniossa on taas yksi askel kehityksessä, joka vinouttaa lisää suomalaisten tavaroiden kuskaamista maan eri osien välillä.
Skalin toimitusjohtajan Iiro Lehtisen mukaan kuljetusten rakenne on muuttumassa niin, että ylöspäin pohjoiseen on viemistä, mutta alaspäin etelään ei ole tuomista.
"Tähän saakka on menty Pidä Suomi asuttuna -teemalla, mutta kentältä kuulee yhä enemmän viestejä, että erot maan eri osien välillä vain lisääntyvät."
"Kuljetustaloudellisesti etelän ja pohjoisen välisistä ajoista tulee huonoja keikkoja, kun kuljetettavaa on vain yhteen suuntaan eli rekat tulevat takaisin tyhjinä", Lehtonen kertoo.
Aja mittaan ilmiö alkaa näkyä kuljetustilastoissa siten, että kuljetettujen kilometrien määrä lisääntyy, mutta kuljetetut tonnimäärät eivät.
"Ilmiö vaikeuttaa kuljetuskeikkojen suunnittelua ja hinnoittelua. Tulee pahoja aukkoja", Lehtonen arvioi.
Lehtosta kuljetusten maantieteellinen vinoutuminen huolestuttaa, koska asialle ei oikein mahda mitään. "Kysymys ei ole osaamisen puutteesta, vaan kun ei ole mitä kuljettaa."
Ja Lappi elättää muunkin Suomen niinkuin emo-heikki jossakin ketjussa totesi? Ja maidon rahtaus etelään ei maksa juurikaan enempää kuin jos se tuotettaisiin etelässä? Ja keräilykustannukset eivät ole korkeammat kun tilojen väliset etäisyydet kasvavat pohjoisessa? Tai ainakaan niillä ei ole mitään merkitystä mihinkään? Ja joulupukki on olemassa ja Korvatunturilla?
Suomi on ainoa suuren pinta-alan/pienen asukasluvun maa maailmassa jota yritetään pitää kauttaaltaan asuttuna. Perusteluna on pidetty maanpuolustusta. Kuitenkin tähän on tullut muutos, enää ei ole tarvetta pitää maanpuolustuksen vuoksi koko maata asuttuna.
Veeti kierteli jo joskus 1970-luvulla keski-Ruotsissa, siellä oli laajoja alueita metsää, missä ainoat asumukset olivat metsureitten parakit.
Suomella ei ole enää varaa elättää Pohjois-Suomea mm. valtavilla kansallisilla maataloustukiaisilla esim . maitu-marttila 100 000 e/v.
On hyvä, että pohjoisesta ei ole mitään tuotavaa, mutta miksi sinne pitäisi jotain viedä?
Tää nyt on tätä. Kyllä meidän nähtävästi pitää jaksaa antaa kepulle tekohengitystä. Muuten kepulaiset kuolee sukupuuttoon ;D
-
Kyllä meidän nähtävästi pitää jaksaa antaa kepulle tekohengitystä. Muuten kepulaiset kuolee sukupuuttoon ;D
Ei saatana anneta... nii. Ja juu !!!
-
mites se opheinosen miljardit mihinkä ne män siellä etelässä ja mihin helvettiin se sirpa tarttee miun mehtää ku ei anna ees hakata sitä ja hirviporukat (perkeleen jätkät sieltä etelästä tuloo tänne, metästäis mannerheimintiellä) joutuu ny keirtää alueen ku ei ees saa ampuva alueella! ja etelä muka elättää, haista , -sanonko minkä!!!
-
veetiläenen kehu käöneesä ruottissa
ja oli ihastunu olosuhteisiin siellä :o
mutta miksi et samantien voinu jäähä sinne ???
oisit teheny palaveluksen tälle kansalle
ei taennu perse kestäää-ääääääääääääääää
meinaakko tuota että ois sitä ympärriisä levitelly :o
-
Nonni, mitäs agrolaiset nyt kun tämmösiä menee isot pankkiherratkin sanomaan... :o :o :o
"Lappi on muodostumassa laman jälkeen pitkällä aikavälillä Suomen toiseksi talouden kasvupisteeksi Uudenmaan ohella. Lapin vahvuuksia ovat erityisesti maaperä eli kaivokset ja matkailu. Tätä mieltä on OP-Pohjola -ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen."
http://yle.fi/alueet/lappi/2009/10/op-pohjola_-ryhman_paajohtaja_lappi_nousemassa_talouden_kasvupisteeksi_1075332.html

OP on kepulainen pankki :P ::) ::) ;D ;D :D :D
-
Nonni, mitäs agrolaiset nyt kun tämmösiä menee isot pankkiherratkin sanomaan... :o :o :o "Lappi on muodostumassa laman jälkeen pitkällä aikavälillä Suomen toiseksi talouden kasvupisteeksi Uudenmaan ohella. Lapin vahvuuksia ovat erityisesti maaperä eli kaivokset ja matkailu. Tätä mieltä on OP-Pohjola -ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen."
http://yle.fi/alueet/lappi/2009/10/op-pohjola_-ryhman_paajohtaja_lappi_nousemassa_talouden_kasvupisteeksi_1075332.html
Jos kerran noin on niin sittenhän esimerkiksi tämänkaltaiset
http://wwwb.mmm.fi/tiedotteet/vanhat/maatalous/12059mak.htm
käyvät kokonaan tarpeettomiksi? Tai tällaiset
http://209.85.135.132/search?q=cache:SLVu2lZXaWUJ:www.lapland.chamber.fi/edunvalvonta/liitteet/strategia.doc+pohjoisen+kuljetustuki&cd=1&hl=fi&ct=clnk&gl=fi
Eikä varmaan tarvitse Lapin alueen kunnille maksaa myöskään mitään korotettuja valtionappuja tai tarveharkintaisia avustuksia kriisikunnille koska kerran alue toimii veturina ja siellä on erittäin kannattavaa liiketoimintaa mm matkailu ja kaivokset niin sehän tarkoittaa sitä että elintaso nousee ja kuntienkin verotulot kasvavat kohisten? Mihin sitten enää tarvitaan rahaa muualta? Ei mihinkään koska omat verotulot ovat niin suuret?
;D ;D ;D ;D :D :D :D :D