-
KITULAN ELÄMÄÄ
-------------------------------
Keväisen aamun kirkkaat auringonsäteet maalaili ristikkoikkunan kuvioita Kitulan pirtin räsymattoon. Unettava hiljaisuus viipyi pirtin joka loukossa vielä, vaikka isäntä, Kitulan Jaska , istui ajatuksissaan pirtin seinusvieruspenkillä. Elli, Jaskan elämänkumppani, tuntui kolistelevan eteisessä, oli kai tulossa navetasta.
Jaska säpsähti ja kohensi ryhtiään, ottaen käteensä penkillä lojuneen sanomalehen. Elli tuli sisälle, luoden tuikean katseen Jaskaan.
- Mitä se siinä vain istua luhunottaa? Tulleeko siitä ikinä sen valaamiimpaa? Viikkomoisin siinä aikonu ja jahkaillut.
- Elähän nyt Elli, kato se pittää asia miettiä ja suunnitella tarkkaan. Ei tule sitten tehtyä vikaliikkuja.
- No ei tottasesti meijän isäntä tee vikaliikkuja. Koko aamun taas haaveillu joutavia.
- Joutavia? Mistä sinä niin päättelet? Meleko paljo jo etistyny se suunnitelma.
- Hyh, kuulis vain!
- Ehän minä keskentekosta ala lakrattelemaan. Ootahan rauhassa. Kun suunnitelema valamistuu, ei tarvitte kun pitelee ja vetelee.
- Ennustanpa että taas syksy ehtii ennen kun mittää tapahtuu.
- On se kumma kun sinä oot tuommonen hättäilijä. Niinhän se oli äetisiki. Aina oli appiukkua painostamassa. Ja on se pikkusen rahastaki kiinni. Pitäsi mopoki uusia.
Kokkeillaampa tämmöstäki
-
- Mitä ihimettä tähän minun suku kuuluu? Se on se sisävessa kyllä saatava. Minnen ennää persettäni pakkasessa palelluta ensi talavena. Ja mopua et uutta kyllä laeta. Entinen kelepaa ihan hyvin.
- Pirkule, tuota se on aena meillä. Jos minä jottae meinaa viritellä niin se iteja ammutaan kotijoukkojen toimesta varmasti alas. Vae annahan olla jos sievistelyvärkkeistä on puhe, niin eijoo kyllä rahasta uupeluva. Käsiväskyjäki komerot pullollaan. Ja tanssauskenkijä, vaikkei ihminen oo tansseissa käyny miesmuistiin.
- Miten tuommosen nyhyjäkkeen kansa vielä tanssaamaan. Ja olihan ne naapurin poijalla häät, siellä oli tarpeen. Katteellinen oot kun ite oot niin kampurajalakanen ettet ossaa merkkijää mennä.
- Ilimanaekusta hyppelyvä. Riettaita ajatuksija vain pääkopassa kiertää. Sullaki oli posket punaset kun paloauto.
- Joojoo, rupijaehan menneen pitemmälle , niin pyöräytän että samalla kertaa näät joka nurkan.
- No, koetahan rauhottua. Joko se on puuro syötävää. Joutuu töihin.
- Siinon paassa, vejä vaen emättiin. Mitä se meinaa suunnitella?
- Noo, pittää kahtua, kuhan tässä syyäkseen!
- Naapurin Lassi näky jo karhiperässä ajavan suopellolle.
- Elli kuule, elä sinä sekkau semmosiin asioihin jotka ei sulle kuulu. Lassiki tuhertaa viikkokausija toukojaan. Tietäähän sen kun Lassipolosella on jääny ne älynlahajat meleko vähäseksi. Se pittää suunnitella homma kunnolla, sitte se onnistuu. Vaen mikä pirkule se on? Oot lukenu taas terveös ropakantaa. Puuro on mavutonta. Ei se suola niin tyyristä oo ettei raski panna tarpeeksi.
- Elä kitise! Jos ei keitokset kelepaa niin voehan se isäntä jättää syömättä. Kumma kun vanahemmuuten pittää joka asijasta jappasta.
- Pirkuuti! Jappasta! Asijasta sanoen. Sapuska on kuin lahua puuta jyrsis.
Tämähän se sopusa pari?
-
- Jaaha!
Elli tempasi lautasen Jaskan edestä ja kopisti sen laskiämpäriin. Tuhahti ja otti lehden käteensä jota alkoi tutkia.
Jaska katsoi Elliä hetken, tempasi lippalakin ovipielen naolakosta ja säntäsi tuvasta ulos.
Vae että oekeen sisävessasta se Elli haaveilee. Että pirtin nurkkaan saesi käyvvä paskomaan! Ei, ei! Kyllä se ny siinä erehtyy! Sillon on ihiminen läpeensä patalaeska, jos se ei kanna paskojansa ettäämmäksi huushollista. Hyväjalakanen ihiminenhän se Elli vielä, mitähän se ny olemattomia höpelehtii?
Kuin varmemmaksi vakuudeksi Jaska nyökytteli päätään pihan poikki kävellessään, molemmat kädet syvällä housun taskuissa.
Tieltä päin kuului lähestyvää pärinää, joka lähemmäksi tullessa muuttui katkonaisemmaksi. Jaska huomasi Perälän Paavon kääntävän moponsa heidän pihaansa.
-Katohan terve! Eipä oo sua monneen viikkoon näkyny! Jaska huikkasi, kun
moottorin ääni vaimeni.
- Terve! Niin-niin! Eipä sitä. Oon maannu lasareetissa toesta viikkua.
Jaska näytti säikähtäneeltä, jolloin Paavo kiirehti jatkamaan:
- Vaan mitäpä ne meikäläisestä löysivät tohtuurit ja trosentit. Ei niin mittään! Tervestä miestä meinasivat makuuttaa iliman aikojaan kylyvöntekoaikana. Kokkeita ottivat, usseempi puteli verta juoksutettiin niinku siasta, eikä mittään löytyny laparoosissa, vae mikä seon? Ka, palttua Eeuuhun mahtovat tehä, ku ei muuta sanneet!
Jaska raapi korvallistaan ja alako kysymään, minkähän tähen sinne lasareettiin olivat terveen miehen vienneet.
- Minkäkö tautta? Kaatua hojjaannuin aamukusella. Siitäkös Kerttu heti ampulanssia
soettammaan, vaikka minä manasin sille, että älä perkele mee soittelemmaan mihinkään. Eihän ne akat mitään järkipuhetta usko. Ne perkeleen vauhkot, luulevat, että henki menossa, kun mies vähä horijahtaa.
- Akat on vihonviimesijä otuksija maan päällä, sen tiijjän minäki. Äskön justiisa otallettiin Ellin kanssa, Jaska vahvisti.
Tuttuva tohinata?
-
- Aevoverenkierron eppäilivät mulle tenän tehneen. Aamusella se ny justiin soppiikin niin olla, ei veri ehi kohota päänuppiin äkäsesti ylösnoustessa. Akka perkele teki siitä vaan turhan ison numeron. Ny ei kehtaa naamaasa kirkonkylällä näöttää, sepalus aoki minnuu siitä aolan läpite kuskasivat paarilla.
- Elä perkuuti!?!
- No totta seon! Arvaappa ku siinä vastassa oli nuoria tyttöhoitajia, sisar hento valakosia. Ja minulla sepalus aoki retkottaa. Jospa olikin aevoesta veri paenna, niin arvaappa minne oli pakkaunnu?
Jaskaa alkoi naurattaa, puheet oli Paavolle ominaisia. Niissä ei ollut
siteeksikään totta, mutta Paavon kerronta sai aina hyvälle tuulelle.
- No ei seo kumma jos Paavolla on nuin vaohti päällä, kun on saanu nätin hoeturin kättä puristaa. Vaen mitäpä sitä sulla on mielen päällä? Joko kohta meinaat pistää Valametin vavolle?
- Ja paskat! Kuka helevetti se peltohommiin näen aekasin. Jäätyyhän siellä siemmenet, kun on meleko älijä tuo tuulen henki.
- Ellihän tuo jo hättäeli, että jää vähintään touvvot tekemättä ja ihhaeli kun Loposen Lassi oli muka jo karhin kansa ajanu suopellolle. Seon Lassi-polosella niin pirunmoenen kiire joka kevä. Vaen kyllä se sitte näkkee orraessaki.
- Hättäenenhän se on Lassi kaekissa hommissa. Siksi kae sillei oo jäläkikasvuakkaa, on nii kiire ollu vettää vempele ylös että siemmenet eijoo menny vavon pohojaan.
- Eihä sekkää homma hättäelemällä onnistu. Sulla se homma on onnistunu meleko hyvin. Montako niitä sulla jo on?
- Seittemän velijestähän niitä on ja jokkaesella sisko, että kaheksan kaekkijjaan.
Mitteehän Jaska hoksovvaa
-
- Mulla se jäe tuohon yhteen ja seki jo meni herraksi lukemaan. Äetisä sen oli siihen hoputtanu. Noo, kae seon hyvä, ei tässä Kitulassa taija ennää näenä EeUu aekoena pärijätä. Jos tukija pikkusen tullee, niin tuotteilla ei saa mittää. Ja kohta kae se kiellettään alle saan lehemän karijanpito, Jaska sanoi.
- Nii, olihan mulla muka asijaaki. Tae oekijastaan se Kerttu laetto juoksupojaksi. Tavallisesti en oo akkaen asijoella hypänny, vaen kun se lääkäri anto sitä saraslommaa niin aattelin...ompahan kuin vaehteluva sohovalla makkuuseen. Vaen turhaa kae minä sulle selostan. Onko se Elli sisällä? Tohikko sinä laskija minut kahenkesken sen juttusille.
- Mitenhän tuo oesi? Sinnoot justiin päässy niijen hoeturijen kanssa vaohtiin, ´niin tiijä mitä sinä eokolle teet. Vaekka toesaalta, helepotushan tuo oesi. Niin tuo on alakanu maestua tervan juonnilta koko touhu. Elliki alakaa olla kun kuollu lahana.
- Elä sinä Jaska omijasi puhu. Se pittää kehittää uutta asentuva ja käöttää mielikuvitusta. Mekkae Kertun kanssa rassaututtaan joskus monesti päevässä. Kyllä se vaen maestuu kun pikkusen eukkuva lämmittää.
- Joo, vaen jos ei siejä lämmitystä. Pierassee ja selekäsä kääntää. Ei siinä sillon palijo nuotijua sytytellä.
- Ka, onhan se niinki. Vaen minä sinne Ellin porinoelle. Kissauttasikko tuo kahavit?
Lähe sinäki, Paavo sanoi.
- Oli niin avopäenen lähtö äsken. Vaekka toesaalta, ohan tuo jo kahaviaeka. Paremmin sitte hommat sykertyy. Aattelin noeta aetoja kosijoijja. Kohta äpylit pittää ulos laskija. Sulla sitä on työntekijjää omasta takkaa, ei tarvitte joka paekkaan ite rientää.
- No, eihän mun tarvii kun pikkusen johtopuolella. Ja jos tojen sanon, Kertun käskyläeseksi tässä on sortunu.
- Vaen ohan sulla tytär, se Eeva, niin pystyvä likka. Taija Kertun tarvita kun katella päältä. Minähän siitä Eevasta miniää kasvatin, vaen kun se poeka herraksi....Jaska sanoi.
- Päästäsiinki sukulaeseksi ja kyllä se Eeva passaa herrallekki. Vaekka ite sanon, on jumalattoman nätti tyttö.
Paavo lykkäsi mopon nojaamaan seinää vasten ja miehet kähnivät sisälle ovesta, josta Jaska oli äsken niin vauhdilla tullut.
Elli pyörähti vimmoissaan ympäri, kun kuuli oven käyvän ja luuli Jaskan
tuppaavan niin pian takaisin pirttiin, mutta nähtyään Paavon kookkaan
hahmon hän leppyi siinä samassa.
- Katohan, Perälän isäntähän se sieltä.
- Niin on Elli-emäntä kuin tuomenkukka, ei päivääkään yli kolmenkymmenen, sen voisin vaikka vannoa, aloitti Paavo tavoilleen uskollisena, taitavana naisten käsittelijänä.
Neon nuo isännät kovija poekija
-
Jaskan osana oli seurata sivusta, kuinka Paavon puhe vaikutti Elliä sulattavasti. Tämä ei ollut mitään uutta, mutta Jaska ei lakannut ihmettelemästä, kuinka Paavo onnistui leperryksillään osumaan naisten herkimpiin kohtiin.
Jaskan tuoreessa muistissa oli, kun he Paavon kanssa olivat
osallistuneet menneenä talvena metsäveropäiville. Veroasiantuntijana oli
sattunut toimimaan simpsakka tyttöihminen. Ja niinhän sielläkin oli
käynyt, että tauolla Paavo jo istui viinerikahveilla tämän kanssa.
Nainen oli kiemurrellut nauravana Paavon lisätessä pökköä pesään ja
vedellessä silloinkin oikeista naruista.
Jaska hätkähti ajatuksistaan kuullessaan mainittavan sanan "mopo" ja
peräti Ellin suusta tällä kertaa.
- Vai että mopokauppoja, kiherteli Elli, - Tarvinnooko tuo uutta
mopetia, huitelloo sillä kaiket illat ja jää työt tekemättä.
- Elli tietää, että mopo se on miehen jatke, eiköhän ne Ellinkin helemat
mukavasti leuhahtele mopon tarakalla istuissa? Saattaapi tuua uusia
tuulia sinne helemain allekin.
Jaska kuunteli Ellin ja Paavon keskustelua aikoen ensin osallistua
siihen, mutta arveli sitten Paavon onnistuvan paremmin ilman häntä.
Ellin posket punotti, että Jaskaa jo vähän harmitti: eivätpä punotelleet
hänelle muutoin kuin kiukusta!
Mopoasian käsittely jäi Jaskan pettymykseksi kesken, kun Paavo yhtäkkiä
muisti varsinaisen asiansa, minkä tähden oli tullut.
- Vaen pirkeeti! Nythän minä muistin. Minä kun oon oekijastaan sen paremman puoliskon asijalla, Paavo sanoi ja kaiveli povitaskuaan. - Katohan sinä kun se Kerttu järijestää jotku Tupperi-iltamat, vae mitkä helekatin tupenrapinat ne oli? Niin se usutti viemään sinulle tämän hinnaston, että saat raohassa katella. Ei tuu vikaostoja.
- Täh! Tupperia? Saakuti niitä muovikippoja ei tähän torppaan ostella. Ennestään on jo hyllyt täönnään vaekka millasta vempelettä......Jaska alotti.
- Sinä pijä suus kiini! Puhu sinä sitte kun sulta jottae kysytään! Vaen olipa se Kerttu kultanen kun muisti naapuria. Pittää valita usijampi tuote, niin Kerttu saa paremman emännän lahajan.
Tästä ei hyvä seuraa?
-
- No niin, pirkuuti tälle vessat ja kaekki hienouvet. Kuitenki syöstää rahat ilimanaekusiin kippoehin.
- Elähän ny Jaska. Annahan emäntijen totteottaa halujaan. Sitte neon ku ruusun nuppuja. Keheräävät tyytyväsenä ja tiijä vaekka sinäki saat sen mopon, Paavo sovitteli.
- Mökissä ei rahat riitä kaekkiin mielitekkoehin. Tuolla Ellillä pikkusen huono tuo rätinkipää.
- Tuo ukko seon meillä tuommonen. Perälässä taetaa asijat olla erilailla. Paavo vissiin arvostaa naestaki, ku oekein asijapojaksi antautunu. Se naesesta tuntuu mukavalta kun saa vaekuttaa yhteisiin asioihin.
- Kyllä se meillä on niin että Kerttu se kaapin paekan määrrää ja rikulleen. Vaen kun seon sille mylläkälle menny, niin nykyvään mennee omalla paenollaan. Meillon semmonen työnjako, Kerttu määrää ja minä koetan totella, Paavo selitti totisella naamalla.
- Siinä pelleile, kylläpä minä tiijän, että sinä puistelet mattojaki. tuo meijän jäärä ei kyllä ikkää.
- No ei tuota sitäkää uuhta oo näkyny tuolla peltohommissa. Mikäs se Patella kun seon aekanaan hommannu työmiehiä yötöellä. Seittemän riskijä miestä, ei siinä vanahemman miehen ennää tarvitte liikoja hötkyillä, saattaa vaekka mattoja pieksää. Voe jukoliste nuita Ellin ajatuksija.
- Kyllähän Jaska on aevan oekijassa. Ei se yksi mies repijä akkojen passaajaksi. Se pittää Ellin hommata minijä. Poekahan on jo vaekka kuinka vanaha.
- Vaen se ei Gabrielin tartte näehin mökkeihin nappiutua. Gabriel on niin etevä että se vielä näöttää ihimeet tämänkylän muijille. Kohta valamis insinööri. Semmonen mieskö tänne Jumalan selän taka tulisi. Minnoon Gabrielille sanonu, että äeti kouluttaa vaekka velekarahhoella. Vaen mikäs on lukija kun on niin etevä.
Se voep Jaskalla tulla ulukoruokintaan lähtö?
-
-Paavo on hyvä ja ottaa siitä vehnästä, maanitteli Elli kehräävällä äänellä.
-Se onkin se Gabrieli aina ollu etevä poika. Vallanko on periny ne Elli-emännän keenit?
Jaskaa jo kismitti moinen imartelu. Hän nousi kahvipöydästä, että kupit helähti:
- Perkules soikoon! Häävin lukutaitosia ovat nuo Ellin velipojatkaan. Kyllä se on mun suvustani peräisin kaikki äly ja viisaus!
Paavo laski kätensä rauhoittelevasti Jaskan olkapäälle, ja tämä istahti nöyränä aloilleen.
-Soo, Jaska, joskus viisaus essiintyypi piilevänä ja loekkaa sukupolvenkin ylitte, ja sitten taasen näöttäytyypi kaikessa tyrmäävyyjessänsä. Niin nyt uskosin tässäkin käyneen, vallankin kun on tiijjossa, että kertomataulu tuotti sulleki kansakoulussa ylimäärästä
tuskaa.
Jaska meinasi kimmastua, vaen rauhottui tunnolleen, kun asianlaita taisi olla juuri kuten Paavo sanoi, niin hän tyytyi hymähtämään.
- Jassoo! Ja mun rätinkipäälläni se on aina vitsit vääntäny! Tulipahan tuokin nyt tietoon! puuskahti Elli.
-Millonkas Gabrieli ilimestyypi lomalle seuraavan kerran? uteli Paavo puheenaihetta vaihtaen.
- Seon menny jo kesätöehin jonkun Janatuisen metallivirmaan. Ei se tuu kottiin ko vasta juhannuksen aluspäivinä. Kortteeraa kaapunnissa koko kesän, valisti Elli ja ojensi kakkulautasta Paavoa kohden.
- Kiitos vaan, kyllä mun nyt pitää tästä jo lähtiä. On toimitettava vielä monta kutsulappusta perille! Sanokaahan pojalle terveisiä, kun soittelette. Kertokaa, että meijän Eeva on hyväksytty sinne sammaan kaapuntiin Ratenoomitutkintova suorittammaan. Jos vaikka saattasivat nähä!
Jaskalla sappi kiehuu.
-
Paavon lähdettyä Jaska koetti useampaankin otteeseen aloittaa keskustelua vaimonsa kanssa, mutta tämä oli niin syventynyt tutkimaan Tupperware-esitettä, ettei kuullut eikä nähnyt muuta.
Tämä harmitti Jaskaa. Paavo oli saanut Elliin eloa pelkällä ilmestymisellään, mutta
hän itse hävisi ottelun muovikippoja vastaan erin 3-0.
Itsekseen jupisten Jaska painui hartiat kyyryssä takaisin ulos.Ulkona häntä muistutti olemassaolollaan montakin tekemätöntä työtä. Kun katsoi puuladon suuntaan, sen edessä lojui epätasainen rankakasa. Jaska kynsäisi takaraivoaan ja vilkaisi navetalle päin. Siinä oli nojollaan navetan seinää vasten isot kelat paimenlankaa aidaksi muotoutumista
odottaen. Ja vaikka hän käänsi katseensa minne, näki hän aina keskeneräisiä töitä.
Suorastaan epätoivo kaatui Jaskan niskaan. Nyt piti laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Aitatouhut tuntui kaikkea muuta kuin houkuttavan. Vaen se karhi! Siitähän katkesi syksyllä piikkejä. Se pittää lähtijä käymään kirkolla. Pitäsköhän siitä Ellille sanua? Ja paskat, mitä oli koko aamun niin hankalana.
Jaska talutti vanhan Pappa-Tunturin navettaladosta ja polkaisi mopon käyntiin. Sininen savu jäi leijaileen kun Jaska kaasutti tielle päin.
Keväinen tuuli tuntui hyväilevänä Jaskan, parinpäivän vanhan parransängen peittämässä naamassa. Tämä tuntui niin mukavalle. Ei kuulunu akan pärpätys, eikä jatkuva muistuttelu tekemättömistä töistä.
- Mikäs tässä, kesä eessäpäen ja tekemättömät työt näkymättömissä. No, mikä saakutti! Jaskan ranne puno mopon kaasua eestakasi. Piikinkö tuo lykkäsi? Ei kai siinä auta, se pittää tuluppa putsata.
Jaska ohjasi mopon tiensivuun ja kyykistyi raplaamaan tulppaa irti. Silmäkulmasta hän huomasi poliisin sinivalkoisen Saabin tulevan kirkoltapäin. Mielessä välähti maksamaton vakuutus ja Gabrielin muutama vuosi taaksepäin tekemät hammasratasviritykset. Jaska yritti olla huomaamaton, ja toivoi ettei virkavalta kiinnittäisi näin vähäiseen kansalaiseen huomiota.
- Päivää! Onkos mopossa murheita? Poliisi huuteli auton ikkunasta.
Ny Jaska sarannaan joutu.
-
- Eipä tässä ihmeitä, piikkiä vain tulppaan meinaa.
Toinen poliisi, vanhempi mies, laskeusi autosta ja käveli laiskasti Jaskan luo.
- Tuota, isännällä tainnut jäädä vakuutusmaksu maksamatta? Ja monelta vuodelta.
- Ei pitäsi olla. Maksua on maksun jälkeen maksettu.
- No tuo kilpi on kylläkin viime vuosituhannelta. Mitenkäs ne on piikit hammaspyörissä?
- Tämä mopo on ollu oekijastaan ajamatta, sen jäläkeen kun se poika sen hylykäsi. Lähti herraksi opiskelleen kaopunkiin niin siinä mopo ei ennää kiehtonu. Tuli äkkinäenen tarve kirkolle. Tempasin mopon alle, enkä yhtää ajatellu.
- Olisi se kannattanut ajatella. Pakko tässä on rikesakko kirjoittaa. Enempäänkin olisi syytä. Nuo hammaspyörätkin ovat lainvastaiset. Mutta annetaan vakava huomautus ja rikemaksu. Lähetäämpä käymään tuolla Saabin takapenkillä.
Jaska noitui mielessään huonoa tuuriaan. Hän ruuvasi tulpan paikalleen. Verkkaisesti laitteli työvälineet takaisin istuimen alle. Mieleen tuli, jos piuhauttaa tuohon peltotielle? Ajatus piti kuitenkin heti haudata, kun nuorempi poliisi kiirehti tulemaan.
- Pitäisi niitä henkilötietoja.
Jaska vastaili kysymyksiin synkin ilmein. Ei saakuti ollut tämä tämä reissu tarpeeksi harkittu. Se Ellin suhtautuminen niin suututti. Minkäpä tälle enää voi. Yhtä tarpeeton meno kuin ne Ellin Tupperimenot.
Jaska laskeusi autosta. Poliisit jatkoivat matkaansa. Eikö noillakaa ole oikeita roistoja vainottavana. Mitä tuo oli tuo lappu uusi vae vanaha. Siitä turva parannu.
Jaska polkaisi mopon käyntiin ja jatkoi matkaansa.
Eihän tuossa ihmeitä.
-
Ensin Jaskaa vaivasi äskeinen välikohtaus virkavallan kanssa, mutta muutaman ärräpään jälkeen hän tyytyi kohtaloonsa. Minkäpä tuolle mahtoi! Eihän siinä nyt kumminkaan ollut hengenlähtö lähelläkään, Jaska lohduttautui. Onneksi kirkonkylälle oli enää matkaa vain muutama vaivainen kilometri.
Mopo kulki tien laidassa kuin ajatus. Jaskaa alkoi vähän laulattaakin.
-"Juokse sinä humma, kun tuo taivas on niin tumma..."
Ohittaessaan erästä liittymää Jaska muisti hyvän tuttunsa Tonttisen Jalmarin, joka asui pienessä mökissään tien päässä. Mielijohteesta Jaska teki U-käännöksen seuraavan linja-autopysäkin kohdalla ja palasi takaisin liittymään, josta tie erkani Jalmarin mökille.
Tie oli kapea ja monttuinen. Mopo hyppelehti eteenpäin kuin laitumelle laskettu varsa. Jaskalla oli täysi työ pitää ohjaus vakaana.
Vihdoin Jalmarin mökki alkoi pilkottaa isojen koivujen lomasta. Mökki oli
rakennettu ennen sotia eikä kaikkia välttämättömiä korjauksia ollut
suoritettu. Jaska kaarsi pihaan, että pihassa kulkenut kanaparvi lehahti
säikähtyneenä navetalle päin. Jalmari istui ulkona pihaan raahatussa sohvanrähjässä. Jaska sammutti moottorin ja asetti mopon nojolleen rappusten viereen.
- Therve mieheen, shehän on itshe Kitulan ishäntä!
Jaska huomasi oitis, että Jalmari oli nauttinut miestä väkevämpiä.
Ei se Jaskankaa suu tuohesta
-
Andersson ja Kitula, seilas vanhala vit.....
-
Otsikon ikoni: Peukku pystyssä!
-
- Katoppas vanaha veikko, onko sulla jokku juhulat menossa?
- Mulla on kuuleppas niin jaloa ainetta, ettei pitäjäshtä parempata löyvvy!
- Mitä? Mistäpä sinnoot sitä saanu? Jaska alkoi tulla uteliaaksi, ja samalla hän muisteli, milloin viimeksi oli hörppyäkään viinaa saanut. Siitä oli kauan.
Jalmari nousi sohvalta ja tuli pullo ojossa Jaskaa kohden rallatellen: " Shain shulta kukkashet toukokuun..."
Jaskaa alkoi naurattaa, näky oli niin irvokas ja ankarassa ristiriidassa hempeän
laulun kanssa. Jaska tarttui kuin tarttuikin tarjottuun pulloon, tovin koetti tavailla
pullon etikettiä, mutta kun totesi sen liian vaikeaselkoiseksi, vei pullonsuun huulilleen ja siemaisi polttavaa ainetta aimo annoksen.
- Pontikkaa persana? Mistä saet?
- A-arvaappas? E-eikö oo tolokun aenetta?
- Aenaki on potkua. Ja kirkasta on. Et kae sinnoo alakanu Alakon kansa kilipaeleen?
- En niin ki-kilipaeleen, vaen ommaan kä-käöttöön tushjauthin. E-enkö oo ko-kova sälli.
Reeta pa-pani u-lukoruokinthaan, vaen mikhäs thässä. Ruokhaa ei tharijonnu ja jhuomat mhulla onkhi itellä. Otahan Jaska, Elliä kharussha oot khuithenki?
- No sanakopua oli aamusella. Elliin iskeny hienostelukuume. Posliiniin pitäs saaha pyllistää. Ja suihkut ja mitä lie muuta, pitäs hommata. Ja rahat on kattelussa muutenki.
- Shinä Jaskha, et oshaa käsithellä naistha. Shille pithää antaa joshus löyshiä, vaen shitten ishoissa asioissha pithää olla thiukka, Jallu selosti kokemuksen rintaäänellä.
- Nuo teorijat ei tepsi meijän Elliin. Jos ei taevu niin se pannee ite toemeksi ja sitte siinä vasta raha pallaa.
- Vaen o-otahan, Jallu tyrkytti Jaskalle puolillaan olevaa pullua.
- Samakae seon! Hyvväähän tuo tuntuu tekevän. Helekutti oo vuoskaosiin saanu kunnon aenetta. Ja unohtuu harminaeheet.
Kuinkas muuten? Ponuahan sitä......
-
Jaska keikautti pullon huulilleen. Sillon kolahti mökin ovi ja pieni, paksu, peikkopojan näköinen muori tulee portaille. Aurinko paistaa suoraan silmiin, joten hän ei huomaa ukkoja. Muori lyllertää mökin nurkalle ja kahmasee helmansa ylös ja soinnukas sihinä kuuluu kun muori helpottaa paineita.
- Katohan kun sajekuuro kuluki, sato vaen yhteen kohti ja nahkataevaasta, Jaska sanoi.
- Kitulaenenko siellä? En huomannukkaa. Päevää!
- Joo, päevää! Komija onki. Tässä Jallun kansa alettiin pikkusen maesteleen Jaskan keitoksija.
- Paskat neo Jallun tekosia. Tuo pökkiö ossaa ees vettä keittää. Minähän se turrautin kun tuo valtijon viina on niin rahhaa kysyvää. Se isäukko aekonaan opetti mulle kaekki viinankeiton niksit. Voe että niitä on vietetty isän kansa tuhannet yöt korpikuusen alla. Ne polliisit sillon oekein vaenosi viinankeittäjiä.
- Joo neoli sillon varmasti tarkkoja aekoja. Aevanko se ukko myyntiin keitti?
- Voe veikkonen. Mistä muusta se oesi leipäpala tullu suuren sakin kittaan. Vae annahan kun minäki maestelen paloko se pohojaan. Aenaki tuossa tehua on kun tuo äijä taetaa olla kohta siluvei!
- Näöttää Jallulla silimä luppasevan. Onkohan se kauan harrastanu pullon suutelua, tänä aamuna? Putelli meleko pohojillaan.
- Se juuva rullitti koko eilisen päevän. Rapulaasa kae alako entraamaan, vaen taetaa mennä putken rakenteluksi? .....Minnoon tuolle ukolle tolokuttanu että pitäs sisävessa saaha ensi talaveksi. Oesi ny kesällä aekaa hommata. Vanaha perse jäätyy reijällä käyvvessä. Näen kesällä sitä saattaa sihhaottaa missä sattuu olemaan. Äkkijä se kesätuuli reijet kuivattaa.
Ny on Jaskalla mukavata tiijossa.
-
- Täh?Ja tuo Jallun perkule ei maeninnu mittää. Kato kun se meijän Ellillä himottaa sama ihanuus. Minnen oo oekein lämmenny koko asijalle.
Päivä eteni leppoisasti Tonttisen pihapiirissä. Jaska viihtyi hyvin katsellessaan ympärilleen ja nähdessään kaikkialla rempallaan retkottavia paikkoja, saranoiltaan suistuneita ovia ja hylättyjä koneita, jotka oli jätetty pitkin seinävierustoja. Täällä ei hoppuiltu turhasta, vaan elettiinpä kumminkin.
Jalmari kuorsasi välillä kovaäänisesti, välillä säpsähti hereille,
vaihtoi muutaman sanan, otti moukut pullosta ja torkahti taas.
-Vae hienouksija te naeset ootta vaella...! Jaskan mieleen palasi taas
sisävessa-asia.
-Mitä hienouksija neon! Kaekillahan se on tänä päevänä. Varma minnoon siitäki, että ei ne teijän äijienkää askel ennää ulkohuussiin asti kule, ku on talloon sisävessa laetettu! Oonpa kuullunna, että niihin laetettaan nykysin sellanen suihkuki, jolla suapi alapäähäsä lämmintä vettä päästää. Reeta valisti Jaskaa nyökäytellen sanojensa vahvistukseksi.
-Vae suehku! Voe hittolaenen! Sitähän meijjän huussiin ee aenakkaan ruuvata! Elli suhhauttaa tussuusa kuutiokaopalla vettä. Meijjän vesilasku on ny jo mahoton. Mitä sellasella on virkoo? Tussu tuskin sitä ossoo yksinnään kaevata, kun ei oo tottunu tähänkään asti suihkuja saammaan.
-Vaen keheveli, Kitulan isäntä! Kyllä minä sanon Ellille, kun sen nään, että
pehemitä, pehemitä sitä ukkoos vaen herkiämättä! nauroi Reeta silmiään pyyhkien.
Jokohan Jaska saa........
-
- Eipä lie eskimoillakaan tupperimuovia iklussa, saatikka posliinipyttyä, mihin ne paskosivat. Vaen sielläpä nuo asiat hoetuu hangen keskellä, ja tervettä porukkaa kansa tuntuu olevan. Semmosia oon kuullu.
Runsaskätinen tarjoilu ja leppoisa istuskelu sohvalla, auringon lämmittäessä, sai Jaskankin tuntemaan olonsa vetämättömäksi. Niinpä keskustelun tyrehdyttyä alkoi väsymys painaa Jaskankin luomia kiinni. Niin makoisalta hänestä tuntui antautua jäseniin virtaavalle raukeudelle, että hän oikaisi makaamaan sohvalle pitkin pituuttaan.
Pian Jaska oli jo syvässä unessa, missä suloisena sekamelskana esiintyivät niin Perälän Paavo, Tonttisen pariskunta, Elli ja tietenkin hän itse.
-Uusinta uutta ovat Tuppervaaran muoviset äyskärit, joilla ulostukset voi siivota näppärästi pois tuvan lattialta, esitelmöi Elli ja kauhoi ilmaa vaaleanvihreällä muoviastialla.
-Meijjän pirttiin ei paskota! Ei! Ei paskota!
Perälän Paavo nipisteli unessa Elliä takapuolesta ja neuvoi olemaan antamatta periksi ratkaisevassa asiassa. Tonttisen Jalmari nauraa rätkätti ja avasi vaaleanpunaisen oven, jonka takana Reeta istui vessanpöntöllä nauravana ja silmiään pyyhkien.
Jaska yritti käynnistää mopoa lähteäkseen pois, mutta se ei käynnistynyt. Sen sijaan poliisit piirittivät hänet ja nauroivat.
- Minnekäs se ruoja on lähössä?
- Tuppervaaraan, Tuppervaaraan!
Keväinen päivänkaari oli alkanut lähetä taivaanrantaa, värjäten sen kuparipunaiseksi. Tuulenvire oli saanut kaverikseen kylmäkourasia pohjoisen tuulia. Ilta oli viilentynyt.
Jaska heräsi poliisien käkättävään nauruun. Hän hyppäsi ylös ja huomasi Tonttisen pariskunnan nauravan mahaansa pitäen.
Mitä haoskoo on luppaessa?
-
- No, mikä se ny on kasvattanu imelänpussin leuvvan alle? Mikä seon niin mukavaa?
- No kun Jaskalla on taennut valskata tuo tassaospyrästön lukko, kun noen housun läpi ölijy tippasee, Jallu sanoi.
- Vae aevanko se vaehekepistä tuli se tussun suihkutin, Reeta nauroi.
Jaska katsoi housun etumustaan ja huomasi vahingon tapahtuneen ja kun nenä alkoi tajuta hajua ja tunto toimia niin selvisi se toinenkin vahinko.
- Pirsaleen Reeta! Tahallasi juotit minut tämmöseen saomaan. Jukoliste miten tässä mökille pääsee kun paskat housussa.
- Elä ny iso mies ala sitä itkeen. Käö kopistamassa housut tuonne pusikkoon, niin minä pesasen ne äkkiä. Vaen munasillaan saat olla sen aekaa.
- Paleltuuhan tässä, kun muutenki vilu ramahtellee.
- Paskat! Korkeintaan pikku Jaska saa nuhan vaen kyllä se Elli konstit tietää.
Jaska meni pusikon suojaan ja heitti saappaat ja housut pois. Housun persuus olikin ihmeen painava ja tavaraa oli liialle asti. Jaska kopisteli jätökset pensaan juureen, Haju oli kaamea. Jaska yritti olla hengittämättä, mutta maha oli niin sekaisin, että se tyhjeni kerralla suun kautta.
Viilea tuuli sai vilunväristykset kulkemaan pitkin Jaskan selkäpiitä. Hän koitti paidanhelmalla muotoilla perhekalleuksille suojaisan pussin. Sitten hän taapersi housut toisessa ja saappaat toisessa kädessä Tonttisten luo, jotka taas oli alkaneet ryypiskelemään.
- Vaen sattu Kitulaeselle meleko nolo homma, Jallu kuulutti.
- Oo siinä, sen sankari. Montakohan kertaa oon joutunu sun ponupaskoja korijaamaan, Reeta kivahti.
- Häpijähän tämä on, vaen jos se Reeta huuhtoo nuo pöksyt niin pääsee sinne Ellin päeville.
- Eläpä sinä Kitulaenen höpise. Nei hetkessä kuiva paksut housut. Kuolemantauvin saat mopon selässä. Ja pikku jaska paleltuu olemattomiin.
- Niinkö luulet? Siitei Elli kyllä tykkäes. Jos minä sitte mökin lattijalla pääsen huommisseen. Kyllä ne housut aamuksi kuivaa.
- Muistahan tyhyjentää se paskasäeliösi, ettet mökin lattialle ruutaa, Reeta sanoi.
Jaskalla on paskaset paikat
-
- Siitä eijoo vaaraa. Oli tuolla puskassa niin tiukka paekka että maha tyhyjeni laakista.
- Vaen se Kitulaenen saa nukkua munasillaan. Nei nuo Jallun housut mahu lähtemmään. Onko se Kitulaenen kuinkä älijä. Tohtiiko se naesihiminen samassa huoneessa koesia.
- Kah, sittehän sen näkkee kun kokkeilee.
Pian riippuivat Jaskan housut narulla, joka oli pingotettu kahden koivun
välille. Mäntysuovan hajua oli ilmassa. Tuulenvire heilautteli housuja
hiljalleen, ja Jaska katseli niitä tovin haikeana. Ellin ankara katse välähti mielessä.
- Alahan tulla sieltä pirttiin! komensi Reeta.
Tottelevaisesti Jaska nousi tupaan vievät neljä lahovikaista lankkuaskelmaa.
Tupa oli melko sekaisin. Mattojakaan ei ollut lattialla. Huonekalut olivat vanhoja ja huonossa maalissa. Sanomalehtikasoja lojui penkeillä ja pöydällä. Vaaterytkyjä oli suuri kasa sängyn päällä
- Istuhan perseellesi, ettei ilima pillau, Jalmari örähti.
Jaska ajoi tiehensä kiikkustuolissa makoilevan kissan ja valtasi sen vuorostaan. Alkuun Jaskaa housuttomuus vähän haittasi, varsinkin ajatus siitä, että tulisi yllätetyksi
Jaska tiesi liiankin hyvin, kuinka herkästileviävää sellainen puhe olisi laatujaan. Pian siitä puhuttaisiin pitäjän rajojen takanakin. Mutta keskustelun edetessä Jaska rentoutui eikä muistanut pelätä enää yhtä paljon. Hän ei uskonut, että Tonttisilla kävi kovinkaan usein ketään kyläilemässä.
Illan mittaan käytiin läpi vuosikymmenten takaiset yhteiset koettelemukset. Niitä Jaskalla ja Jalmarilla oli tapana kertailla. Reeta oli kuullut nuo jutut jo niin moneen kertaan, että olisi voinut osallistua niillä vaikka "Tuplaan tai Kuittiin."
Yhteistä taivalta oli tallusteltu jo kansakouluajoilta lähtien. Yhdessä nyt muisteltiin elämän puutteellisuutta, mutta toisaalta sen rikkautta.
Kohta mennään maate.
-
-Ei ne äeti eikä isäkää posliini hyyssyköestä ees uneksineet, vaan kummastipa tiensä kulukivat. Käsivarsipaskan rykäsivät mättäänkolloon. Ei saastuttanu vesijä eikä siitä tarvinnu polemiikkia käyvvä, Jaska sanoi ja korjasi paidanhelmaa pallien ympärillä.
-Syytinkiä niille piti maksaa. Talonkirijoihin oli merkitty, että kilo voeta viikkoon, täös ylöspivon jäläkeen. Saakutti! Vanha ukko piti huolen, että se kilo oli tultava. Perkules, kuka sellasta määrää syöpi! Vaikeroi Jalmari kallistaen taas kirkasta laseihin.
- Kah, söekö tuo sen kaeken, vai möikö etteenpäin?
- Perkeleestäkö tuota tiennee. Vaen säälijä sei tuntenu. Vielä kun tuossa mökin nurkassa käänneltävänä makasi, niin voesta vielä höpisi. Minä sanon että seon voen haaskaamista, jos kuoleva sitä kulukkuusa työntää. Hilijeni se ja justiin.
- Isäsi ol terhakka ukko. Muistan penskana kun se sinua roemi perseelle köysinipulla. Äkkipikanenki taesi olla? Vaen loppu tuli sillekki. Ihanko tuo tässä kotona keikahti?
- Tuonne se kirpos navetan etteen. Jonkunmoesen kohtauksen lie saanut. Myö olttiin Reetan kanssa parhaellaan Akrimarkkinoella, ei tiijjetty, että ukko täällä oli lähteny liikenteeseen. Vissiin sen voen perässä navetalle? Siellä oli sitte laakin saannu, Jallu selosti.
- Vaen äkkilähtö seon ollu ukolla, niin vakkuutti meille kunnanlääkäri Virtojenvuo, lisäsi Reeta.
- Se Virtojenvuo on paremminki semmonen arvuuttelija. Helekutti kun Elli oli mahavaevojen takia menny terveöskeskukseen, niin tämä muuvan oli eppäelly että Elli oes raskaana? Helekutti näkkeehän tuon kukavaen että pottusäkille se Ellin mahankasvu juontuu, Jaska kilahti.
Lasit kilahtelivat enää laiskasti. Lopulta Jaskan oli myönnettävä olevansa jo aivan valmis yöpuulle, silmät eivät tahtoneet auki pysyä.
- Nakkaan sulle vanhat fällyt, saat oikaista tuohon penkille niitten päälle ja vetästä peitoksi, tuumasi Reeta ja lähti noutamaan fällyjä.
-
Sillä välin Jaska kävi vielä tarpeillaan ulkona ja poikkesi tunnustelemaan narulla olevia housujaan, josko ne vaikka olisivat illan mittaan kuivuneet. Mutta märät olivat, aivan kuin Reeta oli ennustanut.
Yön äänet Tonttisen mökissä olivat moninaiset kun kolme tipotteluhommissa ollutta ihmiseläjää veteli raskaita unia. Reetan kamala kuorsaus hukutti alleen ukkojen keveämmät korahtelut. Silloin tällöin paukahti piukea pieru ja pontikankyllästeiset äykeät hajut lemahti pirtin joka soppeen.
Jallun kronahtelu alkoi katkeilla ja muuttui vähitellen normaaliksi huokuiluksi. Tuuheitten kulmakarvojen alla olevat, pikkuisen jo lurpalleen menneet näkimet, vetäsivät kaihtimesa auki. Vesilasti tuntui painavan niitä paikkoja, pakko oli vääntäytyä ylös ja mennä nurkan taakse. Eturauhastakin tuntui pakottavan.
Jallu nousi sivustavedettän reunalle istumaan. Päässä meinasi vieläkin läikähdellä illalla juodun pontikan jälkivaikutus. Parasta oli tasata verenkiertoa ja antaa pään tottua pystyasentoon.
Reeta makasi omalla puoliskolla selällään. Reeta kun ruukasi nukkua alasti, niin paksu ja lyhyt naisen keho oli siinä silmien eessä kuin tarjottinella. Reetan aukinainen suu näytti pirtin hämyssä, mustalta aukolta, joka voisi nielaista sisäänsä mökin koko köyhyyden ja kurjuuden. Jallua, mielikuva puistautti, Reeta näytti pulleaposkiselta menninkäiseltä.
Huokaisten Jallu nousi jaloilleen ja alkoi tassutella ulko-ovea kohti. Ohimennessään Jallu vilkaisi penkillä makaavaa Jaskaa. Ettei Jaskallakin ollut paineita kun pikku-Jaska jäpötti terhakkana. Jaskan fällyt oli tippuneet lattialle ja paitakin hieraantunut nukkuessa ylös.
Jaska oli nukkunut koiranunta ja heti kun kuuli ulko-oven sulkeutuvan, Jaska, hyppäsi ylös ja nosti fällyt penkille ja muotoili kuin sen alla nukkuisi joku, sitten juosta sipsutti Reetan sänkyä kohti. Reetan kuorsaus oli tauonnut ja hänen silmät revähti suitsirenkaiksi kun näki Jaskan kapuavan sänkyyn.
- Sssh, Jaska sipisi ja pyörähti Reetan selän taakse, peiton alle uppeluksiin.
- Mitä helekuttia sinä tuohaat? Se Jallu saattaa palata äkkijäki. Jos ei sitte menny pihanperälle asti. Ihanko sillä juokalehtaa? Mukavahan tuota oesi kokkeilla sitäki herkkua, kun on saanu vuosikausia puutteessa olla. Sillä Jallulla kun ei ota etteen, ei vaekka kuinka vatkaesi.
Katoppas Jaskaa!!!
-
- Ohan se sitte aeka sinunki kokija maallisija riemuja. Jos takkaapäen niin Jallu ei älyä mittää jos sattuu pallaamaan liian aekasin.
Reeta kiepsahti kyljelleen selkä Jaskaan päin. Silloin ulko-ovi aukesi ja Jallu työntyi sisälle. Flanellihousuja liitinkistä kannatellen Jallu hipsi penkillä muka nukkuvan ohi. Jallu huomasi Reetan heränneen ja sanoi:
- Pittää tuon Jaskan olla sakijauninen. Taesi tulla kylymä kun ovia ravotin.Näöttää muuraotunneen vällyjen sissään.
- Mitä tuossa pökiset turhija. Rupija alollesi, että toenenki saa nukkua. Herättellee parraasta unesta.
- Joojoo, elä hermostu. Vaen ei tullu saakeli taaskaa, kun muuan tippa. Kaekenlaesta riesaa.
- Pakottaahan tuo mullaki jalakaa. Ihan puutunu, Reeta sanoi ja nosti jalkaansa että Jaskalle oli väylä auki.
- Jokkaesellahan ne on vaevasa. Tuntuu että uuvestaan pitäs, vaen jos yrittäs muutaman tunnin nukkua. Ja aivan kohta Jallu alkoi pussahdella siihen malliin, että uni oli löytänyt kohteensa.
Jännityskö se pani Jaskan vatsaa niin oudosti vääntämään. Nyt ei ollut sovelias hetki päästellä suolikaasuja, niiden ääneen saattaisi Jalmari hyvinkin havahtua.
Jaska koetti keskittyä tekeillä olevaan pikku seikkailuun, mutta se tuntui hankalalta, kun oli kuulosteltava, minkä suuntaista elämöintiä vatsassa oli. Jos päästäisi pikku paukut vain, niin olo varmaan sillä helpottuisi ja jättäisi rauhaan, päätteli Jaska levottomuuteen kyllästyneenä ja rentoutti kruppunaruansa.
Siinä samassa hän sekä tuli vapauttaneeksi terävän äänen, että tunsi lämpimän noron valahtavan samasta rööristä.
Ny piru Jaskan nokkii?
-
Salamana oli Reeta jalkeilla laverin vieressä, veti peitot sivuun ja huusi:
-Senkin kurainen karju, ylös sieltä ja heti paikalla!
Minkäänlaista merkkiä äskeisestä yhteisymmärryksestä ei ollut enää jäljellä. Jalmari heräsi oitis huutoon eikä tiennyt, näkikö unta vai saattoiko olla totta, että Jaska kömpi Reetan puolikkaalta ilkosen alastomana.
- Mitä ihmeen pelijä siellä pijetään minun selekäni takana? Ootko sä, Jaska...? Et kae ssinä Jaska oo...?
- Se mittää oo! Reeta huusi ja huitoe Jaskaa menemään ulos suoraa päätä. Jaskaa ei tarvinnut kahdesti pyytää, kun tormas ovesta ulos alkukesän raikkaaseen yöhön. Vasta ulkona hän huomasi jättäneensä paitansakin tuvan penkille, mutt´eipä ollut sisua palata sitä hakemaan.
-Myrkkyainetta antovat. Mahhaa polttaa niin saakutisti. Ruikkua pukkaa... Jaska ääneen voihki, vielä pitkään tunkion laidalla pyllistellessään.
Sinne jäi Tonttisen pariskunta tupaansa. Lienevätkö jatkaneet uniaan niin kuin ei mitään olisi tapahtunut, vae rupesivatko tappelleen, mietti Jaska vetäessään jalkaansa narulta ottamiaan päällyshousujaan.
Ei ollut päässyt tupsun makuun, koettaa kuintenki sae, mutta pontikkaa oli tullut otettua senkin edestä.
Ei saakutti, suhkuksi män!
-
Polkaistessaan mopoaan käyntiin Jaskaa nauratti vähän hämillisenä:
- Kaikkea perkulesta sitä pöhnäpäissään meinaa tehdä. Onneksi jäi meinaamisen asteelle! Voisihan sitä vielä toistekin kuluvana kesänä poiketa Tonttisen Jallua kattoon, mutta sitten pittää ottaa valtion viinat mukaan.
Kitulan Jaska päristeli mopollaan kotia kohti. Ilma oli viilakka ja pelkkä purero yläpään verhona pani kylmän ramahtelemaan Jaskan selkäpiissä.
Nauratti se yöllinen. Toisaalta harmittikin. Kuinka lähellä se hupipiiras oli. Sentää sae silittää. Kovasti suohullaan se Reeta oli, vaen juutas tuon mahan kanssa. Se pontikka oli syypää. Keskenpolttoista moskaa.
Kun Kitulan tiehaara alkoi lähestyä, Jaskan olotila alkoi vaikeutua. Mitähän se Elli sanoo ja minkä panisi syyksi yö yli viipymiseen.
Jaska ajoi pienellä kaasulla kotipihaan, ettei siippa saisi liian aikaisin kontaktia tulijaan. Hän työnsi mopon vajaan ja istahti apulantasäkki pinon päälle tuumimaan tilannetta.
Eikai siinä ollut vaihtoehtoja. Jaska huokaisi ja nousi, alkaen haakuroida tupaan päin. Vielä ovenkin takana hän kuulosteli, ikäänkuin jokin tutka olisi kertonut, millä päällä se talon valtiatar on?
Sisältä kuului kattiloiden kalistelua ja sen perusteella Jaska piirsi mielessään Ellin asemapaikan. Vaara ei ollut kovin uhkaava, jos piti pakoreitin selvänä.
Aivan varovasti Jaska raotti ovea. Jo näkyi elämänkumppanin leveä takamus. Jaskan sydän sykähti ylimääräisen lyönnin, kun muisti viime yön puuhat. Elli kääntyi katsomaan ovelle, kuin vaiston nykäisemänä. Silmät leimahtivat ja suu aukeni:
- No niin täältä tämä sankari tulee! Onko hommat sykertyneet yhtään? Onko aijanteko etistyny? Ookko sinä lemmon luhunake saanu mitään aikaan?
- Elli-rakas elähän......
- Vai rakas! Mitä muita valleita sinä taas mulle syötät. Missä oot ollu? Etkae sinä lemmon häntäheikki ollu sen *****n, sen Hutsukka-Maijan jalakovälissä? Minä tiijän oot ennenki käöny! Vaen minä sinulle näötän miten *****himo kaekkuvaa, Elli huusi naama punaisena.
Voe Jaska parkaa
-
- E-een ole ollu siellä päinkää. Kun se mopo teki lakon. Moottorin sippasi........
- Minnen usko. Ala tulla tänne, haestelen haesetko viinalle?
Jaska neni allappäin Ellin lähelle. Ellin nenä veti vainua, sieraimat pyöreänä.
- Hyi juutas! Sinähän haiset ihimispaskalle! Ookko sinä löysänny housuun? On siinä mulla sankari.
- Pääsi käömään vahinko! Iski kaohijan mahatauvvin. Ei sitä mopua hetkessä pyssäytetä.
- En oekein jaksa uskuva sinun satuja. Eijoo ensi kerta kun syötät lekentaa.
- Eijoo tippaakaa lekentaa. Olin kalakämpällä yötä. Paijanki satuin hukkaamaan. En kyllä yhtää ymmärrä mihin se yöllä joutu......
- Mitäää.....? Senkö uuven lanelli paijan oot hukannu? Sinusta oo kun vahinkua. Ala justiisa lähtijä katteleen paeta. Ennen eijoo kottiin asijaa, Elli kiljui.
- Paeta ja paeta. Jaska jupisi ja lähti kävelemään ovea kohti.
- Et sunkaan sinä onneton rotjake luule, että neliivartista lanellia kasvaa joka puun oksalla NIIN! elämöi Elli edelleen.
Jaska paiskasi oven kiinni takanaan, niin että ikkunalasit helähtivät.
- Kyllä osaavat olla hankalia nuo ämmät! Alvariinsa tekemässä kärpäsistä härkäsiä. Kun tuli ollenkaan otettua mokomaa riesaa! Kyllä poikamiehen päivät olisivat olleet yhtä juhlaa. Ei jatkuvaa kitinää ja turhanpäiväsiä vaatimuksia. Niille ei mies millonkaan ossaa mieliksi olla. Sellasta miestä ei oo luotu. Ja jos on luotu, niin se mikään mies
olekaan. Pitäähän miehellä sentään olla oma tahto! Hittolainen, mikä piru se on se luontokin, joka narraa tikanpojan puuhun. Viattoman tikanpojan vettää tekemään sadat temput mokoman pimpsansaannin eteen.
Jaska oekeilla jälillä?
-
Jaska seisahtui keskelle pihaa kädet syvällä housujen taskuissa. Housut lemahtivat muistuttaen ikävästi poikkeamisesta Tonttisten luona.
Takamuksissa tuntui kirvelyä, ja olo oli muutenkin tunkkainen. Jaska maiskautti suutaan, joka tuntui tahmealta.
Hän oli jo päättänyt: paitaa hän ei lähtisi hakemaan. Ei elävänä. Ja vielä vähemmän kuolleena. Tehkööt Elli sitten mitä lystää.
Jaska suuntasi vanhaa saunarakennusta kohti, missä hän tiesi olevan Ellin matonkudelaatikon. Sieltä leikkaamattomien riepujen seasta Jaska veti esille tutun sini-vihreäruudullisen flanellipaidan. Kyynärpäät oli kertaalleen paikattu, ja paikatkin olivat jo monilla reijillä, mutta muuten paita näytti - ellei hyvältä, niin ainakin kelvolliselta.
- Ämmät panee hyvää vaatetta matonkuteiksi, ei sitten ihme, ettei mikään niille piisaa! Tässä se taas nähhään: ämmät hassaa enempi kuin millonkaan tienaavat!
Jaska käveli pää pystyssä takaisin pihamaalle. Nyt näytti ilmat sopivilta vaikka ryhtyä työntekoon. Niin töihin se oli miehen mentävä, että sai talon pidettyä pystyssä ja kaikenmaailman muovikipot ja posliinipotat maksettua. Olihan se ristinsä kannettava, kun oli se tullut otettua. Jospa siitä saisi sitten vaikka edes hyvän nimen, jos ei muuta.
- Ja rahaa. Sitähän ämmä sai huseerattua mielin määrin. Jollei muuhun, niin ainakin se pisti sitä salaa kirjekuoressa menemään pojalle, tuumiskeli Jaska ja sieppasi aidantekovärkkejä navetan seinustalta ja latoi ne vanhoihin maitokärryihin.
Kuorma kolisi epätasaisessa maastossa Jaskan työntäessä kärryjä pitkin rajaojan vartta. Linnut pitivät iloista konserttia läheisessä haavikossa. Päivä oli mitä kaunein, ja se sai Jaskankin vihdoin paremmalle tuulelle. Syvään iskeytyi rautakangen terävä kärki, kun Jaska junttasi sitä voimainsa takaa. Näkisipä ämmä nyt, kuka se on mies!
-
Tiuhaan upposi aitapaalu toisensa jälkeen. Tiiviiksi Jaska polki paalujen tyvet, ettei päässyt paalu heilumaan juuri nimeksikään.
Mutta laiska mies ei jaksanut kauan riehua. Kohdalle sattunut heinälato oli sopivasti hollilla, siellä vielä heinänrippeitä seinustalla. Syvään haukotellen Jaska heittäytyi heinäkasaan ja lähes unettoman yön univelka tuli maksuun, kuorsauksen kera.
Keväinen tuuli puhalteli lämpimästi. Auringon kirkkaat säteet osuivat ladon ovesta, ladossa nukkujan silmään. Silmät avautuivat ensin harhaillen etsivät todellisuuten kiintopistettä. Kunnes etsiytyi ranteessa olevään rannekelloon.
- Voe lempo, kohta kuusi. Jokohan tuolla Ellillä oesi sapuskaa? Näin aatellen Jaska kuuli mahansa päästävän pitkän valitusmurinan.
Konkoellen tolopilleen Jaska sormeili sepalusta ja laski liiat paineet ladon seinähirren
välistä pihalle.
Jaska katsoi aidantolppa riviä. Ei sitä kovin paljon ollut. Menis puolille öin jos kiertää koko laitumen. Kyllä seon päevä huomennakin. Syömään tästä.
Jaska lähti marssimaan, maitokärryjä työntäen, Kitulan mökkiä kohti. Sisälle päästyään hän heitti puseron päältään. Ellin silmät sattui jo lumpuksi tuomittuun paitaan:
- Mistä lemmosta sinnoot tuommosen resun kaevanu? Ookko sinä käöny kaevamassa aetassa kaekki sekasi. Ootahan jos on yksikää replu lattijalla, niin saat noukkija jokkaesen ylös.
- Kyllä saaturi tuli siitä yhestä paijasta savotta! Samahan tuolle oli siellä tae täällä. En minä pysty sitä essiin taekommaan. Onko sitä ruokaa. Päevän puurtanu, niin kyllä se alakaa nälättää.
- Mikset tullu oekijjaan aekaan. On siellä uunissa, jos ei lie palanu? Missä se maleksi?
Laeskaksi ne sannoo vaekkei tee mittää
-
- Maleksi???? Saaturi, yrittää uurastaa hommija niin haokut palakaksi saa. Ja mitä nuita utteeraat? En minäkää oo kyselemässä missä siinnot aekaasi viettäny.
Siinä kävi Perälän Paavoki. Sinua kyseli. On se Paavo höyli mies. Asijasta tehen toe minun hansikkaat, kun illalla jäe sinne Tupperi-illan tunnelmassa.
Jaska otti uunista keittoastian ja alkoi lusikoida velliä suuhunsa.
- Tupperit ja tupperit, Jaska mutisi.
- Minä en oo kertonutkaa kuinka ihania tavaroita sainkaan Tupperi-illassa. Kolome aivan ihanaa uutta kannua. Kaikki eri värisiä. Saa väriä ruokapöytään. Ja palijo muutaki saen. Kerttu ei raskinu ostaa mittää, seon niin nuuka. No sae se emännänlahajan, jonku munakotelon.
- Ja rahhaa meni kun tukkiköyttä?
- Eipä kuule menny. Saen maxi-alennukset, kun tilasin erikoismallisen keittiösetin.
- No et ainakaa kympillä selevinny?
- Kympillä? Mitä sillä saa? Saen kahensaankolomenkympin tavarat melekeen kahellasaalla,
aattele, saen viisitoesta eurua alennusta.
- Ettäkö yli kahensaan ilima-aikusista kippoesta?
- Neijookkaa iliman aekusia. Hienostorouvatki niitä ostellee.
- Vaen tosta tonnia mummon markkoja, tuhullaa semmosseen jota ei ikkää tartte. Katoppa huviksesi tuonne kahaferin kaappiin, niin on kippua ja putelleita vyörymään asti.
- Joo, morkkaa sinä vaen, Kumma jäärä kun joka asiasta pittää juonitella.
- Ennään Jaska ei tohtinu sanua mitään vain lusikoi soppaa ääneti.
Jaska lopetteli ateriaansa. Hartaasti hän viimeisteli pyyhkien leipäpalalla lautasensa puhtaaksi. Hän oli syrjäsilmällä katsonut Elliä, joka touhusi omiaan keittiön ikkunaverhojen kimpussa.
Minkä se Jaska ny kehittää?
-
Nainen hyräili. Jaska tiesi entuudestaan, että se oli yleensä paha merkki. Joskus se
enteili tyyntä myrskyn edellä. Jaska koetti siirtyä huomamattomasti pöydästä sohvalle. -Myrskyn vältti parhaiten kiertämällä myrskykeskus kaukaa, Jaska oli oppinut.
Samassa Elli puhkesi puhumaan:
- Se on oekia herrasmies se eläkkeelle jääny opettaja Kärhämäinen! Harvoin näkkee näellä kulumilla yhtä sivistynyttä ihimistä...
Tämä oli Jaskalle liikaa. Hän muisti kyllä kyseisen miehen ja sai vain vaivoin hillityksi itsensä. Jaskan käsitys miehestä oli ylimielinen moukka, joka ei tiennyt oikeasta työstä eikä elämästä pätkääkään.
Jäätyään vaille vastausta Elli jatkoi:
- Opettaja Kärhämäinen lausu meille runoja tupperi-illassa. Niitä ei palijo muutoin näillä kylillä kuule... kauniita, runollisia runoja...
Jaska näki, kuinka Elli jäi ikkunan ääreen haaveellisena katsomaan jonnekin kaukaisuuteen.
-Joo! Höyrähä sinä vielä siihen, niin se onki sitte sitä myöten soromnoo! Niin on kiero ja imelä ilimestys se äijä, että pthui saatana! Jaska kirosi.
-Sinnet tiijäkkää hienouvesta etkä sivistyksestä, sinnoot sonnassa möyriny ikäsi. Minäpä kaipaan joskus toesinnaan ylevämpää näkemystä ja sielun ravintua.
-Ja perkule! Se mies on sivistyksen irvikuva. Teitä höynäytettäviä kävi siellä liehittämässä, josko irtois pimpsaa. Mittää muuta sen miehen mielessä ei oo. Runot on vaen syöttinä.
-Sinä aina polet maan rakoon kaikki hienouvvet ja kauneuvvet, vaan mitäpä sinä ossaisit arvostaa! Paskannat jo housuunkin.
-Reikä se on Kärhämäisenkin äijän perseessä! Sammaa ainetta sieltä pukkaa tulemmaa. Mahtaako tuo runoilla paskahyysissäkkii?
-Minä en keskustele sun kanssas enää mitään tupperi-iltaan kuulumisija. Oo pölijäke!
Ensin mahtaelit mun hankintani ja nyt vielä kaiken muunkin sen lisäksi! Elli sanoi ja käänsi Jaskalle selkänsä.
Vaekijjaa on tuo avijoelämä
-
Jaskaa rupes vähän vaivaamaan, kun piti se eukko tuolla lailla suututtaa. Saattoihan olla niinkin, että tällä oli totinen tarve saada imasta itteesä korkiampaa kulttuuria mitä täällä heijän pirtissä oli normaalisti tarjolla. Eihän se tietysti paljon ollut, pakkohan tuo oli toki myöntää.
Mutta toisaalta, kulttuurista ei evästä revennyt. Kyllä kai sen naisenki aivolla tajuaa että maksamaan tullee jos kulttuuria rupijaa tosissaan vilijeleen.
Nyt kun rauta oli kuumana niin Jaska päätti ottaa puheeksi sen sisävessankin.
- Tuota, vissiin kulttuurihömpötystä seon sulla se posliiniinpierasukoppiki? Tuolla kun käväsin Tonttisen mökillä, niin eiköhän Reetaki sammaa virttä veisannu. Minä Jallulta kyselin mikä helekutin hienosteluvimma seon akkoehin iskeny, niin Jallu luuli, että kaekenmaaliman naestenlehet ne höynäöttää maalaesakatki turhuuven perrään.
- Joko piti alottaa taas riitan rakentaminen? Kummallinen äijä. Jos jottae uuvistusta haluvaa, niin siinä on semmonen rätinki eessä ettei pappikaa parempaan pysty.
- Minnen oon riitaa rakentanu. Ite heti kuohahit kun halusin tietää alakuperän tuohon hienosteluvillitykseen.
- Itehhän tuota alot käräjiä käyvvä lehtitillaoksista. Naesellaki jottae viihykettä. Ei siinä palijo viihykettä oo kun keittää pottuja ja hoetaa kantturoeta.
- No posliiniin kun saa pierasta, seköhän tuo antasi onnija ja autuutta.
- On tämä elämää. Kohta taas kevä on juhanuksessa ja ukko attuilee joutavia. Perälässä kävin vessassa, niin jopa oli mukava istua vähä pitempään ja se bitee on ihana.
- Sitä tussunsuihkutus värkkijähän se Reetaki ihasteli, vaen ohan tuota tullu tomeen muutenki. Herrojen hienostelu keksinöjä. Ja niitä ei meille laeteta.
- Siinä sitä ollaan Perälän Kerttu oli nuortunu aenaki kymmenellä vujella kun saa alapään suihkutettua usijasti päivässä. Ei kuulemä kutise, eikä haise.
- Pyh, hajuton ***** oo mittää. Kyllähän seon Elli sillälaella että jatketaan entiseen malliin. Perinteinenhän se on nyt huuvossa!
- Tulihan se sieltä. Jumaliste minä lähen ite kirkolle ja ostan vessatarpeet. Perälän Paavo on tekomiehijä, se äkkiä rouhasee sivusiiven ja siihen saonan ja vessan. Sinnoot tuommonen vatuloijja. Jahkaellessa mennee vuosikauvvet. Ookko sinä etes saanu sitä laijunta va,lamiiksi. Monta päevää sielläki väekkyny ja touvvotki pitäs maahan. Meijjän
vain perinteistä höpisee.
Naapurin isäntä auttaa aina
-
- Niissä hommissa ei kauaa mee. Minnoon suunnitellu kaeken valamiiksi. Kaekki on äkkiä tehty... Vaen meinaa se emäntä alakaa sooloeleen. Sen minä sanon kuitenki, että jos sille linijalle lähetään niin minä laetan uuven mopon, pakasta vejetyn. Jos sitä on vara röystäillä niin pannaan kaekki menemään, perkuuti!
- Tässä sooloellu, vaen kun näöttää ettet saa asijassa mittää aekaan.
- Niin ne on minu perinteet aena ollu: kaekki on syöty mitä on tienattu. Eekä piisaakkaa akkaen tarppeissiin! Antaa jukolavita männä! Eekö tehä kestotillaus niistä muovikippoesta yhen tien? -kele!
- Sinäki oot ny semmosella päällä, ettei jären sana tehene pessää. Turhaa on käövä tätä keskustelua. Kunpa Gaaprieli tulisi pian kotona käömään, laettaisi se sinut uskommaan minun asiaani. Veisi sitä etteenpäin, kun ukko on tuommonen halavatun kuhuvelo.
-Nii on poeka akkamaenen ku olla vaan voe! Millon höpöttää mistäkin turhanaekasesta hömpötyksestä. Tukkaansakki värijää, onko se mikkää mies ennää sellanen?
- Ei oo nykyajan nuoret ennää mittää mehtäpöhölöjä niin ku meijjän aekkaan. Asijoesta paremmin perillä ovat jo nuoresta.
- Vaan naesten päälle ymmärtäneekö tuo, sitä kovasti eppäelen. Ei oo tojistetusti lähestyny naesimmeistä inttiimissä mielessä.
- Voe sinnuu torvelloo! Ka sullekko niistä asijoesta tullee ensimäeseki kertommaa. Älä sinnäi veikkonen luule!
Kiivaaksi yltynyt sanailu loppui nopeasti, kun Elli ja Jaska kuulivat askeleita ulko-ovelta. Pian pirtin ovi nykäistiin auki ja Paavo kähni oviaukosta tuvan puolelle.
-Päivää taas taloon!
-Päivää!
-Keitäpä Elli kahvit, niin me Paavon kanssa istutaan jo tuonne jutustammaan, sanoi Jaska ja veti tuolia esiin.
Elli muuttui hetkessä hymyileväksi kodin hengettäreksi, jonka mieluisin tehtävä näytti olevan miehensä tahdon toteuttaminen.
- Tarvitteisin appuus, Jaska. Sinä oot aina ollu ystävä häässä. Et oo jättäny pullaan, Paavo alotti.
Jaska aavisteli jo pahinta, mihin joutuisi lusikkansa pistämään. Tuollaisen alkupuheen jälkeen olisi lisäksi tosi vaikea kieltää apuaan. Jaskaa ei huvittanut uhrautua toisen avuksi, kun omatkin hommat kusi kintuille jatkuvasti.
Paavo puristeli käsissään lippalakkia, jonka oli ottanut päästään. Hän haki seuraavia sanojaan tarkkaan harkiten.
Mikäs hätä Patella?
-
- Tuota, voetasiinko me mennä kattomaan tuota minun mopua. Siinon jottae hämärrää. Sinnot ikäsi saekannu niijen kansa, niin voesit tietää sen sielunelämästä.
- Tiijä minunkaa taetoesta, vaen aenahan nuo on tarvittaessa pelittäny....Elli me kävästään tuolla pihalla ja tullaan sitte kahaville.
- Toevotaan että tuosta meijän ukosta on jottae apuva Paavolle. Vaekka pikkusen eppäelen. Meillä seon se vessa-asijaki vielä tuulen heiluteltavissa, ja taetaa pysyäkki,
Elli selosti, ulos lähteville miehille.
- Jukoliste että mulla sapettaa tuo akka. Se vetäsee joka asijaan sen vessasa. Mistä ihimeestähän se on sen päähäsä saanu? Jaska sanoi.
- Eipä ne naiset palijo kipinää tarvitte. Minä se luulen että niissä tupperi-illossa ne yhessä suunnittellee mikä hullutus seoraavaksi otetaan ohojelmaan. Vähä seorasin kun ne naesimmeiset meillä kokkousti.
- Vaen sieltä se alakaa kaekki jonninjoutava. Vaen siinäpähän. Sulloli asijaaki?
- Joo minnoon tässä kovissa omantunnon tuskissa. Katoppa kun kävin kirkolla eilettäen ja palatessa erehyn käömmään Tonttisen mökillä. Seos kyllä joutanu jäähä käymättä...Paavo sanoi ja rapsutti sepaluksen tienoota.
- No voi pirulaota. Puhuko ne minusta?
- Heh! Taesihan se Reeta jossae kohen maenita.
- -kele vieköön koko Tonttisen sakin. Juottivat ensin puolivalamista pontikkaa. Ihimekkö tuo jos maha meni sekasi ja päähänki pessiyty riettaeta ajatuksija.
- Sekö on sitte totta?
- Jaa, mikä?
- No sepä että köyrit Reetan kansa?
- Lähellähän se oli, vaen ei saanu kärkijä kastaa kun se Jallun hyväkäs heräsi kusikierrolle.
- Voe hyvä veli, minä sitä sorrun ihan siihen itteesä. Kato kun Jallu oli lähteny kaopunkiin ja Reeta oli yksin kotona. Täötyy tunnustaa että oon sortunu ennenki, joskus nuorempana, Reeta kun on aena ollu aottavaenen naenen. Mikäs siinä, sehän oli nuorena nätti tyttö, vaen nyt on ku noeta-akka.
- Hehhee, vae oot sinäki kokkeillu mettän ruusua. Ei kae se Jallu oo välittäny vaekka oesi silimäenalla pannu. Jallu eijoo mustankipijä. Eipähän tartte ite vaevaotua niin tihijään.
- Totta puhut. Jallu joskus ihan yllytti että käö sukasemassa tuota Reetaa, seon niin vihurissaan. Ja minähän kävin, ei siinä mittää. Vaen nyt kun on ollu vuoskymmeniä väliä
niin tarijosi yllätyksen. Sinä vissiin selevisit tuurilla?
- Mistä? Oesin minä kiksauttanu, vaen se Jallu saakeli kaato kirnuuksen.
Pate ollu joron jälillä
-
- No, satijaesista. Saatura kun polttelee mahan pohojaa ja pallit on kuin tulessa. Miten näestä pääsee erroon?
- Satijaesia? Elä helevetissä! Kylläpä lykästi kun en sieltä pehkonpuolelta ees meinannu. Olipa, olipa se tuurit matkassa. Tuota ootahan kun mietin. Hävittää ne täötyy ennenku syövät koko miehen.
- Elä hyvä kaveri pelottele, muutenki tuntua paenaa.
- Joo nyt keksin Raittihan seon joka tappaa kaekki ötökät. Lähetään kahaville ja sitte mennään tuonne navetalle, siellä on uusi Raitti tölökki. Pannaan pirrinpurijat päeviltä.
Jaska oli tavallaan hyvin helpottunut, kun Paavon asia oli osoittautunut siksi mikä oli. Tovin Jaska oli jo otaksunut asian koskevan nimen laittamista takaajan kohtaan tai muuta sellaista. Satiaiset olivat hänen kannaltaan aivan harmiton juttu. Pihan yli kävellessään hän kouraisi nivusiaan, mutta mitään ylimääräistä elämää alakerrassa ei tuntunut olevan. Hänen oli käännettävä päänsä sivulle kätkeäkseen Paavolta naamalla käväisevän hymyn.
- Mokomakin nuhteettoman isännänmallia kantava Paavo että pitikin sattua!Hm.
Elli oli jo kattanut kahvipöydän. Oikein oli ottanut Myrna-kaluston esiin. Kukkiakin oli laittanut vaasiin, alkukesän kulleroita. Punaposkisena Elli touhusi keltakukallinen esiliina heilahdellen.
-Paavo on hyvä ja ottaa vehnästä. Kertulta saadulla resetillä tein. Taekinnaan en laettanu munaa kuten ylleensä.
Pojilla tarkat ajat
-
Jaska katseli sivusta, kun Elli tarjosi leipomuksiaan Paavolle kuin piispalle pappilassa, vaan mitäköhän tuo oeisi tuumannu jos tietäs, että Paavopa se laetteli hyvinki hanakasti munnaa, ny vaen oli menny paenammaan vikakolloon.
-Oottako sitä kuullu, että opettaja Kärhämäiselle on tullu morsian Vennäältä? Paavo sanoi.
-Ooh, oikeinko on löytänyt rakkauden niin ettäältä? Elli haltioitui.
-Rakkautta tosijjaan. Maatuska äkkäs tilaisuutesa koittanneen. Kärhämäisellä on kelepo eläke, lateli Jaska arkisesti.
-Se Kärhämäisen sisko, Aune, olikin käöny opettajjaa varottelemasa, vaen niin oli tuo ollu onnesa huumasa, ettei ollu jären sana perille menny, Paavo selitti.
- Siinä näjet, järkikotka se Aune. Oli jo kouluaikana. Ei heilauttanu mikkää höperyyvet Aunea, nyökytteli Jaska.
-Te tuomitetta asian jo ennakolta! suuttui Elli ja jatkoi tuohtuneena: -Eikö Paavokaan näje romantiikkaa tässä asijassa? Opettaja on kauan kaevannu kumppanija. Miksei kukkaan onneja hälle soesi? Ja mikä erikoenen se Aonekkaa on, vanahanapiikana on tiesä kulukenu. Kärttysä ja katteellinen se on!
- No, ka aekapa tuon näöttännee. Perutaan me nämä puhheet, jos venakko täällä yhä ens suvena pottumaata Kärhämäiselle kuokkii.
-Ka, tehhään niin. Turhaanpa noita ennustaan alakaa, toesten asioita.
Kahvittelun jälkeen miehet siirtyivät sanaakaan sanomatta ulos. Elli seurasi katseellaan vaivihkaa miesten touhuamista ja tuli epäileväiseksi. Hänestä vaikutti hyvin oudolta miesten eleet ja käytös.
Paavokin oli jotenkin erilainen. Tavallisesti hän oli oikein seurallinen ja juuttui pitkiin keskusteluihin, mutta tänään hän oli hätäisen oloinen eikä ollut aloillaan pysyä edes kahvinjuonnin aikana.
Patella kutissee...
-
Ikkunasta Elli näki miesten liikkuvan pihan poikki rivakoin askelin kohti navettaa. Jaska avasi navettakeittiön oven ja ohjasi Paavon sisälle katsoen vielä sivuilleen kuin tarkistaen, ettei kukaan sivullinen heidän kulkujaan olisi nähnyt. Tämä sai Ellin yhä
epäileväisemmäksi, että jotain hämärää oli tekeillä hänen selkänsä takana. Ettei vain olisi salaa häneltä myymässä heidän korkeatuottoisinta lehmäänsä, Ruiskaunokkia. Jaskasta ei koskaan tiennyt.
Mitä enemmän Elli asiaa pohti, sitä vakuuttuneemmaksi hän tuli siitä, että jotakin miehet puuhailivat salaa häneltä.
-Ja siitä minun on otettava selevää! huudahti Elli ääneen ja lähti
kannat kopisten kohti eteistä.
-E-eehän se aene kirpase? Liekkö tuosta muuta haettavaekutusta? kyseli Paavo ääni epävarmuudesta väristen.
- Omakohtasta kokemustahan mulla ei oo, voan kärpäset kuoleentuu nätisti. Ja kun nuo ovat palio pienempää lajia, niin hengenlähtö niillä on satarosenttinen. Muuta haettavaekutusta tuskin liennee ku paekallinen punotus, Jaska sanoi rohkaisevasti irrottaen jo oranssinkeltaista suojakorkkia aerosolipullon päästä.
Paavo irrotti housuja pitelevän vyön ja antoi niiden valahtaa alas. Jaska ryhtyi tiirailemaan kaverinsa alivuokralaisia, koskapa ei tiennyt, ovatko ne paljaalla silmällä havaittavia.
-Suihkaseppa jo, että saan nostaa housut. Tämä on kiusallista, Paavo häpeli.
Jaska oli polvillaan Paavon edessä ja tiiraili läheltä Paavon karvastua jopa kädellä silitti että näkyykö kiusankappaleita.
-Ovat ilimeisen pienikasvustasakkia, kun en nää mittää otökkää mulukkus kimpusa. Vaen hampaanjäläkiä ovat vissiin nuo punaset pilikut.
Rysän päältä?
-
Samassa ovi tempaistiin auki.
Ukot jähmetty kuin suolapatsaaksi. Jaska oli Paavon edessä polvillaan ja Paavolla housut kintussa. Elli porhalsi navettaan mutta pysähty henkeään haukkoen. Mutta Ellin hämmästys ei kestänyt kauan.
- Sus siunatkoon! Tämmöstä peliäkö täällä pietään. Thyi! Että tämäki vielä piti nähä. Ollaan muka olevinnaan niin heteroja, vaen täällä homopelijä pijetään.
- Elähän nyt Elli...
- Elänhän minä...ja nosta sinäki muuan pervo, ne housusi ylös, ei tuommosta tartte peilata ja saakutti, eiköhän siinä kiima haihu kun vähä viilennettään.
Elli sieppasi vesiletkun käteensä avasi hanan ja ruutasi kylmää vettä miesten niskaan, sääliä tuntematta. Jaskakin sai viimein voimaa jalkoihinsa ja nousi ylös, ja yritti paeta vesisuihkua, mutta Elli oli armoton.
- Rakas Elli, anna kun minä selitän.
- Vai selität! Sinun selityksiä oon kuunnellu hyväuskosesti kohta kaksikymmentä vuotta. Vain nyt tuli loppu. Ja Paavo, sinua oon kunnioittanut viisaana ja kunnollisena isäntänä, vaen tämä mulukkuaan muilla imettää. Vieläki thyi! Ja siinä on vilivotusta alapaahän, Elli sanoi ja suuntasi suihkun suoraan Paavon avonaisiin housuihin.
- Minä rukkoelen armua. Ei asija oo niinpaha kuin näöttää...
- Rupiatko siinä vielä vinkumaan. Joko himot viilennee, häh? Elli jatkoi miesten suihkuttamista.
Kuka hillittee raivostuneen naisen?
-
- Persana akka, nyt tämä leikki loppu tähän, Jaska karjaisi ja juoksi hanalle ja sulki sen. - Pitää jumaliste olla kumma muija, tuomittee ennen kuin on asiasta edes tietonen, Jaska sanoi.
- Niin justiin, kyllä minäkin ihmettelen emännän kiivastumista. Asia pitää ensin tutkia ja jos aihetta, sitten hutkia, Paavo sanoi, alkaen tointua järkytyksestä.
- Kyllä kai minä omia silmiä uskon. Näin selevästi kun tuo meijän ukko silitteli ja liekkö imenykki sinun kalua?
- No, tämä on pikkusen arkaluontonen asia, ei oekein kehtaa punastumatta naiselle kertua, Paavo jarrutteli.
- Se pittää punastua sitte, vaen selityksen vaajin olokoon vaekka kuinka hirvijä, Elli oli armoton.
- Ootahan nyt Paavo, minä tiijän akkani, niin anna kun minä selitän. Sille pittää kertua tarkasti ja yksityskohtasesti asiat, että ne mennee perille, Jaska selitti.
- Minä en satuja usko, että aevan turha on alakaa sepittään valleita. No antaa kuulua!
- Sinähän Elli tiijät että se miehen kalu on pikkusen erilaenen kuin naesen vastaava. Se kun saattaa älijähtää kovaksi omija aekojjaan, niin näen ollen Paavolle oli iskeny päälle kesto seisokin. Oli illalla nakannu pari Vijakraa niin eihän se naemalla asettunu. Paavo kun tietää että minä ossaan nuihin asijoehin vähä enempi, niin tuli minulta apua hakemaan.
Vaekija on asja
-
tätähän on mukava seurata katotaan miten käy :D
-
- Elä sinä ukko valehtele. Ihan lerppu oli Paavolla mulukku kun tulin, ei etes sinun imeskelyt ollu aottanu.
- Oli tietenki, kun hoetoloetsut oli jo lujettu. Jaska ossaa nämä hommat.
- Miten on Paavo, oliko näin asiat?
- Näenhän se oli ja kylymä kylypy teki viimmestelyn. Ei nosta ennää päätään, vaekka vintturilla yrittäs nostaa.
- Kyllä jukoliste teotta semmosia neropäitä ettei oikein tiijä mitä teille tekisin
-Minä vakkuutan, että Jaska puhhuu täöttä asijjaa, nyökkäili Paavo kiinnittäessään housujaan.
-Ei uppua tuo selitys minnuun, ilmoitti Elli kylmästi ja jatkoi: - Hoitoloetsuja... ehän minä nuin halapaan mee. Ei niitä loetsuilla seisomaan saaha eikä liioin veltostummaan. Koettakeepas nyt sannua asijan oikia laita, taikka minä lähen Kertun juttusille tästä.
Miehet katsoivat neuvottomina toisiaan. Molemmat tiesivät sanomattakin, ettei totuuden hetki toisi mitään hyvää tullessaan, vaan heidän oli keksittävä mitä pikimmin uskottava selitys. Lievä paniikki kouristeli kumpaisenkin vatsan pohjassa, ja aivot löivät tyhjää hetkellä, jona niiden olisi pitänyt tuottaa Elliin menevä selitys.
-Kaepa minun on sittenki puhuttava asijat halaki, poekki ja pinnoon. Eihän tässä muukaan aota... alotti Jaska pitkältä tuntuneen tauon jälkeen. Paavo vilkaisi Jaskaan säikähtyneenä; nytkö mies paljastaisi hänen epäonnisen syrjähyppynsä. Ei veisi montaakaan minuuttia, niin asia olisi Kertun tiedossa ja alkaisi julma sovitustyö.
- Noloahan tämä tämmönen on, vaen jos alotettaan siitä, että ...
- Alahan nyt mies vastaamaan siitä eläkä kiertele eläkä kaartele siinä! hoputti Elli.
Mitäpä Jaska säveltää?
-
Paavo odotti myös malttamattomana, mitä Jaskalla mahtoi olla mielessä.
- Niin kun teillä naisilla on naisten juttunne, suattaa olla luontevvoo, että meillä miehillä on omat juttumme, aloitti Jaska opettavaisesti.
- Mee asiaan, eläkä höpise joutavia! komensi Elli jälleen.
-Akka pirulaota, minä koetan asijata seleventää ja sinä siinä keskeytät ylenaekaa. Meillä tämän Paavon kanssa on menossa jonkullaennen lääketietteellinen tutkimus, raotti Jaska salaisuuden verhoa.
- Mitä sä pökiset?!
- Oekeinpa on jo lääkkeen vaekutusta sovellettu käötäntöön. Katottiin tuossa Paavon kanssa yhessä, näkkyykö tulosta tulleen. Lääke hyövyttää loppuviimeksi teitä naesia, joten otahan Elli sinäki kiitollisempi asenne eläkä elämöi siinä, ohjeisti Jaska toruvaan sävyyn.
Elli oli ymmällä. Oliko miehillä sittenkin tarjota jokin järjellinen vastaus omituiseen touhuiluunsa.
- Katohan Elli, harva meistä on raotaa, niin moni taepuva saa. Nyt ompi ruvennu Paavon tatussympooli oekkuilemmaan. Eikä se Kerttu, verevä naesimmeinen, kauan ala kahtelemmaan huonova peliä. Korrenvahaviketta ollaan tässä miehisä kokkeiltu. Sen tuloksija ootellaan. Muijjain nähen ei aleta laporatooriokokkeita paliastammaan. Ensin tutkitaan, onko aenet
vahavonu tarpeeksi.
Elli katsoi vuorotellen kumpaakin miestä. Jaskasta tuntui että nyt oli aika iskeä viimeinen niitti.
Uskooko Elli
-
- Etkö sinä ite oo huomannu viime aekoena että piisaa kovvuutta ja kestua? Jos on kerta pakko tunnustaa niin pillerirasijasta seon voema on ollu peräsin. Paavon kanssa kimpassa tilattiin netistä. Hommahan oli ihan epäitsekästä. Vaemojen hyvvää aateltiin. Ja tosijaanki Paavo oli nakannu pari pilleriä illalla, niin tuli kesto seisokki. Ne ohojeet kun sattu olemaan jollaki mongerruskielellä. Niin Paavon kansa tuumittiin että tilanteen mukkaan lissäellään panosta. Ja ny Paavolla oli illalla sattunu menneen Kertun kansa vähä sukset ristiin, niin Paavo oli nakannu tuplat! Kyllä se kova kalu saa äkäsenki vaemon leppymmään.
- Ettäkö se Paavo niinku Kertun takia? Voe voe, nyt ihan hävettää kun semmosen messun kanssa tulin. Jos oesin tienny, hyvilläni oesin ollu.
- No, ei tässä niin kaohijoeta sattunu. On vaen nämä intiimit asijat semmosija ettei niitä oekein kehtaa vaemon kanssa suunnitella. Vaen hyvä kaveri on toesta.
- Tokihan minä tajuan että tuommoset intiimit asijat pittää hoetaa miesten kesken. Jos teillä testit jäe kesken niin jatkakaa vaen. Tulukaa sitte kahaville kun on asijat on reilassa.
- Joo, ei meillä mittää kesken, vaen vetästään tässä savut, kun meinas säekäöttää se Ellin sissääntulo. Olihan se tilanne melekomoenen, Paavokin sanoi.
- Sitä kun kaekissa asijoessa on se huonompiki puoli, niin säekähin että aevanko teotta miesparissa alakanneet rassautua.
Tehonneeko Raid satijaisiin?
-
- Me ollaan vankkoja heteroeta, eikä mittää peräluukkumiehiä. Sen saat uskua, Jaska vielä vakuutti.
- Voe lempo kun meinasi tuo Elli säekäöttää. Tuntu tosijaan että maalima älijähtää mustaksi. Minä jo meinasin aevan oekijan tunnustuksen häjissäni puhaltaa, Paavo kertoi.
- Totiset oli paekat, täötyy myöntää. Kuitenki jos oes alakanu tottuuven sannaa vilijeleen, seos ollu tuhon tie. Aatteleppa, Paavo, mitä se Kerttu oesi kommunikoenu kun oesi saanu tietää että pikkupaavo on uiskennellu vieraessa vesissä ja kenties tuonu Kerullekki tulijaesta?
- Kamalaa ajatellakki.
- Et kae sinnoo rassautunu Kertun kanssa, sen Tonttisen reisun jäläkeen?
- No, miten tässä kun haaraperijä polttaa kun riivattu. Eikö jatketa hommija? Pääsee niistä lemmoesta erroon. Nythän nuo on rietaotunu aevan helekutisti, sen kylymän suihkun jäläkeen, Paavo sanoi, alkaen aukomaan vyötä.
Jaska otti Raid- purkin käteensä. Poisti siitä suojuksen, suhauttaen kokeeksi myrkkyä ilmaan.
- Lempo! onko se nuin pahanhajusta?
- Satijaenen on niin sitkijä elukka että siihen pittää olla tosi vahavat aeneet. No, joko se alakaa olla valamista? Raid tappaa kotona ja puutarhassa ja Paavon pöheikössä, Jaska julisti ja painoi nappia.
Paavo nosteli levottomana jalkojaan Jaskan suhautellessa hyönteismyrkkyä
hänen jalkoväliinsä.
Kosteilla sitä hommat hoijellaan
-
-Vo-voesitkohan toki jo lopettaa. Polttelloo kuin vihulainen tuo aenet!
aneli Paavo.
-Maltahan kuule, tarkotus onki ne tappaa eikä vaen saaha taennoksiin,
selvensi Jaska jatkaen operaatiota kuin olisi tehnyt sitä ennenkin.
-Helekutti kun munia polttaa, minä en kestä enempätä!
-Anna aatosten askaroija muissa asijoissa.
-Sula mahottomuus! parahti Paavo ja lähti kulkemaan housut kintuissa
ovelle päin.
-Elä mee poes kesken toemituksen!
Paavo ei välittänyt Jaskan komennoista, vaan tuskissaan käveli
vesisaavin luo ja kouraisi vettä sukukalleuksilleen.
-Pentelettäkö meet huuhtomaan aeneet poes. Hukkaan joutuvat kalliit
myrkyt, eikä liene kuollu vielä satijaisetkaa!
-Vaen minen pystyny ennää. Polte oli kova kuin munat valakiassa. Tiijä
vaekka jättää pysyvän vian elimmeen.
- Tiijäkkö mihinkä tätä pitäs ensmäesenä suhhauttoo? arvuutteli Jaska
Raid -pulloa helistellen.
- No sinnepä sinne, mistä minäkii sen vaevan saen: Reetta Tonttisen
tupsua kohen.
-Niinpä niin. Vaen antaisko tuo sinne aerosolipullon antimia
suhhaotella, mitä arvelet?
Eijoo heleppua Puavolla
-
-Tokkopa tuota kannattannee kysellä. Ei muuta kuin miehissä kiinni, jalat
aoki ja kelepo pohhaotus pimpulaan. Sinne kuolisivattii satiaisten
sukukunta henkiään haukkoen, eikä askeltakkaan nuo ruojat ennää ottaesi.
Lakkaesivat kiusaamasta kertalaakista meitä ihimispolosija maan piällä,
jotka ankeuteensa joskus vähän huvitusta hajemme.
- Vuan pittääkö meiän nyt kostoretki unohtaa ja mennä juomaan ne Ellin
kahaveet. Se kun oli tuota juustuakin paistanut, jospa suatassiin
maestaa!
-Jaa juustua! Mennäänpä toki, innostui Paavo housujaan napittaen.
- Antakaa hyvät miehet anteeksi. En arvanna yhtää että oli tojellinen tilanne kysseesä.
Hyvä jos tuo meijän ukko sae annettua etes vähästä apua. Seon kamala vaeva se implentti, vaen mikä seon? Sitä sitte pittää lääkitä kemijantuotteilla. Minä, Paavo, tosissaan pyyvän anteeksi kun olin niin törkijän kiivas.
- Mitä sitä Elli tyhyjää! Ei ollu yhtää ihime jos tejit väärijä johtopäätöksijä.
- Joo, ei me kaonaa kanneta. Hyvä vaen kun näöttää hoeto tepsivän. Vaen liika on liikaa. Muistappa Paavo se! Elä ota tuplija vaekka Kerttu pikkusen kurinpallaotusta sulle jakelee, Jaskakin yhtyi puheeseen.
- Mutta hyvät miehet! Unohettaan koko juttu. Hoetakaa te asijanna intiimisti. Jospa me naiset saamme nauttia sitten tulokset. Mutta sitähän minun piti Paavolta kysyä. Oletko sinä mitä mieltä opettaja Kärhämäisestä? Kun tuo meijän isäntä sanoe sitä liian naesmaeseksi.
- No en minä nyt tiijä. Kaoniita runojahan se siellä Tupperissa luki.
Elli tolokun muija.
-
- No niin Jaska! Mitä minä sanoen? On niitä muitakin miehija kuin opettaja Kärhämäinen jotka ymmärtää kulttuuria.
- Minnoo kulttuuria moettinu. Sannoen vaen että se Kärhämäenen on naesmaenen mies. Luulempa ettei Paavokaa pane siihen vastalauseita?
- Tuota, seon varsin kiusallinen kysymys vastata. Toesaalta tekisi mieli sanua, että Jaska on oekijassa. Mutta kun tarkemmin ajattellee niin kyllä Kärhämäenen on kuin koko pitäjän aorinko. Eiköhän Jaska oteta semmonen asenne asijjaan, että hyväksyttään Kärhämäisen pikkusen hienosteleva käytös ja lähetään vaikka kuuntelemmaan koululle sen runotulukintaa?
- Oho! Paavohan on solahtanu naesten leiriin. Enpä oesi uskonu. Vaen runohöpötyksijä kuuntelemmaan. Pane kuule Paavo sinäki jo hame päälle, Jaska kiivastu.
- Jaska! Kyllä kaekkinaenen kulttuuri on ihimisijä varten kehitetty ja aekaansaatu. Seon miehelläki se kaoneuvvenkaepuu tuolla syvällä rinnassa. Voe veli hyvä sinun pittää panneotua asijaan aevan tojentevolla. On suuri tappijo ihimiselle jos se ei älyvä ruokkia sieluvaan kaoniilla asijoella.
- Hyvin tuota on pärijätty ja päevästä toeseen menty iliman runohöpinöetä. Leipää kitusiin ja unta kelloympärystä, siinä neon ihimisen kaoniit arvot.
- Joojoo! Vaen isossa kirijassa sanotaan: "Ei aenuvastaan leivästä......" Elliki puuttu puhheeseen.
- Ei siellä aenakaa Kärhämöesen höpinöestä puhuta. Sen verran oon perillä.
- Tuommonen seon tuo ukko! Alakaa heti rienaamaan jos minä puhun syvällisiä. On se ihana asija kun Paavo kuitenki on löytäny elämään kaoneotta ja arvoja. Semmoselle miehelle minä nostan kyllä olematonta hattua.
Jaska ei kuvia kumarra.
-
- Kiitos vaen Elli. Minnoon ollu Kertun kovassa koulussa. Kyllä minäki ennen naorelin nuille runohommille ja tejimpä pilikkaaki, vaen nyt oon kantapään kaotta oppinu, että Kärhämäenen on ihan miehinen mies kun tohtii panna ittesä likkoon. Eiköhän Jaska lähetä sinne Kärhämöestä kuulemaan?
- Usko ny tällä puhheella. Ennen saateri teen sen muutaman posliiniinpierasu paekan, kun lähen sitä kenonokkaa kuuntelemmaan, Jaska sanoi ja katsoa luimaotti Elliä sillä katseella, josta Ellinki piti huomata, että on tosi kysseessä.
- No sittepä seon meleko varmaa että kumpikaa ei tapahu yhteen sattaan vuoteen. Vuosikaosija mies soutanu ja huovannu, eikä oo päässy tuon pitemmälle.
- Joojoo, taasko se laolu alako, vaekkeijjoo soettajjaakaa. Lempo kaekki pitäs hökästä yhen sanan päälle. Sinnet rakennushommista tiijö sijanpaskan vertaa, niin pijä turpas kiinni, Jaska kimmastui.
- Noo, tuota... Eiköön tuo se lisäsiipiki tulle, kun se aeka tullee, Paavo yritti pehmentää. Vaikeaa oli asettua kummankaan puolelle.
- Tosijaanni. Miksi sinä Elli aena rutkutat, vaekka tiijät varmasti, että aekanaan se lehemäki poekii.
- Saattaa se olla poekimattakki, sen minä aenaki tiijän. Niinku Kaonikkiki... On semmonen herkkuperse että on puolenkymmentäkertaa pantu liemet sissään, vaen eipä vaen poijji. Että turha sinun Kitulaenen on jullittaa, että kaekki mennee niin ku halutaan. Niinkun sitä sisävessaaki on aevan turha oottaa että se itestään tuohon jostae tipahtasi. Ei tipaha, sano mun sanoksein, tehä se pittää.
Elli on oekijassa, ei tapahu hommelit itekseen
-
- Tehä tietenki! Vaen suunnitelma pittää olla viimmesen päälle, ettei vaen tule sitte virheratkasuja. Neon Elli kuule kalliita hommija ne purku asijat. Vaen kun valamis suunnitelma on, niin kaekki sattuu justiisa kun Tonttisen Jallun naenti. Tae turhaa kae minä sulle selostan. Akkaen järki ei tuu ikinä ymmärtään rakennustoeminnasta tuon taevaallista.
- Mitä ihimeen tekemistä tässä on Jallun koenaamisella? Oot sinä kyllä yks pyyvys, Elli äsähti kun tuntui että ei keksi kunnon vastavetoomusta.
- Kuulehan Jaska! Olisi se kyllä kohtuullista että Elliki saesi säälliset olot tuohon hygieenijapuoleen. Kaekissa muissa paekossa tällä kylällä on sisävessat ja jopa saonat, sinä vaen jaksat jullittaa vastaan. Mistä se mahtanee johtua, Paavo asettui taas alakynteen joutuneen puolelle.
- Ehän minnoo ees kieltäny ettei se sisähyyskä on hyvä olemassa, vaen sannoen että äkkiratkasuilla siinä tullee turhaa rahanmenuva. Tässon ny nuo keväkiireet, tässei jouvva joutavia suunnittelleen, Jaskalla lipsahti.
- Voe herra nähköön ja siunakkoon! Siinä se taas tuli... Sitte on taas kesäkiireet ja syksy paenaa sitte päälle ja sitte on taas talavi... ja taas saa perseesä palelluttaa tuolla hyyskässä kykkiissä... Vaen sen minä Kitulaenen sanon, että jos ei ala homma sykertyvä se tämä akka lähtee katteleen semmosija paekkoja joessa posliini kiiltää ja lämpimällä veellä saa pimpin pesasta. On sitte niinku ihimisillä.
- Joo, keksitko tuon ihan ite, vaen ootko sinä Tonttisen Reetaa taas käöny kuulemassa?
Tulleeko Jaskan hommasta mittee?
-
Kiivas sanailu katkesi kuin veitsellä leikaten, kun äänestä päätellen joku
asetteli ulkona polkupyörää eteisen seinustalle. Tuvassa olijat terästivät
kuuloaan varmistaakseen kuulleensa oikein. Elli pyyhkäisi otsalle valahtaneet
hiukset ja suoristi esiliinansa. Jaska kasasi sanomalehdet penkiltä ja istahti
vetäen polven toisen päälle. -Jos vaikka ostoasiamies Jansson poikkeisi
ohikulkumatkalla...
Paavo katsoi ovea odottavan näköisenä. Odotus palkittiin terävällä koputuksella.
Vastausta odottamatta tulija vetäisi oven auki.
Opettaja Kärhämäinen astui kynnyksen yli pirttiin. Hän haki katseellaan
jotakuta, ja nähtyään Ellin puhkesi puhumaan:
-Saisikohan Elli-rouvalta tiedustella siitä runoillasta, mistä alustavasti
sovimme?
Paavo sai viime hetkessä laskettua kätensä Jaskan reidelle ja estettyä näin
miestä ponnahtamasta vimmoissaan ylös. Jaskan naamataulu punotti, mutta
opettajan huomio oli täysin keskittynyt Elliin ja siihen, mitä tämä sanoisi.
-Voiii, Opettaja Kärhämäinen muisti sen... kujersi Elli.
Jaska mulkoili molempia. -Mitä helekuttia se akka on menny luppaamaan...
Jaskalla keittee
-
-Toki minä muistan tärkeät sopimukset! Älköön nyt Elli-rouvakaan sitä lainkaan
epäilkö... Olikos se puhetta niin, että sitten lähempänä Juhannusta kävisi.
Luonnon vehmaassa helmassa runous puhkee kukkaansa parhaimpaan... Ja se teidän
nuoriherrakin olisi silloin mahdollisesti paikalla, niin ymmärsin? jatkoi
opettaja Kärhämäinen häiriintymättä talon isännän varoittavasta väristä.
- Niin se oli tarkotus...Ja jos se teille niin sopii...?
- Mennessäni kunnantalolle asioitsemaan, ajattelin laittaa ilmoituksen siellä
ilmoitustaululle, mikäli siellä on nastoja talon puolesta. Aina näet asianlaita
ei ole niin ollut! ... Jaa, kas siinähän totta totisesti istuu talon
isäntäkin... ja Paavo Perälä, kirjastolautakunnan jäsen Perttu Halmeen
varajäsen, hyvää päivää isännille, jokos siemen itää, multaan onko kätketty
toive kylväjän?
- Päivää, entä onko opettaja kuokkinut varhaispottua tänä keväänä maahan?
kiirehti Paavo vastaamaan, ettei Jaska avaisi sanaisaa arkkuaan.
- Nyt laskelmoin, että ostan kauppiaalta pussitettua perunaa. Säästän aikaani
kulttuurille. Ehkä minulla on enemmän annettavaa tällä tavalla... arvioi
opettaja leukaansa hieraisten.
- Aivan varmasti kylämme na...nasevat runojen ystävät osaavat varmasti arvostaa
valintaanne, vakuutti Paavo.
Kulttuuri kukoistaa
-
Opettaja kumarteli tyytyväisen näköisenä poistuessaan ovesta eteisen puolelle.
Tuskin oli ovi kunnolla sulkeutunut, kun Jaska repäisi itsensä penkiltä.
-Jo tuo halavatun joutavanpäevänen änkijää tännekki! Ja mitä kuule akka, sinä
oot menny luppaamaan tuolle humpuukimaakarille! Runoilta -pthui! Täällä
meilläkö muka alettassiin mokomia loruja veisaamaan oikeen porukkavoimin, thäh?
Elli näytti loukkaantuneelta eikä vaivautunut vastaamaan.
-Kuulepahan sinä Jaska, eihän tuo ny nii vaarallinen mies oo tuo opettaja, josko
antasit sen nyt tulla teijjän pihhaan runojaan lausummaan. Teet kulttuuritevon,
ja saat sen ilimaseksi, sovitteli Paavo.
- "Saisikkohan Elli-rouvalta...?" Voehan persana. On se kyllä niin lipevä ja akkamenen mies. Mikä rouvva se tuo meijän Elli on? Mökin akka eikä sen enempää.
- Sinä et arvostakkaa naesta. Piian sinä tarttet et mittää muuta. Vaen saahaampa nähä etteikö kulttuuri-iltaa vielä meijän pihalla vietetä. Paenu sinä siksiaekaa vaekka hevonkuuseen! Paavo se sentään arvostaa naesta ja kulttuuria. Hurmaava mies. Oespa tuo ukkoki tuommonen.
- Elähän ny Elli... mehän ollaan kaekki niin erilaesija. Ympäristöhän se meitä muokkaa ja ennenkaekkija naeset. Äitit ne pojan päähän pannee ne perusasenteet. Vanahempana niitä on hyvinhankala muuksi muokata. Niinkun Jaskallaki... ei se oo ollu heleppua, Paavo sanoi.
- Niin missäpä se Jaska oesi ihimistentavolle oppinu. Äetitön reppana. Jo synnytykseen äeti menehtyny... Ja appiukon ajatukset olivat kyllä aevan uskomattomat.
Seon tätä perkele!
-
- Sun sukuhan tuo taetaa olla laatuvalijota. Mikä seoli isäsiki? Rapajuoppo luuseri. Ja äeteesi oli...
- Suus kiini senki paskijaenen. Minun suvussa on sentään herrojaki. Ja pojasta tullee kans, vaekka kuinka paat vastaan...Elli sanoi.
- Rakkaat naapurit! Otetaanpa ny rauhallisesti. Kyllä jokkaenen on syytön sukusa hyvviin tae huonoehin ominaesuuksiin. Sukuvaan ei voe valita... vaen oman käöttäötymisen voe, Paavo seisomaan nousten sanoi. - Kattokaahan nyt ja sinäki Jaska, mieti pikkusen kuinka suuriarvoenen tapahtuma kylällemme olisi tuollaenen kulttuuri-ilta.
- Niin justiinsa. Sitähän minä sanoin, vaen tuo ärniskö on aena hanttiin laettamassa, Elli sanoi ja nakkasi murhaavan katseen Jaskaan.
- No, emäntäkin nyt rauhottuu. Kyllä se Jaskakin asialle alakaa kuhan sissäestää sen suuren kunnijan minkä tuommoinen tapahtuma mukanaan tuo. Lisäksi opettaja Kärhämäinen on mitä hienoin mies, Jaskaa pyytäisin hiukan tarkistammaan kantojaan, Paavo sanoi.
- Olkoon vain, mutta pittääkö sen tuota emäntää pivarrella. Sitä vaelle ettei pussaamaan pakannu, Jaska muisteli.
- Herranen aeka, mustankipijäkö se tuo ukko onki. Höpö höpö, aevan turhaa, sinuva jääräähän minä rakastan, en kettää muuta. Vaen pittäähän sitä olla muutaki kun toesen kylessä kiehnäämistä.
- Tiijä niin mustasukkanen, vaen näötti olevan sullaki silimissä semmonen palo, että aattelin joko nuo alakaa erroottisseen kanssakäömisseen.
- Voe Jaska että sinnoot hassu. Oo erotiikka tullu mieleenkää. Siihen hommaan tarvitaan miehekästä miestä, Elli sanoi ja pukkasi Jaskaa kylkeen.
Pirsana, eikae nuo ala koenaamaan? Näkkyypähän. kuka se ennakkoon tiennee
-
hyvä tarina kerrohan lisää :D.
-
- Näötästää että minnoon täällä ny liikaa. Minä pallaan sitten sen kulttuuriasijan kanssa tarkemmin kun me opettaja Kärhämäisen ja Kertun kanssa luomme sille puitteet. Isäntäväellä taitaa olla nyt jotain muuta mielessä, että minä poistun...näkemiin vaan.
- Suostuthan sinä siihen kulttuuri-iltaan, minun rakas nallekarhuni, Elli sanoi kun he lepäsivät raukeina sivustavejettävän sängyn päällä.
- Tuota, sitä pittää miettijä... Ettei sulla ollu mielessä se Kärhämäenen... kun semmosessa vihurissa olit. Mukavaa se oli... vaen tuli mieleen kun ennen ollu meleko laemijjaa.
- Voe suva höperyvä. Oma mies minulle parraan tyyvytyksen antaa, Elli valehteli kirkkaen silimin.
Pitkiin aikoihin Jaska tunsi itsensä miesten mieheksi. Ellin kanssa oli tullut
vietettyä eroottinen yö oikein Pohjanmaan kautta. Aamuaskareet keskeytti
harmittavalla tavalla vielä viimeisimmän lähestymisyrityksen.
Jaska oli varma, että jos Ellin ajatuksia olikin alussa siivittänyt opettaja
Kärhämäisen runot kukkasista ja mehiläisistä, niin ennen pitkää niiden tilalla
oli kyllä raavaampaa proosaa haastava Jaska.
Kiitosta! Mukavata jatkaa kun välillä saa kommenttia.
-
Edelleen.....JATKA....
-
Elli oli mennyt menojaan navetalle; Jaska ilmestyi pirtin rappusille
henkseleitään paukutellen. Kaunis aamu linnunlauluineen ja kasvien lehdillä
kimaltavine kastepisaroineen oli vähällä saada Jaskankin huokailemaan ja
tapailemaan tuntemiaan riiminpätkiä.
Sätkäpaperia nuolaistessaan Jaska näki pihatiellä liikettä. Tarkemmin
katsottuaan hän huomasi, että joku naisihminen talutti polkupyörää.
Pyöränsarvissa oli kasseja molemmin puolin. Kasseista pursusi ainakin vaatteita
ja paperiarkkeja.
Nähtyään Jaskan istumassa rappusilla tulijan kasvoille levisi
ilahtunut hymy. Jaska katsoi tulijaa epäluuloisena alta kulmain. Tämä ei
tulijaa hidastanut, vaan naisen askel oli sekä pitkä että keveä hänen
lähestyessään Jaskaa. Polkupyörän hän asetti nojaamaan koivua vasten, ja siitä nainen
käveli Jaskan eteen käsi ojennettuna kättelyä varten.
-Piritta-Anneliina Pynnönen-Pyrytalvinen, hän esittäytyi ja heilautti paksua
punaista palmikkoaan.
Jaska ei meinannut saada sanaa suustaan, niin hämmentynyt
hän oli. Hän koetti kerrata mielessään naisen nimekseen väittämää sanapaljoutta.
- Te olette arvatenkin Jaakko Anselmi Kitula, aloitti nainen kuin odottaen
Jaskan jatkavan siihen jotain.
- No, ounhan minä hyvinnii... sai Jaska kakaistua viimein
Ny taetaa Jaskalla olla herkkuva silimille.
-
- Hienoa! Minä olen paikallislehden kulttuuripuolen kesätoimittaja. Sain vihiä
eilen kunnantalon ilmoitustaululta, kun luin tulossa olevasta runoillasta. Sain
siitä niin hyvän juttuvinkin, ja tulin sen takia. Kiirehdin siksikin, kun ensi
numeromme on laajalevikkinen. Se ilmestyy naapurikunnissakin, joten
tapahtumanne saa todella erinomaista mainontaa samalla, lateli
Piritta-Anneliina kaivellen samalla kassistaan muistiinpanovälineitä.
- Tjahhah, myhäili Jaska manaten mielessään opettaja Kärhämäisen alimpaan
kattilaan.
- Siirtyisimmekö tuonne tuomien edustalle, voisin ottaa tarvittavan
kuvamateriaalin siinä...
- Kuvaako neiti tuomia, kommeita puitahan ne onkin...
-Hihii, en toki pelkkiä tuomia. Isäntä on hyvä ja asettautuu siihen tuomien luo.
Hei, ei noin eleettömästi! Voisitteko ojentaa molemmat kätenne yläviistoon,
ikään kuin lausuisitte jotain kuolematonta Shakespearea tai jotain
ylevöittävää...
-Mitäh? Mitä se on? E-ei kuulkaa nyt, minen alakaa pelehtiä tässä...
HYVÄÄ JOULUA
-
- Ei-jei! Paikallanne, kyllä tästä hyvä tulee! No-in. Katselkaa käsienne
suuntaan ylös taivaalle, älkää tänne kameraan... Hyvä! Tästä tuli hyvä otos,
isäntä muistutti ihan suuria kreikkalaisia runoilijoita.
- Tiijä häntä... minnoon sitä mieltä...
- Ei mutta nyt minulla välähti. Isäntä on nuori uljas Joukahainen joka pajassaan takoo uutta huomista...aijai, siitä tulee aivan mahtavaa. Nyt vain yläruumis paljaaksi, että kuvassa näkyy kun lihakset ihon alla toimii. Tehdään sellainen video...isäntä tietää?
- Enkai minä puserua...
- Ilman muuta, nyt tehdään historiaa. Tuollainen hyvärakenteinen mies pitää saada ikuistettua kulttuuriväen ihailtavaksi, sanoi Piritta-Anneliina.
Jaska alkoi aukoa puseron nappeja. Kaunis toimittaja sai veret liikkeelle. Tarkoin hän seurasi kun Piritta-Anneliinan rintavarustukset somasti liikehti, kun nainen pyörähteli toimissaan. Kurvikas vartalo sai Jaskan ajatukset karkaamaan luvattomillekin vesille... tuntui niin hyvälle että Jaskan piti aivan ähkäistä.
- Nyt näyttää hyvälle. Miehekäs karvainen rinta saa naiskatsojat kyllä suunniltaan, toimittaja liversi ja punainen palmikko heilahti, sekä silmät loisti kirkkaana kuin tähdet pakkasyönä.
Jaska pääsee panemaan?
-
- Vaen vieläki minnua hirvittää...minä kun oon...
- Isäntä ei nyt hätäile. Meidän pitää vain löytää rekvisiittaa...ei mutta tuossahan on jokin vasarantapainen...mikä tämä lieneekään?
- Seon riivausnuijja. Ikkunapielijä riivasin syksyllä, niin kiireessä unohtunu puunjuurelle, Jaska sanoi ja meinasi menettää itsehillinnän kun toimittaja kumartui ottamaan nuijaa maasta ja kesäisen lyhyt hame paljasti, Jaskan silmiin, luvattoman paljon.
- Tämä sitten takomisasentoon ja tiukka ilme kasvoille, noin justiinsa...se on nuori Joukahainen... aivan ihanaa! Olette siinä asennossa, otan ensin muutamia kuvia... vielä toinen jalka ikäänkuin eteenpäin...nyt on oikein hyvä.
Jaska ei voinut hillitä haluaan vain huomaamatta sipaisi kädellä toimittajan kumparetta.
- Mitä ihimeen kometiijaa täällä pelataan minun selekäni takkana? Elli saapui juoksujalkaa paikalle.
- Emäntä varmaan? Minä olen paikallislehdestä kesätoimittaja Piritta Anneliina Pynnönen-Pyrytalvinen, hyvää päivää. Teemme isännän kanssa ennakkomainontaa tulevaa Runoiltaa varten.
- Täh? Elli oli aivan ällistynyt. - Tuoko meijän ukko on mukana kulttuurin levityksessä? Tätä minä en kyllä usko tojeksi. Unta varmaanki nään?
Jaskaan iski joku kuume?
-
- Elähän nyt Elli vielä riemastu. Neitiä pikkusen jeleppasin. En oo vielä lopullisesti ratkassu suhtaotumista sen Kärhämäesen ehotukseen. Näkkeepähän!
- Et suinkaa sinä kuvvaokseen oesi ruvennu jos oesit hommaa vastaan?
- Oohhan ny vatuloematta...ihan joutessani neitille avuksi...
- Näin on, isäntä on pyyteettömästi uhrannut aikaansa. Koko kylä saa olla ylpeä isännän tekemästä kulttuurityöstä. Mutta, anteeksi onkohan teillä vessaa? Join tuolla baarissa kahvit, niin pissittäähän se alkaa, toimittaja sanoi ja vilkuili taloonpäin.
- Anteeksi vaen mutta meillä on vain puusee. Juuri ollaan tässä eukon kanssa aiottu investoija lisärakennukseen, jossa olisi vessat ja saunat, Jaska yritti sivistyneesti selittää.
- Puuseehän on oikein sopiva näin kesällä. Vanhaa perinnekulttuurija...ja romanttinen.
- Tuolla seon navettapöksän takana. Seon siellä polttaraispehkon takana. Löytääkkö työ, vaen pittääkö lähtijä oppaaksi?
-Hyyskäoppaaksi sä oisitkin omiaan, tuhahti Elli tuohtuneesti puoliääneen.
Piritta-Anneliina oli jo hyvää vauhtia taittamassa matkaa osoitettuun suuntaan.
Jaska loi ihailevia silmäyksiä kesätoimittajan perään.
Hammeen saes Jaska vetasta niskaasa.
-
-Kuulekko sä, mitä mä sulle haastan? Kokeili Elli.
-Kyllähän minä. Kuulehan Elli, nyt sukkelaan hiomaan stratekijjaa... Meillä on
ny hyvä tillaisuus kohenttaa ommaa imakua. Ja sehän myö tehhään! Peijakas,
siinä jääpi Kärhämäisen ukkoki toiseksi, ko meijjän rantteilta runo raikaa!
ilakoi Jaska.
Elli kuunteli miehensä innostusta hämmentyneenä. Liian äkkiä oli ääni muuttunut
kellossa. Yhdessä yössä ei muututa runouden irvailijasta sen ihailijaksi.
-Ethän sinä muista niin ensimmäistäkään säkkeistyä mistään runosta. Mitenkä sinä
epeli ajattelit vakkuuttaa tuon toimittajanaisen? tiedusteli Elli.
-Runon nyt tempaseepi kuka vaan vaekka hirren kolosta. Sen verran minäkin uon
kuunnellu noeta esityksiä telekkarista ja kansakoululaetoksen kevätjuhlissa.
Eehän noissa tarvihte mittää sointujakkaa ennee olla. Voan sanoja kun lateleepi
peräkannaa, niin jo riitikot yltyypi ylistelemmään.
Haastattelua tehtiin pirtin puolella. Piritta-Anneliina käänteli sivuja
lehtiöstään aina kun edellinen tuli täyteen. Hän näytti innokkaalta ja teki
välillä vaikeitakin kysymyksiä. Jaska selvitteli kuten parhaaksi taisi.
Kyllä se Jaska keinot keksii.
-
Huomio tahtoi jonkin kerran siirtyä haastattelusta toimittajan avonaiseen
kaula-aukkoon. Ellei Elli olisi istunut kuin patsas koko ajan kolmantena pöydän
ääressä, Jaska ei olisi mennyt itsestään takuuseen
Piritta-Anneliina oli ideoinut tulevaa runoiltaa. Hän ei malttanut olla
ehdottamatta, että paikalle kutsuttaisiin jousikvartetto, hän kun tunsi
soittajat entuudestaan. Jaska, jolla oli ollut näihin saakka oma persoonallinen
mielipiteensä viulunvinguttajista, nyökkäili nyt innostuneesti.
-Sitähän minnäi, jotta mussiikki on yhtä vankka taitteenlaji kuin runous tai
maalaustaije. Enempi se vettää populaa meijjän pihhaan, kun ompi soittajiakin
matkassa, arveli Jaska.
-Voan kahtokkeepa meijjän isänttee ... aloitti Elli, mutta Jaska keskeytti hänen
puheensa heti alkuunsa:
- Voan meinasivattii unohtua, että Elli tarjoopi ne alakujuomat sitten niin.
Niinhän sitä aena tämmönen hienompi juhula alotettaan nykyjjään. Laettakoot
vaekkapa raparpersimmaa käömmään. Siinä on kelepo trinkki.
-Hoo, saatanpa laettaakki... myönteli Elli eikä edes muistanut, mitä oli vähän
aikaisemmin ollut sanomassa.
-
hyvä tarina kylläpä tätä oli taas mukava lukea. :D
-
- Kiitoksia vain kulttuurista innostuneelle isäntäväelle...Minun pitää joutua nyt toimitukseen, ei mene kauaa kun juttu on lehdessä...etusivulle tulee isännän kuva.
Näkemiin vain ja tavataan sitten varsinaisessa tapahtumassa...Varmasti tulee paljon innokkaita kulttuurinystäviä kuuntelemaa...
- Ka, näkemmiin vuan ja tervetuloa...Jaska sanoi kun ovi sulkeutui.
Vieläkin kuin pöllämystyneenä Jaska katsoi ikkunasta Piritta-Anneliinan takamuksen somaa keinahtelua.
- Elä ny silimijäsi puota ja ihan kuola valluu...sen oenas alakaa kurtiveivaan keskellä kirkasta päevää, Elli äsähtää.
Jaska aivan kun herää lumouksesta. Katsoo Elliä silmät suitsirenkaina:
- Ny taesi hörpätä yli nämä touhut...seon aevan sen pirun Kärhämäesen syy...osaksi sinunki kun alat semmosija luppaoksija antaan. Helekutti...kuvat ja kaekki. Mahtaa se Tonttisen pariskunta naoraa persettään reppiin. Ei jukolaota...jottae on keksittävä.
Tuota se tuo kiima teettää
-
- Mitä sinä siinä rikuneeraat? Niin olit toemittajan kanssa yhtä pattaa...Miten se nyt taas yhtäkkijä se vastarinta nostaa päätään? Kyllä seon ny Kitulaenen astunu kulttuurin vaalijaksi...elä yhtää ennää jappase, Elli härnäsi.
Jaska haroi tukkaansa ja huokaili: - Mikä kumma minnuun lie menny kun selevässä asijassa vilskahti pasmat ihannii sekasi...Ei helekatti tätä uskosi.
- Oiskohan se ollu se Piritta-Anneliinan rintavarustus...Kovin näötti katanto olevan niille seuvvuille. Eiköhän seo paras kun meet aijantekkoon, että enimmät haaveet haehtuu, koko viikko mennee taas aevan omasta eestään, Elli pauhasi.
- Itehhän tämän jolohan oot touhunnu. Kärhämäesen vouhotusta.
Juhannus läheni päivä päivältä. Elli oli kuin tulisilla hiilillä. Kun paikallislehti saapui, ryntäsi Elli aina heti katsomaan joko on juttu lehdessä. Junannusviikon edeltävällä viikolla se sitten oli. Jaska oli etusivulla kuin suurikin taiteilija. Elli juoksi lehti kainalossa Jaskan luokse laitumelle.
- Katoppa nyt se on. Aivan ihana kuva. Alla on että " Joukahainen huomisen takoja" Oi kun minä oon ny ylypiä sinusta.
Jaskasta julukkis?
-
- Saakutti minnen etes kato. Saa hävetä silimät päästään. Mikä heleketin himo se sae
sen Kärhämäesen retalleen ujuttaan vouhotuksijjaan tänne.
- Herraisä! Mikä sulla nyt on? Sillon Piritta-Anneliinan kanssa oli kierroksija vaekka kuinka. Mikä se pani nyt jarruttaan?
- Olihan se soma tytär! Suattasi sitä katella vieläki.
- Minäpä kuttuin sen talakoesiin illaksi. Paavo ja Kerttu tullee... Ja tuosta koululta tietenkin Kärhämäenen ja pari naisopettajaa. Sinä ja minä joukon jatkoksi, niin tehhään vaekka millanen teatteripaekka.
- No, kuka siellä lakrattaa niitä runoja...minnen aenakkaa.
- Aevan hyvin sinä voet esittää sen Leinon..."ukkoina jo syntyy sylilapset"...Olisi niin sopiva sinulle...hihhii.
Jaska ei tiijä ehtojjaan
-
Aidanteosta ei tahtonut tulla mitään. Jaska pysähteli vähän väliä, ojenteli
itseään kädet lantioilla ja pyyhki kämmenselällä otsaansa. Monenlaiset
ajatukset ristelivät hänen päässään. Voi, minkälaiseen liemeen sitä ihminen on
pantu muhimaan, vaikeroi hän itsekseen.
Monta paaluakaan ei hän ollut ehtinyt vielä iskostaa tantereeseen, kun veräjälle ilmaantui Tonttisen Jallu kättään heilauttaen. Jaska lähti vastahakoisesti miestä kohti, koska hän hyvinkin tiesi, mistä syystä Jalmari oli jättänyt mökkinsä.
-Kato, vielä nämä maajussinkin hommelit jaksaa sua kiinnostaa. Lähin kattomaan,
josko oot antanu maat vuokralle ja ruvennu kokopäivätoimiseksi akkaväen
viihyttäjäksi, veisteli Jalmari naamallaan veikeä ilme.
-Tiijjäkkö Jallu, minnuu on viety kuin pässiä narussa. Ihan ilettää. Pelle
minusta on tehty, tunnusti Jaska.
-Joutaviako mesoot, sullahan on käynynnä oikeen lottovoittajan tuuri. Tuskinpa
tuohon teatternäötäntöön sua varsin iliman käypäpästä hintaa ottavat.
Raha alakaa juosta?
-
-Teatter-? Tämä onnii runohömpötystä, ja ekkö nää tiijä, Jallu, nehän on kaekki taeteilijat... järestään aina kuollu näläkään ja taoteihin sekä viinnaan, vaikeroi Jaska.
Jalmari ei ollut kuulevinaan Jaskan vaikerrusta, vaan jatkoi: - Lisäksi oot kohonnu arvokkaaseen seuraan... siinä touhuavat kaekki paremmat immeiset, on
opettajia, atteekkari ja elläinlääkäri. Tekevät kunnan piikkiin reissuja ja
kuulemma juovat paremppaa viinaa, konijamiinia ja sen sellasta.
-Meetkö siitä puhumasta lämpimikses! Mullon tässä töetä, Ellin pittää saaha
laskee elukat tälle laitumelle...
Vastahakoisesti Jalmari palasi polkupyöränsä luo. Jaska jatkoi paalun
junttaamista, ainakin niin kauan kuin Jalmari oli näkyvissä. Sitten ote
rautakangesta kirposi lopullisesti. Kuin vihoissaan Jaska nakkeli työkalut
maitokärryille, tarttui sen aisaan ja lähti työntämään sitä takaisin kotiin.
Jaska oli viimein päättänyt panna toimeksi. Aika ja keinot olivat vähissä.
Niinpä hänen oli pakko turvautua keinoista epätoivoisimpaan.
Elliltä salaa Jaska kävi peukaloimassa raparperisimaa, jonka Elli oli laittanut
käymään navettakeittiöön. Astia oli suuri, Elli odotti kosolti kulttuurinystäviä
saapuvaksi.
Ny Kitulaenen viimesen tempun tekkee
-
Jaska oli sen suunnitellut niin, että tuhditettu sima saattaisi yleisön
sellaiseen tilaan, ettei siinä mitkään esitykset olisi toistaan kummempia.
Niinpä hänenkin esiintymisensä voisi hyvinkin sujua herättämättä niin
hilpeyttä kuin jyrkkää kritiikkiä.
Sima sai Jaskan käsittelyssä tuhdimman koostumuksen. Jaska toivoi, ettei Elli
huomaisi mitään ennen kuin olisi jo liian myöhäistä.
Gabriel-poika oli luvannut piipahtaa kotona keskikesän juhlan aikaan. Elli
hössötti huushollihommissa kuin taloon olisi tulossa vähintään Kekkosen
veroinen vieras. Tämä Jaskaa harmitti, mutta toisaalta saattoi olla hyväkin,
että piti Elliä kiireessä. Sima sai tekeytyä ilman valvontaa.
Illalla hälisevä joukko vieri polkupyörillään maantieltä alas Kitulan pihaan.
Elli oli varautunut olemaan heti vieraita vastassa. Kirkkaankirjava esiliina
hulmahteli lempeässä kesätuulessa, kun Elli kulki vieraan luota toiselle
ojentaen kättään tervehdykseksi.
JUHULAT alakaa
-
Jaska tiiraili tilannetta tuvan akkunasta. Eniten hänen silmänsä viipyilivät
taas Piritta-Anneliinan olemuksessa. Jaska ei voinut mitään sille, että tuo
nainen teki häneen niin voimakkaan vaikutuksen. Nytkin oli taas tekemistä
itsensä kanssa, kun hän näki, että Piritta-Anneliina oli vetänyt verhokseen
mustat ihonmyötäiset pyöräilyhousut ja keltaisen topin, joka paljasti pehmeät
naiselliset piirteet.
Ohimennen Jaska arvioi katseellaan myös kahta naisopettajaa, mutta totesi
heidät asiallisiin jakkupukuihin kääriytyneiksi, tiukkailmeisiksi
naisihmisiksi, joten hänen katseensa palasi takaisin Piritta-Anneliinaan.
Elli katsoi tiukalla ilmeellä tuvan ikkunaan. Hän teki eleitä Jaskalle että joutua...
Mutta Jaska ei saanut silmiään irti Piritta-Anneliinan pyöreästä persauksesta, joten Ellin vinkkaukkset jäi Jaskalla huomaamatta. Niinpä Elli pahoitteli vieraille pientä viivästystä, kehoittaen vieraita nauttimaan runsaasti pöydän antimista, ja etenkin erikoisesta raparperisimasta, jossa oli aivan erikoinen presepti.
-
Opettaja Kärhämäinen istui yleisöpenkillä siemaillen simaa:
- Kyllä rouva Kitula onkin tehnyt aivan erikoisen hyvää simaa. Aivan kuin runojen keijut ja sinipiiat olisivat täällä keskellämme...Tässä ihanassa kesäillassa. Saamme nauttia yhdessä... riemastuttavan suuren yleisömäärän kanssa, tätä kulttuuritapahtumaa.
- Olkaa vain hyvät ja nauttikaa opettaja Kärhämäinen. Kohta pääsemme tosi toimiin kun Gabriel- poikani tulee avaamaan tämän tilaisuuden, tuoden kulttuuriterveisiä suurista etelän keskuksista. Mutta tosiaan, anteeksi jos poistun hetkeksi.
- Mitä riivattua sinä täällä kuhunustelet. Vielä arkihousut jalassa ja hikinen paeta päällä. Partaki ajamatta.
- Minnen taija tuon Kärhämäesen hihhulijuhulliin tulla!
- Herraisä, nyt alakaa juntturrii heittään, ku juhulat kohta alakaa. Toimittajakin oli niin otettu kun sanoin että Kitula itekki esiintyy. Toiverunona Piritta-Anneliina esitti jotain Joukahaisen Kalevalalaista otosta. Tainnut hiukan ihastua sinnuun. Pitäesikköhän minun olla mustasukkanen? Elli otti käyttöön kehumis menetelmän.
-
- Taesit ite keksiä. Vaikka kyllä se sillon juttua tehessä maenitti minun ropasta imartelevia sanoja.
- Nopiasti nyt vetäset paremmat ketineet päälle. Minä hajen Gabrielin vanhan Kalevalan. Siitä lukija huitaset muutaman säkkeen. Parta olokoon ajelematta, näötät enempi Joukahaiselta
- No jos minä sitte. Vaen aenakaa Kärhämäestä en oo huomaavinnaan. Senki kaonosielu...
Elli etsi Kalevalasta sellaisen kohdan jossa puhuttiin Joukahaisesta. Taittoi lehden merkiksi ja työnsi kirjan Jaskan käteen. Rintarinnan he sitten saapuivat pihalle.
Gabriel oli pitkänä ja solakkana valmiina avaamaan tilaisuuden. Hänen pitkä oljenkeltainen tukka ja punainen risuparta loivat katsojiin hyvin taiteellisen vaikutelman.
Opettaja Kärhämäinen istui punakkana penkin päässä ja naukkaili lasistaan. Iloinen puheensorina täytti kesäillan.
- Hyvä juhlayleisö, hyvät naiset ja herrat! Olen saanut mieluisaksi tehtäväkseni avata tämä kotipihani kulttuurijuhla. Olkaa kaikki iloisesti tervetulleita. Ehkä tähän aluksi lausun oman runoni.
-
Hiirenhiljaa syventyi juhlaväki kuuntelemaan Gabriel-herran runoa, jossa oli vain kirouksia ja elimien nimiä. Jopa Jaska punasteli, vaekka oli tottunu kuulemaan monenlaista kieltä.
Tonttisen pariskunta oli änkeytynyt etupenkkiin opettaja Kärhämäisen viereen.
- Kato kehenuva tuota Jaskan poekaa... sehän on oppinunna maalimalla puhhuun ihan ku satamajätkät, Jallu kuiskasi Kärhämäiselle.
- Shh, tämä on sitä Turun-tyylisuuntausta, seon hienoenta lyrikkaa tällä hetkellä maassamme, Kärhämäinen supisi.
Kylältä oli värvätty riuska tyttö puikkelehtimaan penkkirivien välissä ja
kaatelemaan lasikannusta yleisölle lisää juhlasimaa. Lasit ojentuivat
halukkaina tytön lähestyessä. Kaikki tahtoivat maljansa piripintaan ja pian
taas uutta.
Piritta-Anneliina katseli pää kallellaan Gabrielin hitaasti putoilevia sanoja.
Niissä oli hänestä vaikuttava rytmi. Elli supisi Jaskan korvaan, että aivan se
poika puhuu kuin herrat, kun on niin paljon sanoja, joita hän ei ole koskaan
kuullutkaan. Jaskaa nolotti, mutta parempi kai se oli niin, kuin alkaa selittää sanojen merkitystä.
-
Runon loputtua opettaja Kärhämäinen teki seisomaannousuyrityksen huonolla
menestyksellä. Niinpä hän retkahti polvilleen nurmelle, että vaalean kesäpuvun
polviin ilmestyi huomiotaherättävät läikät. Hän itse ei tosin asiaa pannut
merkille, vaan nousi ripeästi ylös ja kiirehti kättelemään lavalta laskeutuvaa
Gabrielia.
-Tämä Gabriel, hän on minun entisiä oppilaitani. Olen tavattoman ilahtunut, että
olen saanut hänet seuraamaan omia vaatimattomia jalanjälkiäni, hän julisti.
-Kah, seoranneeko myöskin kontallaan, kuului ääni yleisön joukosta. Lähellä
olevat tirskahtelivat.
Piritta-Anneliina kipusi lavalle nykien toppinsa helmaa.
-Kiitos illan avanneelle, lahjakkaalle kulttuurin ystävälle! Ja ei ole omena
kauas puusta pudonnut, sen tulee todistamaan äskeisen esiintyjän isä, Jaska
Anselmi Kitula. Hänellä on terveisinään helmiä suomalaisen runouden
alkulähteiltä. Tervetuloa, Jaska, ole hyvä!
Jaska hätkähti eikä ollut ymmärtävinään, että nyt oli jo hänen vuoronsa. Elli
koetti töniä huomaamattomasti häntä kylkeen. Jaska kohotti katseensa ja näki
vain Piritta-Anneliinan keltaisen topin alla hengityksen tahdissa kohoilevat
rinnat. Somasti piirtyivät ne siinä, pehmeinä ja kauniinmuotoisina. Kuin
lumottuna lähti Jaska hapuilemaan esiintymislavaa kohti Kalevalan
koululaispainos kainalossaan.
-
- Tuota...se on ny pikkusen hakusessa mulla tämä hommeli...Tuli nii äkkijä.
Tiss...tismalleen en tiijä...ja suutaki kuivaa, Jaska jahkaili ja lerasi Kalevalaa käsillään, mutta katse hakeutui Piritta-Anneliinan syvään uurretun topin kaulaaukosta näkyvään uomaan.
- Voi hyvänen aika...tottakai pitää ensin ottaa simaa. Sitten ääni lähtee kirkkaana ja nautittavana. Tässä oleppa hyvä, Piritta-Anneliina sanoi ja ojensi lasin Jaskalle.
Jaska heitti koko lasin yhdellä siemauksella. Ähkäisten päälle, hänessä tapahtui jotain käsittämätöntä... Kuin suuret taiteilijat hän vangitsi yleisön katseellaan. Hurmioitunut ilme katvoillaan hän alkoi lausumaan. Näki selvästi että runo oli tarkoitettu yksin Piritta-Anneliinalle.
Oi sä impeni ihana
neito kaunis kassapäinen
sulle lauluni luritan
virren kauniin virittelen
Yleisö kuunteli hurmioituneena Jaskan esitystä. Elli pyyhki silmiin nousevat kyyneleet ja Kärhämäinen ryyppäsi lasistaan vähän väliä. Runo soljui kuin keväisen puron solina. Väliin hiljentyen kuiskaukseksi, väliin vyöryen väkevänä kuin kuohuva koski.
Runo kosketteli naisten herkkiä tuntoja ja moni joutui kaivamaan taskustaan pitsinenäliinan. Piritta-Anneliina aivan ahmi Jaskan huulilta vyöryviä sanoja. Jaskan vauhti vain kiihtyi ja riuskin ottein hän riisui paitansa ja ahavassa ruskistunut vartalo sai naiset huokailemaan.
-
Suothan impeni ihana
antaa suukko poskellesi
maistaa rakkauden suloa
hunajaista huuliltasi
sua panna...........
Esitys päättyi kuin veitsellä leikaten. Jaska katsoi tuijottavaa yleisöä, joka älysi vasta pitkän ajan kuluttua alkaa taputtamaan.
Opettäja Kärhämäinen nousi horjuen seisomaa ja humalaisen äänellä yritti selittää:
- Veli Jaakko. Mikä kulttuurin riemukas kosketus...Saimme nauttia jotain aivan ainutlaatuista ja ihanaa... Olisi kai minun vuoroni seuraavaksi...Mutta kovin on arkista kaikki tuon mahtavan esityksen jälkeen, opettaja Kärhämäinen sanoi ja riensi horjahtellen kiittämään Jaskaa kädestä pitäen.
Piritta-Anneliina istui vielä penkillä selvästi liikuttuneena. Hän oli kokenut jotain sellaista johon vain harvoilla naisilla on mahdollisuus elämässään.
- Tuota...en se ollunna minä...joku puhu mun suun kaotta... Jaska yritti kakistella kun Kärhämäinen vatkasi kättä.
- Näin on! Suuret taiteilijat osaavat eläytyä tekstiinsä. Kiitos vielä kerran. Saanko saattaa taiteilijan istumaan? Se ottaa voimille, kun kaikkensa antaa.
-
Jaska asettui Piritta-Anneliinan viereen joka kostein silmin puhkesi puhumaan:
-Minusta ihan tuntui kuin olisit lausunut vain minulle. Piritta-Anneliina tarttui Jaskaa kädestä ja kurotti huulensa, painaen ne Jaskan poskelle.
Jaska oli hämillään. Hänestä tuntui kuin äkillinen hapenpuute olisi alkanut
vaivata. Vai olisko se tuo hänelle ominainen heikkous, kun ei ollut koskaan
tiennyt, miten naiselle puhutaan tällaisena herkkänä hetkenä. Hän aukoi suutaan
kuin kala kuivalla maalla. Piritta-Anneliina katsoi häneen odottavana, kuin
valmiina tallentamaan Jaskan suusta putoilevat sanat jonnekin varmaan paikkaan,
josta niitä voisi myöhemmin ottaa esille ja miettiä.
Ennen kuin Jaska sai muodostettua yhtäkään järjellistä sanaa, huomasivat he
molemmat Ellin seisovan kädet puuskassa heistä katsoen etuvasemmalla.
-Jaska, otahan opettaja Kärhämäisen rekvisiitta ja mene kulisseihin, niinkuin
sovittiin, muistutti Elli ja katsoi otsa lievässä rypyssä punakkana hikoilevaa
miestään.
-
-Voehan justeeri! Ehhän mie muistanna koko rekvisiittoo! säpsähti Jaska ja lähti
kyyryssä hiipimään lavan takareunaa kohti, josta pian ilmestyi suomenlippua
hulmuttaen seisomaan opettaja Kärhämäisen taakse.
Kun opettaja huomasi lipun liehuvan, hän aloitti oman osuutensa. Isänmaalliset
runot olivat aina olleet opettajan sydäntä lähellä. Mikään ei herkistänyt
enempää kesäillassa kuin suomenlipun puhtaat värit sinitaivasta vasten,
koivujen liikahdellessa runsain lehvin.
Niinpä sai opettajakin runollaan silmiä kostumaan, vaikka toisin oli pelännyt
Jaskan onnistuttua esityksessään niin loistavasti.
Opettajan lausuessa viimeistä säkeistöä tuli lavan viereen seisomaan
slaavilaista kauneutta edustava, nuorehko nainen. Yleisön joukossa aaltoili
välittömästi supina "tuo on se opettajan morsmaikku, Natalia". Ennen kuin
tieto oli kulkenut kaikkien kautta, oli nainen ollut välillä jo Nadja ja
lopulta hän oli Tatjaana. Paikalle osuneet nuoremmat miehet loivat naiseen
kiinnostuneita katseita ja pohtivat, mitä nainen opettajassa näki. Rahanko
takia hän oli lassonnut tuon vanhan kansankynttilän?
-
Saatettua runonsa päätökseen opettaja kumarsi syvään ja vakuuttavien
kättentaputusten raikuessa hän laskeutui alas lavalta nuorikkonsa luo. Hieman
horjahdellen tosin, mutta selviytyen osuudestaan kuitenkin kunnialla.
Jäljellä oli vielä joidenkin kyläläisten esityksiä, osa oli kunnostautunut jo
vuosia kansalaisopiston runopiirin jäseninä. Näin hekin saivat oivan
tilaisuuden päästä esittämään taitojaan.
Illan päätteeksi Gabriel lausui lyhyesti kiitokset ja kuulutti yhteislauluna
laulettavan "kalliolle, kukkulalle". Laulussa aloituksen ottivat haltuunsa
Kerttu ja Paavo, jotka olivat laulaneet kuorossa kymmeniä vuosia.
Heidän tyttärensä Eeva puolestaan mittaili katseellaan Gabrielia, joka oli
muuttunut hänen mielestään kovasti edukseen. Aloitteen tekeminen soti jonkin
verran Eevan periaatteita vastaan, mutta hätä ei lukenut lakia, kun
kysymyksessä oli tuleva juhannus. Lisäksi Eeva oli äidiltään kuullut, että
Gabriel aikoi viipyä kotonaan vain muutamia päiviä.
- Oe Gapriel!... vai saapiko sinuva vielä sanua Kapoksi niinku ennen?
-
- En siedä enään rahvaanomaista vääntelyä nimillä. Käytän mykyisin nimeä Gabriel Y.Kitula. Saanko esittäytyä, Gabriel kumarsi keveästi Eevalle.
- Voe tokkiisa, ossaanko minä laesinkaa sinulle ennää jutella.
- Aivan hyvin voimme jutella. Saanko tarjota neidille simaa, Gabriel sanoi.
- Voe ihime, aevanko sinä minnuu neitiksi karahteeraat. Hihhii, minun pittää vissiin sannoo sinnua herraksi.
- Kyllähän sivistynyt artikulointi antaa keskustelijasta paljon informaatioa hänen sisäisestä minästään.
- En mie aenakkaa sinnua teitittelleen ala, sentään penskasta asti yhessä leikitty. Vaen kiitosta vaen, kyllä sima kelepaa. Muuten kyllä Jaska piti huikijan esityksen.
- Täytyy sanoa, että aivan hämmästyin. Ei hän ole juuri kultuuriin panostanut. Toisinaan saanut häveten katsoa hänen rahvaanomaista ilmaisua. Mutta nyt hän kun Väinämöinen antoi trokeen solua miellyttävästi.
-
Samalla aikaa Paavo oli noussut seisomaan. Hänellä oli kädessään Jaskan riivausnuija jolla hän keveästi kopautti esiintymislavan reunalla olevaan maitopänikkään.
Kaikkinainen melu vaimeni kuin veitsellä leikaten. Kaikki odottivat mitä tuleman piti.
- Hyvät kyläläiset...Hyvät naeset ja herrat, Paavo aloitti juhlallisesti. - Kun olemme näin runsaslukkuisesti kokkoontunneet tänne Kitulan pihamaalle ja saaneet naottia aevan mahtavista esityksistä ja ruummistaki saaneet ravita Elli-rouvan her*****silla munkeilla ja maanmaenijolla simalla...Itekuki on varmaan tuntenu että seon ollunna mahottoman virkistävää... Niin minulla pätkähti päähän suunnitelema, joka on Kitulan perreessä aevan akkuuttti ja rooninen. Kattokaapas kun se hätälaetos on tuolla Kitulassa pihanperällä...
- Niimpä seon muillaki köyhilla...Tonttisen Reeta kiljaisi väliin.
- Joo niinhän se on mutta kaikki eivät ole uhranneet kulttuuriin kuten Kitulat. Ehdotan että jokainen pistää sopivaksi katsomansa summan tänne pänikkään. Kannen aukosta vain sisään. Antavaista mieltä jokaiselle! Näen tujemme jokkaenen Kitulan perheen sisähyyskää...
-
Mutta silloin tapahtui aivan outoa. Taivas pimeni ja kasvihuoneilmiö näytti koukkuiset kyntensä. Hyinen takatalvi laskeutui yht´äkkiä Kitulan maisemaan. Oliko se siman tuomaa harhaa vaiko luonnonoikku, siihen emme nyt ota kantaa...
Perisuomalaiseen tapaan äkkiä oli hiihtokilpailut käynnissä. Sauvat olikin jo jokaisella mukana. Ja koska käytettiin luistelutyyliä, jokaisella oli luistimet, kusiluistimista alkaen. Ilmassa oli vankka urheilujuhlan tuntu.
Gabriel tarttui mikrofoniin ja alko selostaa...Hyvät kyläläiset ja muutkin kulttuuritapahtuman vieraat, nyt on tapahtunut jotain erikoista, mutta ei anneta sen häiritä nautintojamme. Ottakaamme kaikki osaa vointimme ja kykyjemme mukaan...
Opettaja Kärhämäinen on ottanut ladulla jo pitkän kaulan, muistuttaa ihan kirafia...mutta emme anna sen häiritä... Jaska peesaa Piritta-Anneliinaa, tappituntumassa ja Elli roiskii mustikkasoppaa naamaansa... Paavo ja Kerttu kirivät kuin pariairokaksikko, tavoitellen Kärhämäisen itselleen omimaa kaulaa... Jallu ja Reeta pitävät perää, Jallu varsinkin on kourat täynnä Reetan runsaita muotoja...Latua... huutaa Kärhämäinen kun latu loppuu. Kuin taivaanlahjana tipahtaa valmis latu Kärhämäisen eteen ja kaula kasvaa...Nyt alkaa kilpailijat olla jo hapoilla...toivomme että varusteet kestää happohyökkäyksen...olisi noloa jos kilpailu muuttuisi nutistileiriksi... Taistelun
-
tiimellyksessä Kärhämäinen lataa täysillä...yrittää osua kilpakumppaneihin, mutta siman vaikutuksesta luoti sattuu omaan nilkkaan...mutta maali onkin jo saavutettu ja Kärhämäinen alkaa maalata Kitulan mökkiä puhdetyönään... Väri ei kuitenkaan ole Ellin mieleen... Jaskan ja P-A:n pivarteluista suuttuneena hän kumoaa maalin, eikä hyväksy sitä...Vihasta puhkuen Elli tempaisee maalipänikän ja ottaa aikalisän... aikalisän aikana Elli maalaa huulensa ja kohta on pystyssä kauneuskilpailu. Kaikkinaiset keekailee Jaskaa hännystellen. Kukaan ei tajua missä ollaan ja mihin mennään. Joten tämä kilpailukulttuuri sessio päättyy niinkuin alkoikin... nolla tulokseen... Gabriel lopetti selostuksensa.
Yhtä nopeasti kuin takatalvi tulikin, yhtänopesti myös kesä voitti hyytävän sään. Paavo jatkoi puhettaan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Vahvalla simalla lienee ollut osa syy takatalveen... - Toivon että kaikki kynnelle kykenevät saapuvat sitten talkoisiin juhannuspyhien jälkeen kun alamme rakentamaan Kitulaan elintasosiipeä... Minä kiitän kaikkia mukana olleita ja ottakaamme vielä simaa, sitä riittää...
-
Nyt alkoivatkin varsinaiset ryyppäjäiset kun siihen annettiin lupa. Aivan jonoja muodostui ilopänikän seutuville ajaottain. Heikompikuntoiset saivat tarpeekseen ja lähtivät kotiinsa. Opettaja Kärhämäistä nuori daami joutui tukemaan heidän lähtiessä koulua kohti. Toiset opettajat olivat lespoja, mutta emme puutu heidän orgioihin.
Jossain vaiheessa yötä Jaska havahtui siihen, että joku veti peittoa hänen
päältään. Häiriintyen, mutta silmiään avaamatta hän kiskoi peiton toisesta
syrjästä ja sai osuutensa takaisin. Kesäyö oli lämmin, mutta kostea. Jaska
maiskautti suutaan ja tunsi tympeän maun, kuin olisi haukannut ison palan
hiivaa.
Aamuyöstä rakko vaati tyhjennystä, ja Jaska kompuroi ylös. Raotellen hitaasti
hän avasi silmänsä. Silloin hän havaitsi, että nukkumapaikaksi oli osunut
pihakoivujen alusta. Peitto, josta hän oli taistellut, oli vanha räsymatto. Sen
alta pilkistivät kuluneet puolikengät, joiden omistajasta ei voinut erehtyä:
Tonttisen Jallu.
-
Jallulla oli ollut povitaskussaan kotipolttoista, jota Jaska oli Jalmarin
yllyttämänä siemaillut useampaan otteeseen. Siihen he olivat samoille
sijoilleen sitten sammuneetkin. Toisia ei näkynyt missään. Penkeiltä oli
lähdetty jättäen ne hujan hajan.
Jaska tallusteli loitommalle makuupaikastaan ja avasi sepaluksensa. Kesäyö oli
kaunis herätessään linnunlauluun. Jaska muisteli iltaa. Siinäpä oli ollut
kulttuuripitoinen tapahtuma, ettei toista vastaavaa ollut miesmuistiin pidetty
näillä main.
Loppupuheet olivat lyöneet jo vähän yli, mutta ihmiset olivat nauraneet,
kiljahdelleet ja kannustaneet hurjempiin yrityksiin.
Jaa-a, että oli sima tehnyt tehtävänsä, oli oli. Paavo ei ollut liioin kyennyt
enää omin jaloin kotiinsa, vaan niin oli muutamat kylän pojat istuttaneet
Paavon maitokärryille ja työntäneet Perälään.
Elli oli vähin äänin lähtenyt kai sisälle. Opettaja Kärhämäinen kun oli ollut
loppuillan vain nuoren naisystävänsä seurassa, niin ei Ellikään päässyt enää
keskustelemaan illan onnistuneisuudesta tai runoharrastuksen jatkamisesta.
-
Jaska kiitteli mielessään, että Piritta-Anneliina ja koulun opettajaväki oli
poistunut ajoissa. Heille oli jäänyt tapahtumasta varmaan oikein elähdyttävä
muisto. Seuraavassa paikallislehden numerossa oli odotettavissa pitkä ja
kiittelevä kirjoitus Kitulan runoillasta.
Jaska havahtui narisevaan ääneen, saunakamarin ovi työnnettiin varoen auki...
- Hitä helekuttija... Jaska säikähti niin, että kusikaari katkesi.
Kohta saunakamarin oven raosta pilikisti musta karvakuontalo ja kohta koko Tonttisen Reeta ihan ilikialastomana. Reeta katteli ympärilleen ja huomasi Jaskan:
- Katohan täällähän on taeteilija Kitula pohojavettä puottamassa. Sama tuska seon mullaki tussussa... Reeta sanoi ja levitti vähän jalkojaan ja aukaisi hanat. Vaekka Jaskalla oli homma jääny puolitiehen niin ei saanu ennää tippaakaa ähkästyksi.
Ny on Jaskalla hyvä tarijolla
- Samperi tuon piti...
[/color]
-
- Jaska tuleppa tuonne minua lämmittään kun meinovvaa vilu nykiä, meleko viilijjää näen aamuyöstä. Jalluhan tuo taetaa tuolla maton alla olla muissa maalimoessa.
- No, en minä taijja, Jaska sanoi, vaikka mieli veti kovasti alastoman naisen puoleen... Mutta kun sillä niitä satijaesia... Tosin onhan sitä Raettia... Hyvin se Paavoki selevesi... Piru harvon sitä vierasta on tarijottimella tarijoten...Mietti Jaska ja suuntasi askeleet Reetan perään.
- Mitä se siinä attuilee, ei tässä kylymissään jaksa kauaa vuottaa. Ja voe olla että Jalluhi herrää niihen eturaohas vaevojen takija. Sillon neon lystit sivu. Sattuu vaekka tulleen kattelleen.
- Eipä tuo riähkä pääse kun punallan oven reikelliin. Saahaanki otaltaa usijamman erän,
Jaska uhosi.
- Hihhii, se enimmäenenki on vielä taeteilijalla pitkässä kuusessa, Reeta härnäsi.
No ny???????
-
Sehän loi Jaskalle suorituspaeneita ja tapahtui se mitä Jaska oli pelännyt...Puhti oli täysin poissa. Henki halusi mutta liha pani kampohin. Jaska yritti luoda muistikuvan alstomasta Piritta-Anneliinasta, mutta visiossa näkyi vain pelkkää lumisadetta, vaikka Reetan riemurieska oli siinä ulottuvilla.
- Ei saakeli ny kuule onnistu. Se sima oli niin vahavaa, että teki miehen heikoksi, Jaska yritti selittää.
- Voe sen ryökälleen paskijaenen. Arvasinhan minä että sannoessa on suurta miestä eikä tosipaekassa oo mihinkää. Perälän Paavo sentään teki miehen työn.
- Tiijän! Oli saanu sulta semmosen lahajan että mies oli ku maasa myöny. Ookko sinä vieläkää niitä satijaesija karkotellu?
- Haesta Jaska paska, sulla niitä satijaesija on. Mulloo ollu ikkää!
- Jos vaekka tehtäs tutkimus? Jaska sähähti
Ei suakel mäne putkeen nää hommelit Jaskalla
-
Lissää, lissää, tarinaa siis, alkaa olla riippuvuus valamis. Tuossa viikko sitten aloin lukemaan jatkotarinaa ja nyt loppuviikosta Kitulaa äsken nauroin veet silimisä monneen otteeseen vaan pettymys oli suuri kun pitää oottaa huomiseen että saa kuulla seuraavan liikun. Mukavaa lukea murretta ja huumori ei lopu kesken että elä pijä meitä kovin pitkään taas jännityksessä! ;)
-
ha ha näitä on mukava lukea. kerrohan lisää aivan tässä tulee jännitys miten menee :D. kerrankin viinasta oli jotakin hyötyä. henki halusi mutta ruumis ei kyennyt ;D.
-
Kiitos! Mielelläänhän sitä joutessaan kirjottelee jos on lukijoita.
Sehän tuo mukavvaa jännitettä, jos ei kovin paljon "hörppää" kerralla. Kerran päevässä "huikat" niin pyssyy valveilla. Kerkijjää kerrata mielessään mitä siinä pätkässä tapahtui. Kitula loppuu kohta, mutta jatkotarina jatkuu niinkauan kun tuntuu aihetta piisaavan. Kirjoitan sitä suoraan ruudulle. Kitula on vanhempaa tavaraa. Virheitä tahtoo jäädä kiireessä. Mutta kyllä se siitä!
-
- Sinnäi ja sun tutkimukses, tuliko oekkeen mikroskoopit völijjyyn! Siinä
sirrität, että kuola suupielistä valluu, vuan ee ota etteen, ee ota. Ihan on ku
velliä pussissa se, mikä pitäs tanassa sojottoo, lateli Reeta sääliä tuntematta.
- On se ennen pelittännä, vuan se sima suatto pistee hormmoonit uneksiin.
- Voe kehvelin vietävä. Niihän sullon tuo pirri niin pienihhii ettei tuolla sua rehevvee naesimmeistä ku pahalle mielelle.
- Jo pijätkös suuvärkkis soukemmalla, itesuojeluvaestoni pelaapi. En minä ala
kutinassa kulukemmaan niinku Paavo. Hävitä ne satujaeset niin suatkii semmosta kyytijä ettei Jallu ou suannu aekaseksi nuorempanakkaa.
- Voe vietävä kun luulojjaan alako puhhuun. Kyllä Jallu olj semmonen härkä nuorena, että siinä lentelj kuut ja tähet ja välliin satelliititki silimissä. Vaen kun tuo saeraos iski niin minkäpä sille immeinen voe jos luonto pistee jarruja killuttimmiin. Vaen tuo sun pirri näöttee aevan häpijävän oluvvaan. Eihän tuommosella pysty ies kusemmaan. Nahkariekale...
Samassa kuului askelet aivan oven takaa jo, ja pian erottui hengitys, josta
Jaska ei erehtynyt koskaan - Elli...!
- Oeskoon tuo? Reeta hyppäsi seisaalleen.
- Ja nyt alahan Reeta joutua, sähähti Jaska ääntään madaltaen ja työnsi
saunakamarin perällä olevan kapeasta ikkunasta saranoilla olevan puoliskon
apposen auki.
Reeta piäsee pihalle?
-
Sanaakaan sanomatta Reeta kiipaisi ikkunalaudalle. Jaskan oli
myönnettävä, ettei olisi uskonut Reetaa niin ketteräksi. Jaskaa nieletti kun näki Reetan takapään siinä silimien kohalla ja naisentuoksu tuntui iskeytyvän nyt suoraan sinne, missä äsken oli ollut virtausvaikeuksia.
Varmistaakseen ulospoistumisen onnistumisen, Jaska työnsi Reetaa molemmista pakaroista. Eikä malttanut olla sormella hipaisemasta Reetan riemurieskaa. Reeta läpsäisi Jaskaa kynsille vapaana olevalla kädellään, ennen kuin hyppäsi.
Samalla sekunnilla, kun Reeta ponnahti alas ikkunasta, Elli koetti oven ripaa. Salamana Jaska veti housut jalkaan ja tempaisi paidan päällee. Antaen Ellin vielä tehdä toisen yrityksen. Kun hän totesi sen olevan lukossa, puhkesi hän puhumaan:
-Kuka se siellä lukkoen takana?
Suljettuaan ikkunan Jaska kiirehti avaamaan Ellille ovea. Mennessään pienen
huoneen poikki hän huomasi Reetan vaaleanpunaiset, pitkäpunttiset alushousut
hetekan reunalla ja niiden vieressä oli ylösalaisin riisuutuessa jäänyt
kesänuttu. Salamannopealla kädenliikkeellä Jaska kietaisi asusteet myttyyn ja sujautti patjan alle piiloon.
Elli seisoi oven takana posket punaisina.
Seon kova paekka ny Jasulla?
-
-Mitä se täällä yksikseen... ? kysäisi Elli ja haki katseellaan mahdollisia muita huoneessa olevia. - Sinäkö täällä ootki... Missä se Reeta on, aeko tänne tulla nukkuun...
- Tiijä Reetoesta mittee, vaen Jallun huomasin tuon maton alta tuolla ulukona, Jaska selitti. - Oli pakko tulla lämmittelemään. Tuolla maastossa alako pikkasen kylymä kangistaa.
- Voe mun pikkusta poekaa, ku alakanu paleltaa. Jospa tää muori tulis vähä
sinnuu lämmittämmään...? Aevan tuolla sisällä tuli ikävä yksikseen muata.
Elli astui ovesta sisälle ja syleili Jaskaa:
- Voe että minnoon ylypijä sinusta, oma taeteilijani. Näötit aevan uuven puolen´itestäsi... En oesi kyllä ikipäevänä uskonu. Opettaja Kärhämäinen on pilipali poeka minun oman taeteilijani rinnalla...Minun pittää kyllä palakita sinut runsaenmitoen, sanoi Elli ja moiskautti suukon keskelle Jaskan suuta. - Ootahan kun äiti tekkee meille yhteisen pesän... Minä siirrän patjan lattijalle, niinku entivanahaan...Tuo vanaha sängyn rohoju voe vaekka ...
- Elä...kyllä se kestää, ku eijoo tässä oekein iskussa, Jaska keskeötti Ellin puuhat.
Voe ei! Ny se taetaa Jaska kärähtee...?
-
- Vaen pirsana...iskuva löytyy ku tämä tyttö pistää löytymmään... Mullon kyllä kuule entiset vinkeet. Siinä munun mörrikkäni suap vielä puhaltee tosissaan... Herraihime? Mitä? Kenenkä nuo on...? Elli kiljaisi kun näki Reetan varusteet patjan alla. - Missä se Reeta on? Ilimankos seoli ovi reikelissä. Sinnolit kutemassa sen lumpun kansa? Missä seon? Elli kiskaisi saunan oven auki ja kuikki lauteiden alustat ja kaikki loukotkin.
- Täälloo kettää muita ollukkaa. Turhaa siinä hihkut... Mihin lie Reeta luikahtanna. Tyhyjä tämä oli kun tänne tulin. Liekkö männy Jallun luokse. Vaekka oesi alakanna miel tekkeen?
- Ettäkö turhaa...? Seon kuin seinään kirijotettu että Reeta on yrittännä sinut viekotella ja siihenhän ei palijua tarvihe. Joo, tuosta akkunasta seon puhaltanu pihalle. Ootahan ryökäle...Eikö sulle ou ollunna tarijontaa kun tuommosen lumpun jalakovälliin miel tekköö. Hyi helevetti...! Vuan se lunttu katellaan essiin, Elli hihkaisi ja ryntäsi ulos.
---
Reeta kyhjötti viluissaan saunan-nurkalla. Vaikka ikkuna ei korkealla ollut, mutta hän oli tullut vauhdilla ikkunasta, Jaskan tönäisemänä, ikkunanalus kivikkoon ja satuttanut polvensa. Nyt hän, Ellin rynnätessä paikalle, istui kannon nenässä hierustellen polveaan.
- Joo, täällähän se Saaroninlilja onkii... Olikos hyvä pano? Jumaliste, kun silmä välttää niin heti on toisen ukkua jahtaamassa. Ei oo ikäkää viisautta antanu. Eiköö tuossa omassa Jallussa ou tarpeeksi, että pittee turmella herkkä taeteilija syntiin. Polokija ylevät tunnot surkijjaan hekummaan.
-
- Pyh! Tuo ukkosiko...? Salli minun naoraa, siitei oo naeselle iluva. Seki niin pieni ku pikkulilli ja sehhii veltto ku kypsä nakki. Ei tosijaan siitä ketalleesta sua naenen mittee iluva. Vaen tosijjaan mittee eijoo tapahtunna.
- Elä valehtele... Miksei sulla oo rihimankirtämää päälläs? Kyllä minä tiijän että teillä hommat jäe kesken... Ukkoki oli niin syyllisen näkönen.
- Seon saletti, ettei mittää tapahtunu. Leikilläni Jaskan houkuttelin tupakille. Vaen ei ehitty ees sätkee sytyttää kun sinä hyökkeet ku nuarasleijona...
- Selevästi valehtelet... Tiijän vanahastaan kuinka sinnoot miehenkipijä... koko ajan. Ja aena se Jaskan kalu Jallun voettaa... On palijo näpijämpi teholtaan.
- Suakelistako sie Jallut tiijät?
-Tiijämpähän vuan! Ja sennii tiijän että sinulla on aena miehet mielessä ja naeminen.
- Toki minä miehistä tykkään. Vaen pittää olla mies eikä mikkää vellihäntä. On mulla ollu oekijoetaki miehijäki. Tältä kylältäki... ja toemii, Reeta kehaisi.
- Kukahan sinnuunki aekaasa tuhulaes. Ootku menninkäenen.
- Ompa tuota kelevannu suurillekki isännille. Perälän Paavo on semmonen mies että naenen ei voe enempää vaatia...On kokuva ja tehya ja kestävyyttä. Aijai kun se antaa kyytiä.
-
- Perälän Paavo...? En usko... Paavo on sääkeris mies, Elli koetti puolustaa idoliaan.
- Pakko katella vierasta tarijontaa, kun Jallulla ei ennää terhakoiju. Sillon niitä raohasvaevoja... Lääkäriin ei saa millää.
- Joo, voe olla. Vaen meijän Jaskalla pelittää ...liikaaki. Kakase ny hyvän sään aekana ...pelehittäkö? Tuo Jaska ei kuitenkaa tohi tunnustaa.
- No jo on kumma muorinraato ku ei usko... Sen sanon että tahonhan minä Jaskaa hommiin että pikkusen lämpeneisi, vaen eihän siitä oo ku harmija. Jalluki on kovempi mies.
- Haesta sinä Reeta paskanen perse! Minä tiijän mihin mun ukko pystyy! Anna olla laetimmaenen kerta kun... Toesaalta en ihimettele jos ei terhakoiju tuommosen mehtäläesen eissä. *****hi ku seihtemän leivän uuni... Elli kirkui.
- Nyt turvat tukkoon...kumpasellahi! Johan ny on mallillaan ku käyyvvään käräjiä vaekka eijoo mittää sattunnakkaa. Ja sinäki Reeta...paa se riemuläpi etes piiloon...kamalaa kattua, Jaska sanoi kun riensi akkojen sanasotaa rauhottamaan.
- Mi-mistä täällä on kysymmys? Jallukin tuli paikalle.
-
- Ja mistä...? Soppii sitä kysyvä kun tuo akkasi vikittellee toesen avijomiestä. Kiinni ommella tuommoselta pitäs koko jalakoväli. Jumaliste kun kotija jo tullee vikittelemään... Ellillä meinasi yhä myrkkypata kiehua.
- Eehän ny Reeta, seon niin uskollista sorttija. Ei lankija Reeta Jaskanlaeselle. Siinä pittää miehessä olla sähinnää...Niinku mulla sillon hilipeimmässä nuorruuvessa. Muistakko sinä Elli...?
- Mitä! Ookko sinä rassaotunu Ellin kansa joskus? Jaska ärähti. Ellin pyörähtäessä selin muihin.
- Voe veikkonen...Eikö se Jaska muka muista kun samoja tyttäriä vokoteltiin? Elli sillon vikkuutteli että Jaska on meleko kalapija poeka suorotouhuissa, Jallu selitti kuin aivan luonnollista asiaa.
- Vai niin! Niinkö se oliki? Neitsyveenä ihtijjään kaoppasi. Onkohan tässä tullunna petetyksi ja onko se Gaprielikaa minun alta...? Ettei se Jallu sitteki muistele väärin?
- Kyllä Jallulla semmoset assiit mielessä pyssyy. Seoli tiitterä poeka ennenku tuo raohasvika alako vaemaltaa, Reeta alako takkuumieheksi.
-
- Eipä sitä sillon oltu avijossa. Mitä sillon oli niin oli. Nyt on valat vannottu ja suittet isketty kantoon. Ja Gaprijel on takkuu varmasti sinun. Näkkeehän tuon kuka hyväsä, sama kulttuurin näläkä molemmilla. Papin aamenen jäläkeen en oo vieraessa käöny. Ettei sen Jaskankaa parane ottaa vappauksija, Elli sanoi.
- Turhaa tässä käräjiä käyvvään.Mittää eijoo tapahtunu. Paetti että tuo Reeta taesi teluva polovesa kun hyppäsi akkunasta, Jaska yritti selvitä kiusallisesta kuulustelusta.
- Vaen sanoppa miksi tuolla muutamalla eijoo rihiman kiertämmää. Aevan oksettaa kun tuossa rellottaa polovet aoki...miesten nähen.
- Onpa se Jaska ennenki *****n nähäny ja tuo meijän ukkohan on tottunu että olleilen enimmäkseen iliman paetaa. Kesäaekana seon mukavata tuulettaa. Kerkijjää talavella haotuva villahousuilla, Reeta saoi.
- Olokaa sitte niinku elukat... se vie! Jumalankuva meleko kaokana tuosta Reetasta. Jaska, lähetään me ommaan vuoteeseen. Kerkijjää vielä nukkuva ennen navettahommija.
- Kylläkae tästä joutaa. Viehän Jallu sinäki siippasi sänkyyn.
-
- Kyllä se tässä tuntuu että kulttuuria on tullunna aevan liialle asti...eiköön se Reeta sinunnii pijä pistää se illanratto piiloon ja lähetään hyssyttelleen Tonttisen tönyvä kohti, Jallu komensi.
- Mitä? Ei missää rakkauvessa. Talosta ei lähetä kuin torpasta. Urvahettaan parituntija niin seon sitte rieska maullaan. Elli taesi eilen puristaa rieskaa, Jaska heräsi isännän rooliin.
- Jaska on aevan oekijassa. Ystävijä ei joo liikaa koskaa. Minnen turhista kaonaa kanna. ja kun tarkemmin aattelee, niin voesihan se parinvaehto tehä terrää, Elli heitti leikillään. - Vuan nytpään tuon näkkee onko Jaska kuinka tiitteränä kun on tuossa Reetan hukkaviivoo kahtonna ja vaekka lie maestannakkii.
- Ei, ei missää tappaoksessa. Ellissä on muorija aevan tarpeeksi meikäläeselle, Jaska pni vankasti vastaan ryhymäseksille.
- Elähän sano! Sinnoot ssanu mahtavan ylennyksen noessa korkijakulttuuri piireissä. Sinnet kohta tämmöstä muoria muistakkaa.
-
Jaska koppasi Ellin syleilyyn ja pisti pusunkin:
- Toesinaan tuntuu että on liikaaki. Vaen tosijaan vieraat menkää vielä pitkälleen. Parin tunnin kuluttuva Elli kipasee lypsylle ja sejjäläkeen keittää vieraelle kahavit. Nukkukaa herroksi. Ja löytyy sitä Jallulle pullon pohojaa...valtijon viiinaa. Huuhtoutuu pontikka veristä.
- Ny Jaska panit niin pahan, että sitä on mahoton vastustaa. Reeta lähetäämpä vehtaamaan...
- Onko se vihanen? Elli kysyi kun he vakausivat aviovuoteeseen.
- Niin...mistäpä pitäsi?
- No, kun se Jallu semmosia...
- Mitäpä noesta! Mikkon ollutta, seon mennyttä. Minnen ala märehtiin vuosikymmenten takusia, on murheita tässäki päevässä.
- Mikä se ahistaa? Et kae vaen oo kipijä?
- No, en niin kipijä, vaen se nolottaa vieläki kun hyökkäsin sen opettaja Kärhämäisen kelekkaan. Ny koko pitäjä naoraa persettään reppiin, kuinka Kitulan Jaska on sortunu akkojen runoiltaan.
-
- Voe hyvännen aeka! Yhäkkö sinä semmosija suret. Minnoon niin ylypijä omasta mussukastani, Elli sanoi ja hipaisi huulillaan Jaskan sängittynyttä poskea. - Jos tojen sanon, niin sinun esitys oli monin verroin nautittavampi kuin opettaja Kärhämäisen. Siitä en ensin pitänyt kun näytti, että olit aivan Piritta-Anneliinan lummoissa. Vaen sitte tajusin ettei taeteelle voe rakennella mittää rajoja. Sen pittää päästä puluppuammaan kaekissa muotoessaan kaekkijalle.
- Täötyyhän se myöntää, että Piritta-Anneliina muusaksi on vallan erinomaesen sopiva. Varmasti minä en olisi saanut sanaa suustani ilman sitä simaa, joka veti jäykäksi opettaja Kärhämäisennii polovet ja sitte suora näköyhteös Piritta-Anneliinan rintavarustuksille saa jäöhänki miehen runolliseksi.
- Vaen kuule! Eikö meijän pijä hyövyntää tämä menestys? Ruvetaan, tae paremminii... sinä alat pittää herkkijä runoiltoja. Piritta-Anneliina taeteen ystävänä alakaa muusaksi, joka saa sinut ylitaevaalissiin korkeoksiin kulttuurin saralla. Jäesit ikuisiksi ajoiksi kansantaeteilijana Suomen historijaan. Ja rahhaa tulisi ovista ja ikkunoista.
- Mitä ihimettä sillä ny lie mielessä? Mitä me rahalla, kuhan rakkaotta riittää, Jaska hempeili.
- No saatassiin se sisähyyskä...?
-
- No, joko taas? Sinnoot aevan päkätissään sen helekutin posliinipytyn kanssa. Minäpä töllössä näjin semmosta, että seon ihimiskunnan turmiollisin keksintö. Turmellee maat ja veet. Kaopunkipaekossa ne syöstää paskasa putkija myöten merreen. Siitä sitte tullee myrkkylevijä ja muita. Semmostako sinä haluvat Kitulan ympäristöön?
- Herra ihime, eihän tässoo merta maella halameilla. Ja muutennii ne saastumiset on kaopungin rikkaehen jäläkeläesten vouhotusta. Semmosten jokka ei tiijä elävästä elämästä mittee. Täällä ei tosijjaan levät levijä.
- Ohan se tuo mehtälampi. Siihen kun se alakaa myrkkylevvää työntää siinä oot sinäki ihimeissään.
- Miten saakutissa, en paremmin sano, mehtälampi tähän kuuluu?
- Vesistyvä seon mehtälampiki ja se herra sano, että kaekki vesistöt saastuu... En minnoo sitä omasta päästä keksiny.
- Kyllä oot ukkopaha joutunu viherpiipertäjien uhuriksi. Ne ny väettää mitä sattuu. itekki kuitenki paskovat sisähyskään. Eivät sammaa soesi maalaesasujille. Kyllä sinä äijelini oot nyt metijan harhaottama. Ajattele omilla aevoella. Ropakantaa semmoset saastumiset. Ijät ajat neon immeiset paskonneet, eikäpä tämä mualima ou siitä kellahtanna.
-
- Vae ohan se itestään selevä juttu, että jos vesisankkoon paskot, niin taetaapa sinullaki jäähä juomata, Jaska pysyi kannassaaan.
- Vaekijapa seon sinun päätä kääntää. En tiijä minkä tekisi? Lähtisikkö hilipommaan semmossiin paekkoehin jossa ei tarvi persaustaan palelluttaa talavella.
- No, jos se tuntuu että seon muuvalla parempi, sen ku alakaa pakkaelemmaan, Jaska sanoi ja pyöräytti selkänsä Ellille.
- Elä ny tojesta ota, panin vähä eholle... Vaen kuule oliko se totta mitä Reeta tuolla ulukona kaelotti? Minnen oekeen jaksa uskua...Paavo sentään herrasmies.
- Uskoppa tae puske... Tae kysy Paavolta, ei tule huhupuhheena.
- Elä ny möllötä, oma jörrikkäni, Elli sanoi ja pani kätensä Jaskan ympärille.- Eikö sitä kokkeilla...?
- Vakkaohan ny nukkumaan! Ei tässä oo kokkeilemisija. Vatuloijjaan sitte aamusella.
---
- Hohhoe, kylläpä oliki mahottoman mukavata nukkuva tuolla saonakamarissa. Jalluki senverran vielä lämmin, ettei merkkijäkään ollu vilusta. Mitenkäs täällä talonväki on seleveötyny juhulahumusta, Reeta tuli touhukkaana sisälle
-
- Tiijä häntä. Niihän tuo jopelolta tuntuu koko pellaotuminen. Kuka lempohan siihen simmaan ne rosentit lie pannu... Taes mennä häpijän puolelle koko touhu. Voe että kavuttaa, Jaska sanoi.
- Mikä siinä? Kovasti onnistuneet juhlat. Kulttuurinälkäset sae aeka kimpaleen täötettä kulttuurinälkäänsä. Opettaja Kärhämäinenkin sai niin suuren annoksen, että piti pönkien varassa koululle vajeltaa, Jallu sanoi.
- Kyllä oli onnistunut tilaisuus. Minä tuolla lypsyllä huomasin, että työtkin sujuu kuin leikki, kun on saanut annoksen henkiselle puolelle ravintua, Elli sanoi.
- Minnoon sammaa mieltä, Jallu sanoi. - Se keittohommeli suijjuu pienessä sievässä meleko huluppeesti, vaen mitä Reeta...
- Sulla ny ei ennää suju mikkää huluppeesti. Mitä vaen yrittää nii ei synny muuta ku sanomista. Vaen Perälän Paavo se on vielä semmonen mies että tapahtuu homma kuin homma. Ja toesekseen, mitä tämä meijän ukko keittää? Joka jumalan panoksen oon joutunu valavoon. Maestammaan tämä kyllä kerkijjää, Reeta marmatti.
- Sepä se onki se tärkein asija , että ei pala pohojaan. Niin ja mitä erinommaesta se Paavo on saanunna aekaan, kun sitä ny pittää niin ylistää?
-
- Eipä sinunkaa tartte kaekkija tietää. Vaen miten ne Ellillä ejistyy se veski juttu? Meillä seon jo osa tarvikkeista pihassa. Tuo ukko väekky monta vuotta sen touhun kimpussa, vaen eihän siitä valamista tullu. Vaen minä kun pistin pelit pyörimmään niin siinä ukkoki suu pyörijänä kattoo. Tosin minun piti turvautua Perälän Paavoon. Ukko oli maestellu liikaa, niin me Paavon kanssa neuvoteltiin perusteellisesti. Ny on homma jalalla. Loppu menneeki omalla paenollaan. Eikä tuu maksaankaan mahottomija.
- Rihän se meillä tosijaan oo puhheita pitemmällä. Ukko tekkee ku Iisakin kirkkua. Pittää kuulema suunnitella. Siihen taetaa mennä koko loppuelämä.
- Elähän ny toevuasi menetä. Vihijaa Paavolle niin alakaa tapahtummaan. Taetaa Jaskaki olla jo niin kaavoehin kankistunu, ettei tiijä tästä päevästä tiituutia, Reeta härnäsi.
- Sitä ei käö kieltäminen etteikö hyvästä suunnittelusta oo etuva...suurtaki. Vaen kun niihen akkaen pittää joka asijassa alakaa sooloeleen. Ellilläki saattas olla jo posliinia persuksen alla, vaen on rähissy ja mahtaellu tämän tässä. Aena on suunnittelu pitäny alakaa uuvestaan. Nyt syy pyöräötettään minun niskolle...kele, Jaska manasi.
-
- Voe sun sutarija. Tekevä mies oesi jo suunnitellu ja tehenykki koko laetoksen, ettei peräti uuven talon. Vaen eihän tämä yhtä vatuloentia. Kahavekaa maestu kun alako niin sapettaa, Elli nyyhki.
- Jo helevetti pitää olla päkätissään sen pierasulaetoksen kansa. Ei tuu piruvvaa kun yötä päevää siitä käräjiä käyvvään.
- No, suututtaa tuo jo raohallistakin immeistä, kun jahkaelee ja jahkaelee. Tonttisellaki sentään jottae tapahtuu. Meillä ei tapahu mittää. Mies on ku nukkuvan rukkous. Tosijaanki jos puhusi Perälän Paavolle minäki, Elli kimmastui.
- Sannoen jo sängyssä, että passaa mennä semmosseen huusholliin jossa on posliinipytyt ja pimpsanputsaossuhkut. Ku ihiminen ei muusta ossaa puhua, vuosikaosiin. Mitä kaekkija se Kärhämäenen lienee sinun päähän saanu ujutettuva.
- Eläpä Jaska rietao ny syyttelemmään...syyttömmiä. Yhessä me Ellin kanssa hoksattiin, kun kateltiin sisustuslehestä hienoja hyyskäkuvia, että tuommoset me kyllä vaajitaan, eikä anneta periksi. Jallu on suostunu aekoje sitte. Ei tarvinnu montakaa päevää paastota, niin armoelle rupesi.
Silloin kolahti ulkona kun eteisen seinää vasten asetettiin polkupyörää nojalleen. Eikä aikaakaan kun Perälän Paavo tuli tupaan:
-
- Päevää vaan ja kiitosta viimeisestä. Oli aivan mahtava kulttuuripurkaus meijänki tienoella. Kerttu oli aevan haltijoessaan ja kyllä se mullekki eetua teki. Jaa, Tonttisen herrasväki onkin aivan yökunnissa?
- Istuhan Paavo ja ala ottamaan kahvia, me muut tässä jo aloiteltiin. Ei Kerttu lähtenyt rääppiäisiin?
- Kertun luokse tuli opettaja Kärhämäinen, niillä oli jotain harjoituksia. Minä lähin kahtomaan joko se lapio heiluu lisärustinkin paekkoella...
- Täh? Mitäh? Jaska oli aívan ällistynyt. - Ei kae sitä päätäpahkaa mihinkää. Suunnittelu aevan alakuasteella. Tuo Elli pölläötti taas suunnitelmat uuten uskoon. Voepa olla että siinä saa taas aevokonneistuva pyörittää ennenkun on taas jossakikkaa mallissa asijat. Ei sitä, Paavo, tuommosia investoenteja pierastakkaa hetkessä, Jaska selitti.
- Mikä kumman vatula siitä tuosta Jaskasta on tullu? Tonttisilla työt jo hyvässä vaohissa. Laetoen pari poikaani asijalle. Siellä kyllä tapahtuu. Molemmat insinöörejä.
-
Tonttisetkaa taija tietää, missä mennään? Pitäsköhän meijän Elli-rouvan kanssa pittee kahenkeskiset neuvottelut. Sehän se pani asijat vaohtiin Tonttisellaki, Paavo sanoi ja iski Ellille silmää.
- Tiijä semmosista pierumuuntajista. Paremminkin olen ootellu, että Jaska muistaesi
sen yöllisen luppaoksen. Eijoo konijakkii näkyny... Jallu tuumi.
- Oottakaahan kun ehin, niin saahaan konijakit kahavin kansa, kun paremmissaki piireissä, Jaska sanoi ja meni komerolle ja alkoi penkoa alimmaisen hyllyn peräosaa.
- On taenneet persommat jo juuva sinun aeneet, Jallu sanoi.
- Kato sinä naapuri. Melekeen täösi leka monopolija. Saahaan jokkaenen huuheltuva sen kulttuurihömpötyksen mahanpohojalle, Jaska sanoi ja veti lähes täyden puolikkaan pullon komeronperältä.
- Elä sinä Jaska ala halavineeraamaan kulttuuriharrastusta. Sehän se on kaeken sivistyksen perusta ja pohoja, Paavo virkkoi. - Mutta toki konjakit voijjaan ottaa. Lähtee veri kiertään.
-
- Elli, etsihhän ne snapsilasit niin konijakki maestuu paremmalta. Niitähän on vielä viisi jälellä. Se yksi taesi kerran mennä remonttiin.
- Onhan nämä kun niin harvon on käöttyä. Taesi olla Jaskan viiskymppiset, kun isäntä viskasi lasin nurkkaan kun paremmissali juhulissa.
Liiotelluin liikkein Jaska kaatoi laseihin ruskehtavaa juomaa. Jallu katsoi nestettä vesi kielellä ja Paavokin oli valmis nautintoon.
- Hyvät naapurit. Otetaan onnistuneen eilisen päivän kunniaksi, Jaska sanoi ja kaikki nostivat lasit huulilleen.
- Mitä helekattia...? Pelleilemäänkö se Jaska taas rupesi...? Tämähän on jottae kylymää teetä, Jallu asähti ja sylkäsi suuhunsa ryyppäämänsä takaisin lasiin.
- Teetä jumaliste! Ja arvaan missä on syyllinen. Missä se Gaprieli on. Tiijäkkö sinä Elli.
- Tuollahan neon kammarissa olleet illasta asti.
-
[
- Sielläköhän se on meijjän Eevaki? Lähin kyseleen kun ei kotona näkyny, Paavo naoreksi.
- Taetaapa olla. Seon hyvä merkki, vaen mitä se Paavo on mieltä. Päästään sukulaesiksi.
- Nuoretko ne laetto teenlitkupullon konijakin tilalle, Jaska äemisteli. - Hitostako ne sen tiesi.
- Hehhee! Minäpä tiesin. Seon konijakki hyvvää lääkettä rakkauvventautiin, Elli sanoi.
- Tosijaanni, tässä unohtuu oekijatki asijat kun tuo muija alavariisä höpäjää siitä laetoksestaan.
- Antaapa nuorten juhulija, kohta taas ero tullee kun meijän poeka ei voe kauvvaa viipyä. Se ottaa opiskelun niin tosissaan. On se sellanen poika.
- Eipä taijja olla Kitulaan jatkajaa, Paavo huomautti.
- Pyh, näessä mökkeissä oo jatkamista. Tyhyjän kansa saa reohkasta ittesä näännyksiin, Reeta sanoi.
-
- Hyvin tuo on suu suuruksessa pysyny. Vaen kun sei ennää muka riitä. Pittää olla kaonistusvoijetta naamaanki monta kertaa päevässä. Kaopasta ostettaan valamisruuvat. Kunnon tuppipotut ei ennää muka maestu. Pittää olla hampurillaesta ja pitsoja, Jaska alkoi päästä vauhtiinsa. - Niin ja jopa paskomisseen pittää olla posliini-istumet ja pimpsanputsaos-suihkut. Ei, ei sitä rahamäärää mökkiläeset ei haamiloe mistää. Seon Paavolla eri juttu kun on sivupisnestä ja samoten Reeta kykkii kuusenjuurella yökauvvet, kyllä siinä voe sitte pykätä vaekka hieromalaetoksen.
- Elähän ny Jaska innostu. Ei ne maalimoeta maksa ne pytyt. Rakennuksenlaajennuksen voe tehä halavalla kun hommaa puuta metästä ja hiekkaa montusta.
- Eikös sinne pänikänpohojalle kertyny nätti summa. Aenaki mitä minä kattelin. Opettaja Kärhämäenenki laetto viisikymppisen, Reeta Paavon korvaan supisi.
- Pänikän kansi pyssyyy vahavasti kiinni, kunnes usijampi kulttuuri-ilta läpi viijään. Kylänväki on kovasti vaatinut lissää. Varsinki Jaskan esitys on uponnu naesväjen sytämmiin.
-
Jaska sattui vilkaisemaan ikkunasta pihatielle. Säpsähti ja sanoi:
- Nyt on kulttuuri tosiaan liikkeellä. Opettaja Kärhämäinen, kaksi naisopettajaa sekä Piritta-Anneliina ovat tulossa tänne.
- Oikein itse Kärhämäinen, ihastui Elli ja riensi laittamaan uutta kahvia tulemaan.
Hillitty koputus oveen sai huoneessaolijain päät kääntymään. Jaska yrähti jotain ja naisopettajat astuivat sisälle, Piritta-Anneliinan ja opettaja Kärhämäisen seuratessa perässä. Opettaja Kärhämäinen astui joukon eteen toivottaen hyvät päivät ja jatkoi: On ilo tulla tällaiseen kotiin jossa kulttuuri aivankuin ympäröi kaiken. Se ikäänkuin pehmeällä harsollaan kietoo suojaansa sisääntulijatkin.
-
Hyvät ystävät! Olemme delegaationa liikkeellä sellaisen asian kanssa, että Kitulan kulttuuri-iltasta on noussut aivan kansanliike. Koko pitäjässä kiertää listat keräten rahaa Kitulan uuden ja uljaan, kulttuurikodin rakentamiseksi.
- Täh? Mitä se opettaja Kärhämäinen puhuu? Eikö sima ole vieläkään haihtunut päästä. Jallu urahti.
- Kaiken alkuun pani se kulttuuri-ilta ja Piritta-Anneliinan uhrautuvalla työllä on päästy jo niin pitkälle että voimme pistää elementtitalon tilaukseen. Avaimet käteen periaatteella Kitula- kansanliike ottaa vastuun talon rakentamiseksi.
- Tuota... tulisko siihen se pierumuuntaja ja tussunpesin kanssa, että Ellilläkin oesi jottae muuta mielessä, Jaska kysyi.
- Tehdään varmuuden vuoksi kaksi, isännälle oma... Opettaja Kärhämäinen nauroi johon kaikki muut yhtyivät.
Myös nuoret, Gapriel ja Eeva olivat tulleet kammarista julistaen menneensä kihloihin.
Kuten huomaamme ihmeitä kulttuuri saa aikaan, varsinkin prosenttipitoisilla juomilla höystettynä.
Nyt vaen palijo pallautetta. Kitulan tarina tul tältäosin finaaliin. Papukaijamerkki joka jakso koko jutun kahalata läpi.
-
Suupeusin Kitulaan kun kukkaa ei palautetta antanut.
Yleisön pyynnöstä pitänee nyt alkaa jatkamaan.
Onhan Kitulassa se elämisen malli vähä tavallisuuvesta poekkijavvaa. Outtee vähä aekaa kyllä se siitä.
Oli muuten kauas hautautunu. Eipä meinannu löytää.
-
Kitulan Jaska oli periaatteen mies. Vaekka talakooväki pykäsi elementtitalon pystyyn kaekkine pierumuuntajinneen ja härrävärkkeineen niin yhä vaen Jaska kävi pihanperällä asijoimassa.
Nyt kun kesä oli mennyt ja Kitulan isäntäväki oli jäänyt kahestaa uutta kenkkitalua asumaan, niin Jaskalla teki tiukkaa etteikö illansuussa oesi pistäytyny siellä valakeuttaan hohtavassa vessassa. Vaen ei ollu vielä sisu pehementyny. Elli tietysti kuluki naurusuisena ja vieraeli veskissäki vähän päästä. Sehän ei tietenkää mahtunu Jaskan päähän:
- Minkä ihemmeen ruikkutauvvin seon saanu ku jatkuvasti pittää posliinipytyllä istuva. Vesilaskuihin mennee koko talon tuotto.
- No, joko piti alakaa siitäki juonitella. Oot sinä kans yksi ärniskö. Sinulla ei joo elämässä mittää kaoniimpija arvoja. Opettaja Kärhämäinen osaa puhua naiselle niin kauniisti. Opettelisit sinäkin.
- Vitut minä ala lepertelleen. Mene sinne Kärhämäsen matkaan kun niin sitä ihhaelet.
- Kärhämäinen onki sivistyny mies, mutta Perälän Paavo eijoo koulunpenkkijä kiillotellu, vain löytyypä syvämmensivistystä. Sinä mulle vain mörköelet, Elli jo pikkusen itkun tirraotti.
-
hyviä tarinoita on näitä joskus tullut luettua ;D.
-
Tottakai luetaan....Jatka......Hyvää vastinetta kaikenmaailman hömpötyksille ;D
-
- Vae Paavo, saakeli et oo vissiin kuullu kun Paavo pittää akkasa komennossaan. Siinä talossa eijoo akat päälläpäsmärinä. Vaen meillä seon aena ruoska viuhumassa jos meinaa jotaki sanua.
- Siihenhän tullee heleposti muutos. Oot hilijaa. Tonttisen Reetaki sano Jallun olevan herrasmiehen, antaa naiselle naisenoikeuvet.
- No niin! ja hölömröö! Siellä sitä nyt mennään. Naesenoekeuvvet? Sehän vihkikaavassa sanotaan selevästi: Olla miehelle alammaenen... jumaliste etkö sinä sitä vertaa muista mitä niin höylisti lupasit, Jaska suuttui.
- Eihän se sitä tarkota että mies saesi sekkautuva naisten asijoehin. Naésten pittää saaha päättää naestenasijoista.
- Kuten Tuppervaarasta ja pierumuuntajasta...Jaska heittäysi marttyyriksi.
- Perälän Paavo ei yritäkkää sevota Tupperiostoihin, sinä ärniskö pännän kansa lasket kuinka on taas maksanu? Kiusallaki ostan... Jupita mitä jupitat.
- Se onki Perälässä eri juttu. Rahhaa on ja mukava emäntä, ei tuommonen rähisijä kuin sinä. Sullon aena tapana papattaa kun papupata. Kumma kun ei ny häeritte kun syönninpäälle tässä pikkusen oekasen.
-
- Kyllä tuo sulla oesi aeka mennä työnlaetaan. Pari tuntija jo siinä kellottanu parasta työaekaa. Taas on uusikevät ja oesi uuvenrakennuksen ympärillä hommija joka lähtöön.
- Hommakkoon joka on keksinykki. Minä en ilimanaekusiin talakoohommiin jouva... Sulle omijaan rapsuttaa roskija. Mulle toesaalta passaa ihan tuommosena. Siivua himmoosi, kunhan hyyskän jätät siivousvimman ulukopuolelle.
- Joo passaahan tälle... Tonttisen Jalluki oli teheny suurentyön. Oli Perälän poekijen urakoennin jäläkeen siistiny kaikki paekat. Hyyskänki oli purkanu poes. Nyt oli niin siistijä. Jallu lisäksi on alkanu käyttää sisävessaa vaikka alakuun junttausi ettei käytä. Näytästää Jallu olevanki parempi mies kun sillon nuorena luulin.
- Joko piti alakaa entisijä suoroheiluttajia ylistää. Jukoliste tämmönen alakaa kyllä tympäsemmään tosissaan.
- Jos haluat että muistellaan, niin oli se Jallu aeka tiitterä sänkyhommissa. Sinua ei oo koskaa päässy kehumaan. Ei siinä naenen kerkijä mihinkää kun meijän Jaska jo korsaa. Hohhoijaa!
- Elä elä ala kortoeleen. Kyllä moni aenaki nuorempana kiitteli ja tulukoon sanotuksi että vieläki on tehoja jos sattuu nuorta näkyville.
- Voe saakeli! Mistä tälle piukka*****t tullee. Haotaankaatuva retale. Kyllä neon eri miehet jotka nuoria naisia hurmaa.
-
- Huomaotan vaen, että meleko heleposti se Piritta Anneliina oesi kellistyny. Jos oesin halunnu. Näötti tekevän sille niin eetvarttia. Kyllä pikkarit oli varmasti märät.
- Seoli poekkeostappaos. Toki myönnän että silloen olin sinusta ylypiä. Vaen tämä arkinen laeska-Jaakko mulla ottaa päähän.
- Eipä minuvakkaa palijo ilahuta tuo piiskuri-Elli. Suakeli kun aena pitäs olla joka paekkaa nykimässä ja rammeotta laettamassa. Perälän Paavon silimille ne akat ei hypi.
- Eipä Kertun tarvitte. Sehän Paavo on niin nöyrä lähteen naapuriin Kertun asijaa toemittaan. Sanoappa sinä millon viimmeksi oot minun toeveen täöttäny?
- Ohan sulla se Pierukonttuuri nyt. Miten sinä maltat sieltä poisa pysyä?
- Siinä sinun ansiot on meleko vähäset.
- No niin, siinä sitä ollaan. Kuka seoli joka siellä Väenämöestä esitti ja eoroja virtasi pänikkään kuin pikku purosena. Nyt kun on toeveesa saanu, niin nyt on paenamassa
mitättömyyksien joukkoon. Tämmönen tekkee meleko katkeraksi.
- Opettaja Kärhämäinenhän sen homman pani liikkeelle. Iliman Kärhämäistä uutta talua ei oesi ikinä Jaskan mahilla tullu. Varma on nii, Elli purskahti jo itkuun.
-
- Näötästää että seon meikäläenen tässä talossa tarpeeton olijo, Jaska yritti mouruta myötätuntua.
- No eijoo palijo muutenkaan. Jumaliste kun taas on viikko kohta menny huokaellessa ja päätä käännellessä.
- Kortoele sinä vaen. Vaen missähän sinäki oesit, jos en sua korijannu kuleksimasta. Tonttisen Jallun akkana. Siellähän tuo oes riemu revenny.
- Olisi minulla ollut ottajia. Rikkaitaki. Vaen sitä nuorena tytönhupakkona ei älyvä parastaan. Minnoon ihimetelly mielessäni. Mitä kummaa minä sinussa näijin? Et sinnollu etes komija. Tuommonen pikkunen renttana, Elli alkoi kiihtyä.
- Eipä tuota tarvinnu houkutella sokeri palalla. Mulukun perässä juoksit kieli pitkällä.
- No, en aenakaa sinun mulukun. Pokkunen nysä, ettei sillä saa naesta kun pahalle tuulelle. Toesta seon Perälän Paavolla.
- Saateri! ookko sinä kutteutunu Paavonki kanssa. Sinähän koko vosu ootki. Sillon rakennusaekana vissiin? Ilimankos se Paavo kävi melekeen joka päevä muka töetä vahtimassa. Käviki vahtimassa akan *****a! Voe jumaliste.
-
- Seoli meijän parraaksi. Pytinki valamistu talaveksi. Hyvin nuo maestu sullekki lämpimät huoneet ja siistit paekat.
- Vaen pierumuuntajassasi en oo käöny. Enkä käö!
- Minä käsken Paavon poekijen käyvvä runttaamassa tuo hyyskä kummoon. Eikö tuo sitte jo ala kelevata muihen ihimisten tavat.
- Sitä saat oottaa tuomijopäevään. Minä käön käsivarsipaskalla.
- Vae entäs sitte kun kontetut, ettet kyykyllä saa tehtyä? Sitte on pakko käyvvä lämpimässä veskissä
- Saat olla halleluja! Sinne en mene. Paskon housuun. Siinäpähän saat sitte kopistella.
- Oot sinä kyllä semmonen jäärä, ettei parempata löyvvy. Ei taevu mihinkään.
- Minnen jakas sun kompeiluja kuunnella. Lähen käömään Perälässä. Otan siellä oppija miten akkoja käsitellään. Seon nietua mitä Kerttu on sulle syöttäny. Paavo ite on mulle sanonu, että hän pittää kovan komennon akalle. Rahatki tuntu olevan tarkasti Paavon lompuukissa. Mitä joskus tähelliseen antaa.
- Elä yritä. Kertulla on aena uusija vaatteita, mulla ei ikinä.
- No niin. Sun takanahan ne rahat on. Osta vaekka kultakäätyt.
-
- Mitkä rahat? Ukko vaen makkaa. Hyvät ystävät hommas talon. Oes tuon luullu innostavan kummempaan kulttuurin palloon. Piritta-Anneliinako tuo pittää houkutella isännälle vaohtija antammaan.
- Niinpä tuota myrkyllisesti kattelit, jos Piritta pikkusen perrääsä kiepaotti.
- Ala mennä, mihin meetki. En jaksa kuunnella sinun vatuloentija nuorista kimuleista. Vanaha ukon jäärä.
- Voeskae sitä saaha vaohtija jos Piritta tulisi tojella taas kuvvaamaan.
- Mikä se romahti, Elli sanoi ja meni kurkkiin ikkunasta.
- Mikäpä se? Lumenloput katolta tippuu.
- Eikun seon Kärhämäinen. Mitähän sillä lienee asiaa?
- Taasko se piti tähän nakata. Suakeli minä en jaksa sen hienosteluja katella.
- Suus kiini ja nouse ylös. Aevan kohta on tuvassa.
Jaska vääntäytyy sentään istualleen. Tukka hapsottaa epäjärjestyksessä.
- Hyvää päivää!
- No, päevää!
-
- Oli ilo tulla tällaiseen kulttuurikotiin. Täällä molemmat, isäntä ja emäntä kuokkii, niin sanoakseni, kulttuurin kultaista sarkaa.
- Nyt kyllä opettaja Kärhämäinen liioittelee. Kovin vähäinen on minun osuuteni, Elli rienti sanomaan
- Pienistä puroista se kasvaa suuri virta. Kun muistamme isännän suuremmoisia esityksiä viime kesän kulttuuritarjonnassa. Tässäpä mielessä olen jälleen liikkeellä.
- Eiköpä ne vouhotukset saane riittää, Jaska urahti.
- Oi opettaja Kärhämäinen. Kiitoksia vain kovasti. Innolla olemme mukana.
- Enpä tuota tiijä! Onko siellä muta mukana ku haotaankaatuvija ukkoja ja akkoja? Tulleeko Pauliina myös?
- Jaa Pauliina- Anneliina Pynnönen-Pyrytalvinen? Tokihan. Hän on valittu kunnan kulttuurisihteeriksi. Ja fanittaa kovin isäntää.
- Jaa, Jaska havahtui. Sittenhän sitä voisi...
- Juokos opettaja Kärhämäinen kahvia, Elli höyleili.
-
toivottavasti tulis tästä vielä joskus elokuva!
-
- Kyllä kiitos! Elli-rouvan verratonta kahvileipää kyllä mielellään maistaa.
- Jääkääpä maisteleen ja haisteleen. Minun pittää Perälään... Tuli asijaa.
- Mitenkä sinä nyt kun Opettaja Kärhämäinenkin on vierailulla, yritti Elli hiehostella.
- Perkele! Sinun vieraetahan tuo on. Se on moro!
- Aijai, kun minä nautin tuosta isännän alkukantaisesta kansanomaisuudesta. Tiedän että siellä sisällä on ihana, herkkä ihminen. Ulkokuori pettää.
- Niinköhän on? Opettaja Kärhämäinen tulee nyt ottamaan kahvia.
- Kiitos! Kovin mielelläni nautin virkistävän kupposen.
- Jaska pärryytti mopolla Perälään menevää tietä. Pikkuisen kademielellä hän katseli Perälän komeita rakennuksia. Kaikki oli tiptop kunnossa. Kaikki kalusto oli piilotettu kalustovajaan ja mitään ylimääräistä ei pihalla näkynyt. Rakennukset oli hyvässä maalissa. Punainen talo, valkoisin vuorilaudoin sopi maisemaan kuin se kuuluisa sormi, vielä kuuluisampaan läpeen.
Paavo näytti olevan kotona, koska katseli tuvan ikkunasta. Nostipa jopa kättä Jaskalle. Se tuntui Jaskasta mukavalle. Tuntui kuin olisi hyvin toivottu vieras.
- Päeveepä lähin sanommaan. Suakel kun tulj varamies paekalle, niin uattelin olevn sopiva aeka lähtiä kaverin juttusille.
- Kukapa se varalle? Tonttisen Jallu?
-
- Eehän siitä Jallusta oo ennää meijän Ellille. Se pittää olla kulttuuri-immeinen. Tietennii viisas ja oppinu.
- Eipähän niitä maha olla tällä kylällä muita ku opettaja Kärhämäenen?
- Joo, se hyvähän sinne tulj?
- Vuan jospa se reten alakaa Ellin kanssa muhinoemaan. Siinä Jaskaltahhii vitsit loppuu.
- Vaen seon aevan se ja sama. Kuhan ei mäne niin kiihkijäksi, että alakoo vokotella mukkaasa. Männöö vellinkeittäjä.
- Sepä taes se Kärhämäesen virolaenen vosu kyllästyy? Se jonka kansa se Kärhämäenen siellä kulttuuri-illassa oli yhtä pattaa.
- Ellillehän se muuvan höynä oli kertonu, että seoli se virolaenen vokotellu vaen rahoja Kärhämäeseltä. Opettaja kun ei ollu aevan niinvaen antanna, niin oli yhtenä yönä häeppässy ja vieny Kärhämäesen kätteisvarat mennessään. Muutamija satasija.
- Taesipa tulla kalliiksi sehhii tuontiliha. Paavo nauroe.
-
- Elä jo muuta sano. Lieneekö Kärhämäenen saanu sittä tulijaesija. Niissähän tahtoo olla pahempijaki ku satijaeset.
- Siinäpä onki ny Jaskalla tuskan paekka. Jos Kärhämäenen antaa Ellille pienen sievän aitsin? Siihen ei taijja ennää Raitti tepsijä.
- En minä usko että Elli niin suohullaan oesi, että alakasi värkkäötyä.
- Herrat ossaa temppusa. Se voe Elli olla hyvinki heleppo. Sille kun on se kulttuuri niin verissä.
- Asijaahan sinä puhut, vaen minnoon torraotunu kokonaan niistä hommista. Jos se alakaa paeneeksi heittäötyvä niin hilipasee Tonttisella kylässä. Mitenkä sitte oesi, saesko Perälästä naapurinappuu. Ikkään niinku laenan takasi hakisi, Jaska nakkasi.
- Ei kae seo Elli menny höpiseen?
- Minuva härnätäkseen puhu, että Paavo on panomiehijä. Suakeli yhteistänän se on kaverihen tavara. Pohojustan vaen, että jos väkivelekasilla? Ei kumpikaa jäes saaliiseen, Jaska totisena selosti.
- Kyllä kae sinun pittää Kertun kansa neuvotella. Voe olla, että sillon jottae vuatimmuksija homman suhteen. Mulla eijoo sen suhteen mittää...
-
- No pittääpä palata kahenkesken asijaan, kuhan tarvetta ilimenee. Vaen olihan mulla muutahhii asijaa.
- Kerro vaen huolesi, niin koetetaan yhessä ratkasta. Kae me johonnii ratkassuun tullaan. Jos ei hyvvään niin aenaki huonnoon.
- Kuuleppa! Sinä kun oot viisas mies, niin ossaat sanua vieläkö lähtisin sen opettaja Kärhämäisen kelekkaan. Saakeli kun tahtoo tuo miehinen luonto pistää kamposiin. Oon tosin aatellu, että jos sen Pauliina tyttösen sais siihen lähi ettäesyyvelle touhuvvaan, niin se kummasti terhakoettaa miestä.
- Iliman muuta siihen lähetään. Minäki meinottelen pistää täösillä.
- Että ihanko on tosi?
- Joo, vaen sittepä näkkee kun kessään kääntyy. Vielähän tuo kylymästi puhalttaa.
- En tiijä, jotenki se Paoliina vaen kuihkii mielessä. Mitempä luulet tohtisko tuolle ehottaa lähheisempää kosketusta?
-
- Kah sinunhan seon asija. Oot palijo nuorempi mies kun minä, että voet hyvinnii vielä niinnii nuoren kengittää. Vuan varotan: Elä häpäse ihtijäs.
- Ellipä tuo kehu, että Perälän Paavolla on näpijät otteet ja tiukka tahti.
- Sepä noella muoreilla uutuuven viehätystä. Sinäkää et aevän äskön oo vissiin tekelehtiny? Elli niin kärtti niin pitihän se päästää vaevastaan, Paavo selitti.
- Hyväpä että kelepasi. Varmaan noppeotti sen rustinkin valamistumista. Panit pojille pohtia perille.
_ eikae se ny niinkää ollu. Vuan se kun Elli kiimassaan kirppuili ja väetti ettei ou vuoteen suannu, nii ptihän se terhakoetua.
- Vae silleen se meni. Elli kun väetti, että olit pikkusen niinku pakottanna.
- Ropakantaahan ne naeset tuommosessa tilanteessa puhhuu. Usko aevan lemmessä: Elli siinä hommassa oli moottorina
-
- Pannee pikkusen eppäeleen. Eihän helekatti se Elli ou ikkää ollunna kiinnostunu seksihommista. Mite hiivatissa se ny oes alakanu omaehtosesti vikuneeraamaan? Kyllä minä oun siinä luulossa, että sinnoot ehotellu ja Elli ei rakennushommijen ejistymisen tautta tohtinu panna kamposiin.
- Tottapuhhuin, ehän tuota ennää muista. Suattohan se olla Tonttisen akka joka tavaraasa ehotteli. Piru alakanu tuo tementtiija vaevaan.
- Niinpä! Myönnät kuitenniin että Ellin suhteen sulla on ollunna kosketuspintoo. Eeminä muuten vuan uattelin, että minnoon ikkään ku sualiissa. Ettet sitte riehaannu jos Kertun kansa piästään semmosseen tilanteeseen.
- Mitäpä tuossa aehetta. Niin ku sanon kavereihen kesken aotetaan toesijaan millon voijaan.
-
Kehtovais niin jatkas tätähi, vuan laeskuus nykkii.
-
Jatka ny helekutissa.
Jatkova taähännii tarinaa monikin oottaa, voa ku eevät ilikie pyytee. ;)
-
Kitulan Jaska makoili uuven pirttisä sohovalla ja mietti tärkijää asijaa. Ajatushan tietenkin lipsahteli naisiin ja niijen antammiin illoihin.Jaskalla meinasi naama mennä aevan virneeseen kun muisteli Tonttisen akkaa. Oli sillä vaen meleko hyvät paekat.
Äkkiä kuitenkin tojellisuus kaapasi miehen huomaansa kun Elli kiljaisi kimijällä äänellä:
- Siihenkös sinä juuttaan vetelys änkeyt makkoeleen. Minähän justiin pääsin sanomasta, että nyt tarvitten hiivaa ja sokeria. Ekkö sinä kuullu?
Jaska nosti päätään ällistyneenä. Herätys tojellisuuteen oli raju ja karkea.
- Täh! Mitä se sannoo?
- Että sinne kirkolle leipomistarvikkeita ja justiinsa. Kaekki hommat mennee pilalle, kun työt kassaantuu yhteen kassaan.
- Minnoo mittää kuullu. Oot taennu vaen aatella.
-
- Pijä turpasi kiini ja ala siitä toemeutua reissuun. On se tämä elämä surkijaa, kun on tuommonen haaveksija ukkona.
- *****akos siinä völlötät. Vae onko kiire saaha minut reissuun. Onko se Kärhämäinen tulossa ***** kovana? Niin taikka Pate.
- Tuosta se jaksaa kyllä saarnaasa pittää. Entäpä itelläsi Tonttisen akan koinaamiset? Vielä valehtellee ja muuta kieruutta pellaa. Minä oon rehellisesti tunnustanu harhaaskeleeni. Mitä se haettaa jos vierasta kokkeilee, kun sulla ei oekein pelitä.
- Joo, pittää lähtija Tonttiselle, jospa siellä saisi pussit tyhjätä, Jaska härnäsi.
- Sen kun mennee vain. Ei sulla seiso kuitenkaa, Elli kirahti.
- Sinussa se on vika. Se pittää naaraan olla kiimassa ja halukas, sillon se uroksella herrää astumishalu. Vaen sinä vaen pierksit ja lemuvat kun sänkyyn mennään.
- Ekkö sinä saatanan pöliskö pijä läpijäsi kiini. Mee vaekka Tonttisen taka. Kunhan hajet niitä leipomistarpeita.
-
---
Jaskan Tunturi pärisi tasaisesti kuin ompelukone. Miehen mietteet olivat hiukan kiihtyneet. Yhteenotto Ellin kanssa oli tuonut mieleen, kesäisen rakennusajan.
Mustasukkaiset tunnot pelmusivat miehen mielessä, niin että meinasi epähuomiossa ajaa ojaan. Sai kuitenkin viimetingassa pyöräytettyä mopon taas oikeaan kurssiin.
Tonttisen tiehaaraa lähetessään, hänen mieleen nousi Reetan pyöreät alastomat muodot, joita hän kulttuuriyönä oli saanut ihailla.
Jaskan naama vetäytyi virneeseen kun muisti näkymän kun oli Reetaa työntänyt takapäästä ikkunasta pihalle. Olihan se ollu komijaa katsoa.
Vain sehän pittää käyvä kahtomassa, jos hyvinkin Reeta on suohullaan ja Jallukin jossain korpikuusen alla tuohaamassa, Jaska mietti tunsi haaranperässä meleinpä pakotusta kun kalu tempausi kovaksi.
Vai pirkeesi. Onhan se Ellikin käynyt vieraessa. Miksempä minäkin, Jaska vaiensi pienen tuntonsa soimauksen ja käänsi mopon Tonttisen pihatielle
-
Tonttisen pihamaa oli autio ja tyhjä. Vanha sohva romotti keskellä pihaa ja kaikenlaista roinaa oli nurkat täynnään. Tonttisen mökin lisäsiiven lautaseinät romottivat valkeina, maalia itkien.
- Eipä se Jallu taija saaha sevvertaa aikaan, että sutisi mökkisä maalipinnalle. Oesi somemman näkönen ku oesi sammaa sävyä vanhanosan kanssa, Jaska mutisi itekseen.
Jaska parkkasi moponsa uuden rakennusosan seinää vasten.Moponjalusta oli jotenkin vinksollaan. Lienee joku ruuvi pudonnut. Vaan eipä se mopolla ajoon vaikuttanut.
Jaska kähni eteisen ovelle ja työntyi sisään. Tuvan ovi oli seuraavana. Jaska pysähtyi kuulostelemaan kuuluiko sisältä mitään.
Pelkkä hiljaisuus oli kuuntelun tuloksena, niinpä Jaska vetäisi oven rivasta ja astui tupaan.
Tuvassa oli tilanne aivan kuten aina ennenkin. Likaisija ryysyjä oli siellä täällä. Työkalujakin oli unohtunut penkille, pokasahasta lähtien. Avattuja sanomalehtiä oli latttialla ainakin viikon numerot.
-
Sohvalla tuvan peräseinällä Reeta vetelee hirsiä. Suu on kuin musta aukko tuntemattomaan. Jaska rykäsee ja mennee lähemmäksi, mutta Reeta vetelee unija mistää tietämättä.
Reetan reijet ovat melkein vasirajaan paljaana ja Jaska tuntee palan nousevan kurkkuun. Taas Jaska rykäisee, mutta se ei tuo tilanteeseen muutosta.
Jaska ei pysty hillitsemään itseään, vaan sipaisee kädellä valkeaa reittä, joka karheaan sormeen tuntuu sametin pehmeälätä.
Reetan silmät revähtää auki ja suuaukko napsahtaa kiinni. Silmät tapailevat todellisuutta, kunnes pysähtyvät Jaskaan:
- Kitulainen! Mitä rietasta siinä tulet sivijää naesta sorkkimaan. Ihime kun et satulaan hypänny. Se ei oesi ollu sinuntöeksi kummaa.
- Päevää ensiksi pittää sanua. Ja sitten pittää lisätä että Kitulan Jaska ei tee koskaan mittää, iliman harkintaa. Oesitko ees ollu suohullaan?
- Voe veikkonen! Kelejä löytyy joka lähtöön. Kokkeiletko?
- Antaapa olla tähän hättään. Missä se Jallu, se ei oesi kuitenkaan hyvillään.
-
- Jallu lähti kaupunkiin lasarettiin korijauttaan alusvikkaa. Saatana tuossa väekkyny elämän ja kuoleman välillä. On se siellä jo pari päevää ollut.
- Vae semmosia sitä kuuluu. Ja Reeta on käyttäny tilannetta hyväkseen? Onko se Peräläinen...?
- Voe veikkonen. Melekeen jokapäevänen vieras se Paavo on. On ihimeen älijä mies niinki ijäkkääksi, Reeta mainosti.
Miten sulla ne vuokralaeset siellä alapehkossa. Se Patella oli tiukka paekka mennä suvena?
- Multa seijoo niitä saanu. Mulla eijoo ikkää ollu satijaesija. Kaopunkin huorissa Peräläenen käöny.
- Lieneeköhän aevan totta. Se pikkusen eppäelyttää. Seon semmonen vaeva, ettei sitä itelleen soesi.
- Voen antaa takkuu, että puhas on. Saputilla pesen tuppaan joka ilta. Välliin päevälläki jos alakaa kutiseen.
- Kutiseen?? Onkohan sitteki.
- Eikö Kitulaenen tiijä etes sitä että *****a saattaa kutista iliman satijaestaki. Aekunen mies! Höh!
-
- No, jos pitänee antaa periksi, kun minnen oekein tiijä nuota naesten metkuja.
- Juoko Kitulainen kahavija? Oesi päeväkahaven aika.
- Johan se kahavi maestuu, kun Elli oli niin impsulla päällä, ettei antanu!
- Joo, se sinun akka on semmonen hienokas mahtaelija. Varmaanni *****unki puuteria tupsaottaa. Aena haesee niin imelälle. Onko Kitulaenen tutkinu asijaa?
- Eipä siinä semmosija ehi tutkimaan kun on kiima päällä. Voekae se ollakki. En mene vastaan väettään, kun se Elli haesee niin monenlaeselle suihkeelle.
- Hijelle ja pierulle se pittää naesenki haesta. Semmonen on luonnonmukasta ja kiihottaa miehen alakukantaseen kiimaan. Siihen kun sekottuu aetuva *****naromija, niin jopa lähti himot vähäksi aekaa, on se semmosta kyytiä.
Jaska oli kuunnellu Reetan selostusta yhä yltyvän himon vallassa.
-
Pyöreänpullukka Reeta nakkasi raanun pois päältään ja alkoi konkoilla ylös. Tiukille joutunut peräpää antoi äänekkään vastalauseen pitkänä kumisevana pieruna.
- No mitä se nuppa innuu, vaikka on saanut saman kuin sarvipääkin, Reeta tuhahti ja nousi tolpilleen.
- Kato, kato, siellähän on kaasutehdas käynnissä. Kylläpä onkin äykeät tuoksut, Jaska sanoi nokkaansa nyrpistellen.
- Joo, paineet ovat kohillaan. Kissautettaan kahvit, niin päästään kokkeileen joko pylly pyörii.
- Hyi helevetti. Sinähän märkänet sisältäpäen, vae luiskahtiko sulla kourallinen, sitä ihtijjään.
- Siinäpä arvaele..! Jokos alakaa kiimamittari nousta lukemiin? Reeta sanoi ja pyllisti Jaskalle viehkosti.
Jaska läpsäytti Reetaa kankulle ja sanoi:
- Pittää saaha muutaki tuoksuva kuin ripulipaskan hajjuu. Miten tuo oesi jos ruiskautat illotiinijä niin ne satijaesetki kuolee.
- Helevetti jos et vaekene satijaesista, niin minä näötän.
- Sen kun näkisiki? Voesi tehä meleko mukavata.
-
- Vielä suat vaekka nuolasta, jos vaen sisu ei mäne kaolalle, Reeta sanoi ja leikkasi vehnäsleetasta paksuja paloja.
- Minähän en kenenkää kusisaomaa ala nuolemmaan. Kepillä suatan sorhuva jos tässä ny alakovvaa pikkusenkaa siltä tuntua.
- Voe saakeli. Toenenko velttomulukku tässä on passattavana. Jallusta eijoo ollu vuosikausiin. Ja sulla ei oo nyt haluja. Voe taevaan taatto. Millekkä tässä rupijaa? Pitikö tuo Peräläinen kuhtua? Peräläenen tietää miten nainen tyyvytettään. Siinä silimät isköö tulta ja perse laolaa, Reeta selitti.
- Elähän ny hönkyvä. Kahotaan kuhan juuvaan kahavit. Vaen niin tuo kusettaa, saako siellä tuolla uuvessa osastossa käyvä tiristämässä.
- Se ku mennee vaen. Vaen sitte sinne ei jiähä asummaan. Minä jo kaasin kuppiin hölläkevettä.
Jaska meni vessaan ja oli kovin huolestunut, kun ei tuntunut olevan yhtään sinnepäin. Ellin kansa riitelykö se oli vieny halun naisiin? Reetan kansa jos epäonnistuu, niin sen tietää kohta koko kylä.
Mitä kummaa tässä keksisi, että ei menettäsi maenettaan kyvykkäänä uroksena.
-
Jaska koitti muistella viehkoa kulttuurisihteeriä. Mielessään hän riisui Piritta-Tuuliliinan vaatteetkin, mutta ei sekään saanut mitään kiimavirtauksia aikaan.
Jaska avasi vessanhyllystä oven ja näki siellä Reetan hajusteita. Hän avasi yhden purkin, jonka kannessa oli hoikka ja kurvikas naisen kuva. Hän nuuski sisältöä, mutta eihän sillä ollut vaikutusta.
- Johan on helvettiä, mitä tässä nyt tekisi! Lempo kun tulikin Reeta mieleen. Pitänee juokasta kahvit ja keksiä jokin veruke., Jaska päätti ja sepalusta napittaen palasi tupaan.
- Sehän olikin tiukalla. Joko se Jaskallaki on niitä miesten vaivoja?
- Paskaa äkistin. Maha niin pirun kovalla, että meinovvaa persereikä haleta.
- No, saekko sinä jäläkeläestä aekaan?
- Totta puhhuin en. Minun pittääki ryykätä atteekkiin, rissiiniölijyvä ostaan, kunan kahavit juuvaan.
. Täh? Mitä se meinovvaa?
-
- Sitäpä ven että jätetään ne lystäelyt toeseen kertaan. Mullei oo nyt muu kovana kuin maha. Ellin peijuuna mitä sementtijä lie syöttäny.
- No voe sen tolovannaa. Helevettijäkö tulit pesän lämmittään, eikä aletakkaa leipomaan. Jumaliste, Kitulainen tämä vielä muistetaan ja hyvinkin tarkkaan.
- Mitä sullon hattää. Kyllä se Peräläinen polokasee paikalle. Killauta jos ei muuten. Mulla tosijaan tuli tämmönen.
Jaska hörppi kuppinsa tyhjäksi muka kärsivän näköisenä. Reeta koitti
panna kättäkin kaulalle ja kuiskutti:
- Nyt oesikki otollinen hetki, kun Jallu on lasareetissa ja mettänruusun saa poemija kuka vaen.
- Muutenhan se kävisi, mutta kun ei käy. Minä sinne atteekkiin, Jaska sanoi ja alkoi etsimään kintaitaan.
Reeta pyörähti nurkkakaapille ja veti sieltä täysinäisen pullon. Sipsutteli Jaskan luo ja sanoi:
-
- Kato sinä Kitulaenen mitä sitä teällä näkkyy. Joko sitä mahtannee suaha potkuva lemmentöehin?
Jaskan suu revähti leveään hymyyn. Käsi jo tapaili Reetan esittämää pulloa, mutta Reeta nauroi härskisti ja keikutti takamustaan.
- Kah, enpä minä välitä aineista kun olen mopolla liikenteessä. Saat lipitellähi iteksesi korpikuusen tuotteet, Jaska yritti...
- Elä Kitulaenen kehtaa. Tiijän ettei oo Jaskan suu tuohesta, eikä seo mullakkaa, Reeta sanoi ja narskautti korkin auki ja otti pienet siivut putelin suulta.
- Anna kun minäkin pikkusen maestan. Eijoo pontikkata saanu sitte kun viimeksi, Jaska jo heräsi pyytelemään.
- Ei tule mieleenkää, ennen ku alat heittää ketineitäsi vähemmälle. Se roehahtaaki lempi meleko äkkijä kun imastaan vähä tätä linnunmaetuva.
Jaskan mieli teki ryyppyä niin että alkoi riisua puseroa päältään.Ojensi sitten kätensä pulloa kohti, mutta Reeta oli armoton. Kuin orjapiiskuri hän komensi.
- Kumiterät myös poekkee, niin suat sitte maestaa!
Jaskan ei auttanut muu, kuin alkaa irroittaa kumiteräsaappaita jaloistaan.
-
Ähkien Jaska veti saappaat jalastaan. Kammottava jälkahien haju lehahti tupaan, että se sai jopa Reetan, monia hajuja kokeneen nykerönenän kipristymaään.
- Voe suakeli. Mikä helekutin paskatehas sulla suappaessa on. Mievommilla myrkyillä tapetaan kettuja.
- Itehhän vuajit heittämmään suappaat poekkee. Ei kae sieltä voe ruusuntuoksuja lemahtaa. Annahan ny se putelli. Suatana kun on monet viikot kutjotanna kuivin suin.
- Ehei, ei se niin helepölla irtuva. Villapaeta poekkee ja paeta kans. Kahotaan sitte, Reeta härnäsi.
- Vuan nämähän äkkijä lähtöö, Jaska sanoi ja tempasi molemmat paidat yhtäaikaa päältään.
- Kaho, kaho! Sehän Jaskalla on ruppi pysynnä tämmissä kunnossa. Aevan tässä naesimmeitä heikottee, kun kahtoo Jaskan lihaksia ja noeta kiharraesia rintakarvoja.
- Älä siinä pökise joutavia. Anna jo se ryyppi...
-
Reeta otti pöydältä vähemmän puhtaan juomalasin. Kaatoi siihen ehkä ruokalusikallisen pontikkaa ja ojensi sen Jaskalle.
- Jumaliste, tämä on pelekkee pilikantekkoo. Lotjaota las pirpintaan, Jaska väheksyi
- Ei tipu. Maestele ensin onko potkua!
Jaska nakkasi tipat kurkkuunsa ja pikkuisen ähkäisi. Ojensi lasin ja vaati lisää.
- Ehhei. Ensin Kitulaenen löysee housut poekkee. Katoppa mittee sitä tiällä on, Reeta sanoi ja vetäisi rintansa esille, resuisen puseron kätköistä.
Jaska tuijotti tissin päässä näkyvää nännipihaa ja haukkoi henkeään. Silmät aivan pullistui päästä ja sitten tuli mieheen vauhtia. Äkkiä Jaska oli ilkosillaan ja Reetan kimpussa. Reeta nauraa kihersi ja yritti toppuutella, mutta Jaskan oli vallannut kova kiima ja yritti raahata Reetaa sänkyä kohti.
- Elä nyt saakeli oo hättäenen. Otahan tuosta kunnon tusjaukset, että jaksat jylymee kotva aekoo.
-
Jaska imasikin kunnon tujaukset ja vielä toisellekin jalalle ja tunsi, että kiima kasvoi koko ajan. Reeta ketkutteli ja sehän teki Jaskalle eetvarttia. Alkoi olla toimeenpanon aika.
Silloin rysähti porstuan ovi ja Jaska jäykistyi suolapatsaaksi ja sähisi Reetalle.
- Sen ketale, valehtelit. Suakeli se Jallu torreotuu kun näkköö tämän hommelin.
- Eipä se maha olla Jallu! Kaopukistahan tuo uamusella soettoo killuutti. Joku muu siellä ny vuaniutuu. Ettei se vuan ou Kitulaesen muija?
Kuin rasvattu salama Jaska livahti uunin taakse piiloon ovestatulijan katseelta. Reetakin koetti repiä jotakin kutaletta alastomuutensa peitoksi.
Kohta kuului ovelta koputus. Reeta korotti äänensä ja kiljui:
- Vieras outtee ny vähäsen, että suan mörskän pikkusen siistimpään kuntoon!
- Vuan mullehan tuo vältteee, kuului Perälän Paavon jyhkeä ääni.Ja saman tien Paavo vetäisi oven auki.
-
- paavo persale! Jaskalla pääsi ja hyppäsi housuja etsiin.
- Mitteepä tuota turhan takkii jätät homan puolitiehen. Urakoehan loppuun, jiäp tuota mullennii, Paavo sanoi ja istahti soututuoliin.
- Mänpä fiilikset, sen verran sävväytti kun yllätit. Jiäköön seuraavaan kertaan, Jaska sanoi ja nyki housuja jälkaan.
- Jo suakeli se tuo Kitulaenen onnii säekky mies. Ei se suanu tuassii mittee aekoon. Ei vielä hipassukkaa, Reetakin konkoili istualleen ja iski Paavolle silmää.
Jaska riensi pöydälle jääneen pontikkaputelin kimppuun ja kippasi siitä pitkän ryypyn ja katsoa muljautti Paavoa äkäisesti.
- Mitenpä se Kitulaenen on kululla, Paavo kysyi jotakin sanoakseen.
- No, mistäpä sitä mökkiläeselle tullee aotot ja pelit, hyvä kun on tuo moponresu, ettei tarvi aevan munamankelia polokia.
- Joko se Elli on sitä uutta mopon ostua siunannu. Eikö se ollut ihan aamenta vaelle.
- Persiilleen se män koko homma. Männy niin sekasi tuo avijoelämä. Elli on oppinna niin persoksi, että kutteotuu joka jätkän kansa.Minä jos ehotan niin torraotuu. En oekein tiijä mille tässä alakasi, kun suap selipaattija seilata viikkotolokulla. Kykyki tässä mennee kun on kovat paeneet.
On niin ärijäki ettei paremmasta välijä. Ellin asijoella minä oon nytki. Meinasin vaen hakija Reetalta putelin. Pikkusen helepottasi tätä ankeotta.
- Joo siltähän se minustahi näötti. Sulloli rahat vissiin alushousujen takalakkarissa, Paavo nauroe.
-
- Eihän mulla ollu suorohommat mielessä ollenkaa, vuan tuo Reeta alako puhuva riettaeta niin älijähti seisomaan.Eikä Reetalla oo suuremmin vastaan niitä hommija.
- Sepä Kitulaesen homma ei palijo verijä väpsäötä. Vuan mänishän se Kitulaenennii jos jotahi saes aekoon. Vuan ei! Suakeli, vuan yhtä ähreemistä, Reeta tuhahteli.
Jaska otti taas pitkän ryypyn ja ojensi sitten pullon Paavolle. Paavo ensin pikkuisen empi, mutta otti kuitenkin pullon ja käytti sitä huulillaan.
- Aevanko se luonnonmaksun päälle Reeta tarijuvaa näen hyvvee aenetta? On tosijaan hyvvee ja ponnekasta.
- Eipä siitä Jaskasta oo luonnossamaksajaksi. Saa kyllä kaevoo kuvettaan.
- Kevijä on mulla lompsa. Hyvä kun saan ne ostokset jotka Elli halusi. Vaen se minun häätyyki lähtiä sinne kirkolle.Kyllä kae se Paavo tuon Reetan hoetelee.Maksppa kaveruuven nimissä minunnii ossuus.
- Kyllähän sinä et tuossa kunnossa nouse mopon selekään. Polliisi sattuu niin kuokkimaan jouvvut.
- Sepä tuo onki melekeen sama. Seon Elli niin vihurissaan siihen muutamaan Kärhämäeseen, että paremmat palavelut löytyy vaekka mistä.
- Eijoo yhtää ihime jos Elli on äriänä. Kovin nuo Kitulaisen sänkyhommat ovat mitättömällä tasolla.
-
- Pitäsikkö se Jaskan terhakoetua ja näöttää tuolle Reetalle närhen värkit.Kovinhan tuo alakaa puhua halaventavvaan säyvvyyn Kitulaisesta.
- Sepä on Reetalle sama kumpi pää pörisee. Minä sitä mahannii lähtiä ajeleen kirkolle.
- Vaen jospa sattuu kiiltävänappiset maesemiin? Seon sakko herkässä päehtyneelle.Oot ottanna melekolaella.
_ Seon huonua tuuria jos kohalle sattuu.Polliisi tietää että köyhältä perkeleeltä on turhaa alakaa perimään...Ei se maksa kumminkaa.
- Olet sinä liikaa päissään nyt, Reetakin jo alkoi huolestumaan. - Ajat petäjään pahki, niin menetät aenuvasi.
- Siinäpä ei palijo vahinkoja. Kyllä nämä markkinat on nähty. Nämä tästä somene. Suattaapa männä toeseenki suuntaan.Ne ilot taevaassa voe olla hyvinnii antosat, Jaska herkisteli.
- Iteppä tuon tiijät aekanen mies. Ei sua aota varotella, Paavo jorahti.
- Perkeeti, tässon poeka joka ei polliisia säeky. Tiijäkkö shinä Paavo, että neon eri miehet jokka karkuun juoksee. Suakeli kun Jaska ottaa asijan jalalle, niin se tapahtuu, Jaska alkoi kehumaan.
-
- Joo sepähän tuo onnii nähty monneenni kertaan. Eijoo Jaskasta naesta tyyvyttään. Siksi se Ellihhii on aena niin kiukkunen.Kaekenlaeset ne touhuun tekelehtii, Reeta urputti.
- No, kyllä shiinä phittää ollahhi yli alijä, joka tuommosen mehtäläesakan koenaa. Suokeli satijaeset ja ryytyny koko värkki. Ei kae se Paavo sen taotta ou reissussa, Jaska terästäytyi.
- Ehän minä uskovaenen mies maallisten ilojen perrään. On vaen vissiin jäänynnä muutamija työkaluja. Niitä lähin noutamaan.
- Kitulaenen luulee kaekkija samallaeseksi ku ite on. Suakeli kuitennii heti on kimpussa vaekka kuinka estellee. Ja ilimaseksi lipittee viinoo joka kerta kun pistäötyy.Tässä paras kariju. Voe sen täötinen kaekkija sitä pittee sietee, kun joskus jotahi tarijuvvaa. Kyllä se Paavo on sivistyny ja aeto mies. Ja hommat hoetuu viimesen päälle, Reetalla lipsahti.
-
- Johan minä sen arvasin mitä se Paavoki on metästämässä. Vaen minun puolesta, Jaska sanoi ja pyörähti kantapäillään ja suunnisti ovelle.
- Lähtöökö tuo hullu tuommosessa lastissa mopon selekään. Siitä ei kyllä hyvvee seoroo. Tuu Paavo kahtommaan, moposa luokse se männöö, Reeta tihrusti ikkunasta Jaskan toimia.
- Sitäpä se raema saa, mitä huima antaa. Kukapa tuota aekasta miestä pystyy suittimaan, Paavo sanoi ja pisti kätensä Reetan ympärille ja puristi. - Reeta se vaen nuorentuu. Niin on jämäkän tuntunen ruppi,niin kuin nuorilla tyttärillä.
- Mitä se tämä Peräläenen ny turhija. Onko tuo palijoki nuoria tyttäriä puristellu?
- Eipä tuota oo tarvinna, kun tuo Reeta on ollunna niin antavaenen joka tarpeeseen. Vaen tottaste! Lähinpä kahteleen onko se mahtanna jiähä kavahöylä Reetan uuven veskin hyllylle. Muuten minkäpämoenen se on posliinniin pierasta. Yhen talavennii out jo saanunna naottia.
-
- Voe tokkiisa. Eipä palellu hitusvinkula paskomassa käyvessä. Aena oli vähintäänni jiässä, kun kykki puuseen reijällä.
- Se onnii maenijo asia se, Paavo myönteli. Vuan kato, on se Kitulainen meleko lastissa. Miten tuo mopolla onnistuu?
- Vähemmästäki piähän männöö. Melekeen pullon lipitti, eikä maksanna sentin latija. Kun nään seoraavan kerran tulevan, pistän oven reikeliin.
- Jumaliste! Nyt kävi Kitulaisen pahasti. Päen petäjää tuo polonen kurvasi.Eikö tuo lie nähny, vaiko tahalleen. Siitä vekkulista ei tiijä.Sitä pittee lähtiä kahtommaan...
- Lieneeköpä tuolla silläkää mittee kiirettä? Suattoopa se selevitä itekseen. Eikö meillä ou kivampee juttuu kiikarissa.
- Pittee sitä nuapurrii auttoo, kun tuolleen. On Kitulaenen ihan tolokku nuapuri, kun vaen ei ala sille vänkeemään.
- Männään sitte kahtommaan. Voephan tuolla olla vaekka piä halaki. Tuolla se vaen muata kutjottee.Eipä se päetyneelle pitäs mittee sattua. Sehän piru suojelloo ommaasa.
-
- On kae se Kitulaesellaki meleko rankkoo. Minä tiijän kun oon läheltä seoranna.Elli on meleko rantusti puhuteltava ja Kitulaenen on kuin herhiläenen, kun sille piälle sattuu. Minuahan tuo on pitännä kaverinnaan. Ei oo ikkää ollunna mittää riitoo.
- Laeska ruhujuhan seon Kitulaenen. Jahkaeloo ja takertuu tyhyjän aekassiin. Jostakkii kun sille sannoo niin on heti ku tulta ja tappurrroo.
Kerrannii pasko housuusa, kun Jallu sitä tahalleen juotti, niin kesken yötä tämä Kitulaenen oli rynnänny poekkee. Vaekka syötettiin ja juotettiin.
- Jospa sillä tulj Elli mielenpäälle? Se Elli suattoo sannoo hyvinnii näpijästi, jos Jaska erehtyy viivähtämmään. Vaen pittää se mennä kahtommaan, ku yhä makovaa kentällä.
---
- Kitulaenen hei pallaahhan tunnollesi. Ei sulle pahemmin käönnä, mitä piäkallo kahtena kappaleena ja ruppunaru on taenna tuassii löysätä. Oot sinä kyllä melekonen värkki, Reeta jutteli ja puisteli Jaskaa.
- Kyllä seon henkissä. Syvän lyö sopivasti, nuin kiihkijälle miehelle. Sitä vaelle ettei paeta syty tulleen,Paavo sanoi kun koitteli Jaskan sykettä ranteesta.
-
- Vuan outahan Kitulaenen, Reeta tekköö semmosen koktaelin, että herreet vaekka oesit jo piäsylipunnii Pietarilta lunastanna, Reeta uhosi kun suunnisti kaivolle.
Täytettyään sankon kylmällä vedellä, Reeta naurusuisena Paavolta kysyi:
- Roijjaotanko koko sankon vae pikkusenko liritän? Taetaa olla parempi kerta roijjaos?
- Kyllähän se kerta roijaus väpsäöttee tajun liikkeelle. Liruttelu mittee vaekuta.
Reeta roiskautti koko sangollisen kylmää kaivovettä Jaskan naamalle. Jaska pomppasi istualleen kuin jousen nakkaamana. Samantien tarttui kaksinkäsin päänuppiinsa ja puristi.
- Missä miä oun, Jaska parkaisi.
- Sinnoot kuule Kitulaenen ny pahhoella retkillä. Se mahtaa Elli pistee sinut kotarestiin. Haeset niin paskallekki. Onko se sama vahinko tuassii sattunna.
- Suatana sinä tuassii juotit mulle sitä myrkkypontikkoo. Mun maha ei semmosta kestä. Helekutti kaekkijaan, se piti niitä leipomustarvikkeita. Mopo paskana ja paskat housussa. Voe tätä elämätä. Sinähi Paavo vaen piätäs auvot, etkä aota nuapurrii.
-
- Eläpä Kitulaenen ala iäntäsi korottaa, tae piäset tuas pahan akan kynittäväksi.
- Outahan Jaska kun mietittään.Aenahan myö on selevitty pahostakkii paekosta.
- Sattuu niin suatanasti,Jaska sanoi ja painoi kämmenillään ohimoeta.
- Älä sinä Kitulaenen kitise. Se on pontikka joka piätä vannehtii. Vuan
mäne tuonne vajanpöksään muutama tunti kötälleen, niin kyllä helepottaa. Siellä on Jallun selevijämisvuoje käöttämättä.
- Vuan ku se Elli niitä ostoksia vuottoo, Jaska parkasi.
- Paskat! Annat oottaa. Eikae se Elli oo Kitulaesta pistäny tohovelin alle. Se pittää miehen olla siellä missä haluvaa,Reeta hihkaisi ja vilkaisi tielle päin. - No voehan riähkä. Nyt taetaa tulla tunkosta. Sillä on Kärhämäisellä tilattu aika. Paavo joutuu nyt ootteleen vuoruvaan. Seon opettaja täsmällinen ja tärkijä asijakas.
-Ei mulla suurempija paeneita oo, vaekka jää välliin. Kitulaenen pittää huolehtija nyt leppäämään. Suatampa minä hakija Ellille ne ostokset kun olin mänössä kirkolle.
- Se oesikki kaverin teko. Voethan sinä ottoo palakkijon luonnossa. Vaekka ohan sulla niitä ennakoeta.
-
- Katotaan ny. Vuan nousehan ylös, ennen ku opettaja ehtii näkemään sinun alennustilan. Sillä kun on korkija käsitys Kitulaesen kulttuuritekkoesta.
Jaska konkoili jaloilleen ja ryhdistäytyi. Paavo oli nostanut jo mopon jalustalleen. Mopoon nojaillen Jaska pysyi hyvin huojumatta.
Kärhämäinen tuli lähemmäksi ja yllättynyt hymy valaisi hänen laihat poskensa:
- Hyvää päivää! Täällähän tapaakin kunnan kulttuuriväkeä aivan yllättäen.
- Päivää vaan! Paavo sanoi jymäkällä äänellään. - Sehän on ilmoja pidellyt. Mitenkä se opettaja on kesälomaansa suanna kulutetuksi.
- Niinkuin Perälän isäntä tietää opettajan kesä on hyvinkin raskas. Pitää kerätä opetusmateriaa pitkän talven tarpeisiin. Lisäksi kulttuurinsarka vaatii kyntäjää. Onneksi meillä on Kitulan isäntä. Jumalan lahja tälle kylälle.
Jaskalla ei ollut sana oikein hallussa. Housunpersus tuntui painavalta ja haju oli hirvittävä. Paavo koitti kuumeisesti keksiä keinoa, miten saisi opettajan lähtemään sisälle.
- Tuota se Reeta-rouva puhui jostain ajasta jonka opettaja on varannut. Hän meni jo valmistumaan.
-
- Aivan oikein. Reeta-rouva lupautui hieromaan minun pakottavia hartioita. Toivottavasti saan siitä apua. Minä lähdenkin sisätiloihin. Hyvää päivänjatkoa vaan teille. Tavataan taas kun alamme valmistella jälleen kulttuuritapahtumaa.
---
Jaska heräsi Tonttisen pihavajan sängyntapaisesta kun aurinko jo paisteli korkealta. Hän huomasi olevansa aivan alasti. Vaatteenrytkyt oli joku vienyt tuntemattomaan paikkaan.
- Ai saatana, Jaska ärähti kun nosti varomattomasti päätään. - Se Reetan pontikka tämän taas teki. Jumaliste kun tuo järki ei kasva, vaikka ikää tulee.
Varovasti hän nosti päätään ylös. Samalla koetti saada itsensä istualleen. Viimein se onnistui. Jaska käänteli varoen päätään ja kokeili oliko kaikki luut ehjänä. Hänellä oli vähitellen palannut muisti siitä kun mopo karkasi käsistä.
- Se Reeta Jumaliste tahallaan taas juotti. Ihan vaen nöyryyttääkseen.
Mikä silläki akalla oekein lienee mielessä. Tiijäppä näetä naesia.Ja miten hän oli sortunut Tonttisen vajaan? Vain hämärinä kuvina Jaskan muistissa häilähteli Kärhämäinen ja Perälän Paavo. Mutta missä minun housut on? Jaska katseli ympärilleen jopa sängyn allekin, mutta housuja ei näkynyt.
-
Silloin kolahti oven takana ja Tonttisen Reeta seisoi oviaukossa kaikessa peikkomaisuudessaan.
- Katohan! Johan se alakoo sankarikkii valaveotuva. Ompa tuota unta ollunnii piisalle asti. Jaska vetel hirsii kun minä pestä lutrasin paskasta persettä.
- Mitä sinä puhut? Oukko sinä pessy munattii? Et kae teheny väkinäesiä?
- Pakkohan se olj. Mäntysuovalla lutrasin. Eihän se karstottunu peräpää muuten lähe. Meinasihan se pikkuJaskahhii terhakoetuva. Vaen tässon akka joka ei semmosia hätkähä.
- Voih! Uikahti Jaska. - Yksinkö sinä telläännyt?
- Ehän minä yksin. Peräläenen se tulj pyytämmään pesemään. Pelekäsi, että Jaskalla jämähtee housut kiinni persijeen.Pitihän sen Peräläesen olla kaverina kiäntelemässä ja jalakoo pitämässä kun minä oekein lutraosin.
- Sinun syy se oli tuassii koko homma. Juottaa rullitit sitä pohojaanpalanutta pontikkata. Meni maha tuas sekasi. En minä ylleesä housuun laske.
- Ka eiköpä tuo lie tullunna laskematta. Lienee kruppunaru pikkusen höllänny. Tae kasvoko paeneet liian suuriksi.Mäne tuota ja tiijä. On se Kitulaenen semmonen värkki, että kaekki asijat jiä puolitiehen.
- Nyt kyllä lopetat sen mollaamisen. En ou käskennä sinun koskee sormellakkaa. Tahallasi tukkeut, että pääset ilikkummaan. Kyllä ne Tonttisen akan jutut on kylillä kuultu. Semmosijaki joessa eijoo sitteeksikkää totta.
- Sanoppa Kitulainen mitä oon valleita levitelly? Tottuuvessa oon pysyny. Ei kae seo minun vika jos Kitulaesella ei touhu onnistu.
- Etpähän Perälän Paavosta kouhota perättömijä puheita. Eikä oo kuulunu niistä satijaisistakkaa. Sanoppa mikset niistä huutele.
-
- Etkö sinä pirun Kitulaenen jo usko että minulta se eijoo niitä saanu. Minä oon siisti ja sivijäkin nainen. Elä sinä Kitulainen pane omijasi. Kummallinen tootisko vaekka oon hoetanu kuin ommaa ukkuva, nii tämä vaen märisee.
- Seon sana sannaa vastaan. Onko se Paavo vielä täällä. Otetaan se tuomariksi. Millon sinä annat ne vaaterytkyt?
- Tuolla pirtissä se Peräläenen levähtää. Väsytti raokka ihtesä. Se kun joutu elevyttään sitä opettajja. Se kun polonen pyörty kun joutu tottuuven etteen. Vanaha mieshän se on jo Paavoki, että näöttää sehhii väsyvän kun ruatoo yljvoemiesa.
- Mitä sinä siitä Paavosta pökiset. Hae ne minun vaatekutjut niin minä lähen sinne kirkolle viemään Ellille niitä ostoksia.
- No voehan veikkonen. Sepä Paavo kävi viemässä Ellille tarvikkeet jo eilen. Oli sanonu että Kitulinen on joutunu menemään mehtän istutukseen yö kuntiin. Oli sanonu, että virkakunta oli vieny. Motenkä se Kitulaenen sileen mennee laettomasti kaataan mehtee?
- Ja paskanmarijoo. Minä enn oo kuatanna mehtii elläessä.Minkähän sopan se Puavo on taasennii keittännä.
- Kyseleepä iteltään. Niin vaen mulle siitä puhu. Tuoltapa tuo tulla vornii, Reeta sanoi kun vilkaisi taakseen.
-
- Mitteepä sitä nuapurillen kuulluu. Sehän näöttee, että elämä voettaa. Olj se vaen meleko tälli ollunna. Tuntuuko se muisia pimentänneen. Se ussein tuommonen tälli suattoo pistee vintin hyvinnii pimijäksi.
- Aenaki tuo muisti Ellin. Het olj parkumassa Elliä appuun kun havahtu. Aenaki se ostokset muistaa.
- Eläpä ou niistä huolissasi. Kerroen Ellille, että Jaska on suanna tärkijän tehtävän viranommaesten puolelta. Elli eppäeli että oesitko putkaan joutunna. Vuan minä kerroen kulttuurikiireistä joessa välttämättä sinua tarvitaan. Heleposti usko. Sulla kun on näöttyä. Vaen yhäkkö se munasillaan? Taetaa Reeta tahallaan pittää.
- Elä jo muuta sano. Reeta viennä rytkyt , mihin lie. Sittä munia tiirovvaa, Jaska sanoi ja suojasi kourakupilla ainoaansa.
- Helekatti nuissa eijoo palijo tiiroomista. On niinku näppylä poskessa. Pittee sillä olla Kitulaesella hyvättii luulot itestään.
- Haje helekutissa jo ne ytkyt. Reomatismi ja vaekka mikä kora iskee. Tullee kuoleman taoti.
- Sittepä ei ole syytön surma. Joko se Peräläesellä alakaa väsy hellittee?
- Näläkähän tuo tulj nukkuissa. Ja suattaapa se Jaskaahi hiuka nykiä?
-
- Ei kyllä sinne päenkään. Kaolapaskoo tuntuu meinoovan, Jaska parkasi ja juoksi ovesta pihalle.
---
Jaska oli päässyt vihdoinkin omiin housuihinsa. Reeta oli ne taas pessyt ja kuivatellut.
Mopokin oli pienen oikomisen jälkeen kunnossa. Paavo oli avittanut sen kuntoonsaamisessa. Nyt miehet lasketteli peräkanaa valtatielle päin. Soratiellä vain hiekka rapisi kurakaariin, kun moposta otettiin kaikki irti.
Miesten tultua valtatielle Jaska pysäytti ajokkinsa ja nosti Paavolle kättä pysähtymisen merkiksi.
- Pitäskö se sinun lähtijä takkuumieheksi? Sepä voe Elli kiskua karvat piästä juurinneen. Sehän ei usko minnua vaekka leivosen kielellä laolasin. Niin se on luottamus valahtanna vähhiin. Miten on?
- Ja mikä ettei. Sepä voe Elli vaekka kahavittii antaa?
- Hyvvää pattoohan se on sinun kansa. Ompa hyvä kun sulle passaa. Piäsee tästä seikkaelusta kuin koera veräjästä.
- Joo, alahan posottaa Kitulaa kohti. Minä koetan tulla perässä. Mopossa vaen meinovvaa sytytystä katkua. Meinanneeko piikkijä. Aenaki jottae sen kitusissa on.
- Sitäpä suatettaan kattuasitte pihassa kuhan sinne päästään.
-
Eipähän siinä kauaa mennyt muutamassa kilometrissä. Miehet kurvasivat Kitulan kartanolle kuin kummemmatkin helevtin enkelit. Elli oli juuri pihalla laittamassa kukkapenkkiä. Hän oikaisi selkänsä ja löi käsiään yhteen.
- Nytkö ne ukot on hulluksi tulleet. Ajetaan ku viimmestä päevee. Missä niitä on pijetty?
- Satuttiin Jaskan kansa nokikkaen. Niin lähettiin yhessä Ellin kahavipannun sanaa puristaan. Kae sieltä muutama tippa tirahtaa.
- Tottahan Perälän isännälle. Samalla siinä tullee tuolle ukollehhii.Vaekkapitäskö se vuatii selitys, missä se on kuhveltanna? Saakeli kun on nuamahhii ruokkumattoman näöinen kun Väenämöesellä.
- Niin rakkaani. Olin tosiaan kulttuuriharjoituksissa. Mahotonta se on nykyvään. Siinä äkkipoika on piankin kanttuvei. Siinä kysytään miestä.
- Helevetti, tapellukko se on? Nuama kuin kissat ruapinneet? Vaen kulttuurisihteerikö seon nuamasi repinnä?
- Elli, elä elä! Ei siine päenkään.Se kun Väenämöesen pittee räpeltää sitä kanneltaan, niin sepä sattu muutama jousi katkijammaan siinä taeteen tiimellyksessä. Ja ei ku suoraan naamaan. Suap siinä nyt syytellä, vuan tosi on kulttuuri käö henken piälle.Kysy vaekka Paavolta ennenkun äänesi korotat.
-
- Tottahan se Jaska porinoe! Vaen se tuo kansantaeteilija joutuu moneksi taepaleellaan.
- Jos Perälän isäntä niin sannoo, niin se on myös niin.Minäpä lähen sitä kahavia
- Miten se Paavo se sun mopo? Mitäskö se tuluppa putsata?
- Kyllä seon katottava. Onkohan mulla avvaenta mukana, Paavo sanoi ja alkoi penkoa avainlaukkua. Elli oli mennyt kuulomatkan ulkopuolelle. Niinpä Paavo jatkoi.
- Sehän tepsi kuin kuin puukko vanahaan ihimiseen. Sinulla itelläsi on selevä uskottavuusongelma. Seon mietittävä miten luottamus pallautuisi.
- Kovinpa tuo on saristunu ja pirunko tuollon välliä.Se ei siitä kummene. Oon aatellu sitäki jos lähtis reten käpyttelleen koko huushollista. Vappaana taeteilijana voesi olla hyväki saoma.
- Elä ny hullujasi puhu. Suathan sinä tässä sentään katon piänpäälle ja sapuskaaki joka päevä.
- Vaen se aenaenen kitinä joka asijasta se ottää ohtaan.
- Siihenpä minä kiinnitinki huomiota. Sinulle pittee antaa siejätyshoetua.
- Mitempä tuo hoetus. Jos sattuu?
- Ei satu. Minnoon käöttäny systeemijä vuosia. Kerttu onnii nykyvään meleko säösiä.
- Oon minä sen huomannu. Kerrohan millasta
-
- Eihän siinä tarvihe muuta ku atteekista ostaa sellasia korvatuluppija jokka ei piästä iäntä läpitte tippookaa. Akka saa reohata mielin määrin, vaen ei mene sanoma perille. Alussa Kerttu meinasi puhutella käsimerkeinki, vuan ei sitä monesti tapahtunu. Minä kun en kuullu haokku vae kehu. Sietokyky on mulla jo niin hyvä, että akka saa huutaa saatapeetä eikä mun perse penkistä nouse, Paavo uhosi.
- Paavo perkele! Sinä nyt lakratat omijasi. Oonhan tuon nähäny kun Paavoki kipasee kun kärppä liikenteeseen jos Kerttu jotahi vihijaa.
- Vieraehen aekana seon eri asija. Pittee näöttee olevasa vihkikaavanmukanen avijomies.
- Sehän tuo selittee koko jutun. Vuan onpa tämä tuluppa imassu kiinni tosi luijaan. Vaekka kahenpersijeen voemalla viätee, ei hievaha.
- Ei oo Jaskalla vielä piäkopassa kaekki palikat paekallaan. Sinähän viännät vikasuuntaan. Ei kae se mahottommia paenu. Kokkeilehan tosinkäsin.
- No voehan helevetti! Miten minä tuolleen? Ei oo ennen tuommosta erehystä sattunu, vaekka oon näehen kanssa tuohannu toesenni kerran. Polovillaan rukkoellu, että lähe vielä tämän kerran.
- Alakakeepa joutua sieltä kahaveelle. Pannu paenaa kohta pilolle.
- Tosijaan käyvään hörppimässä kahavit. Miten vitussa minä väännin vikasuuntaan? Jaska jahkaili.
- Eipä tuossa vahinkua tullu. Kahavin jäläkeen se sitte onnistuuki ylitoevoen.
-
---
- Oliko siellä kulttuuriopissa se Anneliina? Elli kyseli kun ukot alkoivat hörppiä kahvia.
- Jaa, sitä melekeen pittää miettijä. Olihan siinä niitä pyllynpyörittäjiä montaki, vaan eipä siinä halut hyrränneet kun piti paenaa roolisanoja mieleen.
Elli ei arvakkaa kuinka taeteeseen pittää keskittyvä ennen ku siitä tolokun saa.
- Siinä paraski keskittyjä. Suakeli kun päevät pitkät rojottaa pitkin penkkijä.
- Elli, minä sanon ihan ystävänä. Älä liikaa rienaa taeiteilijan herkkää sieluva. Se voe jättää kipijät arvet, Paavo sävelsi väliin.
- Kyllä minä näin sen pelin viime kesänähi. Mihin seosi siitä kummentunu. Minä tuon ukon kyllä tunnen. Missä silimä vältyy niin heti on vieraan kimpussa. Vihitty vaemo saa näppejään imeksiä.
- Voe jumaliste. Minnen jaksa tuommosta höpinää kuulla, Jaska sanoi ja hyppäsi seisaalleen. Päässä vihlaisi kuitenkin niin, että putosi takaisin istualleen.
- Niin ettäkö mitä? Elliki terhakoitui.
- Rakkaat ystävät maltakee toki mielennä. Riita vaen pahentaa tilannetta.Ellille sanon että koettasi hillitä hurijaa luontuvaan. Jaskan herkkä taeteilijasielu voe saaha pahankin vamman.
-
- Niinpähän tuo lienee. Aena vaen ei muista kuka on vastapelurina. Minä tahon anteeksi Jaskalta. Koeta ymmärtee minuaki. Luonto tahtoo leimahtaa. Ei sille mittee maha. Vaen ohan tässä menty vaekka Jaskalla on herkkä taetejijanmieli..
- Kovin on ollunna kolijaa kyytijä jo vuoskymmenen. Suatana ei aenuvaakaa lämpimämpää päevee. Vieraelle miehille kiel kyllä laolaa kun satakieli. Mulle vuan selekäsä kiätee ja *****ilee.
- Älähän nyt Jaska ala rakentaan pahhaan kirveeseen varrenjatkuva. Oottahan tuota huiminneet jo toesijanna tarpeeksi. Minä ehotan etelleen Jaskalle sitä siejätyshoetuva. Tiijä jos se tepsii vaekeuksiin.
- Minkämoesta se Peräläenen on ehotellu? Etteihän ihan...Elli kihersi.
- Myöhemmässä vaeheessa kun on saatu perheessä taas roolit kohilleen voijaan asijoeta palakita luonnonmenetelillä. Ellille siitä ei parane vielä selevittää. Vuan aekapa sen näöttee tulleeko asijasta tolokkuu... Tuota, tuota.. Se moponremontti jäe meillä kesken. Eiköhän lähetä kahtommaan jos se alakas saamaan kipinätä. Ellille suurkiitokset kahvista. Minähän tuota oon melekeen joka päevänen kahavivieras.
- Eihän nyt sentään jokapäevänen. Usijamminnii suattas käyvvä. Yksin täällä kotona kun Jaska raataa tuolla töessä.
Paavo vilkaisi Jaskaa mutta huomasi tämän olevan aevan kun ei oesi kuullukkaan
-
- No, katotaan kun satun kulukemaan ohi. Mukava seon Ellin sankaa puristaa, Paavo sanoi.
- Niin ja Ellin runkoo. Vaen ihan sama. Ei joo palijo vetoja. Ulukoestaminenhan on päevän sana.
- Joo! Mitäpä sitä itte urakoe kun on varalta miehiä. Eiköpä tuossa riittäne sinullehii. Eipä se palijo siinä hommassa kulu.
- Pikkusen se jurppii. Vaen eipä tuosta kehtoo tämän kummempija käräjiä nostaa. Vaen sovitaanko että mennään joku päevä Tonttisen Reetan porinoelle? Ostetaan pitkä pullo ja lystäellään kahen persijeen voemalla. Ja jos se Reeta on suohullaan niin voijaan nuapureina hyvässäsovussa vuorotella. Soppiiko?
- Vaen jospa sulla se maha?
- Riski on otettava. Tullee siitä Reetan aeneesta niin kepijä humala. Se vaen kun rikkoo vattan. Onko se sulle semmosta teheny?
- Ehei! Mulla on sisusputket rosteria. Ne kestää vaekkä rikkihappuva imaseisi. Ei oo tähän päevään kaolapaskaa työntäny, aenakaa viinan takia.
- Lähetäänkö?
- Mikä ettei. Pittää kae muutama välipäevä pittää.Jos niitä noeta heinikoeta panisi pakettiin. Sehhii homma on menny helepoksi. Sannoo urakkamiehelle, että tuosta se alakaa ja tuohon loppuu.
- Seon tosi. Ei siinä kauaa meilläkää nokka tohise kun pojat rynnistää. Taesivat puhua että huomissa päevänä tulisivat Kitulaan. Kyllä pojat homman hoetaa. Kunhan vaen isännällä on pikkusen sitä rahhaa.
:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D
-
- Sehän ei tuota tuskaa. Rahamyllyt pyörii kahessa vuorossa ja pankit niitä jakelee pahemmin kyselemättä millon maksat takasi. Kitulassaki on rahavirrat veohtonneet Ellin ohojastamana ittään jos länteen. Varsinnii se Tupperitouhu jurppii.
- Näenhän se on. Heleppuva on ja melekeen pittää sanuva että rikastuva meinaa väkisin. Ei kerkijä kierrättää etteenpäen tarpeeksi nopijaan.
- Taetaa sillä Peräläesellä rahaa olla. Miten tuo oesi jos nakkaesit Ellille muutaman satasen silloen tällöen. Lievittäsi natkutusta meleko laella.
- Ei kae se siitä ilosta palijo oo. Maksanko sulle vae Ellille?
- Eihän se Elli ossaa rahhaa käöttää.Minä sen siijaan tiijän rahan arvon. Se ei minun näpistä niin helepostilöysääkkään.
- Pijetään so*****na, että näen tehhään. Onko sulla vastata viisisatasesta?
- Eipä tuo sattunu olemaan mukana. Vaen kelepaa mulle kokonaanki. Eipähän tarvihe pahhaa mieltä kantaa, että varkaessa on, Jaska vuolaasti selitti.
- Olokoon menneeksi. Turhempaanki oo rahoja pannu.Pikkusen ylläpitokuluja sulle, Paavo sanoi ja ojensi rahan Jaskalle.
-
Jaska pyörähti kuin kärppä selin tuvan ikkunaan. Sieppasi rahan ja sulloi sen nopeasti puserontaskuun.Kumartui taas mopon moottorin puoleen ja kuiskasi Paavolle:
- Yhteistä se on kavereilla tavara.
- Niinhän se on, Paavo nauroi. - Mutta eikö se tuluppa jo irtuva. Nysväät sitä koko päevän.
- Ku eijoo kunnon avvaenta. Putkitongit pittää hakia, eikö tuo sillä?
- Ei helevetissä. Säret koko menopelin. Mitä pienempi avvaen sen pienemmät vahingot.
- Tämä on ruostunna kiinni ja oot nulijannu nuo kulumat pyöriöiksi jakoavvaemella.
- Kuka siinä on koko aamun nulijannu. Luulin että sulla on homma hoijossa. Taesimpa erehtyä.
- Leka tähän pittää hakia? Ei oo totta että näen luijjaan punotaan tuluppa.
- Eikös se ollunna Kitulainen joka aluksi veti väärään suuntaan kahen perseen voemalla.
- Se sillon inahtanukkaa. En tiijä minkä tekisi.
- Katoppa kun vanahempi mies näöttää. Kun on oekijat vehkeet niin ei oo puolta palavaa.
-
Paavo otti avainlaukusta oikean tulppaavaimen ja väänsi tulpan auki.
- Perkele. Nyt minä taian suuttua. Sinä tahallaan minua kurmootit?
- Oli niin kivaa kahtua sinun äherrystä. Älä ny tyrhasta vejä herneitä nokkaan. Muista että ollaan kavereita, Paavo nauroi.
-Tämmon jo paremminnii pilikan tekkoo. Oesit tuon saanu itehhi. Vituttaa meinaa.
Paavo puhdisti tulpan ja pisti paikalleen. Jaska vaan murjotti.
- Raohotu toki. Eihän tässä kuinkaa käönnä. Kokkeillaan joko se taoti parani, Vaeko paheni, Paavo sanoi ja polkaisi värkin pyörimään.
- Ottaako kierroksia höylimmin,Jaska jo leppyen kysyi.
- Niin on kuin hihinalta otettu. Kyllä tällä ny posottellee kotvan. Vaan tosijaan huomenna sulloon ne rehukiireet. Tae mitä kiirettä sulla muuta kun maksaessa. Oesi vaen hyvä ilima.
- Joo, seon heleppo rahalla maksaa. Tuliki tili sopivaan aekaan. Oesikki ollunna tiukan takana maksaa.
---
Kun rehut oli saatu käärittyä muoviin ja Jaskalla tuntui työt olevan vähissä niin Elli sanoi:
-
- Hoija asijat siihen jammaan että huomenissa mennään mustikoeta poemiin. Ilimaseksi tuolta metästä saa kun vaen hakkee.
- Minä se en taija semmosiin hommiin alakaa. Oesi niitä harijotuksiakin.
- Eipähän niitä taija koko kulttuuri iltaa tulla. Kärhämäenen ei jouvva, eikä kulttuurisiteeriä oo näkyny. Taesi sehi homma loppuva kuin päättömän kanan lento.
Sepä minun kuitenki pittää käyvvä kirkolla asijoella. Mene sinä sinne mehtään. Sullon notkijampi selekä.
- Sielläpä karhuja. Minnen tohi yksin lähtijä.
- Lemmonko minä voen jos karhu sinut syö?
- Oesit miehisenä tukena ja näöttää ne marijat paenuvan isännänki naamariin.
- Hyvijähän mustikat on syyvä ja ne herättää seksihaluja, että...
- Taija sulla herätä vaekka usisit mustikkapöntössä.
- Joko siitöki piti alakaa halaveeraamaan. On se kumma....
- Puutteessapa tässä on saanu kituva.
-
- Höh, ohan sulla Kärhämäenen ja se toenennii!
- Mikä toenen? Elä ala taasen venkoella. Oo kettää. Kärhämäenen liikkuu henkisemmällä tasolla. Se ei erotiikasta välitä.
- Olipa tuo Tont...tonttuna jouluna. Jaska vetäisi takaisin kun huomasi puhuvansa läpiä päähänsä. - Tottuuvessa pysyväkseni niin on se kaohijaa nykyvään tuo erotiikkavouhotus. Pitäs panna panemasta päästyvään. Ennää ei joo ihiminenkää joka ei oo kuksinu kaekkija naapurin emäntijä piikoesta puhumatta.
- Sepä on luonnollinen tarve. Vietti joka on lahajaksi saatu. Kyllä se rakasteleminen on ihanata.
- Joo vieraan kansa? Minä jos vihijaan, niin on päätä kipijänä ja perseessä muuta vaevoo.Vaen johan silimään nousoo kiilto kun Kärhämäinen tullee maisemiin, On se niin monet kerrat nähty. Siitä toesesta en rupija tinkaamaan: Melekeempä suosittelen.
- Oo siinä ny horinoinesi.Pelekkää puppua poriset. Mulla eijoo kettää.
- Niin kukapa se tunnustaa jos sittekää kun joutuu rysän päältä kiikkiin.
- Lopeta jo. Minnen jaksa sinun kansa vatuloija tuntikausia. Sen pökkelö. Huomeaamuna mennään mustikkaan. Vien vaekka väkisin.
-
- Äläpäs oo niin halleluijjaa siinäkää asijassa. Tässon semmonen poeka joka ite kahtelee omat polokusa. Siihen ei tarvihe akkaväjen vaevaotua määräämään.
- Katotaanhan kumpi se pitkän korren vetäsee, Elli sanoi uhkailua äänessään.
- Kah kestäähän tuo koettaa. Vaen harvon se tuuli isuva kiviä liikaotta. Siinäpä puhltelet. Se voe olla että meikäläesen pittää olla sillon kokonaan eri suunnalla.
- Kuhan ny siinä kometiijaasi pellaat. Koska kumminki näöttää marijakeitto paenuvan Kitulaisenki kitusiin, niin siitä vaen salolle.
- Sepä on kulttuuri tärkijämpää ku marijat, Jaska yritti.
- Kyllä se on halleluijaa, että Kitulaenen noukkii marijoja kuin pyhät pojat.
Jaska alkoi suorittaa esivalmisteluja aamua varten. Aikaisin pitäisi herätä ja Elliltä vielä salaa. Se ei olisi helppoa uneliaalle miehelle.Jaska koetti miettijä keinuva miten herätyksen saesi huomaamatta.
Toki hän tiesi, että Ellikin oli aika sikiäuninen, mutta ei oekein passannut riskeerata.
Aivan mahdottomiakin herätyksiä Jaska suunnitteli, mutta aina oli se että homma oli äänekästä.
-
Viimmein hän päätyi kompromissiin, että se oli korkijampijen voemijen tahto jos ei heränny luonnonmenetelmällä, niin marijareissuun oli mentävä.
Onneksi oli mäöräkoeranperse sattumalta säästyny jemmaan. Nelijä keskinkertasta putellia Jaska imasi ennen nukkumaan asettumista. Nän luotti vahavasti siihen että luonnollinen kusihätä antaa herätyksen varmasti ajoissa. Elli ei hoksaes mittää ja mopon saatto lykätä tien varteen, ettei senkää päpätys herättäesi Elliä..
Eikähän Ellikään niitä herkkäunisimpia ollut. Monesti meni aamulla nukkuminen pommiin.Jopa Jaska havahtu ensin nykkimään Elliä tissinkoetolle.
Niinpä illantullen Jaska imasi kalijat tuulensuojaan ennen kuin änkeösi Ellin kylykeen.
Kalijan vaekutus oli jonkulaenen noen äkkijä kurkuun kaajettuna. Vaen paremminhan se uni tulisi. Jaska luuli.
-
Vaen luulohan eijoo ikkää tievon väärti. Äkkijä imastut kalijat eivät teheneetkää hyvvää Jaskan mahalle.
Vaen muutama tunti ja Jaska heräsi outoon tunteeseen. Tuntu että tavaraa pukkaa molemmista päestä. Nyt oli posliinipytty tarpeen, kun oli niin lähellä.
Kaolapaskaahan sitä alako tulemaan kurkun täyveltä. Elliki tuosta valapastuu ja tullee ihimettä kattomaan:
- No, niin! Johan se kelepaa isännällekki posliini. Koko kesän siinä on jumputtanu sisävessan tarpeettomuutta. Vaen kuinka oli nyt tarpeeseen.
Vastaukseksi Jaska yökkäsi entistä lujempaa.
- Mikä se täällä haesee, Elli huomaa outoja aromeita ilimassa. - Et kae sinä saakelin pokiö oo paskonu housuusi.Jo on aekoehin eletty.
- Pilikkaa siinä vielä. Toeseen äkkijä sikalentsu iskee, niin tämä vaen pilikkaa. Täötyy myöntää että oli valinnan paekka kumpaa päätä pyttyyn työntää. Näen vaen sattu käömään. Kuumettaki on varmasti viisikymmetä ja yliki.
- Oot sinä asukas, ei voe muuta sanua... Vae sikalentsu. Aamulla vaen mustikkamehtään. Siellä tekosaerauvvet paranee...
-
Alapa siivota itsesi. Jumaliste kyllä pitääkin olla äijällä mahassa varsinainen Outakolonkin tehdas, Elli sanoi ja paiskasi vessan oven kiinni.
Eihän siinä Jaskan auttanut muu kuin alkaa korjaamaan vahingon jälkiseurauksia. Maha mu- rahteli vieläkin ja olo oli mitä melkoinen.
Jaska riisui itsensä ja suihkun alla siisti vahingon tuomat seuraukset itsestään. Vetäisi sitten kylpytakin päällensä ja lähti takaisin asuinhuoneisiin.
- Mihin sinä ne housusi laitot? Et kai odo-ta, että minä niihin puuttuisin, Elli tivasi.
- Sinne minä lattialle. Sinäpä se olet sitä varten, että siistit huolehdit. Voitkin pestä kun välipäätä tulee.
- Vaan nyt pomppasi! Minäpä en sinun paska- housuihisi koske.
- Pesihän tuo Reetakin, kun vahin...
- Mitä! Milloin se Korven Ruusu olisi sinun paskahousuja pessyt? Nythän minä aloin käsittää sen flanellipaidan katoamisenkin. On melko varmasti siellä Tonttisen mökillä. Tunnus- ta justiinsa!
Elli oli sähköä täynnä ja Jaska tunsikin o- levansa todella pahassa saranassa. Jaskan aivot kelailivat eri vaihtoehtoja. Mutta kaikki ne tuntuivat heppoisilta. Tunnustus kaikista kamalimmalta vaihtoehdolta.
Tuntui, että hyökkäys oli nyt paras puolus- tuskeino. Jaska loikin jäätävän katseensa El-liin ja tiuskaisi vihaisesti:
- *****jako siinä utteeraat? Mene katsomaan niin saat rauhan sielullesi. Vastauksia odot-tamatta Jaska poistui vessaan putsaamaan hou-sujaan.
-
Vae ny taetaa Jaska olla paskassa kaenaloetaa myöte. ;)
-
Keskikesänaamu valkeni nuhruisen sateisena. Raskaat pilvet riippuivat matalalla Kitulan viljelysten yllä. Vastaniitetty sekä paalattu
sato oli puhtaanvalkoisina, "jättiläisenmuni- na", pellon vierustalla. Ja vettä tuli kaata- malla.
Kitulainen heräsi peltikaton kohinaan, Ääni oli ihaninta musiikkia Jaskan korville... Ku-kapa mustikoita sateella poimii.
Hyvillä mielin Jaska nousi lataamaan ensi-töikseen kahvinkeitintä. Olipa se ollut taas-sen tipalla. Nyt piti jo ennakkoon keksiä verukkeita marjasavotalta säästyäkseen.
Jaskalle tuli mieleen yöllinen vahinko. Oli epävarmuutta millä mielellä Elli tapausta nyt muistelisi. Ehkä oli otettava käyttöön pehmeä sovitteleva käyttäytymismalli.
- Kulta! Nousepas kahaville. Saatkin kahden
munan kassa keitettyä kahavia. Tein vielä lämpimät juustovoileivät. Jaksat sinne tuotanto-laitokseen. Minulla on tässä monenlaista kupsehtimista. Pittää tarkistaa onkos linnut nokkineet paaleihin reikiä ja muutakin tarkistamista löytyy. Oli se kyllä harmi kun tuollaisen satteen teki. Olisi ollut niin ihanaa oman kullan kanssa mennä metsänsiimekseen, kehräämään, niin kuin runoilija sannoo.
Elli oli hiukan hämmästynyt miehensä tavallisuudesta poikkeavasta käytösmallista, mutta sitten päätti nauttia kerrankin olostaan.
- Oi kiitos! Oletpa sinä ollut huomaavainen
ja noin kauniisti kattanut kahvipöyvänkin. Ossaat sinä kun vain haluat tehdä naisen onnelliseksi. Kuinka runollisesti sanoitkaan "metsän siimekseen kehräämään" Aivan rinta pakahtuu.
- On niin ihanata kun on ymmärtäväinen vaimo joka osaa antaa miehen tuntea olevansa mies.
Lempeitä sanoja heiteltiin puolin jos toi- sin. Auvoisa avio-onni kukoisti.
Kun kahvit oli juotu niin mies alkoi penkoa laatikkoa jossa olivat kaikki veroasiat. Vil-kuillen Elliä Jaska sanoi:
- Minäpä alan tekemään tuon satokirjanpivon.
Kun ei tullut siitä mustikkaan menosta sitten
mitään. Sade tuli sotkemaan niin tarpeellisen
asian.
- Mukava on kun olet sinäkin huomannut asian. Marjat ovat luonnonmukainen ja puhdas ravinto. Ihan ilimaista vielä.
- Aivan! Harmi vaan, kun tuli sää sotkemaan suunnitelmaa.
-
Elli pisti navettakamppeet yllensä ja pois-tui ulos. Jaska nappasi laatikkonsa takaisin kiinni ja kellahti selkäpiilleen penkille. Ei aikaakaan kun napakka kuorsaus täytti Kitulan
hämyisen pirtin.
Tummat pilvet antoivat edelleen vettä. Toi-sinaan aivan kohisemalla. Välillä vain hiukan
tihuuttaen. Pari tuntia vierähtikin nopeasti.
Sadesää oli kuitenkin Jaskalle tehnyt sopi-
184
van jekun. Elli pääsi yllättämään äijän juuri
sikeimmän unen aikana. Yöllinen seikkailu ot-ti nyt tappioitaan takaisin:
- Kyllähän minä tämän arvasin. Ei ole Kitu-
laisesta muuhun kuin sohvalla makkaamaan. Siitä voisi antaa vaikka Diplomin.
Jaska tunsi taas kerran kutistuvansa kääpi- öksi Ellin saarnan piiskatessa korvia ja sie- lua. Silla tokihan Jaska tunsi olevansa syyl-linen tuomarin edessä.
- Älähän nyt kulta! Hetken oikaisin selkää-
ni kun niin tuntuu taas ottavan. Olikin salaa ryyppäytynyt uneen. Mikä nyt niin kamalaa on?
- Sinä itse, Kitulainen. Jos minäkin heit- täytyisin längilleni niin mitenhän kävisi?
- Kuka se on uudet talot ja saakelin, pors- liinit hommannut? Sanohan se? Kuka on itsensä pannut tosissaan likoon yhteiseksi hyväksi?
- Kuka se on aamun vetänyt hirsiä, kun minä olen paskahäntiä hämmentänyt.
- Otathan se sinäkin päikkäreitä joka päivä kun minä olen raatamassa peltohommissa. Pitää tuo jo tajuta, että miehellä on miehen työt.
- Joo, eihän ne akkain työt ole, Kitulaisen mielestä, kuin askartelua. On sekin niin mon- ta kertaa kuultu.
- No, onko ollut paskapuhetta? Eläinten ke-ra kun saa työskennellä sitähän on kuin ystä-vää paijaisi.
- Ole pöljäke. Sul...
-
Elä peä tyhymiä jännityksessä.
-
Silloin pölähti pieni, punainen auto pihal-le. Ellissä tapahtui salaman nopea muutos. O-li vain hujaus kun kaikki ylimääräinen roina
oli piilotettu komeroiden kätköihin.
Jaska katseli ikkunasta ja huomasi kun kun-nankulttuurisihteeri Piritta-Anneliina Pynnö-nen-Pyrytalvinen astui autosta ulos.
- Sehän on kulttuurisihteeri. Muuttanut au-to kantaan. Kyllä kulttuuri kannattaa. Kukapa sitä polkupyörällä jaksaa rämpiä huonoja tei- tä...Muistakin olla sitten ihmisiksi! Älä ala hölöttämään luulojasi ja tietämyksiäsi.
- Siinä paras neuvoja. Minä en ole ensiker-taa pappia kyydissä.
- Kuhan lienet edes lukkaria... Jaska vielä urahti kun tuvan ovi aukaistiin.
- Hyvää päivää! Onhan täällä taiteilija ko- tosalla. Hyvä! Luulin että maatyö on näin ke- säisin niin hektistä.
- Kyllä se hetkittäin on, mutta nyt sateel- la pitää tuota emäntää passailla.
- Aivan niin. Lämmin parisuhde on antoisaa ja niin kaunista. Näin kulttuuriperheessä Ki-tulassa riittää lämpöä talvipakkasellakin. Oi
kuinka kodikasta ja siistiä teillä täällä on- kaan. Ei ole ehtinyt poikkeamaan koko kesänä.
- Juuri isän kanssa puhuttiin kulttuurisih-teeristä. Päiviteltiin, kuinkahan raskasta se pyörällä onkaan polkea pitkiä matkoja syrjäi-siä sorateitä. Hän on laittanut auton helpot-tamaan liikkumista.
- Toki minulla auto on ollut jo vuosia mut-ta nautin pyöräilystä kesäisin. Nytkin lähdin autolla siksi kun satoi.
- Juoko hän kahvia jos panen tulemaan?
- Mielellään. Kiitos. Isäntä lie varmaankin
aktiivisesti harrastanut lukemista ja runojen
tulkitsemista. Vieläkin selkäpiissä tuntuu ne tunnot jotka viime kesänä saimme kokea Jussin aattona, Suomen ihanassa kesäisessä luonnossa
hyvien ystävien seurassa.
Samalla Piritta-Anneliina loi Jaskaan hymyn
joka sai miehen rinnassa värähtelemään kuumia
tunteita.
-
- Eihän se meikäläinen osaa, mutta parhaani
yritin. Minulla kun on sellainen tyyli, että
mihinkä minä rupean sen myös kunnolla teen.
- Kun meidän isällä on niin jämäkkä luonne,
niin kaikki on todella omaperäistä ja jylhää
tulkintaa, Elli ehätti lisäämään.
- Se on totta. Vaikka opettaja Kärhämäinen, on koko ikänsä opiskellut runon tulkintaa me-nee Kitulan isännän tulkinta kokonaan eri ta-solle.
Jaska vilkaisi merkitsevästi Elliä. Sitten
verkkaisesti sanoi:
- Joo, kyllähän opettaja aivan hyvin lukee.
Eipähän siinä mitään, mutta esityksessä pitää olla henki joka sukeltaa sielunsopukoihin.
- Isäntä on huomannut aivan oikein. Paatos-ta Kärhämäisellä on liikaakin. Ehkä se on pa-hin virhe tulkinnassa. Asiasta seuraavaan....
Kulttuuritoimistoon on tullut niin runsaasti
toiveita, jopa vaatimuksiakin kulttuuri-illan
järjestämiseksi, että minun piti lähteä kysy- mään olisiko mahdollisuuksia samanmoisen runo illan järjestämiseen kuin viime kesänä. Olisi lämpimät kuutamoillat. Siinä Joukahainen oli-sikin omassa elementissään. Aijai, kun aivan
värisyttää kun ajattelen.
- Täytyy myöntää. Se oli jokin ihmetapaus.
Muistan vielä, kun jonkinlainen hurmio täytti rinnan, Jaska kertoi.
- Nyt on ollut niin kiireitä, mutta jos i- säntä, ja tietysti emäntäkin asiaan innostuu, niin täyttyisi monen kuntalaisen toive.
- En tiedä, kun on nuo syyshommat ja vaikka millaista askaretta.
- Se tuo meidän isä on niin vaatimaton. Hän ymmärtänee, että mieheni arki-minä tahtoiskin painaa, sen paremman ja herkän taiteilijasie- lun upoksiin. Se ilmenee tuollaisina asiatto-mina ilmaisuina, Elli riensi selittämään.
- Paskat minulla oo sieluja, Jaska ärähteli ja nousi kiivaasti tuolistaan. Mutta silloin- pa Jaskan katse yhtyi Piritta-Anneliinan kat-seeseen. Jaska putosi takaisin istualleen. Se huumaava tunne tuli kuin leimauksena Jaskalle itselleenkin, jopa täytenä yllätyksenä. Yrmeä Jaska muuttui kuin taikaiskusta. Nyt hän oli-kin hyväntuulinen kaveri. Jaska olikin valmis kaikkeen mitä kulttuurisihteeri esitti.
-
Elokuun kuutamoinen ilta levittäytyi hopeaa hohtavana Kitulan pihan jokaiseen soppeen. Se
hopeoi Kitulan pihapuut satumaisen kauniiksi.
Sää oli kostean lämmin. Oli kuin luontokin o-lisi antanut parastaan kulttuuri-illan onnis-tumiseksi.
Opettaja Kärhämäinen oli yksikseen. Eksoot- tinen idän kukka oli jo unohtunut. Jopa saat- toi uppoutua täysillä kulttuurinautintoihin.
Jaska tiesi, että ilman tehostettua juomaa homma ei onnistu huonostikaan. Siksi hän oli-kin jälleen pannut simaan voimaa.
Perälän Paavo ja Kerttu olivat täysin heit-täytyneet kulttuurin suurkuluttajaksi. Heidän
tehtävänään oli toimia runoillan vetäjinä.
Piritta-Anneliina oli saapunut pienellä au-tollaan jo aikaisin paikalle. Jaska meinotte-
li päästä läheisempään kontaktiin Piritta-An- neliinan kanssa, mutta Ellin tutkiva silmä o-li aina seuraamassa.
Yleisö alkoikin olla paikallaan ja Perälän pariskunta valmiina tehtäväänsä, kun esiinty- mislavan vierustalta alkoi kuulua suuriäänis-tä keskustelua. Jaska oli ottamassa ennakkoon hiukan juhlasimaa. Mutta pettyi.
Jaska kirosi ja oli täysin sekaisin. Jaska vannoi että ilman simaa tilaisuus on peruttu. Joku ilkeä oli käynyt pimeän suojissa kumoa- massa juomapanikän maahan.
Juhlakansakin alkoi liikehtiä. Paljon mai-nittu sima, edellisistä juhlista, oli vetänyt koko pitäjän liikkeelle... Pettymyksenhuutoja alkoi kuulua ja lipun hinnan palautusta.
Perälän Paavo kokeneena miehenä tiesi, että ei juhlia voisi pelastaa enää mikään. Niinpä hän nousi lavalle ja vaati hiljaisuutta.
- Hyvä juhlakansa, Valitettavan tapahtuman vuoksi olemme pakotettuja perumaan tilaisuu- den. Tämmöistä tapahtuu. Pääesiintyjä on huo-mannut olevansa estynyt, valmistavien toimen- piteiden mentyä vikaan. Toivotaan että saamme tulevana juhannuksena jälleen nauttia paikal-lisinvoimintehtyä korkeakulttuuria. Kiitoksia jokaiselle erikseen. Jos on menneen pääsymak- sunsa vaivainen, voi sen huomenna, mutta vain huomenna, noutaa kulttuuritoimistolta. Kult-tuurisihteeri on tavattavissa klo 11.00-14,00
Maksu annetaan vain pääsylippua vastaan...
Hyvä yleisö! Naiset ja herrat kiitoksia nyt jokaiselle erikseen pitkämielisyydestä. Ensi- kesänä tavataan!
Yleisö alkoi poistua, kuka kapinoiden, kuka ymmärtäen.
- Se on Kitulan isäntä herkkäsieluinen tai- teilija. Äkkinäiset yllätykset saavat hänestä
yliotteen jolloin luovuus menee lukkoon, var-sinkin kun on tämmöinen epätodellisen tuntui-nen ilta, Pirita- Anneliina yritti selittää.
---
Unettomanyön jälkeen Kitulan pariskunta al-
koi nousta kahvinkeittoon. Jaska huokaili kun
Anneliinan pyöreät muodot pyörivät silmissä.
Elli puolestaan mielessään harmitteli mynkään mennyttä iltaa. Olihan yleisö tullut hyvässä- uskossa kuuntelemaan ja nauttimaan hengenra-vintoa.
- Miten sinä heittäytyit illalla vetämättö- mäksi? Olisi se vanhasta muistista mennyt jo-ku tuttu runo, eikä nuo ihmiset ymmärrä. Ovat lehdestä lukeneet, niin uteliaisuuttaan tule- vat töllistelemään.
- Sinun ja sen muutaman vouhotusta on koko homma. Minä en olisi sormea liikuttanut.
- Kärhämäisenkö?
- No, sen hyvän! Eihän tuo illalla edes ol- lut sinnepäinkään. lähti pois.
- Kärhämäinen oli estynyt... Kyllähän minä sen tiedän mikä sinulla sormia liikuttaa, jos peukaloitakin.
- Mikä muka! Taas luulojaan puhuu. Ala men- nä siitä kahvia keittämään, jospa joskuskaan pääsisi pellolle.
- En minä ole ainakaan pidätellyt. Sen kun antaa heittää. Tai mitä me änskätellään. Voi- si sitä joskus olla kuin tavan ihmiset. Odota pikkuisen niin kohta on kahvi valmista.
- Niin olisihan tuo mukava joskuskaan vetää samasta köydestä samaan suuntaan, eikäpä aina kiskoa päinvastaisiin suuntiin. Siinäpä onkin köysi toisinaan piukeella, kun meidän emäntä
kiskaisee jalka tenästä.
- Olehan nyt siinä. Tiedänpä minä, miksi se isännällä mieli on mustana. Sanonko?
- Se ole mustana eikä punaisena. Taas sinun luuloja. Kärhämäinenkös se taasen mieltä kuohuttaa? Perälän Paavopa se tiesi, että Kärhä-mäinen muuttaakin kaupunkiin. Täällä maallapa tuntuu muka kulttuuritarjonta olevan liiaksi vähäistä.
- Sepä kulttuurisihteerikin tuntuu menevän naimisiin. Jää meidän isännältä liiat hekumat
kokematta. Sen Anneliinan voimalla isännällä on runosuonisykkinyt. Hyväpä oli, että sykki. Saatiin uudet tuvat ja sisävessa, jospa alet-taisiin lämmittämään entistä lempeä ja lämpöä
on tätä jääkautta jo kestänyt.
- Onnistuuko se? Pikkusen epäilen. Sinulla niin helposti vilskahtaa mietteet helteestä,
pakkaseen.
- Höpö, höpö! Oikeastaan sinä olet mukava-kin, kun aina kinaat vastaan.
- Enpä tässä minäkään ole täydellinen. Reu- naehtoja kuitenkin haluan, ennen kuin aletaan
suurempia roihuja sytyttelemään.
- Tasa-arvon nimissä minäkin haluan sopivat reunaehdot.
- Mitähän nuot olisi? Minähän olen niin yh- teistyökykyinen, että katella saat. Päräläi- nenkin enemmän meuhkaa akalleen.
- En minä siitä meuhkaamisesta. Sehän pitää saada paineet laskea. Tarkoitin, että joskus halaisit ja pitäisit hyvänä.
- Siitäkö se onkin kiinni. Sepä on helposti ratkaistu asia. Tulehan tänne niin rutistan, että luut katkeaa.
- Jopa se tekee mukavaa. Muistatko milloin olet viimeksi minua halinut.
- Enpä minä noista ole kirjaa pitänyt. Olisiko muutama vuosi?
- Olisi, Melkein vuosikymmen. Mmmm... ahaa.
Niin ne reunaehdot ennen kuin roihuaa liikaa.
- Ensiksikin saat luvata, että Tupperi kip- poja ei lisää hankita ja toinen on, että aa- mupuuroon tarpeeksi suolaa.
- Nuohan onkin helppo täyttää. Lähdetäänkö vielä sänkyyn?
- Jo vain, Jaska hihkaisi ja koppasi Ellin syliinsä.
KITULAINEN LOPPU TÄHÄN: KIITOKSET LUKIJOILLE.
-
Jo vae pirteeni oel hulakka loppu tarinale.
Peäs Jaskahi siitä Tupperin pinhuusista. ;D
-
Jatketaampa KITULAN ketjua riimitellen. Reissumiehen matkassa sattuu kaekenmoesta. Ei suositella siveille eikä uskovaesille!
XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX
REISSUMIEHEN MATKASSA
OSA !
Rupes kotiseudun olot mieltä hiertämään,siksi lähdin minä maailmata kiertämään
oli muassani kontillinen evästä,oli suolakalaa,leipää sekä läskiä.
Oli mieli mulla avoin sekä hempeä,läskiä kun söin,niin kaipasin jo lempeä.
aattelin:- mistähän naisen löytää vois,joka avun mulle,tähän lemmentuskaan tois,
Tienlaidassahan oli tönö pikkuinen,ja mulla naisen puute ihan hirmuinen,
ja niimpä minä tieltä,torppaan poikkesin,ja siellä nuoren naisen heti huomasin.
Mökin siivoustyöt ne juuri oli menossa,nainen lattiata luutus pylly pystyssä.
hamehessa oli reikä takapuolella,näkymiä tämä poika,tutki huolella.
Heti huomasin ett`eipä mitään huolia,huomasin sen naisella ei ollut housuja
hameenreijästä se pilkisti kuin ahnas suu,vähemmästäkinhän reissumies jo innostuu,
Oman aseeni mä vedin heti esille,se innostu kun pääsi vapaammille vesille,
se koveni,ihan ,että rutisi,musta tuntui,se kai kohta lentoon lähtisi.
Siinä tavoittelin,tietty,napakymppiä,hameen reikä siinä oli tähtäyspisteenä.
Sehän upposikin että rasvat roiskahti,ja nainen siinä hekumassa kiljahti.
Työ kun tehty oli,otan siinä vähän taa,mutta kauhukseni,asettain en irti saa,
oli hameen rekä,kiristynyt terskan taa,se ei lähde vaikka kuinka koetan irrottaa.
Tosissani sitä sitten taakse tempaisen,hame silloin repii kalustani lunssin sen.
No, verta tuli siitä tosi kovasti,paikalle jo tuotiin lääkäri ja rovasti,
lääkärihän siinä hyvin sitoi paikkani,ja pappi hyvän lemmentyön siunasi,
Sitten töllistä mä lähdin taasen kulkemaan,jos hamees reiän nään,niin pistän kyllä uudestaan.
-
OSA 2
Niinpä päivät kului hupaisasti kulkien,mutta muuan päivä,kun minä huomasin sen
että eväät alkoi kontista loppua,aloin katastella rikasta taloa.
Talosta mä rengin paikkaa kyselin,niin isäntä se sano mielin ylevin.
-Jos oot rivakka ja vähäruokainen,voi paikkasi olla pitkäaikainen.
Minä ajattelin:-kunhan kokeilen,ja ehkä tienattua saan täyteen kontin sen.
Niimpä alkoivatkin päivät kulua,niin yksi yö,ja oli kuollut kalkkuna,
niin päivällä ,jo syötiin lintuvelliä,seon tosi,luoja suosi ei köyhiä.
Niimpä tautiin kuoli myös talon hevonen,lehmä,lammas ja koira pitkähäntäinen,
lihat kaikkien ne suihin popsittiin,oli pakko kun aina oli nälkä niin.
Oli talossa myös vanha emäntä,lihava ja poti vaikeata kihtiä,
yksi ilta, ja sen tila huononi,ja yöllä piru omansa korjasi.
Aamulla en enää jäänyt vartoomaan, että muorin lihat oisi pantu kiehumaan,
vaan nopeasti siitä lähdin tielle päin,aivan tyhjä kontti keikkui selässäin.
OSA 3
Viikkokausia mä vaeltelin eteenpäin,koko ajan olin ollut ihan yksinäin,
ravintonani vaan,sieniä ja marjoja,heikotti niin ,että näin ihan harhoja.
Aseenikin oli ollut ihan ruvella,oli tuskaa aina,kun mä kävin kusella.
Mutta siitähän se pikkuhiljaa kuntoutui,ja halu minun mielessäni vahvistui.
Kuinka ollakkaan,niin tuli neito vastaani,ja heti oli valmis minun pyyntööni,
me siitä tieltä,metsänsyliin poikettiin,ja siellä heti lemmenleikki alettiin.
koska syönyt olin sieniä ja marjoja ,niin vatsani oli aivan kuralla,
Kesken aktin tuntui paineet yltyvän,mut aattelin vain sieltä pierun pyrkivän,
siispä jatkoinkin mä kohti huippua,nautinnosta enhän halunnut luopua.
Innokkaasti siinä aikani touhusin,sitten molemmat piiput laukaisin.
Vain eihän se pierua ollutkaan,vaan se jatkui, kurakaareen valtavaan,
oli mäntyjen latvukset ruskeana,minä itse olin pikkasen nolona.
Nainen valitti,hirmuista hajua,mutta niinhän se on ,ei naiset tajua,
noita turkisten metsästysaiheita,sen uskon nyt ilman vaiheita.
Niinhän se on,jos haluaa saalista,pitää molemmat piiput joskus laukaista.
-
OSA 4
Niimpä tulinkin ,uusiin pitäjiin,heinätöitä taloissa alettiin,
Ökytalosta aattelin kysyä, siellä tarviiko,heinärenkiä.
Minä ulkoovelle koputin,ja siitä sitten sisälle astelin.
Ei pirtissä ketään ollutkaan,istuin ovensuu penkille istumaan.
siinä sitten, ympärillein katselin,raollaan oven kammariin,mä huomasin,
siellä isäntä kyntämässä vaollaan,kun huippu tuli ukko rupes hirnumaan.
Nainen itki:"joko vätys,sinä lopetit,saamatta jäi minulla taas orgasmit,
banaanillako täytyy alkaa jatkamaan,että minä edes joskuskaan onnen saan".
Isäntä jo minut, pirtissä huomasi,väsyneenä sitten minulle tuumasi,
"Tämä akkani on jatkuvassa kiimassa,piru sillä varmaan asuu,hupiviivassa,
eikö vieras voisi vähän mua jelppiä,palkkioksi saat sä leipää sekä läskiä".
Enhän toki alkanut mä hanttiin panemaan,vaan hetimiten kiipesinkin satulaan,
Näkyi silmissäni aurinko ja tähtiä ,en ennen kokenut mä ollut moista värkkiä,
se mua imi,sekä lypsi, että puristi,kauan kesti leikki, mutta sitten leimahti.
Nainen siinä ,itki, kirkui,sekä huohotti,-elämäni paras pano ,se on kyllä saletti.
Isäntä se oli katsellut touhua,alkoi sitten mulle harvakseensa puhua:
"Vieras näkyykin olevankin panomies,työpaikan pitkän saat tästä kukaties,
jos hommia näitä ryhdyt hoitelemaan,niin minä itse,pääsen heinää korjaamaan".
Se pesti oli mulle mieluinen, emäntä kun oli jatkuvasti kiimainen,
Mulle syötettiin voita sekä läskiä,aattelin:-tästä enhän luovu äkkiä.
Syksyyn asti olen ainakin päätin niin,sitten varmaan lähden muihin maisemiin
-
OSA 5.
Tuli syksy alkoi syksyilmat kylmetä,liika seksi alkoi,minua jo tympiä.
Ajattelin:-että vahinko se mulle ois ,jos reissun päälle kohta en päästä vois.
Isännälle sanoin .- hommeli on nytten niin, akkas kanssa en kyllä juutu naimisiin,
saat viedä jälleen oman hummas vaolle,mä itse lähden nuoremmille mestoille.
Viikon verran kuljin maantietä eteenpäin,konttikin alkoi tyhjetä mun selässäin,
tuumin,kyllä työpaikka nyt on saatava,ja niimpä etsimään sopivaa taloa.
Siinä talossa seurat oli menossa,kylänväki hartahana sanan kuulossa,
saarnamies kansaa,saatanalla uhkasi,ja kadotukseen koko sakin tuomitsi.
Meno moinen alkoi minua jo hirvittää,siksi vinkkasin luokseni mä isäntää.
Sanoin hälle:"-työmies tässä vahva ois,tai ainakin jos edes yöksi jäädä vois."
Sanoi isäntä:"Katsotaan aamulla,yösi viettää voisit kammarissa sohvalla."
Sohvalla oli tyyny sekä lakana,mutta päätin nukkuakin sohvan takana,
eihän kulkuri voi hemmoitella kehoaan,siksi päästävä on lattialle nukkumaan.
Heti nukahdinkin, mutta pian siihen heräsin,kun kaksi ihmistä sohvalla huomasin.
Oli saarnamies talontytön kimpussa,***** kovana ,kamalassa kiimassa.
tytön korvaan saarnamies kuiskutti,;"rakas lapsi, putipuhdas on sun ruumiisi,
mutta mitenhän lienee nuori sielusi,jonka antaa voit Jeesukselle lahjaksi.
Hengen puhtaus täytyy meidän koetella,sillä vanhalla koetulla tavalla.
Joko hekuma on sielustasi poistunut, ja vapahtaja sydämmesi avannut.
-
Niin saarnamies kipesikin satulaan, eipä kestänyt ratsastelu kauaakaan,
kun tyttö miehen alla himossansa huohotti,ja kuumassa hekumassa valitti.
Saarnamies sanoi ensin temput tehtyään"-lapseni , henki vapaa ei oo vieläkään
Saatana sun sieluasi yhä hallitsee,siitä mulla suru sydämessä vallitsee.
Yhdessä rukoilemme sielus puhdistuu,ja sydämmesi sopukatkin valkaistuu.
Huomisiltana pitää taasen koetella,joko Jeesus on sydämmessäs vallalla.
Uusi päivä koitti,pääsin töihin pellolle,työhön raskaaseen,urakkapalkalle.
Oli tarkoitus mun vaaterahaa tienata,sillä talvi kova oli kohta tulossa.
Pitkän päivän töitä minä paiskelin,töistä kun mä saavuin,hetihän sen huomasin,
oli seuraväki jälleen talon tuvassa, hurmoksessa ja saarnamiehen lumossa.
Touhu tuo ei mua kiinnostanut ollenkaan,siispä sohvan taakse ryömin taasen nukkumaan.
Mutta yöllä taasen, rapinaan mä heräsin,saarnamies tytön kimpussa,kuin eilenkin
Edellisen yön tapahtumat toistuivat , saarnamiehen hommat suotuisasti hoituivat.
Huipun lähelle jo hommelissa saavuttiin,kun huoneenovi avoimeksi tempaistiin.
-
Kuin iltaisin unta kalastelen
niin sinua rakkain ajattelen
Ajatusin sua vierelein oottelen
kun ikävääni näin huokailen
Olin nukkunut varmaan tuntia monta
virkistavää unta niin huoletonta
Kun äkkiä sin' minun uniini tuut
Mitään merkitse ei enää unet muut
Unessa me kuljemme merenrantaa
vain lokkien kirkuna mereltä kantaa
Kaikki muu on aivan rauhaisaa
rantakivissä laineet liplatta
Unessa käden kiedon sun ympärilles
painan suudelman kuumille huulillesi
Sinut rintaani vasten puristan
Kuiskaan korvaasi:-sinua rakastan
Sinut hellästi kuljetan koivun alle
ja lasken sinut maahan taisalle
Rakkauttamme vain todistaa lokit voi
jonka kohtalo nautikavaksemme soi
Niin loppuin uni mutta muistathan sen
uni tuo voi joskus olla todellinen
-
Miten se Sepehi tuommosta sontaa höpäjää. Tää on höperehtivien ukkeleijen laji.
-
4 heinäkuuta 2000 klo 6.25 ;D
-
Isäntä se tuli sisään aivan hurjana,kasvonsa oli vihastansa mustana.
"Kyllähän mä sinut, saatana,arvasin ,liian myöhään vain totuuden ymmärsin,
sinä perkele oot tyttäreni raiskannut,ja nuoren elämänsä täysin tuhonnut."
Saarnamies se sanoi:"Olen Herran valittu,ja elimeni pyhäksi on siunattu,
kun tällä himon naisesta mä piiskaan pois, näin sitten vasta herralle hän puhdas ois"
Silloin isäntä,näkikin jo punasta, hän tarttui käsin saarnamiestä munasta,
Ja huusi:- puukkoa nyt tuokaa tänne äkkiä,tästä roistosta ei kyllä muutoin selviä."
Saarnamies siinä itki sekä rukoili,viimein isäntäkin kämmenensä aukaisi.
ja päästi hän saarnamiehen menemään,ja talo palas normaaliin elämään.
Minulla aamulla taas edessä raskas työ,päätin tämä ei kyllä leiville lyö.
Niimpä aamusella pyysin matkaan evästä,suolakalaa, leipää,sekä läskiä.
lähdin siitä kulkemaan taas eteenpäin,kontti täytenä keikkui minun selässäin.
-
Andersson ja Kitula, seilas vanhala vit.....
Tätä sitä on riittänyt 10 vuotta
-
Anti ja tesantti, seilas vanhala vit.....
-
Mikä se on tuo ristipääruuvi tuosa viestin vieresä?
Se on Antidosentin päästä tippunut ruuvvi
-
ruuvvi
Siehän kiriotat ihan niinku zepeteoz... 🎅
-
Andersson ja Kitula, seilas vanhala vit.....
Kikkelis kokkelis, mitäs läksit?
-
Kikkelis kokkelis, mitäs läksin?
Niin pallilaajennukseenko se zepeteoz läksi...? 🎅
-
Mikä se on tuo ristipääruuvi tuosa viestin vieresä?
Arkistojen aartehia.
-
No niinpä näkkyy... 🎅