Kai sitä vois hattua Helanderille nostaa siitä hyvästä, että sanoi ääneen sen, minkä maajussit jo tiesivät, kun ääs-ryhmä halpuutuksensa lanseerasi. Paljon pitää vettä Niagarassa virrata ennen kuin kauppa katteistaa tinkii maajussin hyväksi. Voi olla, että ehtii Niagarakin kuivua ennen sitä ihmettä.
Aika harvan etu on se, että suomalainen ruuantuotanto ajetaan huonoon jamaan. Ei ole tainnu poliitikotkaan pahemmin älämölöä asiasta pitää vaalien jälkeen. Samoin aika kuollutta on tainnu olla maaseudun ystäviksi (ennen vaaleja) itsensä nimenneillä vihreilläkin asian tiimoilta. Tai sitten mä en ole työn paljoudelta huomannut.
Aiemmin tänä vuonna juttelin paikallisen norsunkorvapankin rahoituspäällikön kanssa omista visioista ja totesin, ettei me vaimon kanssa kanneta kansakunnan ruokahuollosta huolta. Jos/kun saadaan joskus velat hoidettua, niin sen jälkeen ajellaan puolivaloilla eläkkeelle. Kaveri tuumasi, että aika moni sun ikäinen (nelikymppinen) viljelijä on tuumaillut ihan samaa eli varmaan jonkun kannattaisi alkaa olla oikeasti huolissaan tilanteesta, muutkin kuin Helander.