Suunnitelmat tuntuvat aina olevan lähinnä neuvoa-antavia tai sisältävät suoranaisia virheitä. Navetan päädyissä on about 15 terästolppaa, ja niistä 5 on sellaisia joita ei tarvinnut muokata suunnittelun virheiden takia. Ja rakennesuunnitelijat sanovat vaan: Joo, meidän moka. Joitain tolppia porataan timantilla lattiaan kun kalustuskuvaa tai tolppiakaan ei ollut kun oli valujen aika.
Betonia on tullut tilattua välillä liikaa ja laakasiiloon sitä taas on mennyt parikymmentä mottia liikaa kun ei ollut aikaa tehdä pohjia. Tänä aamuna (maanantai) oli lietesäiliön valu johon olin timpurit ohjeistanut tekemään 120 metriä 10cm korkeaa muottia. Rakennekuvaa kun erehdyin vilkaisemaan sunnuntaina niin siinä seisoikin 15cm. Rehunteon ja robottikopin lattian maalaamisen ohella sitten sunnuntaina ajoin parikymmentä lautaa halki ja naputin rimat muotin jatkoksi.
Mutta kallein jonkinasteinen virhe on ylivoimaisesti se että maanrakennusta ei hoidettu ihanteellisesti, ja oman arvion mukaan maanrakennus on maksanut about 30 000 euroa enemmän kuin jos sen olisi tehnyt täysin optimaalisesti. Kustannusarvion luvuissa on sen osalta likipitäen pysytty, mutta tuhlaukselta se tuntuu silti. Ja maanrakennus olisi hoitunut paremmin jos sähkölinjan siirrot ja rakennekuvat olisi saatu hoidettua ennen maanrakennuksen aloittamista, ja kaikki paikat olisi kuorittu tarvittavaan syvyyteen ennen louhinnan aloittamista.
Lantakäyvien valu ei onnistunut myöskään niin hyvin kuin olisi suotavaa, osasyy on urakoitsijan, mutta itse olisi pitänyt vaatia että tehdään pienemmissä osissa. Uritettava tai hiertämättä jätettävä betoni kannattaa myös tilata 0-8 eikä 16mm kivellä