Wikileaks-sivusto aikoo julkaista dokumentin, joka koskee luultavasti Anneli Jäätteenmäen ja Paavo Lipposen vaalikeskustelua ennen vuoden 2003 eduskuntavaaleja. Julkaistavien dokumenttien joukossa on Yhdysvaltain Helsingin-suurlähetystön 7.3.2003 lähettämä dokumentti, jonka asiasanoissa on muun muassa Suomi-Irak ja kansainväliset suhteet. Anneli Jäätteenmäki oli raportin lähettämistä edeltävänä päivänä syyttänyt MTV3:n vaalitentissä pääministeri Paavo Lipposta Suomen lupaamisesta mukaan Irakin vastaiseen liittoutumaan.
=
Saas nähdä kumpi valehteli
Vaalikeskustelussa huomattiin, että Anneli Jäättenmäki on saanut kuulla vaarallisesta tiedosta.
Annelista oli päästävä eroon.
Hymy-lehti kertoi myöhemmin, mistä Lipponen ja Bush keskustelivat.
Suomen apu USAlle (Irakin jälleenrakentamiseen) oli AMOS-kranaatinheittimet.