Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.
Ainakin Etelä-Suomessa monella alueella on vähän karjataloutta ja sitä myöden nurmia, sekä karjanlantaa. Itsellä huomasi vaikutuksen eläinten lähdön jälkeen. Nyt kun useampi vuosi tullut kiinnitettyä huomiota peltojen kasvivalintaan, toki rahakin muistaen. Kuminaa, hernettä, nurmia karjatilan kanssa lohkoja vaihtaen olen saanut viljalle vaihtoehtoja. Kompostia on nyt ajettu kolmena keväänä ja suurin osa muokkauksesta tehdään kultivaartorilla keväällä. Syysviljat mukana myös. Tämä itsellä aika toimiva resepti, toki jokaisen täytyy löytää omalle tilalleen sopiva
En ole varmaan tarpeeksi kouluja käynyt, mutta uskallan kuitenkin epäillä, että saavutetaanko riittävästi hyötyä nostamalla 6,5 pH keskiarvoa seiskaan. Eli maksaako kalkitus enemmän, kuin saavutettu hyöty lannoituksen kautta. Suurempi vaste saadaan todennäköisesti panostamalla lohkon vesitalouteen ja kasvien kiertoon. Maan kasvuntoon panostaminen on aika tärkeä asia mikä monelta unohtuu. Toki kalkituskin on kasvunnosta huolehtimasta. Nyt kun seuraa runsaiden sateiden aikaan lohkoja, niin ainakin helppo nähdä kuinka lohkon vesitalous toimii.
Sanotaan nyt jotain lannoitteistakin kun tää on lannoiteketju. Aion nostaa joka pellon ph yli 7, jotta pääravinteet liukenevat ja apulantaa tarvii käyttää vähemmän.
No tätä mäkin olen pohtinut josko nostaisi ainakin sinne lähemmäs seiskaa. Nyt on viimeisten maanäytteiden perusteella kaikkien lohkojen ph keskimäärin 6,4, vaihteluväli 6.2:sta 6,7:ään.
Heinäkuun sateet eivät ole huhtikuun kylvöksiä enää muuttaneet miksikään. Leijona-kevätvehnän lajikeominaisuus on erityisherkkä poutivuus. Siemenessä oli kauraa noin 5 kpl suursäkissä. Ne kaurat olivat pitkiä ja tummanvihreitä. Mutta vehnät ovat tehneet koko kesän ajan kuolemaa.
Kuva: Leijona-kevätvehnä, 88 vuorokautta kylvöstä.
-SS-
Kuinka SS olet kylvänyt lajiketta, joka on ominaisuuksiltaan herkkä poutimaan. Niin kauan kun muistat olet julistanut oman alueesi kuivuutta kasvukaudella.
Y-20 377€ salpietari 294€ alv.o%
Tilasin 100t katotaan kuinka käy😂
Viljatavastialta tuli tänään spostia
Jahas, Yara hinnoittelee uudelleen 9.12.22-19.1.23 hinnat täsmäämään 19.1 hintoja
Noniin talven saldoa täältä varsinaisesta suomesta:
- Syysrypsi. Täydellisesti kuollut. Epäuskoinen tunne kun lähes 20ha lohkon käveli ristiin niin ei ensimmäistäkään elävää tainta näkynyt.
Syysvehnä. Ei oikei sen parempi. Päisteissä voi vähän vihreää löytyä.
Ruis noin 50% hengissä. Mutta onneksi tasaisesti.
Ei ole minun muistiin osunut, että talvi olisi syysvehnän noin täydellisesti hävittänyt, aikaisemmin ollut joitain kaljuja läikkiä siellä täällä. Ja on aikaisemminkin pellonpäällä jääkenttä ollut. Ja sekin, että tuntuu vähän kaikilla olevan sama tilanne.
Harmitus on kyllä suuri kun muistelee millaista taistelua koko viimesyksy oli kelien ja koneiden kanssa.
Onneksi ei tullu kylvettyä kuin 80% syysviljaa
Tämä asia monelta unohtui viime syksynä kun kiimassa kylvettiin isoja aloja syysviljoja. Riski on aina talvituhoille olemassa. Harmitus on suuri kevällä jos % osuudet isoja pinta-alasta. Itsellä noin 25% syysviljalla
Oikea kätinen jenka. Lähtee pajavasaralla koppaamalla helposti irti.
Omasp ei palauta liikaa perittyjä korkoja
Onko Säästöpankki ryhmältä mitään päätöksiä asiasta? Nordea ja Op vissiinkin maksaa
Koskas saa taas kyntää, ajatellen kasvipeitteisyys toimenpidettä
Mulla 01 vuoden mx135 on lohkon kyljessä mekaaninen säätö virtaukselle
Seepra
Mulla ollut vuodesta 2011 Kelan 304t esiohjatuilla kahvoilla. Vuosittain tulee varmaan joku 300 tuntia pisteltyä, tukin ja risun väliltä. Vikoja ei sen kummemmin ole ollut, muutaman letkun vaihtanut ja laittanut puomin taittoon kumin ettei letkut pääse hankautuun vuosien saatossa. Perusvarma kuormain moneen käyttöön, mutta ei tietenkään ole mikään moton kuormain.
Seepra
Alasmaalla ainakin on kaikenlaista kalustoo ja asenne kohdallaan
Seepra
Mulla on noita koruja uutena varmaan melkein kymmenen, jos jollain tarvetta. Noi taitaa olla Delavalin, 120 pitkiä ja oliskos 60 leveitä ja 15 cm korkea reuna, muuten tasasia. Meillä laitettiin aikoinaan ihan sementtivelliin kiinni ja saumat saumattiin jollain omalla aineella. Ite laitoin 10 vuotta sitten saneerauslaastilla ja hyvin on pysynyt
Seepra