C-alueen tilat ovat päässet vähän maistamaan nyt sitä todellisuutta mitä Etelä-Suomessa ollaan jo pitkään eletty. Kuitenkin E-suomessa tilanne on tällä hetkellä moninkerroin vaikeammat. Meidänkin piti laajentaa mutta nyt sitäkin lykätään noin vuodella eteenpäin, ei toki pelkästään talouden takia. Ei se mitään, ollaan totuttu kiristämään penniä alusta saakka, kun johonkin tilanteeseen on tottunut niin eihän sitä paremmasta tiedäkkään. Se vaan että jo kauan sitten kun maidon hinta notkahti hetkeksi (oliko se 2009 vuonna vai mikä?) ja samoihin aikoihin sattui olemaan aika monta hlv:tin paskoja kanukkilehmiä ja säilörehutkin meni vanhoiksi kun se saakelin grindstad ja ruokonata on sellainen hevosenheinäpelto yhdessä hetkessä jos et ole siellä kevään apulantalevityksen jälkeen jo laskemassa niittosilppuria. No tili kävi sitten aika laihaksi ja siitä istumalta tehtiin kovia muutoksia; luovuttiin kaikenmaaliman ruokonatoista ja raiheinistä ja etenkin grindstadit kynnettiin maan vakoon. Ja kanukit jätettiin muiden käytettäviksi. Turhemmat peltotyökoneet myytiin pois ja puimurit lähti. siirryttiin täysrehuruokintaan.
Kaikenmaaliman joutava tuhraaminen kannattaa lopettaa kun alotat jonkun "savotan" niin mieti paljonko sulle siitä hommasta tilille kilahtaa, useinhan näistä hommista ei kilahda mitään. Mutta periaattessa...