Niin, lakeja on tapana tulkita.
Apulaisoikeuskansleri tulkitsi, ettei kaikkia asemia voi sulkea.
Pekka Haavisto tulkitsi,, että olisi pitänyt jo sulkea.
Niinpä. Ja apilas jr on eri mieltä kuin Pekka Haavisto. Ja vihreät nuoret ovat taas sitä mieltä että meillä on tilaa, rajat auki.
Kumman eripuraista porukkaa nuo vihreät hyypiöt. Ehkä niiden pitäisi kysyä neuvoa Emma Karin appiukolta, stalinistilta nimeltä Jaakko Laakso🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Mä en liene missään vastuussa vihreiden tai Haaviston sanomisista, lopeta jo tuo olkiukon hakkaaminen. Mua kiinnostaa enemmän se, ettei me nyt paniikissa unohdeta mitä me olemme: länsimainen oikeusvaltio, jossa pykälät koskee myös laitaoikeiston politiikkoja.
Lapanen on viimein saanut ulos suustaan mitä on jo odotettu: Hyökkäys oikeuskansleria vastaan ei ole jees.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kirjoitti viikonloppuna blogissaan, että apulaisoikeuskanslerin tulkinta siitä, että itärajan sulkeminen kokonaan ei turvaisi riittävästi mahdollisuutta hakea turvapaikkaa, perustui siihen, että tämä katsoi asiaa turvapaikkakysymyksenä.
”Tulkinta perustuu edellä kuvaamaani turvapaikkajärjestelmän laillistettuun väärinkäyttöön, jonka suhteessa nykyaikaan vanhentuneet kansainväliset sopimukset ja ääliöliberaali ja toisenlaiseen maailmaan tehty kansallinen lainsäädäntö mahdollistavat”, Purra kirjoitti apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen tulkintaan viitaten.
”Valtioneuvoston jäsenten ei pidä arvioida oman laillisuusvalvojansa toimintaa”, Orpo totesi, kun häneltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa asiasta.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010019725.html