Miksi ei ota tuulta vasemmistohallituksessa.
Jokaisella kansalaisella tietty määrä euroja, minkä vuoden aikana voisi käyttää terveydenhoitoonsa, joka julkisella tai yksityisellä puolella. Siinähän tulisi todellista kilpailua, julkinen puolikin joutuisi hinnoittelemaan palvelunsa markkinaehtoisesti.
Miksi ei käy.
Onko tavallinen kansa fiksumpaa.
Onhan maataloudessakin käytössä jo palveluseteli.
Ainut vain että tarkoitettu ainoastaan hyödyttämään pro rahastusta, ei synny, eikä ole edes tarvetta tehostaa kustannusrakennetta, eikä palvelun tasoa.