Ei nuo kyllä mitään ravistimia ole vaikka olisi rampit nollassa jos kone kunnossa. Ainakaan nuo oikeat sähköohjatut.

Saattaa se olla jos kone itsessään on heiluvaa sorttia. Yksi 9000-sarjan lusikka-haarukka ainakin oli sellainen että jos kahva lipsahti sormista niin kone tietysti nytkähti terävästi jolloin vapaa kahva heilahti ja kone nytkähti ja... ikiliikkuja oli valmis. Automaaginen kauhan ravistin.. joihinkin saa sellaisen nykyään ihan nappulasta toimivana lisäoptiona kun ohjaus on muuten säädetty niin että ravistaminen kahvasta ei oikein onnistu.

Eihän se ohjaussysteemin vika sinänsä ollut, mutta hyvin herkällä, nopealla ja viiveettömällä kahvalla on hankala tehdä jos ympäristö on sellainen että kone, penkki ja kuski heiluu. Sitä varten on rampit ja kuolleen alueen määritttely.

Hydraulisesti esiohjattu vaatii vähän hallitumpaa näppituntumaa kuin softalla rauhoitettu sähköversio. Se kun pyrkii tekemään juuri sen mitä kahvasta käsketään, mitään kaunistelematta ja pehmentelemättä. Toisaalta sitten myös tietää mitä se tekee, jos vedät kahvan pohjaan niin silloin lähti, sen enempää miettimättä...
Sähköohjatulla voi luottaa vaikka ramppiin ja tehdä pieni korjausliike reilulla mutta lyhyellä kahvan käännöllä.

Hydrauliseen voi tosiaan 'ramppeja' tehdä kuristamalla niitä ohjauslinjoja, siitä on vaan pikkuisen hankala saada lämpötilariippumatonta. Tänä aamuna saattais olla vähän piiitkät rampit kun lähtisi konetta lämmittelemään. Ne ohjauslinjat lämpenevät huonosti kun siellä liikkuu kahvan mukaan vaan se ruokalusikallinen öljyä ees-taas eikä mikään kunnolla kierrä tms. Pidemmässä kylmässä olevassa letkussa öljy ei vaihdu eikä sinne puoliväliin koskaan tule uutta lämmintä öljyä.

Esiohjauslinjat pitää myös ilmata jos jostain syystä sinne ilmaa on jäänyt.

Karkaa taas vähän aloituksesta, mutta varsinkin aloittavalle minivipukuskille pitää antaa vehe ilman ramppeja ja mahdollisimman pienellä kuolleella alueella. Nostaa sitten liikkeiden nopeutta pikkuhiljaa. Saattaa olla todella turhauttavaa alussa, varsinkin riippuvalla taakalla, mutta kun saa homman selkärankaan, niin esim. nosturia voi käyttää todella tehokkaasti. Vanhan jäärän on vaikeampi oppia, jos on vaan heilutellut menemään. Tämä tosin on aika yksilöllistä.

Tuossa Sorkan kaverin virityksessä on ideaa, koska useammalla pumpulla saadaan varmuutta toimintaan pitkällä juoksulla. Vehkeet ja tiivisteet kun kuluu, yhden pumpun reagointi suuriin virtapiikkeihin alkaa olemaan ontuvaa. Yhden pumpun rojuissa, jossa montaa asiaa käytetään yhtä aikaa, alkaa "loppusijoituspaikka"koneissa olemaan sitä sun tätä. Ehkä siksi koneissa on useimmiten oma ajopumppu ja oma riehumispumppu tai riehumispumppuja.

Eihän systeemissä ole jokin  vika tai suunnitteluongelma?   

onko muuten vanhoissa kuorma-autoissa  missä  ei vielä sähköisiä lohkoja ole käytetty joskus myös paineilmaa ohjaamaan kipin tai vaihtolavalaitteen toimintoja, niissähän ihaan kunnon kahva on hytissä

sorkkisen kaverillekkin suosittelisin paine-ilmajärjestelmää, ei pikkuvuodot haittaa ja voimat ei pääse aivan tolkuttomiksi sopivilla sylintereillä

Paineilma ei sovi tarkkuutta vaativaan työhön . Ilma on kokoonpuristuva kaasu joten tarkkuutta vaativaan työhön sitä ei voi käyttää . Vemssin lypsyrobotit on hyvä esimerkki . Käsivarret vaihtoivat hydraulisiin alkoi kone toimia paremmin .
Jos sorkkapukkiin laittaisi paineilman voi sanoa susi jo syntyessään koska isonsiitossonnin jalan nostaminen vaati jo paljon voimaa . Saatana kun ne menee maate vatsavyön päälle  ei voi saa millään riittävästi nostaa ylös , iso holsteini lehmä nousee kevyesti pienemmällä voimalla .

Sellaisenaan paineilma ei tosiaan sovi paikoittavaan käyttöön vaihteleville kuormille. Liikkeet on vähän kuin ilmapallo.
Johonkin puristimeen taas joustavuus saattaa olla todellinen etu.

Paineilmalla saadaan tarkkojakin liikkeitä mutta tähän kohteeseen ei ole järkeä eikä mieltä.
Mun piti aikoinaan tehdä puuntyöstöpuolelle paikoittava systeemi, yksi vaihtoehto oli älykäs pi-sylinteri.
Siellä oli sylinteriin kuuluvien johteiden sisällä männän liikkeen mukana pyörivä kuularuuvi, jonka päässä oli pulssianturi. Ruuvilla oli myös sähköinen jarru.
Ruuvin pyöriessä liikkeen mukana ohjauslogiikka laski pulsseista missä mennään, ja sääti mg-venttiliä ja jarrua niin pysähdyttiin haluttuun paikkaan. En enää muista saavutettua tarkkuutta mutta kyllä se alle millimetrin oli. En jaksa kaivaa Univerin mapeista tarkkaa dataa, lieneekö tuollaisia enää saatavanakaan.

Onhan näitä paikoittavia hydraulisylintereitäkin. Yksi mittaustapa on magnetostriktio.