EI VITUTTANUT YHTÄÄN

Kaikki oli päin *****a. Maailma oli potkinyt minua päähän rautasaappaalla. No, olihan siinä omaakin syytäni, mutta tilanteeni oli vain seuraus siitä mitä oli ennemmin tapahtunut.

Olin hyvin toimeentuleva virkamies, naimisissa ja kahden ihanan lapsen onnellinen isä. Taloudellinen tilanteeni oli vakaa ja omaisuutta kertynyt niin, että se sai naapurit kateelliseksi. Talo oli velaton ja auto iso ja uutta vuosimallia. Työpaikka oli haastava, mutta samalla palkitseva. Siis kaikenkaikkiaan elämä oli sitä mitä halusin.

Kaikki meni siis hyvin. Vaimoni kuitenkin oli liian kaunis. Käydessämme juhlimassa, miehet pörräsivät hänen ympärillään. Olin ylpeä vaimostani ja mieltäni kutkutti, kun olin valloittanut naisen joka aivan sädehti kauneutta ja oli kaikkien kiinnostuksen kohde. Mustasukkaisia tuntoja en kokenut laisinkaan. Tiesin, että vaimo rakasti vain minua.

Mutta sitten maailmani murskaantui. Sattumalta jouduin kesken päivän käymään kotona. Luulin että talo on tyhjä, lapset tarhassa ja vaimo työssä. Makuuhuoneesta kuuluvat äänet saivat kuitenkin minut uteliaaksi. Vaimoni ja hoikka nuori mies olivat uppoutuneet toisiinsa niin etteivät huomanneet kun kurkistin ovesta.

Hyppäsin autoon ja annoin palaa. Kuin automaattiohjaus päällä, silmäni antoivat käsilleni ohjeita selviytyä moottoritielle. Aivoni työskenteli kokonaan muualla. Mielikuvitus piti muistinivalkokankaalla rakastelukohtausta. Se pyöritti sitä uudestaan ja uudestaan...

Vilisemällä juoksi valopylväät silmissäni. Moottori ulvoi ylikierroksilla ja filmi päässäni vain jatkui. Näin edessäpäin betonipilarin. Silmäni tarttui siihen ja käteni käänsivät autonkeulan suoralle linjalle pylvääseen. Vitutukseni oli huipussaan kun kallis pelti kosketti betonia. Sitten tuli ajatukseen katkos.

Taju palaili pätkittäin. Olin poistunut ruumiistani. Katselin rujoksi ruhjoutunutta kehoani. Eikä vituttanut yhtään. Huomasin minä lensin. Vilkaisin sivulleni ja huomasin siipien verkkaiset lyönnit. Eihän ne siivet valkeat olleet. Mutta ei aivan mustatkaan. No, eipä tuolla väliä pääasia että ne kantoivat.

Vapaalla mielellä lentää lekuttelin. Jokin automaatti oli päällä. En kantanut huolta mihin menen ja milloin ole perillä. Eikä vituttanut enää yhtään. Ei niin ***** yhtään!

VAPPUMUISTOJA

Kauniina ja siloisena mäyräkoira lepäili eteisen nurkassa. Sen isäntä Kasurisen Kalle oli taluttanut sen Siwasta jo edellisenä iltana. Mäyräkoiran nahka kiilteli ja sen nappisilmät kiilteli nurkkauksen varjossa.

Kalle ei ollut oikein parhammalla tuulellaan. Hän olisi halunnut kuljettaa mäyristä aamukävelyllä, mutta vaimo, tämä Vappu, oli kireällä äänellä pakottanut Kallen luopumaan moisesta reippailusta. Kallen oli, pahempaa välttääkseen, pakko suostua mattojen piiskaukseen ja siihen Kalle oli uhrannut kyllä voimiaan, hiukan liikaakin. Säleet oli lennelleet rottingista, todistaen voiman puhuvan.

Eteisessä Kalle ei malttanut olla sipaisematta mäyriksen viileää otsaa. Vappu oli jälleen sillä normaalissa mielentilassa. Kiroten ja uhkaillen hän sai Kallen tekemään ihmeitä.

Tuskastuttavan hitaasti siivoukset edistyivät. Kallea janotti niinkovasti, mutta ei hän tohtinut mieliteoistaa hiiskahtaa.

Karmeana muistissa oli Vappu vuoden takaa, jolloin mäyris oli karannut johonkin, jota Kalle ei vieläkään tiennyt. Luistaminen siivouksesta oli aiheuttanut arvoituksellisen katoamisen.

Kalle vilkuili kelloon. Viisarit näyttivät jo uhkaavan paljon. Nöyränä hän kyseli Vapulta joko saisi ulkoiluttamaan mäyräkoiraa? Vappu kuitenkin oli orjapiiskurin sukua ja keksi aina uutta siivouskohdetta.

Kun oli käyty läpi saunat, vaatehuoneet, komerot ja muut kaapistot, vappu kuulutti hommat hoidetuksi.

Ripeästi Kalle puki vappuisen vaateparren päällensä , panipa jopa vekkulin pallon nenäänsä. Serpertiinejä kaulaan ja menoksi. Mäyräkoira kulki uskollisesti vierellä. Oi ihana vappu, ajatteli Kalle.

Puistoon Kalle suuntasi kulkunsa. Paljon muitakin mäyräkoirantaluttajia näkyi puistossa. Osa oli jo aloittanut mäyräkoiran rituaaliteurastuksen. Mäyräkoirannahkoja näkyi puiston nurmikolla .

Kalle löysi vapaan penkin ja innosta vapisevin sormin mäyriksen selkä halkesi ja kilisten vapautui vankilassa olleet pullot. Kalle napsautti korkin ja solisten solui mallas kurkun syvyyteen.

Taukoamatta Kalle työskenteli mäyriksen kimpussa. Tää on Vappua tää! Kalle jo hihkui.

Tuli viimeisen pullon vuoro, onnellinen hymy valaisi Kallen riutuneen olemuksen. Viileähkö vappuillan tuuli otti mäyräkoiran nahkan mukaansa ja Kallen viimeinen pullo pulputti sisällön käytävälle. Kalle oli sammahtanut vappunirvanaan.

Vappu on riemuisa kevätjuhla.

JOSSAKIN

Lähestyessään määränpäätä naista alkoi yhtäkkiä jännittää valtavasti. Hänen oli ajettava tien sivuun. Ympäröivä maisema salpasi hengen ylväällä kauneudellaan.

Pian hän kuitenkin jatkoi matkaa, sitä oli jäljellä enää muutamia kilometrejä. Kartan mukaan kohta olisi käännyttävä kapeammalle tielle, ja lopputaival oli taitettava jalan.

Polku oli sileäksi tallattu. Kohoumina sen poikki kiemurteli puun juurakoita, joita joutui varomaan. Lähestyessään so*****a paikkaa naisen oli pakko laskea kassinsa ja vetää uudestaan sivutaskusta esiin kartta, hän katsoi myös toista paperia, jossa oli kuva massiivisesta honkamökistä.

Hän nosti katseensa ja näki vähän matkan päässä edessään pienen harmaan tönön. Se ei vastannut hänen odotuksiaan, ja hän luulikin jo erehtyneensä paikasta, kun näki mökin pihassa seisovan tutunoloisen hahmon.

Nainen yritti nielaista pettymyksensä ja tarttui kassiinsa sisukkaasti. Mutta majapaikka näytti läheltä vielä tyrmistyttävämmältä.

Mies pihamaalla lähestyi hymyillen käsivarret ojennettuina kaivattuun syleilyyn. Naisen mielessä velloi yhä sekavammat tunteet, ja kaikki purkautui kaikkein sopimattomimmalla hetkellä. Hän tarttui vain asialliseen tapaan miehen käteen tervehtiäkseen, mutta aloitti samantien:

- Olen kyllä lievästi sanottuna pettynyt tähän majoitukseen! Eihän tämä ole yhtään sellainen kuin lähettämässäsi esitteessä!!! Täälläkö pitäisi viettää kokonainen viikonloppu? Tuollaisessa kaatumaisillaan olevassa säänpieksemässä tönössä!

- No, eihän tässä majoitus liene kaikkeinoleellisinta, mies koetti rauhoitella, - Eihän minulla varaa mihinkään ylellisyyksiin, luulin, että tärkeintä on, että saamme vihdoin olla yhdessä…

- Ja oliko se jokin vitsi lähettää sellaisen hienon huvilan kuva!? Olisit heti sanonut, että täällä odottaa homeinen korsu, niin olisin keksinyt järkevämpää tekemistä täksi viikonlopuksi!

Mies jäi ällistyneenä katsomaan, kun nainen käveli hänen ohitseen pää pystyssä. Kassi lensi kaaressa portaitten virkaa ajavien hirsitolppien juureen. Naisen ilme kertoi kaiken tämän mittaillessa mökkiä nenäänsä nyrpistellen.

Mies koetti parhaansa mukaan tyynnytellä vieraansa kuohuvia tunteita:
- Saammehan olla kahden, viimeinkin! Meillehän ei paikan pitänyt merkitä mitään… Katso, kuinka ihanalla paikalla tämä mökki on! Tuolla on ihana rantasauna tunturipuron äärellä…

Miehen katse mittaili samalla naisen vartaloa, ja hän tunsi kuuman väreen kulkevan lävitseen, vaikka nainen tuntui sillä hetkellä mahdollisimman tavoittamattomalta.

- Jos matka ei olisi niin helvetin pitkä, lähtisin takaisin saman tien! tokaisi nainen kylmästi.

Mies oli valmistanut tervetuloaterian, mutta vaikka se olikin her*****nen, se nautittiin synkän hiljaisuuden vallitessa.

Nainen oli luonut mökin sisustukseenkin arvostelevat katseensa. Hänen tulkitsematon silmäyksensä yöpymismahdollisuuteen oli aiheuttanut miehessä pakonomaista hymyä. Seinän vierellä oli vain yksi vähän leveämpi alkeellisesti koottu vuode taljoineen ja karkeine pellavalakanoineen. Mies ei ollut vielä luopunut toivosta, vaikka häntä olikin syvästi loukattu.

Ruokailun jälkeen nainen meni menojaan ulos, ja mies jäi kokoamaan päivällisastioita. Hänen mielessään pyöri erilaiset suunnitelmat, miten vaikeaa tilannetta lähtisi selvittämään.

Kun naista ei alkanut kuulua palaavaksi takaisin mökkiin, mies alkoi huolestua, oliko tämä lähtenyt kokonaan pois, hyvästelemättä.

Ulkona puhalsivat raikkaat tunturituulet. Mies silmäili ympärilleen eikä nähnyt ketään, naisen matkatavarat olivat kuitenkin edelleen maassa, joten pois hän ei ollut lähtenyt.

Samassa mies havaitsi alhaalla saunarannassa liikettä ja lähti laskeutumaan sinne johtavaa polkua.

Hämmästyneenä hän huomasi naisen pukeutuneena T-paitaan, joka hädin tuskin peitti tämän naiselliset kohteet. Paita oli lisäksi märkä, se liimautui paikoin ihoon ja toi kaiken esiin haluttavasti.

- Putosin tuonne puroon. Laituriksi laitettu tukki oli umpilaho… selitti nainen ja koetti nykiä paidan helmaa alemmaksi.

Mies päätti ottaa riskin. Hän kaappasi naisen karhumaiseen syleilyynsä ja rohkaistui, kun tämä ei tehnytkään vastarintaa. Antaumuksellisen hetken jälkeen mies kaatoi naisen alleen sammaleiseen maahan. Nainen avasi reitensä haluten kosteana ja kuumana miehen läheisyyttä, kuin vasta nyt havaiten, että paikka ei tosiaankaan merkinnyt heille mitään. Heillä oli jo kaikki.

AMMATTIENTARKASTAJA
  Tuonenvirta solui kylmänä ja kolkkona uomassaan. Hytisin sen rannalla, odotellen lauttaa. Kapulalossi solui aaveen lailla vedenkalvolla ja se lautturilla oli musta kaapu.
  - Hyvää iltaa! Kuiskasin pala kurkussa. Nielaisin, mutta silti tuntui että tukehdun. Kalmanhaju leijui virran yllä ja lautassa oli himmeä valo. Musta pääkallolippu liehui lautan lipputangossa.
  - Manalleko matka, kysyi lautturi ja ontot silmäaukot oli kysymyksiä täynnä.
  - Työmatka vain! Olen ammattientarkastaja. On tullut valituksia tämän laitoksen työoloista.
  - Totta on! Välineet ovat aikojen alusta eikä menetelmätkään ole kehittyneet. Tuolla pääkonttorilla varmaan asiat hoituu, sanoi lautturi ja ohjasi lautan rantaan.
  - Sinnekkö voi mennä? Vielä varmistin, mutta lautturi oli vaiti. Astuin lauttaan. Kolea kylmyys tuntui jäseniini. Jalkani tuskin ehtivät tavoittaa lautan kantta, kun se jo erkani rannasta.
  Tunnelma oli synkkä. Muutama korppi ronkkui virranrannan puissa ja jostakin kuului susien ulvontaa. Lautturi kirkoi kapulasta verkkaisin liikkein. Sen luisevat raajat kolahtelivat vetojen tahtiin.
  Virran ylitys ei kestänyt kuin muutaman minuutin. Lautan keula kolahti rantaan. Astuin rannalle ja kysyin lautturilta taksaa:
  - Sinun maksusi on maksettu. Mene rauhassa, lautturi sanoi ja oli jo menossa uutta kulkijaa noutamaan.
  Kuljin Manalan pihalle. Erikokoisia ja - mallisia viikatteita riippui sitävarten tehtyissä telineissä.Laitos itse oli suuri ja mustaksi maalattu, vain muutama himmeä valo hehkui seinätelineissä.
  Kolkutin kolkkoa ovea.Painoin salpaa ja naristen ovi avautui.Itse Majesteetti Kuolema istui valtaistuimellaan ja viikatemiesten suorat rivistöt täyttivät salin.
  - Poikani! Miksi sinä olet tullut, ennenkuin sinut kutsuttiin? Tuliko tilanne aviosuhteessa tukalaksi? Täällä ei ole tilaa sellaisille jotka eivät ole viikatekäsittelyä saaneet.
  - Niin Herra Majesteetti. En kyllä tullutkaan vielä ns. Heittämään lusikkaa nurkkaan. Olen ammattientarkastaja ja liikkeellä laitoksestanne tulleiten valitusten johdosta. Menetelmät ovat teillä aikansa eläneitä ja kalusto loppuunkäytettyä. Viikatteet tylsiä ja työajat mitä sattuu. Varsinkin yötyö on paljon käytössä. Sellaistakin on valitettu. että hommaa pitkitetään asiattomasti. Jopa sitkeimpien kohdalla touhu jätetään kesken. Lisäksi on kerrottu, että palkat ovat aivan liian pienet, työn vaativuuteen nähden. Lisäsksi eläke järjestelmästä ei ole tietoakaan.
  - Poikani! Sinua on johdatettu harhaan. Täytyyhän laitoksen tuottaa voittoa osakkeenomistajille ja kaluston uusinta on kallista.Eikä viikatemiehiä mikään sido. Kukin saa lähteä jos on haluja. Tosin Tuonenvirtaa ei voi kukaan ylittää ulospäin kuin työtehtävissä. Jos meinää työkeikälta jääda palaamatta homma on kerrasta poikki. Keskusvalvomo pitää siitä huolen. Kyllä halpakustannusmaista on tulossa viikatteenheiluttajia kun vain antaa luvan.
  - Mutta ettekö yhtään ajattele työntekijöitä?
  - Heitä juuri ajattelemme. Koska kaikki pelkää viikatemiestä on aivan kohtuullista, että vain työtehtävissä voidaan virta ylittää. Tosin tuolla valkealla puolella antavat siivet, että he kyllä käyvät ihmisten keskellä. Seon paremminkin sellaista viihdetoimintaa. Kertymä sille puolen on vähänen, että kokonaisuus ei häiriinny.
  - Teidän Majesteettinne, olen vain mitätön valtion virkamies. Teen oloista raportin esimiehilleni. Palataan sitten kun aika on! Hyvästi vaan!
  - Poikani! Täältä ei lähdetäkkään kuin jänis haavalta. Niin monet tänne ovat tulleet, mutta harvat lähteneet. Sitä periaatetta sovellan käytäntöön edelleenkin.
  - Teidän Majesteettinne, eihän sellainen ole mahdollista. Olen valtion virkamies, kuka täyttääkään paikkani.
  - Sota ei yhtä miestä kaipaa, se on huomattu jo aikojen alussa. Näinä kriittisinä aikoina valtiotyönantaja huomioi mielihyvällä henkilökunnan supistuvat henkilöstömenot. Lisäksi sinun työsi on vain näennäistä, kosmetiikkaa, varsinaista tuottoa ei toimintasi ole koskaan tuottanut.
  Näitä sanoja kuullessani tunsin olevani heikoilla. Kalmanhaju tuntui painostavana. Ajatus ei tuntunut toimivan ja kolkko koleus sai hampaani kalisemaan. Korkea-arvoisuutensa Kuolema näytti olevan täysin joustamaton kannanotoissaan. Mitä minä, köyhä palkkarenki, voin tässä tilanteessa muuta kuin sopeutua? Päätin kuitenkin vielä yrittää kerran.
  - Teidän Korkein Majesteettinne, eikö voisi soveltaa poikkeusmenetelmää tapauksessani? Tehtävää tehdessäni en aavistanut että tämä kohde oli niin ehdoton, ettei täältä selviä hengissä. Vannon että minulle riittää kun saan käydä viemässä raportin työnantajalleni ja saan järjestää asiani kuntoon. Voidaan vaikka sopia ajankohta jolloin Viikatemies voi toimia. Ja jos totta puhutaan paljon olisi sopimisia vaimonkin kanssa.
  - Poikani, sinä olet todellinen hidasälyinen. Ei ihme jos ei normaali sana mene perille! PERKELE EIKÖ SE MENE TAJUUN: TÄÄLTÄ EI OLE PALUUTA! Vastaanotto on päättynyt. Voit poistua.
Jäykkänä kumarsin ja kompuroisin jaloin poistuin salista. Pihalla oli edelleen hämärää. Korpit raakkuivat jossain kalliolla ja lepakoita lenteli ilma täynnä. Manalan sudet ulvoivat yhtä soittoa. Mietin, näin ei voi jatkua... Ruumiini pitää vapauttaa hengestä.   
  Näin sopivan, punaisen viikatteen. Se oli pieni ja nätti, aivan kuin tehty omaan käyttöön, urakointiin se oli liian olematon.
  Koettelin viikatteen terää. Ahaa! Terävä kuin partaveitsi. Asetin terän kaulalleni. Ei koskenut yhtään. Tunsin leijuvani eroon ruumiistani, josta lihat ja nahka haihtui savuna ilmaan, jäljelle jäi vain luuranko jonka näin saavan ylleen mustan kaavun. Musta hahmo vaelsi johonkin nurkan taakse. Räpsäytin lepakonsiipiäni ja tartuin kallioseinään riippumaan, pää alaspäin.

JOUTILAANA LORVISTELIN,
lonkkaa päiväni vetelin,
apatia täytti pääni,
tyhjyys kalloni kutisti,
pani tulpan tuumailuille,
koko pönttökin pimeni.

Ajattelin, tuumiskelin,
mistä vauhtia vetäsen,
virtaa hiukan saappaisiini,
joka poikaa heiluttaisi,
monot liikkeelle panisi.

Varmaan kierrokset kovemmat
voisin saada vempaimeeni,
kun vain pinnistän kovasti,
käytän konstit koitelluimmat,
kikat viisahat valitsen,
järjen käytän hyödykseni.

Pengoin vanhimmat varastot,
esiin kaivoin kammioista
värkit viksuimmat sopivat,
kalut kaikki kunnolliset.

Aikavärkin vielä löysin.
sepä pikkuisen pölyinen,
viisaritkin viksottivat,
vivut vääntyneeet vähäsen.

Kääntelin ja kummastelin
jospa kuntoon sen kopistan,
pistän pitkät putket siihen,
letkut letkeät pujotan.

Lisään hiukan venttiilejä,
sekä muutaman ritilän.
Virtaa laitan pistokkeesta
akun kuntohon kohennan.

Napsahutin nappulasta,
kierittelin vempaimesta,
hanaa runsaasti raotin,
venttiiliä kierittelin.

Valo syttyikin sisälle,
vilkkui vallan vietävästi,
aivan pelkäsin pakana,
nytkö loppu saapunevi.

2.
RAUHOITTELIN TUNTOJANI,
jäitä hattuuni halusin:
- Eihän kiire kintereillä,
eikä hoppukaan hädistä,
ehtii tässä harkitenkin
hommat hoidella hyvästi.

Tarkistelin vielä paikat,
pultit löystyneet kiristin,
panin rasvaa laakereihin,
releet kunnolla kokeilin,
virittelin vilkkuvalot,
valonheittimet tsekasin.

Tankin täyttelin löpöllä,
pissapojan pintaan asti,
laitoin vessat ja laverit,
ettei matka mynkään sorru.
Vielä töllötin lisäksi
taipaleeni viihdykkeeksi.

Nyt on kunnossa kalusto,
kalu matkaan varmistettu,
siitä sievästi sisälle
ratin taakse taivuttelin.

Poljin kaasua kokeeksi,
ryntäilytin moottoria,
hyvin kierrokset koheni,
toimi kaikki loistavasti.

Nytpä matkalle menoksi,
aikakone reissun päälle,
menneisyyteeni menisin,
sinne syöveriin syvihin.

Ensin Kossua kitaani
pullon suusta pontevasti,
kunnon kopsut mä kohotin,
vahvistusta vaivoihini,
ettei pitkästy polulla,
taipaleella kompastele.

Pykälän panin lovehen
työnsin täynnä innostusta,
täältä häippäsen hopusti,
jää lähtövirsi veisaamatta.
Nyt ei kahlitse remelit,
pidättele paksut ketjut,
olen viimeinkin vapaana,
suora reitti tähtäimessä.
3.
ENSIMMÄINEN VUOSISATA
meni siinä tutkaillessa,
miten muuttunut pahaksi
onkaan meidän maailmamme.

Loppui tekniikka näkyvä,
kansa raatoi raivioilla,
kaskisauhut vain savusi,
naurishalmeen seutuvilla.

Yhä kauemmas posotin,
aikakoneen kyytimissä,
näkyi sortoa, sotia,
köyhyyttä myös kurjuuttakin,
noitavainoja, vihoja,
julmuutta niin kaikenlaista.

Yhä kauemmas ajelin,
köröttelin kaarallani,
metsä polkuja potalsin,
vaeltelin vetten päällä,
väliin tunturin kuvetta,
kulki kunnon kulkimeni,
joskus ilmassa oleili,
veden valtaan myös halusi.

Väliin Kossua kumosin,
kurkun täyteen kallistelin,
olo vieläkin parempi,
tuli mieli maireaksi.

Eipä tuntunut suruja,
murheet häipyi helkkarihin,
olin juuri kuin halusin,
kahleet kaikki kirvoitettu.
Kossu tuntui jo tukassa,
viina vallan vartalossa,
meni muutenkin lujasti,
oli kierrokset tapissa.

Elo entinen takana,
eessä kaikki kerran ollut,
sepä tuntuikin hyvältä
mainioltakin peräti.

Ajanvirrassa ajelin,
panin kaaraan kierroksia,
olin oudoilla turuilla,
mäkisillä maisemilla,
hyvin kauaksi kotoa
vieraisihin matkustellut.

Taipaleet vaikeat takana,
yhä vielä matkaa riitti,
villi luonto vain edessä,
sattui silmiin katsellessa,
mutta kauemmas halusin,
aikaan josta kaikki alkoi.
4.
MUA JÄNNITTI KOVASTI,
arvelutti reissun luonne,
josko sortuisin solalle,
kupsahtaisin kalliolle,
mitenkä minun kävisi?
Kuinka seikan selvittäisin?

Apuun saapui pullonhenki,
aine polttava herätti
villit vaistoni minussa,
pojassa niin potrakassa.

Murahtelin, karjahtelin,
olin melkein kuin apina,
ulvoin kuulle huoliani,
myöskin paasille pakisin,
Jumalani löysin noista
luonnon suurista kivistä.

Kulki karhut kuusikoissa,
siellä hukkakin vilahti,
näinhän paljon peurojakin,
kruunupäitäkin rutosti.

Jossakin näin villin miehen,
kivikirveskin olalla,
sekä naaraan turkiksissa
luolanseudulla olevan,
eipä kiinnosta nuo laisin,
yhä kauemmas haluan,
aikaan vankan Väinämöisen,
jossa Louhen Pohjolan näkisin.
5.
POHJOISEEN PÄIN SUUNNISTELIN,
taasen tarvittiin topakat
tömpsyt Kossua välillä,
ettei virta voi vähetä,
palaa loppuun työntövoima.

Sitten näyttikin hyvältä,
ettei vallan mainiolta,
tuulet lämpimät puhalsi,
oli juuri keskikesä.

Kone toimi laatuisasti,
mikäs tässä nyt minulla,
tukevalla tutkijalla,
kun vain Kossua kovasti,
riittää vielä voimakseni.

Sitten Lappiin suunnistelin,
panin pienemmän pykälän,
tunturiin kun mulla mieli,
Louhen touhukkaan pakeille,
jospa vaikka lahjan saisin,
kotiin viemistä vasiten.

Ajoin kauan koslallani,
kulkuneuvolla kapusin,
sinne taakse tunturien,
Louhen maisemaan halusin,

Kohta maistella halusta
saisin Louhen leivoksia,
sekä matkasta levätä,
pehmoisella vuotehella,
kun vain seudulle osaisin,
saisin Louhen kartanolle.

6.
YÖTÖN PÄIVÄ ARMOTONNA
heltehellänsä lamautti,
poltti hirmuhehkullansa
koko maiseman poroksi,
kuumatuuli tunturista,
minun päälleni puhalsi,
ihon kuori kasvoistani,
parran valkeeksi vetäisi.

Tuntui polte poskellani,
hiki virtana valuvi,
mehut parhaat pinnistetty,
virta kinttaissa vähissä,
olin kaiken antaneena,
valmis painumaan levolle.

Vielä kulki kumma kampe,
värkki mahdoton mateli.
Meni notkot nuolemalla,
harjut hankalat ylitti,
järven seljät seilaeli,
suosiolla suot selätti.

Mutta sattui kummallista,
tulin kartanon pihalle,
linnahan tuo lienee ollut,
oli vietävän komea,
hirsiseinät hirmuisimmat,
peruspaadet lie kivestä.

Kummastelin kartanoa,
siihen koslani pysäytin,
hätäisesti maahan pääsin,
olin kankea kivusta.
Monta päivää pääksytysten
ajanut rautaista hevosta.

Otin jälleen Kossupullon,
siitä siipaleet sipaisin,
otin vielä toisen kerran,
pohjaan pulputin putellin.
Nytpä näytti näppärältä,
Louhen kartano komea.
7.
KUMMASTELLEN KUIKISTELIN,
joka puolelle katastin,
kuinka vallan vietävästi
oli kampetta pihassa.
Siinä huomasin rekiä,
sekä muuta vempelettä,
joita tarvitaan talossa,
arkisessa toiminnassa.

Siitä rappuset ravasin,
nousin portaat kauhuisani,
kauhun vallassa koputin,
oven pintaa paukuttelin.

Jopa jossakin kolahti,
lonksui lankut permannossa,
parkui lattiat laveat,
vingahteli paksut palkit,
Louhen tullessa ovelle,
sulkusalvat aukomahan,
laski vieraansa tupahan,
matkaajan majan perälle.

Louhi katsoa tapitti,
katseli ja kurkisteli,
jopa sormella sohaisi,
kämmenellä käännätteli,
jopa saattoikin sanoiksi:
- Joko tullut on tanakka
sulhaseni suurenmoinen?
Jota vuotellut olenkin,
yötä päivää haaveksinut.
Käyhän pirttini perälle,
taikka tänne kammarihin,
sinut sohvalle upotan,
seslongille suksuttelen.
On kai nälkäkin sinulla,
hiuka tullut reissullasi,
sulle paistia parasta
heti pistän murkinaksi.
Vielä laittelen laverin,
petin parhaan pehmittelen,
panen höyhenet paremmat,
untuvakin pehmoisimmat.

- Toki mieleni levolle,
mutta maistan murkinata,
tie niin rankkana rasitti,
veti mahlat miekkosesta.

- Kun taas kuntosi parempi,
tulen siihen vierellesi,
lemmen leikkeihin opastan,
pannaan liikkeelle lihakset,
nostatetaan lemmenkuume

Silloin säikähdin todella,
hätkähdinkin melkolailla,
että Louhea panisin,
Pohjan suurta raakimusta,
joka on kauhea katella,
kauheampi naiskennella.
Akka hirnuihen todella,
naama niin kuin lankunsyrjä,
joka kirveen lie jäliltä,
taikka tehty tympeästi.

- Enpä sulhoksi halua,
enkä pirtin valtiaaksi,
kovin vanha oot minulle,
potrakalle poikaselle.
Enpä naista nyt halua,
kyllästyttää naaraspuolet,
niistä harmia monelle,
hyvällekkin miekkoselle.
Oisin huilannut vähäsen,
uutta voimaa saadakseni,
suunnistanut taas takaisin,
uutta virtaa saatuani.
Loppui Kossu kulkiessa,
mistä voimaa nyt vetäsen?

Suuttui tuosta Pohjan muori,
tarttui niskasta tavaton,
minut koslaan kiikutteli,
vielä noitui ja kirosi,
pani taiat taipumahan,
mananhenget heltymähän,
äijän matkoihin lähetti.
Enpä tuosta tuskaele,
mieliharmista murise.

OLI KERRAN

Oli kerran lautakasa
sanottiin sen tilas Masa
pimeään se sille myötiin
peijaiset raflassa syötiin.

Oli kerran lautakasa
jonka alle sortui Masa
YLE kaatoi lankut niskaan
kuinka maineen Masa tiskaa

Oli kerran lautakasa
alla yhä voihkii Masa
vaikei tyhjä paljon paina
reportterit tehokkaina

Mustaavat nyt Masaa siitä
kun ei Masa heitä kiitä
Ne sopuleina ryntää karkuun
arimmat jo alkaa parkuun

Hukassa on lautakasa
tukevasti istuu Masa
yhä pallillansa tuolla
YLE rämpii vielä suolla.

TUULEEN KYLVETTY

Olen sanoja tuuleen kylyväny,
niitä myrskyynki ripotellu,
mutta kasvuva eijoo löytyny
vaikka palijo oon lannotellu.

Sanansiementä viskon aena vaan
jos se johonki kolokkaan ittää
taetaa viima ne viijä muvassaan
kun ei vaen näö kasvuva mittää.

Mitä oekein sitä mä murehin
ja siitä surunvirsiä laulan
minä kaadan wiskiä tuoppihin
ja kastelen sitten kaulan.

Ei kasva mun siemenet sittenkään
ei ne kasva suuriksi puiksi
vaan luulen nuorena kuolevat
tai muuttuvat risuiksi muiksi.

ROINA-REINON OPINTOMATKA

Reinon rouva tietysti on päällä pahalla:
- Mitä oiskaan saanut ostaa silla rahalla
minkä olet romuihisi turhaa syöstänyt
minulta kaikki rahat joutavaan ryöstänyt.

- Älähän taasen kiivastu harrastus tärkeä
kas minä olen mopomiesten kovaa kärkeä,
mä osaan kyllä tarkalleen sinulle selittää,
sen miten moponraato alkaa viimein pelittää.

Rouva katsoo Reinoa ja sitten lausahtaa:
- Kyllä meidän isäntää Siperia saisi opettaa
kuinka naista kohdellaan ja muitakin tapoja,
on harhaluulo että miehet on maailman napoja.

- Joko se alkaa tyytymättömyys taas rehottaa
kun viisas rouva opintoihin tollon kehottaa.
Ei sitten tartte vikistä jos siellä viivähtää,
kas Siperia matkailijan saattaa yllättää.

- Mene ja vie mennessäsi kaikki romut nuo,
jotka pelkkää riitelyä elämääni tuo.
Milloinka olen viimeksi mä saanut vaatetta,
kun isäntä vain palvoo pirun mopo aatetta.

Reino ei tohdi puolustaa nyt omaa kantaansa,
taas tuntuu kuin ois suuhun saanut omaa lantaansa.
- Perkele jospa katsotaan kaapille paikkoja,
jos puheet eivät kummene niin lentää taikkoja.

- Opintomatkan tarvitset - oppisit tavoille,
et enää sitten pihamaata, mopolla, ajele ravoille,
eletään niin kuin ihmiset, vietetään perheiltoja,
ja rakennellaan yhdessä rakkauden siltoja.

            KOVAA KYYTIÄ KOTONA
 
-..Katos meillä naidaan...pyysin sitä miestä hellimään, hyväilemään, lämmittelemään ja että ei pitäisi niin kiirettä....sillä olin lukenut "rakastelusta" niin paljon ja kuvittelin sen aivan toisenlaiseksi, että se tuntuisi myös minusta ¨hyvältä..eikä siltä, että olen vain ruma reikä, jonka reunoilla ei ole mitään merkitysta...ja se,että yleensä pyysin, tuntui minusta niin nöyrryyttävältä...Silloin opin, että paras pitää turpansa kiinni...jos on henki kulta kallis....hakkasi ja potki. Tiedätkö kuinka kipeesti käy,kun potkaistaan suoraan *****un?..Haukkui minua *****ksi ja kaikilla mahdollisilla "kauniilla" laatusanoilla, joita naisesta voi käyttää....ja vielä nai sitten kuitenkin...k
Kipu tuntui pitkään..ja oppi meni perille..........mutta etsin itsestäni vikaa...olinko sitten niin kylmä, kykenemätön, tunnoton? Sillä olihan se mullekkin aivan käsittämätöntä, että minä en pystynyt nauttimaan, silmiään pyyhkien Asta vaikeni.
 Hänen sydänystävänsä, Mari, ei oikein tiennyt mitä sanoa Astan purkaukseen. Mikä olisi oikea asenne suhtautua ystävän raastavaan kertomukseen.
- Voi kamala, on sinulla ollut kestäminen.
---------
Asta ei saanut sanaa suustaan, vaan niisti nenäänsä äänekkästi. Mari päätti kertoa omista kokemuksistaan.

-Olihan se minullakin melkonen tapaus se Raipe, tiedäthän, se siilitukka, ukkorukka, hajanainen villasukka. Niin se itseään esitteli.

-juuh. Se joka on nykyään Lyllerön kaa.

-Just se. Se oli omasta mielestään oikea seksipeto, kehuskeli sillä minullekin. Jaksoi kerran viikossa ja kesti vain pari minuuttia. Sen loppulause oli aina, oho tulipas sitä paljon. Hohhoijaa, olisi edes suudellut, mutta mitä vielä. Pierasi ja käänsi selkänsä. Ei tietokaan sadun prinssistä. Paitsi että sillä oli kuin prinssinakki.
-----------
- Sepä Raipe olikin sinulla vain ajankuluna. Mutta minä olin aviossa Jusan kaa, siitä ei niinvain lähdettykään. Nyrkki puhui heti kun vihjaisi erosta. Otatko lisää kahvia?
- Kiitos, mielelläni. Niin kyllä väkivaltanen mies on kuolemaa pahempi. Kerran minulla oli ihan nuorena muuan Mara,  aivan käsittämätön retku. Viinaa imi kuin imuri ja sitten kun päihtyi alkoi läpsimään kuin *****a. Pari kertaa olin sen kaa ja sitten sanoin, mulle riitti, kiitti.
 - Jusaan palatakseni, meillä oli sellainen maapaikka. Jusa kävi nussimassa kylän kaikki kaksijalkaiset melkein joka päivä ja yöllä kun tuli piti akan vielä antautua. Seksihullu se oli koko mies. Meillä oli sellainen mökki, talon takaniityllä. Kerran kesällä menin päiväsaikaan sieltä jotain hakemaan. Siellä isäntä kahden kylän *****n kaa ilkialastomana.
- Ohhoh? Mitä sinä teit

- mitäs mää, huikkasin vaan ovelta että se aids-testi oli positiivinen.

-Älä, Mari sanoi kauhistuneena ja puuteroi nenäänsä peiliin katsellen taskupeiliin.

-juu juu, kyllä syntyi mökissä liikettä. Asta kalitti ja piteli välillä vatsanseutua.

-Kuukautiset?

-Ne kai, jos en sitten...

Mari kikatti ja hörppäsi lasista vettä.
-Urmas päässyt pökkimään? Vieläks se tykkää... Mari lopetti äkkiä lauseensa ja punastui.

-Ai onks se koinannu suakin.

-Ei kun Virpi kertoi pikkujoulussa


- En ole ollut sen jäärän kaa! Silloin kun Jusa kuoli päätin että en anna koskaan juopoille! Ne reppanat on aina väkivaltasia.
 - Aijaa, mä luulin kun Virpi sanoi, että olit mennyt sen Urmaksen autoon.
 -  Milloin muka? Taas on Virpi puhunut omiaan.
 - Tiedätkö ? Virpi sanoi että Kolhosen Katri on nykyään aivan kiertopalkinto ja silloin lukiossa oli kuin madonna. Kuulin siitä Koivulan Ossilta.
Vartavasten sitten kysyin kun Virpiä näin.
 - Ei voi olla totta? En olekaan Katria nähnyt kuin silloin kouluaikana. Missä se on olemassa?
-  Sitä en kysynyt, mutta niin oli ollut maalattu ja hieno ettei Virpi, maalaisakkana, ollut meinannut tohtia puheille mennä.
- Minkä ihmeen takia se Virpi musta valehteli?
- No tiedäthän Virpin, aina ollut sellainen juoruileva.
- Ai milloinka Ossia olet nähnyt? Meillä sitä Ossin kaa oli teerenpeliä kouluaikaan. Vieläkö se on yhtä komea? Missä sitä näit?
- Pubista sen nappasin, vai sekö minut, en muista. Mahtava sängyssä!
- Tiedän! Parasta mitä nainen voi toivoa. Oi niitä aikoja........... Täällä olisi lisää kahvia. Otatko? Mulla ei vatsa kestä, nipistelee........

- Kiitos! Minulla ei ole mitään rajaa. Vain et sinä usko?

-Enhän minä, on ne jehovalaiset välillä käyneet ovella, vaan en ole sissän päästänyt. Paitsi kerran oli lähellä. Se oli aikas komee kundi, mää riisuin sen siinä ovella mielessäni ja aattelin ett tolla on ainaskin kolkytsenttinen.
Mä olin just eronnut Kassusta ja ollut ilman ainskin pari päivää.

-Ai?

-Mää nappasin sitä kravatista, mutta ei se tullut sisään, kato sen muija sattui olemaan just naapurin ovella ja riensi hätiin.

-Eikun mä oikeestaan mainasin yhtä toista jutskaa

-Ai?

-Ai ai! Vieläkin pikkarit kastuis sitä ajatellessa jos niiku niitä käyttäisin.

-Eksää sit käytä.

-Emmää, miesten pitkiksiä vaan, hihhii.

- Aloit pelleillä. Aijoin vaan kertoa eräästä tapauksesta, mutta olkoon, Mari hiukan suutahti.
- Kerro, kerro!
- Et sitten ala pistään halvalla?
- En varmasti, olen pelkkänä korvana.
- Tuosta Ossista tuli mieleen muudan erikoinen asia.
- Mikä? En minä silloin, ikuisuus sitten, mitään huomannut.
- Niinkuin tiedät, suomalainen mies hyppää suoraan satulaan, survoo muutaman kerran ja se on siinä. Ei paljon ehdi mukaan.
- Tosi on! Jusasta puheenollen se oli onni! Ai, kun minä vihasin koko naimista.
- Nainen on kuin soitin, se pitää ensin virittää ennenkuin alkaa soittaan. Ossi osaa sen virittelyn, se on harvinaista.
- Ai, sinä sitä meinasit. Kyllähän Ossi osaa olla hellä ja herkkä. No, ei siinä suhteessa, vaan puheissaan.
- Ossin kanssa pääsee tosiaan mukaan, se kestää kauaaaan.
- Tuttua on.  Mutta hei! Lähdetään johonkin huomenna, kun on lauantai-ilta. Pannaan murheet piiloon, Asta sanoi
- Se me kyllä tehdään. Minun pitääkin lähteä kauppaan, Mari sanoi nousten pöydästä.
- Eihän sinulla noin kiire ole? Kahviakin on vielä, kaadanko?
- Jos minä vielä sitten, eipä siellä kotona kukaan kaipaa, kissa korkeintaan.
-Saatana kun rupesi kusettamaan, Mari sanoi kun kuppi oli puoliksi juotu ja suunnisti vessaan, tosin hänen kädessään ei näkynyt kompassia...

Vessassa hän istahti pöntölle ja antoi nesteen tulla, taisi siinä tuhnupierukin lipsahtaa. Hetken pästä hän veteli housuja ylös ja kuikisteli itseään peilistä, veti alahuultaan ja katseli ikeniään. Vessan allaskaappi oli hieman raollaan. Mari pukkasi sitä jalallaan kiinni, mutta se pomppasi takaisin.

-No, mikäs se kun ei mene.

Mari kyykistyi ja raotti ovea.

-Ei *****, mikäs tuo on.
-Asta heei! Sulla on luurankoja kaapissa, arvasinhan. Mari huusi aukasemastaan vessan ovesta.

-Ai se, se on.
- varasulhanen. Kun ei ole ollut oikein vientiä niin toisinaan se tuo helpotusta.
- Ai kun jännää. Minä en ole koskaan, Mari sanoi ja tuli vessasta sauva kädessään.
- Ihantotta? Miten olet malttanut olla kokeilematta?
- On ollut luomuna tarjolla, liikaakin.
- Parempi tämä on! Ei lerpaha eikä väsy. Kokeillaanko?
- Hih, en kyllä kehtaa!
- Mikä siinä? Ihan luonnollinen tarvehan se on. Aivan kuin syöminen!
- En tiedä silti, Mari sanoi napsauttaen sauan hyriseen
-kikakikakika, Mari kikatti kun härrävärkki rupesi surraamaan.

-hih, sanoi Astakin

Mari napsautti härvelin pois päältä ja punasteli.

-Ihan normaalia se on nykyään, millä sä sitten, jos kerta ei oo tommosta.

-Emmää viitti sanoo.

-sano sano, Asta ylytti ja nousi puoliksi seisomaan.

-No se on toi toi toi. Mari kainosteli edelleen.

-Kurkku?

-Ei kun toi helkama.

-Jääkaappi?

-Eikä, hihhhiiii.

-Pakastin.

-Eikun se on...
- Helkama? En keksi, sano jo?
- Tietysti se josta pakki puuttuu.
- Täh! Polkupyörä miten sillä saa, olet mahdoton.
- No, minä keikautin satulan keulan ylös
- Hih, taas pelleilet?
. Varppina, tekee kyllä ihanaa. Orkut tulee vähän päästä.
- Minäkin kyllä kokeilen, varmaan innostaa pyöräileen.
- Joo lähdetään joskus samaa matkaa?
- Mutta tuossa on sulle tuo surinavempain, minä en voisi tuollaisella. On kuin karvoja leikkais.
- Eihän se aitoa voita, mutta hätä ei lakia lue.
- Mutta minun pitää nyt kiitää. Lähdetään illalla sitten sinne pubiin? Isketään oikein iso*****set?
- Lähdetään vaan, vaikka en minä ketään tohdi iskeä.
- No jos sinut iskee joku? Täältä sua ei kukaan tule hakemaan, Mari sanoi ja livahti ovesta tarmokkaana ja solakkana.
Asta jäi seisomaan sauva kädessä. Hänen pullea vartalonsa paloi halusta. Posket palaen hän..........
käveli härrävärkki kouransilmässä takan luo ja lyödä räppäsi sauvan takankulmaan että kappaleet sinkoilivat ympäriinsä, paristot kilstoilivat sinne tänne ja Asta huusi naama punaisena.

-Siitä saat, et enää tunge itseäsi esiin... senkin senkin... iljetys.

Asta huohotti ja rauhoittui pikkuhiljaa, meni siivouskomerolle ottaen sieltä kihvelin ja harjan. Asta lakaisi romut kihveliin ja kiikutti ne vessanpönttöön. Sitten päälle puoli rullaa vessapaperia ja veto hanikasta. Hymyillen Asta katseli kun pönttö täyttyi vedellä ja teki kunnon tukoksen viemäripukeen. Hän käveli keittiöön ja nappasi kännykän käteensä, valikosta tuttu numero ja soitto.

-Jahavanaesen putki ja kaakeli, Rööri ite puhe elimessä, mjööh.

-Täällä Asta hei, ois taas pikkuinen tukos.

-Jaaha, röhisi Röörin puhe. Ja, mjööh, vissiin sama vika ku ennenki?

-Emmää tiedä kuin se sillai tukkoon meni ja kamala pissihätä, viittiks tulla heti.

-Nojjooo, minäpä pistäyn. Mjööh.

Rööri otti kalupakin naulakon alta ja huusi keittiössä talkkunapuuroa keittävälle vaimolleen,
-pittää pikkunen keikka nakata, sama akka taas puskenu hieromasauvvan vessanpönttöön, mjööh.

-Älä viivy kauaa, puuro on just valmis.

-Mjööh.
 Asta riisui kiireellä vaatteensa . Viivähti tuokion kokovartalopeilin edessä. Nosteli rintojaan ja keikisteli joka suuntaan. Nyökkäsi peilikuvalleen. Mitään ylimääräistä ei ollut kertynyt mihinkään kohtaan. Kurvit oli kohdillaan ja sääret pitkät kuin barpilla. Asta otti muutaman jumppaliikkeen . Ihanaa kun oli saanut vanhemmiltaan sellaiset geenit että sai herkutella eikä se näkynyt missään.
 Silloin ovikello soi. Asta kaapaisi sohvalta aamutakin ylleen ja siputteli ovelle.
- Hyvää päivää! Huimaavan komea nuorimies sanoi. Hänellä oli kädessään jotain piirroksia. Asta tunsi kuin salamaniskun ja tuijotti miestä silmiin.
-   Hmm, minä olla Köyhä opiskelija Puolasta. Minä hoono suomi. Olla maalannut lyijykynäpiirroksia.
- Ai anteeksi, hiukan hämmästyin. Juuri tulin suihkusta niin tämä asu!
- Ooh ei se mitään. Halpa piiros. Ostaa seinä.
 Roope saapui käytävää raahaten suurta kalupakkia.
 - Mjöö, täällähän se tukos oli?
 - Joo täällä! Tule vain sisään.
 Opiskelija astui sisään hämmästyneen näköisenä ja Roope tuli perässä
-Mjöö, tuota, mitä se tämä Issakaesen Hiltan mulattipoeka tietää. Putkimies kysäsi kainalonsa alka kuikistaen ja rassasi samalla tukosta.
-se on kuulemma sillätöen, että kauppovaa muka joetaki kuvija ja samalla varastelleepi likasija naesten alushousuja haesteltavaksi, mjöö.

-Mine olla puolalainen opiskelie. Poika yritti.

-Jos sinnoot polakki, niin minä oon hintti, mjöö. Tuuppa kato, tuolla oesi pyykkikasa, mjöö,.

Asta pyöritteli päätään katsoen vuorotellen kumpaankin. Äkkiä ovikello kilahti.

-Mjöö, näestähän varsinaeset seorat kehkeytyypi.

Asta keikisteli ovelle.

-Päivää, kailotti nutturapäinen mumma.
-Olisko hetki aikaa kuunnella Jumalan sanaa.

Mumman takaa kuikisteli hammasrautahymyään irvistelevä alta viistoistakesäinen tyttärenläppi.

-No en minä millää, mutta tuo nuori mies olisi sanan tarpeessa.

-Aiku kiva, mumma sanoi ja nykäisi pojan käytävään.
- Jopasjotakin, minä luulin tosiaan että nuorimies on aidosti asialla, Asta sanoi, sipsuttaen Roopen luo. Astan aamutakki oli viettelevästi auennut, eikä Asta kiinnittänyt sen enempää huomiota.
- Mjöö, lompsa jo auki, vaikka työ on kesken, Roope sanoi ja tuijotti Astan kauniisti rajattua piginirajaa.
- Hih! Roope näkee että maksuvalmiutta on.
- Mjöö, tämä on tiukka paikka , ei vaan aukene. Pitäisikköhän sitä ennakkoa, Roope sanoi ja suoristausi pytyn äärestä seisaalleen.
- Se olisi ihanaa, Asta liversi ja antoi takin valahtaa lattialle.
- Mjöööööööööö, murahti Roope ja tempoi haalaria yltään.
 Hetkessä Roope oli vapautunut vaatteistaan, ase tanassa hän sieppasi Astan syleilyynsä. Mutta tuskin hän ehti kaataa Astan pehmeälle matolle kun ovikello soi.
- Mjöö perkele, polakka palas.
- Älä välitä, tule, Asta vikisi
- Mjöööh, tullaan tullaan, vaekka oha tuo jo melekeesä huulella,

-onnnononnnnnnnnnnnoooiiiin, äläpääläpäläpäpläääällpääpää,pööööpppiiviuviu, hähähäähää, kotkot

-mjööööö----öööööööh

Roope potki vauhtia karvalankamatosta että seittemen kynttä katkesi varpaista ja alotti loppulaukan. Astan kintut sätkivät kuin kanttipaalaimen sullojat, onneksi ei sattumoesin ollut heiniä likellä, nekin ois varmaan samalla tullut paalattua.

-Ölöpölölöpääähpöpöplooloööäää, Asta huusi ja puri Roopea korvasta että veri valui.

-hii mjööööh, kiljahti Roope ja pökäsi viimeisen kerran sisään ja havahtui kun ovelta kuului ääni joka kieli avainta käännettävän lukossa.

-kukaka ka?

 Roope nousi satulasta. Hengitys huohotti ja pikkuisen huippasi. Oliki sattunu oikeaan saumaan. Asta kellotti selällään vielä orkun jälkimainingeilla. Roope katsoi ovelle kuka sieltä tulisi.
Mari riisui eteisessä päällysvaatteitaan ja huuteli.
 - Asta hei! Minä ostin sen. Vaikka kyllä minua nolotti. En meinannut tohtia.
- Mjöö! Roope örähti kun Mari tuli punaposkisena huoneeseen.
- Taisimpa tulla oikeaan aikaan. Mulle kans! Mari henkäisi ja vaatekappaleet lensi sikinsokin lattialle.
- Mjöö, Roope terhakoitui valmiina tehtävään.
 Mari laskeusi polvilleen ja vilkaisi kutsuvasti Roopea.
- Mjöö, murahti Roope ja survaisi takaapäin pohjaan.
- Roope kanelehti pystyyn ja pyyhkäsi vehkeensä Marin hameenhelmaan, nykäisi housut jalkaan ja sanoi.

-Voe *****, puuro jeähtyy ja talakkunapuuro on semmosta ettei sitä oekeen kehtoa kylymänä syyvä.

Sitten Roope nykäisi kourallaan tukoksen vessanpöntöstä ja puotti sen roskikseen.

-Sullaha nuita kapineita riittää, Roppe sanoi uloskävellessään,
-vissiin vielä aenaski seihtemen jälellä.

-Kahdeksan, Asta korjasi,
-sain yhen liimattua kasaan.

-Mjööö, lasku tullee perästä. Roope sanoi ja räppäsi oven mennessään kiinni.

Roopen emäntä odotteli keittiössä.

-Johan se herra suvvaihtoo tulla, melekeen kylymää puuro ja mikä sulla korvassa on?

-No se akka purasi siitä palakanmaksun yhteyvessä. Piti sitä ensteeks naepasta. Mjööh. Huokasi Roope ja lappoi ison lautasellisen puuroa.

-Niin niin, joopa joo. Puhheet eiku isonoo, eihän sulla oo nelejään vuoteen pelannu vehe. Vissiin löet johonnii lavuvaarin reonaan.

-Mjööh, Roope sanoi ja lappoi puuroa ääntä kohti.

- Saisit lopettaa tuon liian työntevon. Tapat ittesi tuolla tahilla. Nytki nenänpää aevan valakija.
- Mjööh, minnen oo tottunu laeskana ellään. Se aeko se akka kuhtuva huomennaki.
- Sitte ainaki tuut ajoissa syömään. Raukka kylymää puurua joutuu syömään.
- Mjööh katotaan nyt, kuhan nähhään, Roope sano ja mätkähti pitkälleen sohvaan. Kohta kuului raskas kuorsaus sohvalta.
...........
 Asta ja Mari makasivat alastomina matolla johon Roope heidät oli jättäny.  Huokailen he kumpikin fantasioivat Roopen antaman kokemuksen jälkeen.
- Asta hei! Mari viimein kuiskasi. - Nyt minä ostin sen ! Se on aivan uusinta mallia. Kokeillaanko?
- Mikä ettei?
- Ostin sellaista kiihotusvoidettakin.
- Ai, sitä mulla ei olekaan ollut koskaan.

 

http://www.youtube.com/watch?v=VEoNb2QldYk&feature=related

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,     

( Terolle pohittavvaa)
NUDISTIKEIRILLÄ
Lähdimpä kerran lomalle,
tuonne etelään hiekkarannalle,
ja siellä kuinka ollakkaan,
satuin nudistileirille osumaan.

Pukukoppiin jäi takki ja solmio,
mulla mielessä karvainen kolmio,
minä vilkaisin kasvinkumppaniin,
no,silläkin oli ryhti ylväs niin.

Aattelin tämä on alkukankeutta,
siinä aloin ympärilleni katsella,
oli ihmiset ilman vaatteita,
siinä aloin minä eteenpäin astella.

Tuli vastaani laihaa ,lihavaa,
monen monta missiä ihanaa,
kunnes tulin mä nukkuvan naisen luo,
ihan henkeni salpasi näky tuo.

Makas nainen hiekalla selallään,
polvet koukussa,jalat levällään,
rako hehkui kuin kypsä hedelmä,
eihän siinä voi olla kylmänä.

Ase oli mulla yhä tanassa,
mutta niinhän sitä sanotaan Sanassa,
se on synti,jos ei kiimaista armahda,
ja fiilis oli tosi mahtava.

Jalkoväliin kävin hiekalle polvilleen,
aattelin, päivän hyväntyön nyt teen.
Koiranuntahan nainen veteli,
ja sitten se syntyi meteli,
tuskin ehti kalu karvoja hipaista,
silloin ehti jo nainen potkaista.

Potku osuikin suoraan palleihin,
nousin ylös ja kivusta karjaisin.
Siitä juoksin pois äkkiä paikalta,
taakseni en ehtinyt katsella.

Loin silmäni kasvinkumppaniin,
juhlat oli ohi se huomattiin,
se otsatukan alta nolona katseli,
ja ihan kuin anteeksi pyyteli.

Niimpä astelin eteenpäin rennosti,
eipä huolettanut enää tuo vekkuli
ja vaikka mulla oli mukana kiikari,
usko pois ei enää värähtänyt viisari