Onkohan unettomia öitä tiedossa alan ihmisillä, useita sadealueita on tulevalla viikolla kulkemassa poikkeuksellisesti Suomen yli. Näemmekö aikaisimman kadon vuosikymmeniin, kesäkuun 1. viikolla ?
Varsinkin nuoremman pään viljelijöissä esiintyy enenevästi ahdistusta, jos kevätkesä - ja kauhistus - loppukesäkin ovat sateiset. Tai siis yleensä sataa jotakin. Selitys voi olla siinä, että jo kolmekymmentä vuotta viljely on perustunut hehtaariralliin, tukien keräämiseen suurilta aloilta, mahdollisimman tehokkaalla viljelyteknologialla. Kokonaissadon kasvaminen aiheuttaa vähenevän rajahyödyn ongelman ja viljankäsittelyn pullonkaulautumisen; vastaavasti hehtaarien kartuttaminen lisää kiinteitä tukituloja aina saman verran (pl. luonnonhaittakorvauksen leikkuri)
Sitten kun tulee kostea kesä, viljatulvasta selviäminen on ylivoimaista, kuivuri ei vedäkään, rumpupuimuri ei sovellu, pellot tiivistyvät, kuljetuskapasiteetti uupuu, kiinnitysmäärät ampuvat yli ja markkinointi takkuaa, King Tigerin verran painavien sadonkorjuukoneiden litistyksessä.
Lisäksi vesi yleensäkin nähdään kasvun uhkana: lehtilaikkuja ja homeita pitää päästä heti torjumaan, sitten sade haittaa ruiskutuksia, lako uhkaa, koska kuivuus on ollut luotettu luontainen korrensääde, ja lannoitus on puskettu kauas minimitekijärajoista, 400 kilolla typpeä kas on totuttu korvaamaan kesän sateet. Maissa, joissa kiinteitä tuloja pellosta ei ole, ei vesi ole ongelma, vaan sitä oikein toivotaan kasvun edistäjäksi, kuivuutta kirotaan, ja usein preeriakasvien ilmasto onkin kuiva ja keinokasteluunkin panostetaan, mutta taivaalta tuleva vesi on ehdottomasti keinollista kastelua edullisempi vesiruokintatapa.
Ehkä joskus vuosien päästä maatilojen lapsetkin loruavat leikeissään, tule tule kuiva kesä, älä tule märkä kesä; laikku tappaa, ruoste raiskaa, lako leikkaa, ja hiljaa viljaa pilaa DON.
-SS-